Kumma pikakasvu!

Anonyymi

39

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistähän tuonkin tempaisit:

      "...maailman väkiluku on kasvanut muutamasta miljoonasta seitsemään miljardiin viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana."

      Vakavasti otettavat lähteet sanovat, 10´000 vuotta eaa väkeä oli 1-5 miljoonaa. Siitä on "muutamat" 12´000 vuotta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eksponentiaalisen lisääntymisen tunnusmerkkejä molemmat.

    • Anonyymi

      Juuri niin. Mutta evoluutiouskovaiset kuvittelevat, että on kulunut peräti 300 000 vuotta nykyisen väestömäärän saavuttamiseen maailmassa. Ihminen lisääntyy niin nopeasti, että 10000 vuodessa maailma olisi jo ylikansoitettu. Tämä on täydellinen esimerkki ja todiste siitä, että Raamatun aikajanat pitävät paikkansa. Luominen tapahtui n. 6000-8000 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Ihmiskunta alkoi kasvaa nopeasti vasta, kun lapsikuolleisuutta, sairaskuolleisuutta ja nälkäkuolemia kyettiin tehokkaasti ehkäisemään. Kaikki lajit lisääntyisivät käytännössä ekponentiaalisesti, jos resurssit eivät rajoittaisi. Ihminen on tieteen keinoin onnistunut välttämään pahimmat populaation kasvua rajoittavat tekijät ja siksi kasvu on ollut lähes eksponetiaalista 1900 luvulta lähtien.

        Suomen vanhin asutus on 10 800 vuoden takaa, joten suomalaisia oli täällä ennen ihmisen luomista. Niikö?

        Nuoren maan kreationismi on älykkyydeltään samaa tasoa kuin usko lentävään spagettihirviöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät nuoren maan kreationistit ole päässeet tieteen tutkimisessa pidemmälle kuin evoluutioteoria, joka kaivertaa heitä jo tukalasti. Heille tulisi järkytyksenä jos pääsisivät pidemmälle ja löytäisivät muut tieteenalat jotka ovat myös vahvalla pohjalla ja yksimielisesti murskaavat heidän uskonsa.

        Itse vertaisin nuoren maan kreationisteja litteän maan kannattajiin. (Toki on niitäkin jotka uskovat kumpaankin). Mutta ihan samalla tavalla kummatkin ovat jotain muinaismuistoa ajoilta kun ei vielä tiedetty tarpeeksi. Tieteen kehityksen myötä, kummatkin ovat jo silkka mahdottomuus.

      • Anonyymi

        Varsinainen väestönkasvu alkoi vasta n 11 000 v sitten, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja alkoivat viljellä maata.
        Sitä ennen ihminen ja aikaiset ihmissukuiset elivät metsästäjä- keräilijöinä.
        Siis, jos et tiennyt.

      • Anonyymi

        "Tiedemiesten laskelmat kertovat että maailman väkiluku on kasvanut muutamasta miljoonasta seitsemään miljardiin viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana."

        Mitä mieltä olet tästä kretun aloituksessa kertomasta valeesta?

        Monet ovat keräilijöitä vieläkin :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen väestönkasvu alkoi vasta n 11 000 v sitten, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja alkoivat viljellä maata.
        Sitä ennen ihminen ja aikaiset ihmissukuiset elivät metsästäjä- keräilijöinä.
        Siis, jos et tiennyt.

        Väestö lisääntyy kukka-mehiläinen-menetelmällä!
        Ei ruoan puute estä lisääntymästä: kysykää Bangaladesista tai Intiasta!

        Maailmassa on aina ollut ruokaa enemmälle kuin muutamalle miljoonalle.
        Joet ovat olleet täynnä kaloja, metsä täynnä riistaa.

        Suomessakin oli metsästäjä-keräilijä-kaskiviljelijöitä vielä muutama sata vuotta sitten suurin osa. Siksi tajuntamme ei ymmärrä kansainvälistä kauppa jne. Vietti vetää metsään marjastamaan ja kalastamaan.

        Esimerkiksi Suomessa on 60 000 järveä, ja lukuisia jokia. Olisi varmaan riittänyt muutamalle kymmenelle tuhannelle ihmiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiskunta alkoi kasvaa nopeasti vasta, kun lapsikuolleisuutta, sairaskuolleisuutta ja nälkäkuolemia kyettiin tehokkaasti ehkäisemään. Kaikki lajit lisääntyisivät käytännössä ekponentiaalisesti, jos resurssit eivät rajoittaisi. Ihminen on tieteen keinoin onnistunut välttämään pahimmat populaation kasvua rajoittavat tekijät ja siksi kasvu on ollut lähes eksponetiaalista 1900 luvulta lähtien.

        Suomen vanhin asutus on 10 800 vuoden takaa, joten suomalaisia oli täällä ennen ihmisen luomista. Niikö?

        Nuoren maan kreationismi on älykkyydeltään samaa tasoa kuin usko lentävään spagettihirviöön.

        Saimaan rannalla elänyt kivikautinen ihminen teki vain 6h hommia päivässä, jos sitäkään. Eläimiä oli valtavina laumoina. Vielä viimevuosisadan alussa nähtiin oravien joukkovaelluksia. Ei ollut harvinaista nähdä 15 orava samassa puussa. Mutta mitä evoki ymmärtää. Ei mitään. Omapää ei itsenäiseen ajatteluun pysty eikä siellä myöskään mikään tieto pysy ryyppäämisen vuoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivonsa ryypännyt dementikko jyrbä taas äänessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saimaan rannalla elänyt kivikautinen ihminen teki vain 6h hommia päivässä, jos sitäkään. Eläimiä oli valtavina laumoina. Vielä viimevuosisadan alussa nähtiin oravien joukkovaelluksia. Ei ollut harvinaista nähdä 15 orava samassa puussa. Mutta mitä evoki ymmärtää. Ei mitään. Omapää ei itsenäiseen ajatteluun pysty eikä siellä myöskään mikään tieto pysy ryyppäämisen vuoksi.

        Ymmärrätkö että oravat saattoi vaeltaa ruoan perässä. Käpyjä ei joka vuosi tule yhtä paljon.

        Oravavaellus saattoi pikemminkin heijastaa käpysatojen vaihtelua kuin oravien määrän vaihtelua. Nykyään oravilla on ihmisen ruokkimisinnon ansiosta vaihtoehtoisia ravinnonlähteitä käpykatovuosina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinainen väestönkasvu alkoi vasta n 11 000 v sitten, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja alkoivat viljellä maata.
        Sitä ennen ihminen ja aikaiset ihmissukuiset elivät metsästäjä- keräilijöinä.
        Siis, jos et tiennyt.

        Eihän ihmiset nytkään elä maata viljellen!
        Taidat puhua palturia.
        Ihmisethän karttavat viljelemästä maata. Ja niitä solvataan jotka vielä niin tekee!
        Ketä vihataan enemmän kuin maan viljelijää? Minä vaan kysyn?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väestö lisääntyy kukka-mehiläinen-menetelmällä!
        Ei ruoan puute estä lisääntymästä: kysykää Bangaladesista tai Intiasta!

        Maailmassa on aina ollut ruokaa enemmälle kuin muutamalle miljoonalle.
        Joet ovat olleet täynnä kaloja, metsä täynnä riistaa.

        Riista ei kansoja elätä.
        Et taida olla itse metästäjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessakin oli metsästäjä-keräilijä-kaskiviljelijöitä vielä muutama sata vuotta sitten suurin osa. Siksi tajuntamme ei ymmärrä kansainvälistä kauppa jne. Vietti vetää metsään marjastamaan ja kalastamaan.

        Suomessakin vain 200000 kalastaa ja sekin riittää vesistöjen tyhjäämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessakin vain 200000 kalastaa ja sekin riittää vesistöjen tyhjäämiseen.

        Voi teitä, Suomen järvet ei kalastamalla tyhjene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ihmiset nytkään elä maata viljellen!
        Taidat puhua palturia.
        Ihmisethän karttavat viljelemästä maata. Ja niitä solvataan jotka vielä niin tekee!
        Ketä vihataan enemmän kuin maan viljelijää? Minä vaan kysyn?

        Mistähän se leipä tulee suomalaisten pöytään, kyllä aivojen käyttö on edelleenkin sallittua vaikkei sitä aina nyky vouhotusta katsoessa uskoisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tiedemiesten laskelmat kertovat että maailman väkiluku on kasvanut muutamasta miljoonasta seitsemään miljardiin viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana."

        Mitä mieltä olet tästä kretun aloituksessa kertomasta valeesta?

        Miten niin valeesta? tottahan se on tiedemiestenkin mukaan!

      • " Luominen tapahtui n. 6000-8000 vuotta sitten."

        Pershiki luotiin silloin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiskunta alkoi kasvaa nopeasti vasta, kun lapsikuolleisuutta, sairaskuolleisuutta ja nälkäkuolemia kyettiin tehokkaasti ehkäisemään. Kaikki lajit lisääntyisivät käytännössä ekponentiaalisesti, jos resurssit eivät rajoittaisi. Ihminen on tieteen keinoin onnistunut välttämään pahimmat populaation kasvua rajoittavat tekijät ja siksi kasvu on ollut lähes eksponetiaalista 1900 luvulta lähtien.

        Suomen vanhin asutus on 10 800 vuoden takaa, joten suomalaisia oli täällä ennen ihmisen luomista. Niikö?

        Nuoren maan kreationismi on älykkyydeltään samaa tasoa kuin usko lentävään spagettihirviöön.

        "Nuoren maan kreationismi on älykkyydeltään samaa tasoa kuin usko lentävään spagettihirviöön."

        Ei suinkaan.

        Lentävä spaghettihirviö on nääs olemassa.
        Kun taas muiut jumalat ovat vaan spagettihirviön pierujakin vähempiarvoisia pesantteja.

    • Anonyymi

      Jos väestönkasvu alkoi vasta 10 000 vuotta sitten, silloin olisi normaalilla lisääntymisellä oltu jo miljardeissa jo tuhansia vuosia sitten.

      Jos väkiluku olisi kaksinkertaistunut vaikkapa joka viidessadas vuosi, ja aloitettaisiin miljoonasta, silloin olisi tultu miljardiin jo viisi vuosituhatta sitten.

      Nykyään väkiluku on kaksinkertaistunut 50 vuodessa.

      Tiedemiesten käyrät osoittavat kasvun alkaneen vasta neljä-viisituhatta vuotta sitten.
      Väestö lisääntyy aina exponentiallisesti, se ei ole mikään selitys, ainoastaan merkki siitä ettei osaa laskea!

      • Anonyymi

        Väestönkasvu on syntyvyyden ja kuolevuuden eli kahden toisistaan riippumattoman eksponenttikäyrän erotus. Äkkimutka tulee kuolevuuskäyrän eksponentin kasvun jäämisestä jälkeen syntyvyyskäyrästä.

        Syntyvien ja kuolevien määrät ovat yhtä suuret. Johtuu siitä että kaikilla on vain yksi elämä.

        Hassua, että samana päivänä tai vuonna eivät olekaan yhtä suuret. Johtuu siitä, että useimmilla on eri pituinen elämä, joka alkaa ja päättyy eri aikoina.

    • Anonyymi

      Tästä aiheesta löytyy paljon tutkittua tietoa goolettamalla.
      Väestönkasvuhan on eraanlainen lumipalloilmiö,
      Ihmisten odotettu elinikä on myös koko ajan kasvanut ja väestö keskimäärin vanhempaa.

      Historian saatossa maailman väestöä (kasvua) ovat verottaneet korkea lapsikuolleisuus, sodat, kulkutaudit jne...

      • Anonyymi

        Kyllä Aadam ja Aabraham elivät vahemmiksi kuin sinä.
        Eli puhuit taas palturia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Aadam ja Aabraham elivät vahemmiksi kuin sinä.
        Eli puhuit taas palturia.

        Älä yritä, olen immuuni sinunlaisillesi.

    • Anonyymi

      "Niin kertoo raamattukin!

      Sitä ennen ei juuri ollut kasvua tiedemiesten mukaan!"

      Oletko koskaan kuullut Nooan arkki stoorista? Et ilmeisesti.

      • Anonyymi

        Niinkö???

    • Anonyymi

      Mien on niin vaikea hyväksyä tosiasioita? Onhan tiedemiesten keskuudessa yleinen käsitys, että viisi vuosituhatta sitten ihmisiä olisi ollut vain muutama miljoona!

      On siis todettu että lisääntyminen nopeutui valtavasti sen jälkeen, ja taas on ollut minimaalinen sitä ennen.

      Ei maanviljelys ole ollut elinehto, vaan vaihtoehto: Onhan Grönlannissakin asuttu, vaikka ei ole juuri maata viljelty. Ja Tahitilla eletään austraalialaisilla lihasäilykkeillä, kun ei eds viitsitä maata viljellä.

      Riistaa ja kaloja on riittänyt vielä viime vuosisatoihin asti vaikka kuinka!

      1500-luvulla kiellettiin tarjoamasta lohta työläisille useammin kuin kaksi kertaa viikossa!

    • Anonyymi

      Tosiaan ihmisen lisääntyminen olisi hyvin voinut alkaa Noan perheestä 4500 vuotta sitten.

    • Anonyymi

      Raamattu kertoo totuuden!

      • :-)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
        ))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
        )))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      Jos ihmisiä olisi ollut satoja tuhansia vuosia, kai heistä olisi todisteita jossain.
      Nyt on vain todisteita heidän toiminnastaan vain tuhansilta vuosilta.

        Onhan niitä melkoisesti. Helpoimpia ymmärtää ovat luolamaalaukset ja kivityökalut.

        Äläkä sitten koeta paeta urputuksiin geologisista iänmäärityksistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe