Onko todella niin, että kun maatamme raatelee pahin pandemia sitten espanjantaudin, ylin valtiojohto alkaa kinata siitä, kuka saa päättää ja mistä, kysyy Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola
Mutta haloo – mitä ihmiset oikein odottavat? Että kokenut ja suomalaisen yhteiskunnan hyvin tunteva presidentti istuu toimettomana linnassaan, kun maatamme uhkaa pahin kriisi miesmuistiin? Suomessa ei presidentiksi päästä seremoniallisilla eleillä, vaan pitkällä kokemuksella ja laajalla yhteiskunnallisella näkemyksellä sekä kontaktiverkostolla.
Pääministeri Sanna Marin kuitenkin kieltäytyi kunniasta – ilmeisesti, koska koki presidentin puskevan omalle tontilleen. Hallitus tulkitsi presidentin yhteydenoton paimenkirjeeksi ja epäluottamuslauseeksi ja katsoi, että Niinistö hyppii reviirinsä ulkopuolelle. Mutta onko todella niin, että kun maatamme raatelee pahin pandemia sitten espanjantaudin, ylin valtiojohto alkaa kinata siitä, kuka saa päättää ja mistä?
Mitä presidentti todellisuudessa teki? Hän yritti auttaa hallitusta saamaan laajempaa tilannekuvaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Onhan se tosiaan ollut vähän sellaista hameisiin sotkeutuneiden herkkähipiäistä poukkoulua tuo hallituksen koronapuuhailun alkuvaihe. Toivottavasti asiat nyt alkaisivat parantua.
Kyllä voguen kansikuvatyttönä on helpompaa Sannalle.
Ei meinaa pysyä homma lapasessa ja mikä pahinta avustajia on ennätysmäärä, mutta eipä taida neuvot kelvata.
Lentokenttäsekoilun jälkeenhän Sauli ehdotti vähän laajempikatseista apua hyylipuna viisikolle
Keskisormen näyttäminen on sitä perussuomalaista Sanna Ukkolan kielenkäyttöä --- noloa toimittajalta!
Minusta ei näyttänyt yhtään keskisormen näytöltä. Nämä tavoite / sensaatio hakuiset ei niin esille päässeet toimittajan reppanat. Näillä mielensä syövereistä nousevilla omilla hengen tuotteillaan otsikoita tehtailevat, sotkemassa niitäkin hyviä asioita joita vastuussa olevat koittavat saada aikaan.
Uskon että näitä päättävät tahot parhaansa koittavat,jälkipeli on sitten asia erikseen kun sen aika koittaa.
Sanna Ukkola pitäisi lähettää valeuutisten levittämisestä Siperiaan
No niin - saatiinhan se PS tännekin, pääministeri palstalle , on ne suosittuja
Onhan sen Ukkolankin yritettävä jotenkin ideologiaansa saa mediaan ...
Ettekö tajua hyvät lukijat. Jos Niinistön ehdotus olisi hyväksytty, niin Marin ei olisi päässyt esille joka ikinen päivä tiedotustilaisuuksillaan.
Marinille merkitsee vain oman itsensä esille nostaminen niin paljon kuin mahdollista. Ja Suomen mediahan nöyristelee ja kirjoittelee. Jopa järjestää gallupinkin, jossa SDP nostetaan huipulle.
Muistatteko gallupin, jossa Urho Matikainen, uutistenlukija, nostettiin luotettavimmaksi suomalaiseksi … !!!
Nyt meillä on neiti tiedottaja ….
Marinin johtama "pimujengi" sopii paremmin prätkäpoikien "vyöruusuksi" kuin maata johtamaan.
Kusi on noussut Marinin pieneen päähän , Legendaa ei sovi neuvoa .
Marinin olisi pitänyt työntää keskisormensa vi****sa, eikä näyttää sitä arvostetulle presidentille.