Onx knummel sitä leipä jonoo.
Vastaukset 17
- Anonyymi
Juuri niin. Eipä ole ihme että valtiolla on paljon velkaa kun sillä on kuitenkin varaa elättää suurta joukkoa näitä kyliä kierteleviä ihmisiä joita työnteko tai opiskelu ei tunnu kiinnostavan pätkääkään. Koskahan tässä maassa lopultakin aletaan tajuamaan, että se ei ainoastaan tule kalliiksi veronmaksajille, mutta myös passivoi, sekä altistaa nämä henkilöt epämääräiselle elämäntyylille, jossa alkoholi, huumeet ja rikollisuus ovat uhkana. Miksi Suomen valtio sensijaan että se pyrkisi auttamaan näitä ihmisiä tulemaan vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi, passivoikin heitä tällä väärällä ja järjenvastaisella politiikalla. Ei siis tukia tai avustuksia ilman työn tai yhteiskunta palveluksen vaatimusta jonka tulisi olla aina suhteutettu henkilön saamiin korvauksiin. Työhön kykenemättömät sairaat ovat tietysti eri asia.
- Anonyymi
Ikävä kyllä, osa poliitikoista ja viranomaisista on muka tuossa huumebisneksessä.
Se on erittäin tuottoisaa toimintaa.
Itse myös ihmetellyt jo vuosia ja vuosia tuota tukien makselua, mielestäni osalle porukalle, aivan holtittomasti. Ei minkäälaisia velvotteita.
Osa sairaista on poissa pitkään työmarkkinoilta, ja sitten alkaa alkoholi maistumaan.
Ja osalle myös huumekierre.
Omalla tavallaan tämä Korona ei ole huono asia, se vie nopeasti huume-ja alkoholistit mukanaan.
Kun liityimme Eu:n, olemme velkaantuneet aivan järjettömästi.
Vaikuttaa siltä, että Eu tahallaan ajaa meidät velka kierteeseen.
Silloin olemme Eu:n totaalisia orjia. Taloudellisessa mielessä ensin, sitten ryhtyvät vaatimaan palkkojen suuria leikkauksia ja lopuksi.... maaorjuus.
Jos joku ei tiedä mitä on maaorjuus, kannattaa tutustua Venäjän historiaan. - Anonyymi
Suomessa miljoona köyhää. Oisko sulla töitä tarjota?
- Anonyymi
Ota selvää kuinka paljon te toimisto vastustaa koulutuksen hankkimista, miten paljon on työuupumusta, työpaikka kiusausta ja muita sairaita ilmiöitä työhön liittyen. Sääntösuomi iskee yrittäjille kapulaa rattaaseen. Työhaluja on, mutta työnteko on tehty hankalaksi. Valtio hyötyy kansalaisten köyhyydestä koska tukee sitä.
- Anonyymi
On Kirkkonummella leivät jonossa.
- Anonyymi
Tupakaat maksaa yli 300€ kk. On joko syötävä tai lopetettava.
- Anonyymi
Kuka lopetetaan seuraavaksi onko se presidentti, hänen puolisonsa lapset vai valtionvaranministeri?
- Anonyymi
On se niin vaikea saada täällä asiallista vastausta. Missä kylillä leipä/ ruokajono ja milloin?
- Anonyymi
On se vaikeaa vastata asiallisesti kysymykseen. Missä kirkkonummella ruoka ja leipäjono?
- Anonyymi
seurakunnalta. olikohanse toivon tori
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seurakunnalta. olikohanse toivon tori
Taksiaseman vieressä oleva ovi, viereinen on Vitadentin. Seurakunnan ovessa on Srk:n logo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seurakunnalta. olikohanse toivon tori
Torstaisin toivon tori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Torstaisin toivon tori.
Kiitos näille, jotka laittoivat asiallisia vastauksia, hädänalaisille ihmisille jotka eivät kaikki ole aina "juoppoja ja narkkareita. "
- Anonyymi
Diakonista saa kerran kk. Toritie 1
- Anonyymi
Toivon tori, joku oli kivittänyt leipäjakelun ikkunat alas. Pitääkö köyhäinapuakin kiusata. Toki tämä sama jonne on kivittänyt ikkunoita urakalla, toivottavasti ilmiannatte sotii jooa vankilakundien sääntöjä vastaan. Eli bandidos poikien mielestä samaa kastia kiin pedofiilit.
- Anonyymi
Tällaisia pedofiilejä sekä ikkunarikkojia.
- Anonyymi
Oon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1193247Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161121Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke56919Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63913- 52839
- 51741
- 60703
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82682- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37630