Karin 27.3.2020 sama sanoma Suomen taloudesta ja hallituksen vaihtumisesta
Rahaliitto hajoaa. Tulee suuri tuskanhuuto. Tapahtumat vyöryvät kuin lumipallo. Suuret ja mahtavat kaatuvat. Ei ole suurta omaisuutta tilillä, on pelkkä 0.
Ei auta kerätä köyhiltä enää. On kerätty tarpeeksi köyhiltä. Työmiesten palkat huutavat Jumalan puoleen.
Suomen talouden kukkaro on tyhjä. On vain velkahanan alla mitä on.
Suomi, sinun päiväsi ovat menneet. Et kunnioittanut Jumalaa ja Jeesusta Kristusta. Menit riettauteen, halveksit omia vanhempiasi ja nuoria. Veit heiltä työt, jotka annoit vierasmaalaisille.
Saat hävetä tekojasi Suomi. Joudut aloittamaan alusta. Kasaat tavaraa kokoon ja korjaat entistä. Kukkaistutukset vähenevät, on ainoastaan syötäväksi kelpaavia kasveja.
Televisio ei enää kiinnosta, on muuta tehtävää.
Suomen kansa, heitä valheen vaippa päältäsi. Astu aitona Jumalan puoleen.
Tämä juna on vailla jarruja. Siitä tulee romukasa. Sähkönsaanti takkuilee, joten juna ei pääse pysäkille.
Miksi kiire on valtava? Ei tarvita sähköautoja eikä luotijunia. Tarvitaan vain rakkautta itseään ja toisia kohtaan.
Suomen talous on vailla jarruja. Laaditaan veroja tyhjästä. Tehdään salaa asioita. Haetaan lainvoimaa, jolla kansa saadaan lypsetyksi.
Tämä on kansan alasajoa suurpääoman eduksi. Nyt on ryöstöt ryöstetty. Käänny Herran Jumalasi puoleen huutamaan apua.
Hallitus vaihtuu erikoisella tavalla.
Kysellään Jumalalta apua. Ei kysytä maailmalta eikä tietäjähengiltä.
Tässä maassa virtaa pyhän aallot. Avataan Jeesukselle ovi. Halleluja! Amen!
Karin 27.3.2020 sama sanoma Suomen taloudesta ja hallituksen vaihtumisesta
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Olen myös nähnyt unen, joka viittaa euron kaatumiseen. Muutenkin olen varma, että euro kaatuu ja Suomeen tulee superlama. Uskon tämän tapahtuvan 2027-2030 tai myöhemmin. Euron kaatumisesta menee vielä 10:nen vuotta, kun Venäjä tai uusi NL hyökkää ja kolmas maailmansota on ovella.
Mielestäni David Wilkersonin kirjan "Näky" kuvailema taloudellinen lamakausi kertoo euron kaatumisen aiheuttamasta prosessista.- Anonyymi
Eilen Ruotsin ilta uutisissa "Aktuellt"joku asinatuntijahaastattelussa oleva
henkilö sanoi jotakin EU:n kaatumisesta. Hän sanoi, että EU
on perustettu sitä varten ja siinä uskossa, että kansat yhdistyvät yhdeksi
ja AUTTAVAT TOISIAAN taloudellisissa asioissa ja muissakin asioissa. Nyt kun
EU ei auta koronan tähden vaikeuksiin joutuvia EU jäsenmaita, EU KAATUU.
'EU:n alkuperäinen tarkoitus menettää merkityksensä, osoittautuu turhaksi,
ja EU kaatuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744999Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.123378Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251180Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902