Etkö kehtaa mennä kauppaan maski kasvoillasi

Sinulla siis on maskeja kotonasi mutta jostain syystä et käytä niitä mennessäsi kauppaan.Samasta syystä et laita myöskään hansikkaita käteesi kun menet ostoksille.Tämä selvä.

Viimeisin tutkimus USA:sta kertoo että virus leviää pelkän uloshengityksen mukana, sinun ei tarvitse edes puhua tai aivastaa levittääksesi virusta.
44<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Luulisi että tuo uloshengityksen mukana leviäminen motivoisi maskin käyttämiseen jo oman suojautumisen takia kaupassa käydessä, puhumattakaan että ajattelisi vielä muita mukaanlukien riskiryhmät, jotka käyvät tai joiden omaiset käyvät samassa kaupassa.

Onhan ilmeisesti niin, että taudin voi sairastaa lievässä muodossa ja vieläpä levittää sitä jo ennen oireiden ilmaantumista. Et voi mitenkään tietää, ettet levitä virusta ainakaan, jos et juuri ole ollut täyskaranteenissa noin kahta viikkoa.

Maskin käyttäminen olisi paitsi järkevää omaa suojautumista ja oman lähipiirin suojelemista, myös vastuullista käytöstä olla vaarantamatta tuntemattomia.

Äänestä
  • Juuri niin, itse olen tuosta jo aiemmin täällä kertonut samoin. Olen käyttänyt maskia ja suojakäsineitä kauppareissuilla,monet ihmiset töllöttäneet kuin "lehmä uutta konttia", ei väliä.

    Ajatus hiipii, että vähänpä isot joukot ihmisiä välittää itsestään, saati meistä kanssaeläjistä.

    Toisaalta: On suuri ongelma tämä suojaimien saanti tässä vaiheessa, joten syyttelyt sikseen.

    Samassa veneessä ollaan ja vene vuotaa pahasti, mistä risuja hallitukselle ja THL:lle kosolti.

    Varautuminen pandemiaan epäonnistui lähes täysin, mistä kertoo tämä suojaintilannekkin osaltaan ja puheet jopa niiden haitallisuudesta käyttäjilleen, kun niitä ei saa.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin, itse olen tuosta jo aiemmin täällä kertonut samoin. Olen käyttänyt maskia ja suojakäsineitä kauppareissuilla,monet ihmiset töllöttäneet kuin "lehmä uutta konttia", ei väliä.

    Ajatus hiipii, että vähänpä isot joukot ihmisiä välittää itsestään, saati meistä kanssaeläjistä.

    Toisaalta: On suuri ongelma tämä suojaimien saanti tässä vaiheessa, joten syyttelyt sikseen.

    Samassa veneessä ollaan ja vene vuotaa pahasti, mistä risuja hallitukselle ja THL:lle kosolti.

    Varautuminen pandemiaan epäonnistui lähes täysin, mistä kertoo tämä suojaintilannekkin osaltaan ja puheet jopa niiden haitallisuudesta käyttäjilleen, kun niitä ei saa.

    Kymenlaaksolaiset on kovia tuijottaa,vaikka olis eripari hanskat.Pysyyväthän kauempana ,kun on naamari naamassa.

    Äänestä

Kesäteattereissa kyllä kehdataan esittää mitä tahansa pellehermannia maski päässä mutta kun sellaista oikeasti pitäisi käyttää ihmisten ilmoilla meneekin pupu pöksyyn.

Äänestä

Minulla olisi paljon parempi idea, kuin maski. Se on visiiri yhdistettynä pieneen, vyössä, kaulassa tai vaikka selässä pidettävään suodatus/pumppuyksikköön, jossa helposti ja hygieenisesti vaihdettava suodatin. Se pumppaisi letkun kautta koko ajan suodatettua ilmaa maskin alle, jolloin sieltä olisi jatkuva ilmavirta ulospäin ja hengitettäväksi tulisi vain suodatettua ilmaa.

Se olisi maskia paljon miellyttävämpi käyttää ja keskustelukumppanikin näkisi kasvot kokonaan, jolloin keskustelu olisi luontevaa ja ymmärtäminen helpompaa. Jokainen, joka on puhunut puhelimesa vierasta kieltä, tietää sen, että kun ei näe, on vaikeampi ymmärtää.

Visiirejähän on jo vaikka kuinka, pitäisi vain kehittää litiumakulla toimiva pikku puhallin ja siihen yhdistettävä, helposti ja hygieenisesti vaihdettava suodatin, sekä taipuisa letku. Tartunnan saanut ja sitä itsellään epäilevä käyttäisi tietenkin edelleen maskia.

Äänestä

Jostain kumman syystä minulla on aina vaikeuksia pidätellä naurua, kun joku kasvomaskilla varustautunut kansalainen tulee vastaan. Onneksi kukaan ei näe sitä sisäistä hihittelyä. Saan hihitellä ainakin noin aivan rauhassa.

T. Hihittelijä

Äänestä
  • Ja superlevittäjä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja superlevittäjä!

    Hihittelijä varmaankaan ei voi käydä edes hammaslääkärissä hihittelyltään.

    Äänestä

  • Niin mullakin on naurussa pitelemistä. Eräskin mummo ottaa suojan pois kasvoiltaan kun pälättää toisen samanlaisen kanssa. Ei kuulemma pysty puhumaan suojain naamassa.

    Äänestä

  • Siinähän hihittlet,vittuuko se muille vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mullakin on naurussa pitelemistä. Eräskin mummo ottaa suojan pois kasvoiltaan kun pälättää toisen samanlaisen kanssa. Ei kuulemma pysty puhumaan suojain naamassa.

    Se mummo on luultavasti vanhuudenhöperö, eikä sen takia ymmärrä, miten maskia käytetään oikein. Sinä sen sijaan olet typerys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hihittelijä varmaankaan ei voi käydä edes hammaslääkärissä hihittelyltään.

    Tollaiselta pitäs vetää hampaat veks.Olis kivempi katsella kun irvistelet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja superlevittäjä!

    Kyllä ainakin 10 000 tartuntaa olen jo levittänyt ympäri Suomea. Varo vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ainakin 10 000 tartuntaa olen jo levittänyt ympäri Suomea. Varo vaan!

    Hiton flunssapöpöhörhöt!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiton flunssapöpöhörhöt!

    Kerrohan, mikä flunssapöpö ja missä Euroopan maassa viimeksi on tappanut 1500 ihmistä vuorokaudessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrohan, mikä flunssapöpö ja missä Euroopan maassa viimeksi on tappanut 1500 ihmistä vuorokaudessa?

    1100 siis, sori.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrohan, mikä flunssapöpö ja missä Euroopan maassa viimeksi on tappanut 1500 ihmistä vuorokaudessa?

    Ihmisiä syntyy ja ihmisiä kuolee. Miksi murehtia huomisesta kun voi elää tätäkin päivää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrohan, mikä flunssapöpö ja missä Euroopan maassa viimeksi on tappanut 1500 ihmistä vuorokaudessa?

    Vielä lisäksi että missäs maassa 1500 ihmistä on kuollut päivässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä lisäksi että missäs maassa 1500 ihmistä on kuollut päivässä?

    Tuhatsata kuoli jenkeissä vuorokaudessa. 1500 oli virhelyuönti, jonka korjasin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuhatsata kuoli jenkeissä vuorokaudessa. 1500 oli virhelyuönti, jonka korjasin.

    Espanjassa kuoli yli 900.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espanjassa kuoli yli 900.

    Surunvalittelut omaisille. Maapallo on muutenkin jo ylikansoitettu. Luonto vaan tekee tehtävänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mullakin on naurussa pitelemistä. Eräskin mummo ottaa suojan pois kasvoiltaan kun pälättää toisen samanlaisen kanssa. Ei kuulemma pysty puhumaan suojain naamassa.

    Ihme kyyläri taidat olla,kovasti kiinostaa tämä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hihittelijä varmaankaan ei voi käydä edes hammaslääkärissä hihittelyltään.

    Sille pitää luultavasti lisähappea saada,kun sekoilee noin kovasti paskaa jauhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sille pitää luultavasti lisähappea saada,kun sekoilee noin kovasti paskaa jauhaa.

    Ihan+asiaa+jauhan.+If+one+assumes+that+the+number+of+asymptomatic+or+minimally+symptomatic+cases+is+several+times+as+high+as+the+number+of+reported+cases,+the+case+fatality+rate+may+be+considerably+less+than+1%.+https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMe2002387T.+Hihittelijä

    Äänestä

Kaupat tyhjennetty maskeista! Kuka niitä käyttää? Ensimmäistäkään ole nähnyt kenenkään naamalla. Koristeiksikko ostitte? Oletteko mielisairaita, vai mikä vaivaa?

Äänestä
  • Niin juuri, mitä hemmetin hermokaasu-biosodankäynti-apokalypsia oikein vielä odotetaan jos nykytilannekaan ei anna aihetta vetää sitä maskia päälle kun lähtee kauppaan?

    Äänestä

  • Ei mielisairaita varmaan, mutta jos korona tarttuu,voi mieli mustua joltain.

    Äänestä

Kävisköhän laittaa putkihuivi nenän ja suun eteen,sitten tosin näytän rosvolta ja varmaan minut lempataan siitä syystä ulos kaupasta ennen kuin ehdin edes maksaa ostokseni? Maski päässä nauretaan pihalle ja huivi päässä epäillään rosvoksi,oi voi,mikä nyt eteen?

1Äänestä
  • Mee pankkiin kommando pipo päässä.

    Äänestä

  • Minä olen käynyt "rosvonaamio" kasvoilla kaupoissa. Kyllä se ymmärretään tällaisena aikana. Ehkä pankkiin menemistä näin sonnustautuneena harkitsisin kuitenkin kahdesti, onneksi eipä nykyään juuri tarvitse fyysisesti siellä asioida.

    Äänestä

Viimeksi käyteltiin maskeja kun ryösteltiin nuorempana pankkeja joskus 1980-luvulla.

1Äänestä
  • Nyt ei uskaltais enään ottaa käteistä vastaan vaikka sais ilmatteeksi,käteisestä on riski saada virus.En nyt puhu tassä Käteisestä.

    Äänestä

Olen niin ruma etten kehtaa mennä edes omalla naamallani kauppaan kun vasta puolituntia ennen sulkemisaikaa koska silloin siellä on vähiten ihmisiä.

Äänestä
  • Valehtelet,sinä+menet+vasta+iltasella+koska+kyttäät+niitä+S-marketin++-80%+ALE+naudan+ulkofile+lehtipihvejä.

    Äänestä

  • Ei tarvitse meikata ,kun laittaa naamarin naamalle.

    Äänestä

Itse laitan aina kauppaan mennessäni vaimon haarahalkiolla olevat sukkahousut päähän. Ainakin vaikuttaa siltä että minkäänlaisia oireita ei vielä ole ilmaantunut.

Äänestä
  • Voi tulla vaikka hiivanuha.

    Äänestä

Meillä loppui kahvinkeittimen suodatinpussit pari viikkoa sitten heti karanteenin toisena päivänä, ja ollaan siitä saakka korvattu pussit hengityssuojilla, joita jäi viimeiseltä työnantajalta ennen eläkkeelle siirtymistä tuhatkunta kappaletta. Ajattelin silloin niiden riittävän loppuiäksi, mutta katsoo nyt.

Äänestä
  • Pölyimurin pussesta voit yrittää väsätä

    Äänestä

Kun ei ole koronaa eikä muutakaan räkätautia, osaan olla pärskimättä ja räkimättä. Pidän vähintään 2 metrin etäisyyden muihin ihmisiin. Maski on siis tarpeeton.

Kaupassa käytän kertakäyttöisiä suojakäsineitä. Ostokset ovat kotona vähintään 24 tuntia karanteenissa ennenkuin kosken niihin ilman suojakäsineitä.

Äänestä
  • Kylmätuotteet vaan happanee jos et uskalla niitä laittaa heti jääkaappiin mut tapansa kullakin.

    Äänestä

Minä+käytän+mutta+minulla+on+puolinaamari+uusinta+mallia+vaihdettavilla+suodattimilla+joissa+99,98%+suoja+viirusta+vastaan.Tietenkin+minun+hengitys+leviää+naamarin+sivuilta+sinne+sun+tänne+ja+levittää+viirusta+jos+sattuisi+olemaan+se.+Osaan+myös+riisua+sen+ja+putsata+niin+ettei+naamariin+ulkopuolelta+tulleet+"roiskeet"+tartuta+minua.Vaatii+vain+ajattelua+ja+aikaa+enemmänn+mutta+sitähän+nyt+on+kun+ei+töitäkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sinulla siis on maskeja kotonasi mutta jostain syystä et käytä niitä mennessäsi kauppaan.Samasta syystä et laita myöskään hansikkaita käteesi kun menet ostoksille.Tämä selvä.

Viimeisin tutkimus USA:sta kertoo että virus leviää pelkän uloshengityksen mukana, sinun ei tarvitse edes puhua tai aivastaa levittääksesi virusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu