Matkailijahölmöt toivat koronan Pohjois-Savoon

Ennen matkustajien paluuta Pohjois-Savon tilanne koronatartunnoissa oli maan parhaita. Mutta sen pölvästilauman päästäminen maakuntaan takaisin ilman todellista karanteenia on nopeasti huonontanut P-Savon tilanteen niin että se kiilaamassa tartunnoissa asukasta kohden Pirkanmaan tasolle, ehkä ohi.

Lisäksi, se täytyy sanoa, P-Savossa on pieni lauma törppöjä ääliöitä joka ei piittaa ohjeista. Typerykset tulevat koko perheen voimin markettiin ostoksille.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän se ole muuallakin Suomessa, että matkailijat olivat niitä törppöjä. Jos olisivat olleet viisaita, niin paljosta oltaisiin säästytty. Mutta eiväthän matkailijat ole koskaan olleet älyllä pilattuja.

Äänestä

Kaikkialle Suomeen on tuotu korona matkailijoiden mukana, ensin Kiinasta sitten lomamatkoilta euroopasta. Sisäistä leviämistä ei voi enää estää. Vain sillä se olisi saatu estettyä että aivan jokainen ihminen olisi lukittu kotiin, eikä se ole mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ennen matkustajien paluuta Pohjois-Savon tilanne koronatartunnoissa oli maan parhaita. Mutta sen pölvästilauman päästäminen maakuntaan takaisin ilman todellista karanteenia on nopeasti huonontanut P-Savon tilanteen niin että se kiilaamassa tartunnoissa asukasta kohden Pirkanmaan tasolle, ehkä ohi.

Lisäksi, se täytyy sanoa, P-Savossa on pieni lauma törppöjä ääliöitä joka ei piittaa ohjeista. Typerykset tulevat koko perheen voimin markettiin ostoksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu