Ateisti ei voi todistaa tieteellisesti ettei Jumalaa ole olemassa.
Ateisti on todella heikoilla, koska hänen maailmankuvansa perustuu tieteelliseen ajatteluun, mutta hän ei kykene kuitenkaan tieteellisesti todistamaan ettei Jumalaa ole olemassa.
Miksi siis ateisti uskoo ettei Jumalaa ole olemassa?
Perustellumpaa olisi uskoa Raamatun olevan totta, koska sen sanomaa pystytään myös tieteellisesti tutkimaan sekä todistamaan sen olevan totta.
Ateisti on todella heikoilla, koska hänen maailmankuvansa perustuu tieteelliseen ajatteluun, mutta hän ei kykene kuitenkaan tieteellisesti todistamaan ettei Jumalaa ole olemassa.
Miksi siis ateisti uskoo ettei Jumalaa ole olemassa?
Perustellumpaa olisi uskoa Raamatun olevan totta, koska sen sanomaa pystytään myös tieteellisesti tutkimaan sekä todistamaan sen olevan totta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Todistamistaakka on aina väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa sinulla. Tämä on ihan perusasia.
Missä ne todisteet viipyvät Jumalasta ja Raamatusta? Näistä on puhuttu ja kiihkoiltu vuosisatoja, ja edelleen kaikki asiat on auki. Ja kun puhutaan tutkimuksesta niin tulokset ovat aina epämieluisia uskoville.
En minä mitenkään aktiivisesti usko siihen että jumalaa ei ole olemassa. Kysymys on yhdentekevä eikä mikään uskon aihe.
Joka väittää jotain olevan, hän todistakoon sen.
Tieteessä nojataan havaintoihin ja niiden perusteella todistetaan asioita.
Jos ei ole havaintoja, ei ole todistettukaan mitään
Jos havainnot ovat VASTOIN hypoteesiä, oletusta, teoriaa tms., Silloin oletus, teoria, hypoteesi on pielessä.
Sama kaava pätee raamattuunkin. Jos raamatun teksti ja havainto ovat ristiriidassa, silloin KIRJOITETTU TEKSTI, eli raamattu on pielessä. Havainto on havainto ja sellaisena pysyy.
Uskikselle täydellisen käsittämätöntä tai pikemminkin mahdotonta hyväksyä.
Ettäkö havainto voisi painaa enemmän, kuin raamatun sana.
Eheeeeeeii kuulkaas luopiot ateistit ja pirua pahemmat jumalien pilkkaajaaaaaat!!!!!
Joulupukki on olemassa!!!!
Totta, useimmin joulupukkeja nähdään joulun tienoilla. Muina aikoina tätä punanuttua ei sitten juurikaan elävänä näe.
Tiede ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon. Raamattu on sen sijaan ristiriidassa useiden historiallisten ja luonnontieteellisten tosiasioiden kanssa, mutta Raamatun kumoaminen ei ole tieteelle mikään tavoite, vaan siihen suhtaudutaan kuten muihinkin uskonnollisiin teksteihin.
Voi lapsi hyvä. Ei tiede ole todistanut sitäkään, ettei saunatonttuja tai menninkäisiä ole olemassa. Onko sinun mielestäsi silloin syytä uskoa saunatonttuihin ja menninkäisiin?
Oli tarkoitettu aloittajalle.
Raamattu sanoo, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Osoittakaa kritiikkinne Jumalalle, eli oikeaan osoitteeseen, mutta muistakaa, että teille voi käydä kuin minulle kävi.
Minä esitin kritiikkiä todellisille Jumalalle, jonka seurauksena jouduin nöyrtymään ja tunnustamaan olleeni väärässä, sillä Raamattu on totisesti totta ja Jumalan sanaa sekä Jumala on totisesti olemassa.
Tai sitten luulet vain.
Käsikirjoituksissa on typo. Tämä kirjoitusasu on oikea:
Usko tulee luulemisesta ja luuleminen "jumalansanan" kautta.
Ja mulle kävi päinvastoin. Olin yhteen aikaan väkevä Raamattu uskovainen, kova poika julistamaan.
Objektiivisuuteen olen aina pyrkinyt. Siitä syystä huomasin Raamatussa sisäisiä ristiriitaisuuksia, mutta uskis kun olin, jatkoin julistelua ja vaikenin pääteoksen älyttömyyksistä.
Kritiikkiä lähetin Raamatun Jumalalle ja pari vuosikymmentä vastausta odotellessani tulin siihen lopputulokseen, ettei elämä kohene jumalaan luottamalla, vaan itse tekemällä.
Kollega uskovaisille en uskaltanut puhua mitään. Pelkäsin seurauksia, oikeuskomiteaa ja kyllä jumalaakin vähän. Mutta aina vaan vähemmän ja vähemmän ja lopulta pelon kohtaaminen oli se juttu, mikä avas lukon.
Se ei ollut pelkoa tietoa kohtaan.
Se oli pelkoa olla uskomatta, koska Raamatussa pelotellaan sillä, miten käy niille, jotka lakkasivat uskomasta.
Miksi lakkasin uskomasta ylhäältä annettuihin oppeihin? Miten olis tieto ja havainto?
Kyvyttömyys vaihtaa mielipidettä, tulee usein tuomion pelossa. Uskotaan, eli luullaan Jumalan rankaisevan sitä, joka ottaa oikeasti asioista selvää.
Uskomusten käyttövoima on tietämättömyys, joka johtaa luulemiseen, siis uskoon.
Tietäminen on luulemiseen vastakohta ja tieto sinällään uskomkäsityksen pahin vihollinen. Uskon käsitys ei kestä kovan faktan edessä. Ja ihmisellä on vapaus valita, tai ainakin pitäisi olla, näiden välillä.
Pelko on se, mikä estää ihmistä ottamasta selvää.
Uskonnolliset johtajat tietävät jo kaiken humpuukiksi, mutta pitävät yllä pelkoa laumssa. Siitä on johtajille hyötyä laumajäsenten kustannuksella.
Mutta sen sanon, että uskiksen taholta tuleva pelottelu ei enää pure.
Harmi uskikselle, hyvä mulle.
Heh. Uskis keksii joulupukin ja minkä lie Zeuksen perkules herkuleksen.
Sitten se antaa TIETEELLE tehtäväksi OSOITTAA se humpuukiksi.
Ja kun ei ole havaintoja, nii. Uskis sanoo: NONIIN!! MINÄHÄN SANOIN ETTEI OLE TIÄTEELLISIÄ TODISTEITA, ETTÄ SE MUN KEKSIMÄ OLIS HUMPUUKIA.
Hahahaaa!
Tämähän on sama, ku palkattais ROSKAAJA ja sen perään SIIVOOJA putsaamaan jäljet.
No olisihan työttömyys ratkaistu kertaheitolla.
Usko tulee Jumalan sanan kautta, ei ihmisviisauden kautta.
Arkeologian tieteellinen tutkimus kykenee paljastamaan, että Raamatun kuvaukset ovat totta, mutta tieteellinen tutkimus ei synnytä uskoa Jumalaan.
Jos haluat saada todisteet onko Jumalaa olemassa tai ei, niin lue Raamattua, eli Jumalan sanaa, sillä Hän todistaa itsestään oman Sanansa kautta.
Ihminen voi tulla uskoon ainoastaan silloin kun hän on tekemisissä aidon ja oikean Raamatun totuuden kanssa.
No+sä+et+tiedä+näköjään,+miten+paljon+olen+sitä+kirjaa+lukenut.
Sielä+on+ihan+hyvää+viisautta+elämää+varten+sellaiselle,+joka+ei+oo+älynny.+Tosin+niiden+viisauksien+oppimiseen+ei+tarvi+raamattua.+Hyvät+viisaudet+ovat+aina+tulleet+hyvien+ihmisten+kautta.
Sitten+on+se+doktriini+osasto.+Mitä+papin+kuului+tehdä.+Mitä+uskonnollisia+menoja+kansan+piti+noudattaa+jne...+Raamattu+uskovaisen+säännöt.+Näissä+säännöissä+on+selkeitä+ristiriitaisuuksia.+Toiseksi+jotkut+säännöistä+ovat+kertakaikkisen+vanhentuneita+ja+niiden+noudattaminen+saisi+aikaan+lisääntyvää+kärsimystä.
Kolmas+pala+on+jutut+jumalista+enkeleistä+archoneista+eli+deemoneista+ylösnousemuksesta+kuolemasta+ihmeistä+jne...+Näihin+ei+tieteellä+oo+mitään+sanottavaa,+koska+ei+havaintoja.+James+randin+palkkio+yliluonnollisen+ilmiön+esittämisestä+on+edelleen+lunastamatta.
Neljäs+pala+on+historia.+Varmaan+osittain+kerrotaan+asioista+ihan+niin+kuin+ne+on+menneet.+Mutta+sitten+on+aivan+totaalista+hömppelipöösää,+mistä+kerrotaan+historiana,+ikään+kuin+se+olisi+joskus+tapahtunut.+Vedenpaisumus+on+yksi+hyvä+esimerkki.+Päätön+järjetön+kertomus+kaikenkaikkiaan,+mutta+jos+haluaa+siihen+uskoa,+niin+ihan+vapaasti.+Älä+kumminkaan+pakota+ihmistä+uskomaan,+jos+se+sattuu+tietämään+paremmin.
Raamatun+jumala+myös+muuttu+aika+tavalla+vanhan+ja+uuden+testamentin+taitekohdassa.+Niin+on+aina+käynyt.+Jumalan+kehitys+on+aina+seurannut+ihmiskunnan+kehitystä.+Mitä+parempi+ja+inhimillisempi+ihmiskunta,+sitä+inhimillisempi+jumala.+Ja+toisin+päin.+Missä+ihmisillä+on+raakalaismainen+kulttuuri,+sen+jumala+on+raakalainen.+Ja+vasta,+kun+yhteiskunta+on+inhimillistynyt,+jumala+on+tullut+perässä.+Tämä+on+tyypillistä+mielikuvitus+olennolle.
On+myös+sellaisia+manaajia,+jotka+pitävät+raamattua+eräänlaisena+talismaanina+ristin+tapaan.+Ja+riivattu+ihminen,+yleensä+nuori+tyttö,+vääntelehtii+mustakaapuisen+raamattua+käsi+ojossa+pitelevän+manaajan+edessä.+Manaajalla+on+toisinaan+myös+noin+13+millimetrin+ainevahvuudesta+tehty+ketju+kaulassaan,+josta+roikkuu+risti.
Voishan+tuotakin+hommaa+piruuttain+kokeilla.+Manailisin+rahaa+vastaan+piruja+käpälämäkeen.+Nettiin+vaan+mainossivut,+hyvä+tuotteistus+ja+vierailut+eri+uskovaisten+piireihin.+Kyllä+sieltä+varmaan+tilausta+tulisi+sen+verran,+että+pysyisi+leivässä...
Että+paljon+tuon+raamatun+ympärillä+ihmisiä+leikkii+omia+piirileikkejään.+Erilaisia+raamattulafkoja+taitaa+olla+enemmän,+mitä+raamatussa+on+sivuja.+Kaikki+niistä+ovat+OMASTA+mielestään+101%+oikeassa+ja+muut+väärässä.
Tämä+osoittaa+yhden+asian.+Raamattu+on+monitulkintainen+kirja.
Itse+en+enää+jaksa+innostua+siitä+humpuukista+ikään+kuin+totena.
Se+olisi+teeskentelyä+mun+puolelta,+enkä+pidä+teeskentelystä.
Satukirja raamattu ei ole todellakaan minkään jumalan sanaa. Joka toisin uskoo, on täysi houkka.
Jos haluat tietää onko Jumala olemassa ja kuoliko Jeesus syntiesi tähden, niin tutki ja lue Raamattua, älä kirjoituksia jotka eivät kerro totuutta, vaan vastustavat sitä. Jos haluat tietää totuuden, niin vain Hän kenellä on totuus voi sen sinulle kertoa. Varmaa on että Häntä vastustavat ja pilkkaavat ihmiset kertovat sinulle valheita Jumalasta ja Hänen sanastaan, siksi kysy Häneltä, lukemalla Raamattua sekä kysyen oletko Sinä todellakin olemassa. Hän kyllä vastaa sinulle.
Ja mä annan hyvän neuvon elämää varten.
Kuuntele mielenkiinnolla ihmistä, joka etsii totuutta. Mutta kavahda sellaista, joka väittää löytäneensä sen.
Raamatun jumala esittelee itsensä rakastavana isänä, ja ellet usko häntä, hän lupaa järjestää sinulle itkua ja hammastenkiristystä. Ensi hätään hän määrää häntä kritisoivat kivitettäviksi. Kuten tottelemattomat lapset, tai tytöt, jotka eivät vuoda hääyönään verta. Saman Raamatun jumalan mukaan on ihan OK orjuuttaa ihmisiä ja tappaa kokonaisia kansoja.
Kun on kyse Raamatun jumalasta, et näe hänen moraalissaan mitään vikaa, kuka tahansa toinen samaan syyllistynyt olisi mielestäsi sadisti.
"Jos haluat tietää onko Jumala olemassa ja kuoliko Jeesus syntiesi tähden, niin tutki ja lue Raamattua, älä kirjoituksia jotka eivät kerro totuutta, vaan vastustavat sitä."
Analogia: Jos haluat tietää, ovatko juutalaiset pahoja, lue Mein Kampf. Älä lue kirjoituksia, jotka vastustavat tai kritisoivat Mein Kampfia. Näin löydät totuudenmukaisen vastauksen kysymykseesi. Lähde, josta väite on lähtöisin, on luotettava paikka etsiä myös kriittistä näkökulmaa.
"Jos haluat tietää totuuden, niin vain Hän kenellä on totuus voi sen sinulle kertoa. Varmaa on että Häntä vastustavat ja pilkkaavat ihmiset kertovat sinulle valheita Jumalasta ja Hänen sanastaan, siksi kysy Häneltä, lukemalla Raamattua sekä kysyen oletko Sinä todellakin olemassa. Hän kyllä vastaa sinulle."
Ja kun ei vastaakaan, tämä ei tietenkään ole ongelma jumalväitteelle, koska homma voidaan aina kääntää ihmistä vastaan ja lähteä syyllistämisen polulle: sinä et ollut tarpeeksi vilpitön, sinä et rukoillut "oikein", vika on sinussa. Hinduillakin on pyhät kirjansa. Lue niitä ja kysy, onko Vishnu olemassa. Jos et saa vastausta, niin muista, että vika on sinussa. Pettämätön systeemi.
Miten niin, ettei se olisi Jumalan Sanaa? 1 Piet. 1:20 - 21. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen minkä saivat Jumalalta.
Raamattu on Jumalan kirja syntiinlangenneelle ihmiskunnalle. Siinä kerrotaan pelastuksen tie elävän Jumalan luo. Uudestisyntymättömän on mahdoton käsittää kirjoituksia, sillä Jumalan Sana avautuu vain Pyhän Hengen kautta.
Ihmiset selittävät kirjoituksia omien käsityksensä mukaisesti. Niiden perustus ei ole Sanassa.
Nimesit Raamatun "satukirjaksi." 1Kor. 1:18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, (iäisen piinan paikka) mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Jos ihminen loukkaantuu, hän loukkaantuu silloin Jumalan Sanaan. Meistä ei ole yhdenkään tuomariksi, mutta Sanaa on saarnattava siihen saakka kunnes Jeesus Kristus tulee noutamaan kansansa oikeaan kotiin, joka eimole ihmiskäsin rakennettu!
Kiitos Jumalalle, sinun pelastajallesi!
Kuka muu kuin Raamatun tarinoihin uskoava, voisi niistä loukkaantua?
Raamattu nyt vain ei ole yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Olet aika hataralla pohjalla, jos yrität koota elämänohjeesi pronssikautisen paimentolaiskansan moraalikäsityksistä. Huomaa, että se uudempi päivityskin vain vahvistaa, että "laki on hyvä".
Ateisti tai lahkolainen kun vastustat Raamatun totuutta, niin muista se että Jumala rakastaa sinua ja odottaa sinua luokseen.
Vartiotornilla ei ole Raamatun Jumalaa
Sehän kieltää Pojan, tehden tilalle enkelin
Sekö oikeuttaa Raamatun rikkomiseen, kuten kiellettyyn povarina toimimiseen (1975 ym)
Määräämän valehtelemaan ja samalla laskemaan valehtelijoitansa 144 000 mukaan, jotka Raamatussa ovat korostetusti valehtemattomia
Jeesus on kuollut sinunkin syntiesi tähden ja syntisi tunnustamalla ja uskomalla Herraan Jeesukseen saat syntien anteeksiantamuksen sekä iankaikkisen elämän. Jumala rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut.
Taivaassa ei ole muita kuin enkeleitä !!!!!!!!
Jotkut ihmiset yliarvioivat oman sanansa painoarvon. Tulee mieleen lähinnä sellainen "tontut tarkkailevat ovatko lapset kilttejä" -valhe.
Niin, vartiotorni vaatii sanomaan valheeksi joskus sadutkin, kuten joulupukin tonttuineen, maailman kauneimman sadun kristillisellä symboliikalla.
Sadut sinänsä ovat valtakunnansalilla sallittuja, ellei vartiotorni jotain kiellä
Vartiotorni määrää kuitenkin lukijansa valehtelemaan liikkeen etua ajatellen
Tuhoutukaa ateistit koronaan, se on faktaa !
Puhalla penaaliin! Se on faktaa se.