Olisi niin siistiä, kun nyt kurjuuttaan itkevä työttömäksi jäävä porukka saisi tuntea Sipilän et. al. aktiivimallileikkurin merkityksen työllistävänä voimana.
Aktiivimallileikkuri poistettiin liian aikaisin
Anonyymi
79<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Aktiivimalli ei olisi koskenut tätä nyt työttömäksi jäävää porukkaa. Heillä on erityiskohtelu muutenkin. Omavastuuaika poistettu. Ansiopäivärahan enimmäisaika ei kulu lomautuksissa ja työttömyydessä, jotka ovat alkaneet 16.3. jälkeen...
Rikkooko tämä perustuslakia? Ihmisten yhdenvertaisuutta?
Mansikkamaalle menemisestä kieltäytyminenkään ei johda karenssiin?
Lindström ensi töikseen laittoi 60 p karenssin, mansikkamaalta ei ole paluuta.
Juu, nyt lomautetuilla / työttömäksi jäävillä on rälssikohtelu.
Jätkä kirjoittelee sopeutumisrahalla kirjaa. Ei onnistu työttömältä. Jo somessa blogin pitäminen voi johtaa karenssiin. Maininta jossain keskustelussa, että harkitsee kirjan kirjoittamista, tekee sinusta yrittäjän.
Suomen tasa-arvoa puolustava perustuslaki on vitsi.
Aloittaja tarkoittaanyt kuinka aktiivimalli työllistäisinyt tehokkaasti kaikki jo t ka on lomautettu
Tukien leikkaaminen tehostaa aktiivisuuta.
Juha sipilä lausui suuressa viisuadessaan ja korotti samalla maataloustuen ennätys suureksi
Samoin ytitystuet
Molemmat verottomia ja vastikkeettomia sosiaalietuukis valtion varoista
Ilmankos jyväjemmarit ja muut landepaukut laiskistuneet entisestään, kun tukia korotettu.
Työtön Lindström yli 3500 euron päivärahaa nauttien nyt maniskkamaalle, hopi hopi
Ken maataloustukihuijarin orjaks ryhtyy, se toivonsa saa heittää.
Perustuslaki toimii hyvin.
Et tainnut ottaa huomioon, että laki ei ole sama herralle ja jätkälle?
He ovat Suomen hyvinvoivaa kansaa jaSuomessa hyvinvointivaltio tarkoittaa sitä että hyvintoimeentulevat voivat aina hyvin.
Leikkaukset ja veronjiristykset saisivat myös yrittäjiin uutta yrittäjyyttä ainaisen ruikutuksen sijaan.
Totta.
Miksi sitten yrittäjät juoksee sossuun eikä töihin kun hyvi töitähän on paljon johon vaan l aiskat työttömät eivät mene .
Miksi yrittä k öt euåibät mene töihin
Siivoomaan ja risuhimmiin suskille.
Tai ilmaistöihin vanhustenhuoltoon.
Sannukka savu sdp
Kansalaispalkka kaikille
Ratkaiisis kaikki ongelmat , sen j älkeen työnteko kannaisi a k na ,jos. Saisi aikka b äj ä n lisää on ihhminen niin ahne.
Kansalispalkaksia 1000€
Niinpä!
Niinpä!
Ehtiikö edes TE-toimisto palvelemaan kaikkia?
Nyt on huutava pula työelämävalmennuksista, CV-kursseista.
Suomi nousuun, tai ainakin tyhjänpäiväiset kurssittajat eliittiin rikkaiden joukkoon.
TE-ämmät kortistoon.
Jos ansiosidonnaista päivärahaa leikattaisiin 5 prosentilla, sillä olisi varmasti työllistävä vaikutus.
Tiputetaan suoraan työmarkkinatuelle, niin hyvinvointi valtio ei kärsi niin paljon.
Sopeutuminenkin tapahtuu nopeammin. Mitä sitä viivyttelemään. Useimmat nyt tipahtaneista ei koskaan tule palaamaan työelämään tai siis töihin, mistä maksetaan palkkaa.
Nyt voitaisiin leikata koko ansiosidonnainen kaikki vaan työmarkkinatuelle sillä elää hyvin ja sitten työkokeiluun ja kuntouttavaan työtoimintaan.
Tämä on juuri oikea tie, jolla me yrittäjät saamme lähes ilmaista 9e/pvä työvoimaa.
Ei.
Jatkossa kaikki tekevät vain linnunpönttöjä.
Ilmaisen työvoiman aika on ohitse.
Enää ei kukaan lähde 9 euron orjaduuneihin.
Nyt työttömäksi jääneillä on lisäkoulutuksen tarve valtava. Osaavalle työvoimalle on aina kysyntää.
Vuoden kun palkatta ensin kokeilee, harjoittelee ja sitten vielä kouluttautuu töissä töitä tehden niin pätevöityy jo kympin tuntihommiin.
Nyt tapahtuu se kaaottinen pudotus työttömäksi ja piiskattavaksi jolle moni vain ilkkui ja oli hyvillään 9e työkokeiluista ja kuntouttavasta.Taitaa mennä monella pupu pöksyyn meinaan siinä se Suomen sosiaaliturva sitten on.
Hyvin kasvattava kokemus nauttia työttömyydestä.
Kyllä tekee hyvää monelle nauttia työttömän arkisesta onnesta työmarkkinatuella. Elää yltäkylläisyydessä sivistys- ja hyvinvointivaltiossa, missä heikoimmista pidetään huoli.
Suomi saadaan uuteen nousuun helposti, kun lopetetaan palkanmaksu kaikilta.
Kansanedustajiakin voisi motivoida luottamustoimessaan työmarkkinatukea vastaavalla korvauksella.
Kaikki nykyiset kansanedustajien korvaukset ja palkkiot korvataan ylläpitokorvauksella.
Monille suurille osaajillekin on maksettu ylisuurta palkkaa ihan tyhjästä ja turhasta.
Heidät on syytää uudelleen kouluttaa kokeilu-harjoittelu-rekrykoulutus -kierteen kautta työelämään.
Kyllä kelajohtajat ovat miljoonansa ansainneet!
Työttömyysturva-asiat+saataisiin+nopeasti+hoidettua,+kun+kaikille+sama+perusturva+33,66+euroa+päivässä.++Alkuun+tosta+veroa+25+%.+400+päivän+jälkeen+enää+20+%.
Hyvä systeemi.
Jo puolen vuoden työttömyys nollaa kaiken entisen osaamisen. Nyt vielä maailma muuttuu niin nopeasti, että entisiinkään työtehtäviin ei ole palaamista ilman koulutusta. Rekrykoulutusta.
Osa työpaikoista menee kokonaan uusiksi. Aiempaa tehtävää ei enää ole. Työnkuva on muuttunut niin paljon, että uuteen hakuun menee paikat.
Nyt on aloitettava valmistautuminen. Opiskelu. Itsensä kehittäminen.
Juuri näin. Valtava määrä tarvitaan siitijöitä ja hotellien kerrossiivoojia.
Kaikki entiset teknisten alojen 20e/h työttömät kouluun ja tienaamaan sen jälkeen 8/e siivousbisneksestä!
Pitää ajatella positiivisesti.
Nyt voi ihan rauhassa maata sohvalla ja vetää kaljaa aamusta iltaan.
Ai ai.
Nyt kaikilla on mahdollisuus kokea työttömän arkista onnea.
Ylimääräiset säästöt ja omaisuuden voi lahjoittaa pois.
Jonoon vaan kaupungin vuokra-asuntoa odottelemaan.
Kirjastossa voi täytellä kelan kaavakkeita.
Ilmainen raha alkaa virrata. Ja eikun kaljaa koneeseen.
Lidlistä halvin kalja.
Kolm o nen ja nelonen halvinta.
Tosin s kauoan 24 on parempaa
Siantuntija. Molemmilta aloilta
Sipilän hallituksen tyyliin voitaisiin perua tuollaiset hölmöt päätökset kuin omavastuuajan poisto ja ettei työttömyysajan päivät kulu syöden ansiosidonnaisen kokonaiskestoa.
Miettikää! Vielä vuosi sitten työttömäksi jäätyään pääsi viikon päästä kivalle kurssille, missä voi tutustua uusiin ihmisiin. Kertoa itsestään. Esitellä CV-tään. Harjoitella työhaastatteluja. Leikkiä roolipelejä haastattelussa. Korjailla toisten CVeitä. Tehdä kaikkia kivoja persoonallisuus- ja älykkyystestejä. Piirtää elämänpuuta. Etsiä uusia uria.
Ja mitä nyt? Ei mitään! Ei ehditä edes työttömäksi kirjata.
Kertauskurssikun oli luvassa jo kolmen kuukauden kuluttua.
Tässä on nyt vaara että nämä "etätyön" tekijät ovat lomautettuna ja tekevät firmalleen täysillä hyötyä , välitöntä tai tulevaisuuteen tähtäävää , kun taas käsityöläinen on aidolla lomautuksella
Näille monille "järjestelmähuijareille" annetaan tuonnempana "joulukorvaus / ymym " tai viimeistää työsopimuksen päättyessä "kultainen kädenpuristus"
Paikallisessa sopimisessa joku järjestelmähuijari saa ylimääräisen kultalusikan.
Taidan itsekin lähteä tekemään etänä töitä ( lomautettuna)
Tämä paniikinomainen rahanjako on täysin persee stä ja nyt kaikki lain kirjain työnnetään per se eseen.
Ei sentään ihan kaikki. Siksi persut ja kokkareet ovatkin kiukkuisia kun jopa siitä että pitää todistaa olevansa aktiivi yrittäjä eikä vain y-tunnuksen omaaja.
Moni vetää tupla hyödyn.
Painaa duunia niin kuin ennenkin. Laskutus joskus myöhemmin. Tuote menee myyntiin joskus myöhemmin. Keikkaa heitetään ilman keikkaa. Verotulot nolla.
Tämä on äkätty kyllä.
Eikö nyt kannattaisi laittaa ne samat johtajat ja myyntimiehet hommiin jotka kertovat että palkkani on niin kova koska saan aikaan nousukauden , sipilä ratsaille nyt.
Jorma edellä ollilaan , tehdään uudet nokiat , me normaalit tyhmät tullaan perässä.
Yritysjohtajat ottavat mielellään vastaan bonukset liikevaihdon kasvaessa itsestään kysynnän takia.
Jos pitäisi itse saada kasvua aikaan, onkin eväät hukassa..
Suomi on täynnä optiomiljonäärejä. Eivätkö voisi nyt antaa ylivoimaiset älynsä suomen käyttöön?
Bakkanaalit roomalaisine riettauksineen tulee ajallaan. Hävitys käy infernaaliseksi. Vauvoja lyödään hengiltä kivimuureihin. Sellainen on ihmisluonnon viha maailmassa.
Mitään minnekään kurssille ehdi. Nyt on hyvä työttömänä tehdä tavaraa joulumyyntiin.
Omavastuu päivien poisto peruttava tai jätettävä ikuisesti voimaan.
Ihmisten yhdenvertaisuudesta ei olla yhtään huolissaan, kun tuetaan eliitin etuja.
Se on perinne, ei liity coronaan.
Näin on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Se on ilmeisesti raamattuun kirjattu??
Vain ostovoimaa nostamalla saadaan Suomi nousuun.
Tulojen korotukset on kohdistettava pienituloisiin.
Alle 3000 euroa kuukaudessa tienaaviin. Alle 1500 eläkettä taikka päivärahaa saaviin.
Kaikki lisäraha heille, menee suoraan kotimaiseen kulutukseen
Tätä asiaa ei edes AY ymmärrä . Palkankorotukset kyllä saadaan työtätekeville, mutta sairaat, työttömät eivät voi kuluttaa rahaa muuhun kuin ruokaan. Tosin ay leiriin tulee rahaa valtiolta köyhien asumistuista.
Työttömän on väärin itkeä kohtaloaan.
Itkun sijaan pitäisi iloita siitä kuinka edes jotkut osaavat vetää valtiolta satoja miljoonia, lähes miljardin huvitarkoituksiin.
Lintilä tuo iloa moneen kotiin.
Nuolen sipilän likaisia sukkia 8€/h, koska muuten olisi tullut karenssi.
Suomalaisten+kärsivällisyysakussa+alkaa+paine+nousta?!
Katajainen+kansa+on+taipunut+koronasorron+alla+niin+mutkalle+kuin+voi?+Tässä+en+tarkoita,+että+joku+toinen+ihminen+olisi+sortanut+suomalaisia.+Eikä+vain+suomalaisia+vaan+koko+maapallon+väestöä.+"Pienimmästä",+eli+10-20+mikrometrin+vihollisesta+on+tullut+suuri+vihollinen.+Vain+synti+lienee+vaikeammin+suoraan+mikroskoopissa+havaittava+vihollinen.))
Nyt+kun+hermot+alkavat+kiristyä,+vai+alkavatko?+-olemme+uusien+haasteiden+kynnyksellä.+
Ja+kun+"kodin+keittiöpöydän+ja+tuolien+jalat+on+purtu+kuin+koirat+luita"+kuin+ennen+vanhaan+lyijykynät+koululuokissa,+onkin+sitten+uusien+puremisten+aika.+Kanssaihmisiä+"purraan",+eli+"Eat+liver",+kuten+ulkomailla+sanotaan.+Mielipahaa,+huolta+ja+ongelmia+kun+alkaa+tulla+ovista+ja+ikkunoista,+alkavat+perheet+hajota,+firmat+mennä+konkurssiin,+yhteiskunta+sakata,+kansantalous+ajautua+kriiseihin,+"poliitikot+leikkuupöydille",++ahdistus+huippuunsa.
Äänensävyt+alkavat+kiristyä,+muuallakin+kuin+"Moskovassa".++Nyt+alkaa+monien+mielissä+hahamottua+tarve+hankkia+peltopalanen+omien+eväiden+kasvattamiseksi.
Onneksi+on+"ruplahupi",+eli+jolla+on+rahaa,+paljon,+voi+hankkia+muutamia+elinvuosia+lisää.+Muiden+on+tyytyminen+suunnittelemaan+laihojen+vuosien+ahdinkoon.+Paitsi+Suomessa,+armaassa+isänmaassa,+jossa+kaunis+äidinkielemme+sisältää+monia+innovatiivisia+salaisuuksia?+Ja+hallitus,+joka+pyrkii+auttamaan+kaikkia+suomalaisia.+
Holmström+totesi,+että+pelko+on+suurin+este+yhteiskunnan+avautumiselle.+"Melko+mitättömästä+viruksesta"+Sairastuneita+ja+kuolleita+yhteensä+arviolta+maailmanlaajuisesti+vain+noin+50++miljoonaa+ihmistä.+Moskovassa+huhutaan+kuolleisuuden+kasvaneen+vain+20%+normaaleista+kuolinluvuista?+-Että+tästä+se+elämä+jatkuu.+-Ainakin+joillakin.
Kärsimys...kenelle+se+kuuluu+kuin+luonnostaan?+Oletko+sinä+yksi+siinä+joukossa?
Kuka+hyötyy+tästä?
Yrittäjille pitää kehittää oma aktiivimallileikkuri, jotta saadaan helikopterirahan velka maksettua.
Se velka on varattu vähäosaisille. Helikopterirahan tarkoitus oli pönkittää rikkaiden eliittiasemaa.
Porvari elää yhä uskossa, että mitä suurempi kahtiajako kansassa on, sen parempi.
Holmström on maanpetturi. Amerikassa nokkii sattumia eliittiyhteiskunnan sopasta ja sieltä käsin neuvoo,miten köyhiä pitää Suomessa kyykyttää. Onpa aika paskiainen.
Ei ymmärrä tavallisen ihmisen arjesta mitään. Ei yhtään mitään.
Aikoinaan tuli ehdotus kuntouttavasta työtoiminnasta. Toki olisin mielelläni mennyt. Mutta pahus, kun osa-eläkkeeni suuruus esti saamasta edes sitä 9€/päivä. En kuitenkaan niin paljon pidä työnteosta, että itse maksaisin toisille jotta saan olla töissä.
Noh, näillä mennään. Kukaan ei tietenkään vammautunutta palkkaa oikeisiin töihin. Osa-eläkkeeni on käteen vain 1100, mutta näillä mennään. Niin no, saanhan vielä satkun sitä paljon kadehdittua asumistukea.
Ihme valitusta.
Saat tuplasti sen mitä moni muu.
Olen pahoillani, mikäli käsitit toteamukseni valitukseksi. Asumiskulujen jälkeen jää se 600, joten en nyt ihan tuplaa saa muihin verrattuna. Onhan toimeentulotuen jälkeen käsittääkseni jäätävä 500? Voin olla toki väärässäkin.
Monelle ei asumiskulujen jälkeen jää satastakaan. Ei edes viittä kymppiä.
Kaikki ei saa toimeentulotukea. Ei edes asumistukea. Ei, vaikka olisi työmarkkinatuella.
Siis joutuisiko tukimiljonäärit konkan jälkeen töihin??????
Ei sitä sohvalle tartte jäädä makoileen, vaikka kuinka olisi miljonääri. Töihin vaan, kyllä Suomessa töitä riittää! Laiskojen pummien ei tartte mun verorahoilla ryhtyä loisimaan ja kittaamaan sitä kaljaa.
Rahojen väheneminen motivoi yrittäjiä vain valittamaan. Yrittäminen jäi vähemmälle.
Huom!
Myös jyväjemmarit, landepaukut, tukijullit,.. pitävät itseään yrittäjinä nykyään.
Sipilä tulee ja toteuttaa sen.
Kepu ottaa uudeksi valtionvaraninministeriksi lapin rehellisemmän Jari Isometsän.
Kepulit tunki itsensä hallitukseen ja nyt kaatavat koko hallituksen, kun ensin hankkivat kymmenien miljardien velan.
Aktiivimallileikkuri tulee taas!
Aktiivimallileikkuri rankaisee yhä sen uhiksi joutuneita.
Työttömien kurjistaminen jatkuu..