Koskahan pääsisi synnyinnurkilleen, eli ei koskaan.
Lähdettiin Kainuusta nälkää pakoon, sillä isältä meni terveys maanperkuussa.
Kotinurkat metsineen vaihtui Hämeen pieneen lahoon mökkiin, kun parempaa ei saanut niillä rahoilla.
Evakossa ollaan edelleen, eikä ole takaisin paluuta.
Nyt rakennetaan maamme suurimpia tuulivoimaloita ko. paikoille, ja jos haluaisi ostaa rahalla takaisin ja rakentaa puretut paikat- ei siellä niitten fibbereiden äärellä voi asua. Se ei enää ole ihmisen paikka, kun ne voimalat rakennetaan paikoilleen.
Ne voimalan siivekkeitten äänet sairastuttaa isolla alueella ihmiset. Sitä ei täällä tunnusteta. Myös, että kun maat on rakennettu ja yksi sukupolvi saanut pienen korvauksen siitä betonijalasta, se on ainiaasti voimalan omaisuutta, ilman korvauksia.
Sinnekö pitäisi muttaa? Ei - menetetty on "kainuun" karjala, nälkäevakon elämä jatkuu hämeen hitaitten joukossa.
Juutalaisetkin karkoitettiin maastaan, 2000- vuotta olivat evakossa, saa nähdä, saavatko pitää isiensä maan, jossa heidän esi-isät ovat haudattuna odottaneet sukunsa palaavan maanpaosta.
Meillä on turha odottaa- että evakkomme nälkämaahan voi koskaan toteutua.
Tuo Itäraja on kuitenkin pidettävä rauhanrajana. Näyttää maailmalle mallia, että emme enää sodi. Ja voihan se olla, että raja suojaa Putinin porukan lomareissut meille. Tämä on suotuisa maa- heidän lomailla. Lehti miehet ei vahtaa perässä, pitää olla viisumi ja meidän virkavalta hoitaa järjestyksen, sekä kauppias saa osansa.
Odotetaan vain heitä vieraaksi- kutakin kansastakin. Rahaahan he tuovat ja kyllä se työllistääkin meitä. Jos sitten 2000- vuoden jälkeen noita rajoja ei tarvitakaan.
Ihmiset älyää elää ilman puukkoja ja puntareita
nälkä- evakkona, kotimaassa
Anonyymi
3
188
Vastaukset 3
- Anonyymi
Missä päin Karjalaa oli tuo Kainu? Oliko rajapitäjä?
- Anonyymi
Eiks kainuu ole pähkinäsaaren rajan pohjospuolella
- Anonyymi
No, voihan entisillä kotipaikoillaan sentään käydä. Eihän ne paikat mihinkään häviä.
Niin olen tehnyt. Käyn välillä hävinnyttä kotia katsomassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571