Viime sunnuntaina käynnistyneen yhteisvastuukeräyksen tuotoilla tuetaan vanhemmuutta. Keräyksen esimiehenä toimiva arkkipiispa Tapio Luoma on kuvannut vanhemmuuden olevan maailman tärkeintä työtä. On arvokasta, että sitä halutaan keräyksen avulla tukea.
Vanhemmuuden merkitys on suuri niin yksilöiden kuin yhteiskunnan kannaltakin, sillä tutkimukset osoittavat, että lapsen ja vanhemman välinen myönteinen suhde edistää lapsen kokonaiskehitystä. Keräyksellä halutaan viestittää, että vanhemmuus tarvitsee myös yhteiskunnan tuen.
Sosiaalinen tuki auttaa vanhempia ja tukee koko perhettä erityisesti silloin, kun vanhemmilla on haasteita omassa arjessaan. Tarvitaan jakamista, tukemista ja yhteisvastuuta. Myös SRK:n resurssipankkitoiminta tähtää kotien käytännönläheiseen tukemiseen.
Uskovaisen kasvattajan haasteet ovat samanlaisia kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Lisäksi uskovainen kasvattaja haluaa rohkaista lasta uskomaan ja tekemään Jumalan sanan mukaisia valintoja. Voimakkaasti maallistuneen ajan keskellä kodin merkitys hengellisenä kasvattajana korostuu entisestään.
Uskosta elävä vanhempi toivoo ja rukoilee, että lapsi säilyttäisi lapsenuskonsa. Näin ei kuitenkaan aina käy, vaan lapsi voi tehdä toisenlaisia valintoja ja luopua uskosta. Tällainen tilanne on usein herkkä ja rankka niin lapselle kuin hänen vanhemmilleen. Siinä kysytään molemminpuolista kunnioitusta ja avoimuutta toista ihmistä kohtaan.
Lapsen luopuminen uskosta voi saada vanhemmissa aikaan monenlaista kipua. Vanhempi voi kokea kasvattajana huonoutta ja epäonnistumisen tunnetta sekä näistä johtuvaa häpeää. Tilanteeseen voi liittyä pelko lapsen tulevaisuudesta ja suru siitä, jos lapsi loittonee tutusta elämänpiiristä.
Erityisen syvältä lapsen uskosta luopuminen koskettaa siksi, että uskovainen vanhempi kokee itse uskon elämän tärkeimmäksi asiaksi. Kun lapsi on kertonut, ettei koekaan samoin, moni vanhempi on käynyt sen jälkeen oman uskon kamppailunsa ja kysynyt itseltään: vieläkö minä itse jaksan uskoa?
On arvokasta, että näistäkin asioista keskustellaan yhdessä, toisia arvostaen ja kunnioittaen, vakaumuksista riippumatta. Uskon lahja on henkilökohtainen, ja siitä saa vapaasti iloita. Rakkaus lasta kohtaan sekä ilo ja kiitollisuus omasta uskosta voivat kutsua uskosta luopunutta lasta myöhemmin takaisin Jumalan valtakuntaan.
Vanhemmuuden merkitys on suuri niin yksilöiden kuin yhteiskunnan kannaltakin, sillä tutkimukset osoittavat, että lapsen ja vanhemman välinen myönteinen suhde edistää lapsen kokonaiskehitystä. Keräyksellä halutaan viestittää, että vanhemmuus tarvitsee myös yhteiskunnan tuen.
Sosiaalinen tuki auttaa vanhempia ja tukee koko perhettä erityisesti silloin, kun vanhemmilla on haasteita omassa arjessaan. Tarvitaan jakamista, tukemista ja yhteisvastuuta. Myös SRK:n resurssipankkitoiminta tähtää kotien käytännönläheiseen tukemiseen.
Uskovaisen kasvattajan haasteet ovat samanlaisia kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Lisäksi uskovainen kasvattaja haluaa rohkaista lasta uskomaan ja tekemään Jumalan sanan mukaisia valintoja. Voimakkaasti maallistuneen ajan keskellä kodin merkitys hengellisenä kasvattajana korostuu entisestään.
Uskosta elävä vanhempi toivoo ja rukoilee, että lapsi säilyttäisi lapsenuskonsa. Näin ei kuitenkaan aina käy, vaan lapsi voi tehdä toisenlaisia valintoja ja luopua uskosta. Tällainen tilanne on usein herkkä ja rankka niin lapselle kuin hänen vanhemmilleen. Siinä kysytään molemminpuolista kunnioitusta ja avoimuutta toista ihmistä kohtaan.
Lapsen luopuminen uskosta voi saada vanhemmissa aikaan monenlaista kipua. Vanhempi voi kokea kasvattajana huonoutta ja epäonnistumisen tunnetta sekä näistä johtuvaa häpeää. Tilanteeseen voi liittyä pelko lapsen tulevaisuudesta ja suru siitä, jos lapsi loittonee tutusta elämänpiiristä.
Erityisen syvältä lapsen uskosta luopuminen koskettaa siksi, että uskovainen vanhempi kokee itse uskon elämän tärkeimmäksi asiaksi. Kun lapsi on kertonut, ettei koekaan samoin, moni vanhempi on käynyt sen jälkeen oman uskon kamppailunsa ja kysynyt itseltään: vieläkö minä itse jaksan uskoa?
On arvokasta, että näistäkin asioista keskustellaan yhdessä, toisia arvostaen ja kunnioittaen, vakaumuksista riippumatta. Uskon lahja on henkilökohtainen, ja siitä saa vapaasti iloita. Rakkaus lasta kohtaan sekä ilo ja kiitollisuus omasta uskosta voivat kutsua uskosta luopunutta lasta myöhemmin takaisin Jumalan valtakuntaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.