Allah tappoi vain kaksi vääräuskoista stäsllä kertaa. Onneksi Ranskalaiset ovat sellaisia etteivät he suostu pelkäämään mitään ja näin ollen islamisoiminen jatkuu kjuin mitään ei ollsi tapahtunut.
lähde. punikkitv
Ranskassa kaksi kuollut ja useita haavoittunut puukkohyökkäyksessä
Hyökkäys tapahtui ostoskeskuksessa, ja uutistoimisto Reutersin mukaan puukottaja hyökkäsi muun muassa leipomoon jonottaneiden ihmisten kimppuun. Ranskassa on voimassa tiukkoja liikkumisrajoituksia koronaviruksen takia. Romans-sur-Isère sijaitsee Drômen alueella noin sata kilometriä Lyonista etelään.
Poliisi otti puukotuksista epäillyn miehen kiinni aamupäivällä. Le Parisien -lehden mukaan(siirryt toiseen palveluun) epäilty ei ollut voinut todistaa henkilöllisyyttään, mutta oli kertonut poliisille olevansa 33-vuotias ja kotoisin Sudanista.
Teon motiivista ei ole vahvistettua tietoa. Silminnäkijöiden mukaan epäilty olisi hyökätessään huutanut Allahu akbar eli arabiaksi Jumala on suurin.
Ranskassa huudettu allahu akbar
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
YLE:n otsikon mukaan kyse oli taas "puukkoiskusta"!?
Miksi ei sanota suoraan, että se oli muslimiterroristin isku???- Anonyymi
Eihän YLE halunnut mainita Turun terroriiskuakaan terorismiksi vaan koppuun asti piti kiini vaan puukotuksesta, Yle tekee kaiken hallituksemme takia.
- Anonyymi
Ei sanota suoraan siksi, että pelätään seurauksia.
Anonyymi kirjoitti:
Ei sanota suoraan siksi, että pelätään seurauksia.
Tulee vielä aika jolloin teurastetuiksi tulevat nykyiset teurastajat.
- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Tulee vielä aika jolloin teurastetuiksi tulevat nykyiset teurastajat.
äänestämmä oikein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
äänestämmä oikein
Et siis tajua asian vakavuutta? Pelkkä äänestäminen ei tosiaankan auta näissä elitokratioissa ja näennäisdemokratioissa. Millä en tarkoita ettei kannattaisi äänestää oikein.
- Anonyymi
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?
- Anonyymi
eurooppaan ollaan hakemassa 1500 jihdistia lisää
suomi ottaa osan niistä
Mutta jostain syystä itä-euroopan maat kuten puola ei halua ottaa, miksikähän ei- Anonyymi
Vastaisin näin, siellä Puolassa halutaan suojella kansalaisia ja täällä Hölmölässä halutaan lisää terroristeja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492