Sanna Ukkola kirjoittaa taas asiaa.
"Onko todella niin, että kun maatamme raatelee pahin pandemia sitten espanjantaudin, ylin valtiojohto alkaa kinata siitä, kuka saa päättää ja mistä."
"Mutta haloo – mitä ihmiset oikein odottavat? Että kokenut ja suomalaisen yhteiskunnan hyvin tunteva presidentti istuu toimettomana linnassaan, kun maatamme uhkaa pahin kriisi miesmuistiin? Suomessa ei presidentiksi päästä seremoniallisilla eleillä, vaan pitkällä kokemuksella ja laajalla yhteiskunnallisella näkemyksellä sekä kontaktiverkostolla.
Pääministeri Sanna Marin kuitenkin kieltäytyi kunniasta – ilmeisesti, koska koki presidentin puskevan omalle tontilleen.
“Marin näytti twiitillä keskisormea presidentille, eikä se ollut mitenkään diplomaattinen ele. Hänen viestinsä oli, että ulkopuolisten ei pidä alkaa asioita järjestellä. Siinä näkyy juuri se, että hän on erittäin arka neuvojen suhteen eikä halua, että hänen tontilleen tullaan”, eräs hyvin läheltä asioita seuraava kokoomuslähde kuvaa."
Miksi THL:n apu näyttää kelpaavan sellaisenaan ja kyseenalaistamatta, mutta presidentin tarjoama yhteistyöverkosto ei kelpaa? Olisiko tämä todella murentanut pääministerin ja hallituksen arvovaltaa – varsinkin, kun presidentillä ei olisi ollut mitään roolia varsinaisessa nyrkissä?"
"Onko todella niin, että kun maatamme raatelee pahin pandemia sitten espanjantaudin, ylin valtiojohto alkaa kinata siitä, kuka saa päättää ja mistä."
"Mutta haloo – mitä ihmiset oikein odottavat? Että kokenut ja suomalaisen yhteiskunnan hyvin tunteva presidentti istuu toimettomana linnassaan, kun maatamme uhkaa pahin kriisi miesmuistiin? Suomessa ei presidentiksi päästä seremoniallisilla eleillä, vaan pitkällä kokemuksella ja laajalla yhteiskunnallisella näkemyksellä sekä kontaktiverkostolla.
Pääministeri Sanna Marin kuitenkin kieltäytyi kunniasta – ilmeisesti, koska koki presidentin puskevan omalle tontilleen.
“Marin näytti twiitillä keskisormea presidentille, eikä se ollut mitenkään diplomaattinen ele. Hänen viestinsä oli, että ulkopuolisten ei pidä alkaa asioita järjestellä. Siinä näkyy juuri se, että hän on erittäin arka neuvojen suhteen eikä halua, että hänen tontilleen tullaan”, eräs hyvin läheltä asioita seuraava kokoomuslähde kuvaa."
Miksi THL:n apu näyttää kelpaavan sellaisenaan ja kyseenalaistamatta, mutta presidentin tarjoama yhteistyöverkosto ei kelpaa? Olisiko tämä todella murentanut pääministerin ja hallituksen arvovaltaa – varsinkin, kun presidentillä ei olisi ollut mitään roolia varsinaisessa nyrkissä?"
Vastaukset 34
Vanhimmat
ottaen huomioon kokoomuksen kriisin hallinnan v 2015 ,, niin parempi, kun marinin hallitus hoitaa nyt toimet koronaa vastaan.
Ukkola on pihalla kuin lintulauta.
Kun Niinistö tunkee perustuslain vastaisesti Valtioneuvoston tontille, niin muut paitsi Niinistö on toiminut muka väärin. No ei ole! Niinistön moka on Niinistön moka eikä muiden. Se, että Marin pitää kiinni siitä vastuusta ja vallasta, jonka Eduskunta on hänelle antanut ja jonka perustuslaki hänelle takaa on tasan oikein. Se on Marinin velvollisuus.
Ukkola voisi terapeutilla hoitaa isäsuhteensa kuntoon, että hänellä ei olisi niin kova tarve mielistellä vanhempia miehiä.
Loppui ilmeisesti argumentit kun pitää hyökätä henkilökohtaisuuksiin. Se on yleensä merkki koko dialogin häviöstä.
Mikäs se pääministerin isäsuhde sitten onkaan jos sinun linjallesi lähdetään tässä toisarvoisessa asiassa?
Ei asia ole ollenkaan niin yksiselitteinen. Turvallisuuspolitiikka kuuluu presidentille ja pandemia on kyllä turvallisuusuhka. Toisaalta sisäpolitiikka kuuluu hallitukselle , joten kysymys on monitahoinen.
Sinänsä esimerkiksi sisäministeriötä hallitus haluaa ohjata suuntaan, jossa se ei ole enää kiinnostunut sisäisestä turvallisuudesta vaan ihmisoikeuskysymyksistä ja feminismistä.
Sanna Ukkola kirjoitti tuon jutun yhdessä miehensä persulehden päätoimittaja Matias Turkkilan kanssa.
Ja taso on sen mukainen.
Totuus sattuu kommariin..heheheheee.
Ukkola ei muuten ole enää yhdessä Turkkilan kanssa.
Menivät uudelleen yhteen eli olivat vain hetken erossa.
He ovat eronneet taukki
Punikki ei vaan tajua.
Komoomus-SYÖPÄ pysyköön nyt vain sivussa kun ne jotka Suomen kansan parhaaksi toimivat, tekevät pääötöksiä.
Hallitus ryssii kokoajan viruksen torjunnassa. Onko hallitus oppimassa olemaan hengissä meidän kansalaisten kustannuksella jossa kansa ei pysy hengissä, mutta hallitus sanoo tästä pitää oppia. Ei kaivata oppeja vaan tekoja ja pian ja oikein.
Yritä sinäkin oppia ole eristyksissä ja vältä osaltasi virus.
Täytyy nyt hallituksen puolustukseksi sanoa, että aika vaikea se on kaivaa niitä oikeita tekoja ja pian, kun maan asiat on sotkettu vuosikausien ajan ja THL:kin periaate on ollut, että sairauksia ei testata ja tutkita, koska se ei ole hoitomuoto. Taitaa olla ollut koko Suomenmaan periaate, että mitään ei selvitetä, koska se maksaisi ja sehän se vasta maksaisi, että jotain löytyisi (tai paljastuisi)!
Suomen koronatorjunta on sujunut paremmin kuin missään muualla. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
Siinä Ukkola on oikeassa, että Niinistöä varmasti riepoo istua toimettomana etenkin kun häntä ei ole kukaan apuun pyytänyt. Niinistöllekin on presidenttiys sen verran noussut nuppiin, että hän kuvittelee, että Suomi ei voi mitenkään pärjätä tässä kriisissä ilman häntä. Pärjää paljon paremmin, jos Sale ei nyt ala sähläämään.
Valhetta ja paskanpuhumista.
Suomella on niin suosittu presidentti galluppien mukaan että ulkomailla kuvitellaan suomen olevan kommunistinen diktatuuri. Ainoat hänen vastustajansa ovat juurikin te marginaaliryhmien vihervasemmistolaiset jotka taas pidätte kovinta mekkalaa korostaen omaa huonoa oloanne.
Asiassa näkyy selkeä politikointi. Jos joku ehdottaa toisesta puoluekentästä jotain (presidentti on periaatteessa puolueeton ) niin se nähdään hyökkäyksenä omalle puolueelle mutta mitäs sitten jos saman ehdotuksen olisikin tehnyt poliittisesti lähempänä oleva henkilö tilanne olisi toinen.
Kertoo hyvin että vaikka elämmekin katastrofaalisia aikoja politikointi ei ota loppuakseen tilanteessa jossa pitäisi nyt jos koskaan pelata yhteen hiileen puoluerajoista piittaamatta.
No se likapyykki sitten näkyy koronan jälkeisessä elämässä ja on sanomattakin selvää että silloin pääministeri puolue renkeineen ottaa todella pahasti takkiin koko korona ajasta. Oma on häpeänsä.
Lesbojen kasvatit osaavat käyttää keskisormea moneen tarkoitukseen.
Eilen, kun olin kävelyllä, näin maassa makaavan kolmikymppisen naisen. Hän oli kompastunut hameensa helmaan, joka oli sotkeutunut hänen jalkoihinsa niin, että hänen oli vaikea päästä jaloilleen.
Ojensin käteni auttaakseni hänet ylös. Nainen alkoi hysteerisenä häätää minua pois sätti ja syytti minua yrityksestä rajoittaa päätösvaltaansa. Poistuin paikalta.
Myöhemmin kuulin, että nainen oli aikansa maassa maattuaan pyytänyt apua joltain ohikulkijalta.
nainen oli siis höyrähtänyt persusiskosi, ei ihme että hermostui kun tarjosit nyrkkiä.
Nyt ei ole mikään unilukkarin pohdinnan aika vaan hallituksen suoran ja tehokkaan toiminnan aika. Ilman muuta ja hyvin vielä se menee.
Hallituksen toiminta on ollut poukkoilevaa.
Kritiikkiä on tullut monelta taholta.
Korona pandemian takia kasattu hallintohimmeli toimii, kuin kirkkovene, osa soutajista haluaa soutaa omalla rytmillä. Eniten vaikeuksia rytmissä pysyä on Ohisalon johtamalla ministeriöllä.Toivottavasti peräsimenpitäjä Marin saa pidettyä Ohisalon kurssissa.
… ja Pietarissa kaalisopassa ei ole suolaa...
......suola on epäterveellistä, mutta käytökelpoista, vaikka matuttaja vihreiden säilöntään.
Pääsee Ukkola nuoleskellen linnan juhliin?
Pääministeri ja hallitus kantavat Suomessa poliittista vastuuta eikä valtaa voi luovuttaa ilman, että myös vastuu samalla siirretään. Niinistön ehdotuksissa sitä ei siirretä, vaan vastuu säilyisi edelleen hallituksella.
Hallituksella on mahdollisuus perustaa tuekseen erilaisia asiantuntijaorganisaatioita ja niin se on nyt lähtenyt tekemäänkin.
Ei hallitus voi nyt siirtää valtaa tässä noin vain Esko Ahollekaan tai Paavo Lipposelle, joilla on kokemusta lama-ajoista. Eikä oikeuskanslerille tai Korkeimman oikeuden presidentille, koska valtiosäännössämme näille samoin kuin presidentille on säädetty omat tehtävänsä. Kyllä Niinistö on juristina lukenut perustuslain ja tuntee kyllä valtioneuvoston, eduskunnan ja presdentin toimivaltuudet.
Sanna Ukkolakaan olisi tuskin tällaisia kirjoituksia alkanut väsäämään, jos presidenttinä olisi edelleen Tarja Halonen.
Pidin aikanaan Ukkolaa täysin vasemmalle kallellaan olevana koska ylen pesti tietenkin ajoi hänen mielipiteitään yleagendan mukaan vasemmalle.
Perussuomalainen miesystävä yms kertovatkin todellisuudessa hänen asiallisuudestaan yhteiskunnallisia asioita kohtaan.
Olen samaamieltä hänen kanssaan. Poikkeustilassa presidentti on maan ylin johtaja.
Olkoonkin että nyt ei ole sotatila niin silti. Oli presidentiltä fiksu liike lähestyä hallitusta asiasta mutta mitä voi muuta odottaakaan ideologistipääministeriltä joka on demarien vihreintä siipeä.
Heille valta tyyliin diktaattorimainen ote on se millä ennen poikkeustilaa ihmiset arvotettiin jo oikea ja väärämielisiin eriasioihin suhtautuvina ja nyt pidetään sitten tiukasti vallankahvasta kiinni vaikka tarjotaan mahdollisuutta koko suomen kansan hyvinvoinnin edistamiseksi perustettavasta työryhmästä. Ei kelpaa koska pitää politikoida maanlaajuisen hädänkin keskellä.
Sanonkin nyt vastavuoroon marinille Eikö sinua yhtään hävetä!
Hallitustyttö Marin kiukutteli ja polki jalkaa. Sitten keksi Niinistön nyrkin omaperäisesti itse besserwisserinä, mutta sitä ei saa nyt missään nimessä kutsua nyrkiksi. Jokuhan voisi luulla, että Niinistö oli keksinyt sen
niinistön nyrkki oli ulkparlamentaarinen, Hallitksen työryhmä on hallituksen sisäinen, ymmärrätkö eron?
Niinistön nyrkkiä sai Suomen kansa aivan tarpeeksi kokea 90 luvulla, moni päätyi itsemurhaan.
Niinistön nyrkki oli asiantuntijoista koostunut ulkoparlamentaarinen elin, joka olisi ollut hallituksen alainen.
Sanna Marinin operatiivinen ryhmä on amatööreistä koostuva sisäparlamentaarinen elin, joka on hallituksen alainen ja siellä häärää poliittisella meriitillä valittuja kanslia- ym. päälliköitä sekä perheministeri Krista Kiuru.
Puheenjohtajalla on SAK:ssa hankittu pätevyys koronaepidemian hoitoon.
Epidemian pahetessa aletaan tarvitsemaan asiantuntijanyrkkiäkin, mutta sen tarve ei näytä vielä olevan pinnalla, koska valtataistelu on edelleen tärkeämpää kuin hengissäsäilymis- taistelu.
Siksi Sanna Marin vielä kykeni näyttämään presidentille keskisormea.
Mutta pystyykö pitkään näyttään keskaria?