Valtion budjetissa olevista 73 000 palvelusuhteesta (vuonna 2018) Helsingissä sijaitsee 24 000. Espoossa ja Vantaalla näitä valtion työpaikkoja on yhteensä noin 4 000.
Aina, kun on yritetty jakaa virastoja myös muualle Suomeen aluepoliittisista syistä, on syntynyt hirveä vastarinta ja työntekijät ovat saaneet itkupotkuraivarin. Kesällä pitää päästä pitkälle lounastunnille Kauppatorille ja Espan puistoon

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valtion talous tänä vuonna 10 mrd pakkasella mutta valtion työntekijät saivat kaikessa hiljaisuudessa juuri palkankorotukset.
Virkamiehiä ei köyhän kansan kohtalo kiinnosta, eletään kuin pellossa ja kulutetaan entiseen malliin. Kaikki pitää olla kalleinta, kun toisten rahoilla leikitään.
Yksi chattibotti puppugenerasttorilla voisi korvata virastollisen virkamiehiä.