Sanoi Mietaa Nico Saarisen haukkumakirjeestä Miedolle Farmissa eilen. Mieto ei muka ollut tehnyt yhtään mitään, olen seurannut jaksoja ja kyllähän Juha paiski hommia siinä kun muutkin. Eihän nykynuorille uskalla sanoa mitään, ne ottaa itteensä kaikesta. Juha on vanhan kansan isäntä eikä tarkoita mitään pahaa jos komentaa vähän. Paha maku jäi tuosta Saarisen katkerasta vuodatuksesta Miedolle.
Paskapuhetta.
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Saarinen käyttäytyi pridemäisesti koska halusi että hänestä tehtäisiin patsas.
Saarinen vihaa miehiä selvästikin. Jotain kateutta vain testosteronin kautta tuleville lihaksille ja määrätietoisuudelle.
Meni pikkusen yli Saarisella, ei mitään kunnioitusta vanhempaa ihmistä kohtaan mutta eihän nuorilla nykyään olekkaan, vähän ihmetyttää kun tuo on tavallaan leikkiä, eikä tosielämää.
Eikai Saarinen miehiä vihaa, päinvastoin, hänhän on homoseksuaali, Mietoa kylläkin.
Jons ei Juhaa olisi tuossa kilvassa, en kattoisi sitä laisinkaan.
Marin avustajineen vihaa miehiä ja samoin Nico.
Mediat on oikeen tälläytyneet seta-agendaan, ikäänkuin sillä olisi oikeaa tietoa käyttäytymisestä.
Siellä on pari vihaista nuorta naista, jotka aiheuttavat nämä ristiriidat porukassa. Jos ne olisivat normaalilla järjellä toimivia, niin porukanhenki olisi paljon mukavampi. Ei sillä pelaamisella lopultakaan saa kukaan mitään aikaiseksi, vaan kaikkien tekeminen menee pelkäksi kyräilyksi. Olisivat aitoja itseään kaikki, niin kuin Mietokin näyttää olevan.
Hyvin lähtenyt etenemään, ulosheitettyjen joukko on ihan oikea.
1. Anu Sagim
2. Nico Saarinen
3. Suklaa mikä lie.
Formaateissa pitää olla ainakin yksi pervo ja jakorasia ja ruskettunut että
pääsee esitettäväksi