ITÄ-KARJALAN Karhumäen eli Medvezhegorskin kotiseutumuseon pitkäaikainen johtaja Sergei Koltyrin menehtyi torstain vastaisena yönä kotikaupunkinsa vankilasairaalassa.
Koltyrinin, 67, kuolemasta kertoivat useat paikalliset tiedotusvälineet, kuten Karelia.news, Sever.Realii ja 7x7-journal.ru.
Koltyrinin kerrotaan sairastaneen syöpää, joka johti lopulta hänen kuolemaansa.
Diagnoosi oli hänellä itsellään tiedossa jo syksyllä 2018, kun hänet vangittiin epäiltynä alaikäisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
KOLTYRIN vangittiin lokakuussa 2018 pian sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut julkisesti Venäjän sotahistoriallisen seuran ja puolustusministeriön suorittamia kaivauksia Josif Stalinin aikaisilla joukkohaudoilla Sandarmohissa.
Koltyrin ei uskonut petroskoilaisten historioitsijoiden kehittämää teoriaa, jonka mukaan Sandarmohin hiekkakankaalla lepäisi Suomen armeijan teloittamia neuvostoliittolaisia sotavankeja vuosilta 1941-44.
Koltyrinin tuomio luettiin lopulta toukokuussa 2019. Hänet tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen ja hänen rikostoverikseen kerrottu mies sai 11 vuoden tuomion. Oikeudenkäynti käytiin salaisena, joten esimerkiksi toimittajilla ei ole ollut mahdollisuutta valvoa tuomion perusteiden pitävyyttä.
Koltyrinin, 67, kuolemasta kertoivat useat paikalliset tiedotusvälineet, kuten Karelia.news, Sever.Realii ja 7x7-journal.ru.
Koltyrinin kerrotaan sairastaneen syöpää, joka johti lopulta hänen kuolemaansa.
Diagnoosi oli hänellä itsellään tiedossa jo syksyllä 2018, kun hänet vangittiin epäiltynä alaikäisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
KOLTYRIN vangittiin lokakuussa 2018 pian sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut julkisesti Venäjän sotahistoriallisen seuran ja puolustusministeriön suorittamia kaivauksia Josif Stalinin aikaisilla joukkohaudoilla Sandarmohissa.
Koltyrin ei uskonut petroskoilaisten historioitsijoiden kehittämää teoriaa, jonka mukaan Sandarmohin hiekkakankaalla lepäisi Suomen armeijan teloittamia neuvostoliittolaisia sotavankeja vuosilta 1941-44.
Koltyrinin tuomio luettiin lopulta toukokuussa 2019. Hänet tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen ja hänen rikostoverikseen kerrottu mies sai 11 vuoden tuomion. Oikeudenkäynti käytiin salaisena, joten esimerkiksi toimittajilla ei ole ollut mahdollisuutta valvoa tuomion perusteiden pitävyyttä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ryssä on aina ryssä vaikka voissa paistaisi.
Poliittinen kulttuuri Venäjällä on aina sama olipa kyseessä keisarivalta, kommunismi, kapitalismi tai jotain siltaä väliltä.
Ja syylliset löytyvät aina muualta , vaikka kiistatta asioiden todistettaisiin olevan toisin.
Ei siihen hyvää voita kannata käyttää, risiiniöljy riittää.
Ei siihen hyvää voita kannata käyttää, risiiniöljy riittää.
Tekaistuilla syytteillä pestään historiaa Stalinin ajalta. On vanhat perinteet sille.
Palstan stallareilla on sentään riemun aihetta.Onhan yksi totuudenpuhuja vähemmän.
Ja neuvostosysteemi on osoittanut voimansa. Ei se ole mihinkään hävinnyt.
Onko niin, että paskan määrä on vakio ?
Ainakin tällä palstalla stallarit ja punikit lykkivät sitä vähintään entiseen malliin.
Niin se tuntuu olevan, jo vuosikausia tyypit suoltaneet vain välillä vaihtavat aihetta, mutta samaa sontaa suoltaen.
Mikäpä on suoltaessa. Ei ole pelkoa seurauksista.Toisin kuin heidän ihannemaassaan.
Suomalaisten teloittamiksi epäiltyjen ruumiiden tutkimustuloksia ei tunnu kuuluvan. Ilmeisesti tulosten väärentäminen halutuiksi kestää kauan.
Ongelma on,että suomalaisia sotavankileirejä eiollut Sandarmohin lähelläkään. Se oli etulinjan tuntumassa ja vangit vietiin aina selustaan,alkuvaiheessa Suomeen asti.
Vankeja ei lisäksi juurikaan teloitettu,vaan heitä kuoli sairauksiin ja/tai heikkoon ravitsemukseen.
Kenenkähän syyksi Venäjä panee koronapandemian,kunhan se pääsee jylläämään alkeellisen terveydenhoidon maassa?
Näin Suomessa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c573eb70-aecb-4ac5-9a2e-bc0cad8f2a5b
Läntistä vapaamielisyyttä. Idässä ja Venäjällä joutuvat raukat elämään tuotakin ilman.
Naapurisss tämä halutaan unohtaa tai laittaa muiden syyksi. Katynia vaan kovasti!
Kartta Karjalassa olleista GULAG -leireistä, joita näyttää olleen järkyttävän paljon.
http://uhreja.onego.ru/kartta.html
Nämä luettelot julkaistiin Careliassa v. 1991 nro 1 -- 12 ja v. 1992 nro 1 -- 5. Molemmat luettelot käänsi ja toimitti julkaisukuntoon Memorial -seuran hallinnon jäsen, Karjalan kulttuurin ansioitunut toimihenkilö toimittaja Eila Lahti - Argutina.
Vuonna Karjalassa vainoja tutkiva Juri Dmitrijev julkaisi 1998 Careliassa Sandarmohissa ( Karjalassa Karhumäen lähellä) vuosina 1937 -- 1938 teloitettujen suomalaisten ja karjalaisten nimet.
Kaikki nämä nimilistat ovat vain osanen Karjalassa ihmisvainon uhreiksi joutuneista.
Tarkista montako sukulaistasi tuolta löytyy:
http://uhreja.onego.ru/
Ja täällä he sitten ovat:
http://heninen.net/sandarmoh/suomeksi.htm
http://heninen.net/punakangas/suomeksi.htm
Karjalasta ja vähän muustakin rajantakaisesta menosta hienot sivut:
http://heninen.net/suomeksi.htm
Karjalan Karhumäen piirin Sandormohin hautausmaahan haudatuista suomalaisista ja karjalaisista
Tämä linkki on jo vaiennut: http://www.onego.ru/win/pages/spiski/
Toveri Josif Stalinin toimesta teloitettiin ampumalla vuosina 1937-38 tuhansittain karjalaisia ja suomalaisia. Yksistään Sandormohin hautausmaahan Karhumäessä on haudattu ainakin n.1700 suomalaista tai karjalaista henkilöä. Sandormoh ei ole ai-noa Stalinin vainoissa ammuttujen viimeinen lepopaikka. Arvioiden mukaan San-dormohissa ammuttiin yli 7000 ihmistä, joista noin 6400 ihmisen nimet on saatu selville.
Karjalan Memorial-seuran jäsen Juri Dimitrijev on tutkinut ja selvittänyt vainovuosina ammuttujen henkilöiden nimiä Karjalan turvallisuuskomitean arkistossa vainovuosina vangittujen ja ammuttujen asiakirjoja. Karjalaisten ja suomalaisten ammuttujen nimilista käsittää 92 A 4-liuskaa teloitetuista. Olen lukenut nämä liuskat läpi ja yhteenvetona totean seuraavaa:
Suomalaisia teloitettiin yhteensä 934 henkilöä. Suomen kansalaisista oli Yhdysvalloista tulleita 126 henkilöä ja Kanadasta tulleita 98 henkilöä. Lisäksi yksi norjalai-nen, ukrainalainen, saksalainen ja vepsäläinen saivat Stalinin tuomion.
Karjalaisia teloitettiin yhteensä 759 henkilöä. Karjalaisista ja suomalaisista teloitetuista oli metsänkaatajia eli metsureita n.220 ja kolhoosilaisia n.300. Opettajia tapettiin 19, kauppamiehiä 14 ja kaksi pappia.
Teloitukset aloitettiin 13.09.1937 ja näyttävät päättyneen 15.05.1938. Samoina päivinä teloitettiin useita saman kolhoosin, metsätyömaan tai suvun edustajia. Työmaan tai
kolhoosin johtajat teloitettiin työntekijöiden kanssa yleensä samana päivänä.
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu OGPU teloitti vuosina 1935–1938 tiettävästi 11 066 suomalaista Leningradissa, Petroskoissa ja Moskovassa.
http://uhreja.onego.ru/
Innokkaimmat Stalinin ihailijat siis loikkasivat Neuvostoliittoon jossa Stalin käski teloittaa heidät.
Talvisodan yhtenäisyys, eli talvisodan henki, perustuu paljolti siihen.
Terijoen hallituksen puolelle menijöitä ei juuri ollut kun he olivat menneet NL:n jossa heidät tapettiin.
Kiitos Stalinille, että hän auttoi niin Suomea kestämään 105 päivää.
Kun talouslama ravisteli 1930-luvulla Yhdysvaltoja, monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan hyvässä uskossa ”työläisten paratiisia” Neuvostoliittoon.
Stalinin vainot alkoivat vuonna 1936, ja ensimmäisenä mustalla listalla olivat vähemmistökansalaiset. Suhteellisesti eniten luuta lakaisi suomalaistaustaisia – arvioiden mukaan heitä teloitettiin 25.000 – 30.000. Amerikansuomalaisia heistä oli noin 2.000.
Kommunisteille ja muille tiltuille on jo vuosikymmeniä kerrottu Neuvostoliiton olleen syyllinen ns. Katynin puolalaisten upseerien teloituksiin, jopa siten, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän presidentti Boris Jeltsin myönsi asian olleen juuri noin, mutta siitä huolimatta kuulee edelleen väitteitä, että Stalin ja muu bolsevikkijohto olivat mitä puhtainta pulmusta, elleivät peräti itse ilkeämielisten vainojen uhreja postuumisti.
"Todisteet Katynista paljastuvat
Vuoden 1989 alussa neuvostoviranomaiset varoittivat Gorbatshovia Katynin totuuden esille tulemisesta. Sen vuoksi 13.10.1990 Gorbatshov luovutti Kremlissä presidentti Jaruzelskille dokumenttikansion, joka ei jättänyt epäilystä Neuvostoliiton syyllisyydestä.
Hän ei antanut NKVD:n Stalinilta saamaa teloituskäskyä, vaan työnsi vastuun neuvostohallituksen sijaan salaisen poliisin päällikölle Lavrenty Berialle ja hänen apulaiselleen. Kyseessä olisi siten ollut salaisen poliisin raakalaistyö, ei ylijohdon määräys. Koska Beria oli ammuttu rikollisena, hän oli sopiva vastuunkantaja. Uhrien lukumääräksi ilmoitettiin 15 000."
- - -
"Vuonna 1992 Moskova "yllättäen" löysi – Gorbatshovin yksityisestä arkistosta - vuoden 1940 alkuperäisen teloitusmääräyksen, jonka Stalin ja viisi muuta Politbyron jäsentä olivat allekirjoittaneet. Muutama päivä tämän jälkeen Jeltsin osallistui Katynin puolalaisen hautausmaan peruskiven muuraustilaisuuteen."
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=954&author=10
Hauska elokuva tyrannin kuoleman jälkeisestä pesänselvityksestä.
THE DEATH OF STALIN
https://www.episodi.fi/elokuvat/the-death-of-stalin/
Putin saa tuomionsa koronapandemialta.
Kansa hurraa tyytyväisenä.
Miksi et arvostele sitä miten Kiinassa tai Saudi-Arabiassa tai Iranissa käy ? Et kyseenalaista sitä kun n. miljoona uiguuria on keskitysleireissä tai kun kansanmurha ja etninen hävittäminen Tiibetissä on ihan hirveää.
Kaikista maailman maista räyhäät vain Venäjästä, onko siihen jokin pakottava syy ?
Onko Kiina yms. joukkomurhannut suomalaisia ja sitten syyttänyt suomalaisia perättömästi?
Jos tiedät suomalaisten vainoista,niin mikset kirjoita niistä? Sen sijaan ylistät Venäjä/NL:oa ja sen seniilejä johtajia maailman valoiksi.
-----Onko Kiina yms. joukkomurhannut suomalaisia ja sitten syyttänyt suomalaisia perättömästi?-----
Vain suomalaistenko murhaaminen on kiellettyä, muita kansoja ja kansallisuuksisa saa lahdata ihan vapaasti kuten venäläisiä esim. ?
Jos oikein muistamme niin valkolahtari oli se joka aloitti surmaamaan naapurimaan kansalaisia ihan pelkästään kansallisuuden ja ns. rodun perusteella. Stalin jatkoi siitä minkä valkolahtari aloitti jo 1918, miksi et puhu siitä ? Lahtarin ohjehan oli, että kaikki venäläiset tapetaan ja myös tapettiin sitä samaa jatkettiin ansiokkaasti Petroskoissa 1941-42.
Suomessakin kuolee vuosittain vankiloissa ja poliisien putkissa kymmeniä ihmisiä. Venäjäkö nekin käy sinun mielestäsi tappamassa vai Suomen oma väkivaltakoneistoko ?
Pöhveli-stallari yrittää taas panna keksimiään valeita muiden nimiin.
Esitä todisteet poliisin ja vartijoiden tekemistä surmatöistä!
Suomessa kuolee sairaaloissa vuosittain tuhansia ihmisiä. Lääkärien salaliitto?
Miten kävi totuuden puhujille Latinalaisessa-Amerikassa CIAn järjestämien sotilasjunttien toimesta aina 1990-lukuun asti. Joukkohautoja täytettiin kymmenillä tuhansilla tapetuilla toisinajattelijoilla. On se enemmän kuin yksi ihminen.
Kyllä, eri aika, eri paikka, eri tekijä, samainen rikos.
Onko joku jossain todistanut, että hänet tapettiin ? Kuoli sairaskohtaukseen kuten kuolee Suomessakin putkaan monen monta. Miksi et syytä heidänkin kuolemistaan hallitusta ja poliisia ?
Hyvä pointti. Ehkei Suomessa ole yhtä paha? Ja jos on, se ei perustele samaa ongelmaa muilla?
Venäjällä näyttävät vankilakuolemat kummasti kasaantuvan toisinajattelijoille ja todenpuhujille. Vieläpä kaikkien normaalien todennäköisyyksien vastaisesti.