Eduskunnan Hallintovaliokunta hyväksyi tänään mietinnössään hallituksen esityksen (HE36) määräaikaiseksi lainsäädännöksi, jonka tarkoitus on helpottaa maassa laillisesti oleskelevien ulkomaalaisten mahdollisuuksia työllistyä huoltovarmuuden kannalta kriittisille aloille.
Perusteluna esitykselle on käytetty ennen kaikkea maatalouden työvoimapulaa, joka johtuu matkustusrajoitusten aiheuttamasta kausityövoiman epävarmasta saatavuudesta.
Suuri määrä etenkin palvelualalla työskenteleviä ulkomaalaisia on jäänyt työttömäksi hallituksen määrättyä ravintolat kiinni. Perussuomalaisten mielestä on hyvä, jos tällaiset henkilöt työllistyvät esimerkiksi maatalouden kausitöihin eivätkä jää kuormittamaan suomalaista sosiaaliturvaa. Hallituksen esitys ei kuitenkaan koske pelkkää maataloutta vaan se avaa myös kuljetus- ja rakennusalan sekä teollisuuden työpaikat kaikille ulkomaalaisille.
– Hallitus siis tuo työmarkkinoille lisää ja halvempaa työvoimaa samalla, kun nämä alat lomauttavat ja irtisanovat kymmeniätuhansia suomalaisia, perussuomalaiset toteavat tiedotteessaan.
Perusteluna esitykselle on käytetty ennen kaikkea maatalouden työvoimapulaa, joka johtuu matkustusrajoitusten aiheuttamasta kausityövoiman epävarmasta saatavuudesta.
Suuri määrä etenkin palvelualalla työskenteleviä ulkomaalaisia on jäänyt työttömäksi hallituksen määrättyä ravintolat kiinni. Perussuomalaisten mielestä on hyvä, jos tällaiset henkilöt työllistyvät esimerkiksi maatalouden kausitöihin eivätkä jää kuormittamaan suomalaista sosiaaliturvaa. Hallituksen esitys ei kuitenkaan koske pelkkää maataloutta vaan se avaa myös kuljetus- ja rakennusalan sekä teollisuuden työpaikat kaikille ulkomaalaisille.
– Hallitus siis tuo työmarkkinoille lisää ja halvempaa työvoimaa samalla, kun nämä alat lomauttavat ja irtisanovat kymmeniätuhansia suomalaisia, perussuomalaiset toteavat tiedotteessaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Perussuomalaiset hallintovaliokunnan jäsenet: ”Hallitus avaa työmarkkinoita ulkomaiselle halpatyövoimalle koronakriisin varjolla”
https://www.kansalainen.fi/perussuomalaiset-hallintovaliokunnan-jasenet-hallitus-avaa-tyomarkkinoita-ulkomaiselle-halpatyovoimalle-koronakriisin-varjolla/
Käykäähän töitä vailla olevat
maatilalle.fi
sivustolla
Myös suomalaisia ilmoittautunut iso määrä pienessä ajassa
talouselämä.fi
Maatalouden kausitöihin tuli nopeasti yli tuhat hakemusta, kertoo Barona – ”Hakemusvyöry osoittaa, että maaseudun työt kyllä kiinnostavat myös suomalaisia”
Kansa kiittää. Taputtakaamme vasurihallitukselle. Näin me hoidamme työttömyyttä.
Ei tässä muuten ottaisi pattiin, mutta kun opiskelijanuoret jo tutkivat mikä maatila olisi lähimpänä, että saisivat edes jotain töitä peruuntuneiden kesäduunien tilalle.
Ei tarvinne edes hakemusta enää laittaa- se oli siinä.
Joko hallitus asentaa kahleita orjiin kiinni?
Julkiselta sektorilta Suomalaiset pihalle ja tilalle tulee kielitaidottomia ja ilman koulutusta olevia ulkomaalaisia sitten voidaan kehua,kuinka saatiin talous kuntoon.
Toi nyt ei ole oikein. Ensin pitää työllistää suomalaiset ja vasta, jos ei suomalaisia löydy, niin sitten turvautua ulkolaiseen työvoimaan.
Nykyinen hallitus on pelkkä anarkistinen haista paska liike vailla mitään järkeä.
Eikös nyt olisi kiire päättää kansalaispalkasta? Sehän kuulemma ratkaisee kaikki tällaiset ongelmat. Kun saa pohjalle tonnin kuussa verottomana käteen niin kaikki ryntäävät kiljuen töihin. Työvoimaongelmat ratkeavat kaikki kuin taikaiskusta.
Näin ainakin kansalaispalkkaa on minulle hyvin usein perusteltu.
"Ministeri vetoaa lomautettuihin suomalaisiin: Menkää maatiloille töihin!
27.03.2020 klo 22:27 IL
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä pitää tärkeänä Suomen huoltovarmuuden kannalta, että suomalaiset lomautetut ja työttömät hakeutuvat nyt maa- ja marjatiloille.
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) 26.3 päivittämän tiedon mukaan yt-neuvotteluiden piirissä on nyt lähes 240 000 henkeä. TE-toimistojen kirjaamat yt-neuvottelutiedot ovat alustavia."
Pelkkää pelleilyä koko huoltovarmuusesitys. Kuinka te kehtaatte - ja kyllähän te kehtaatte.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään sloganin: "KEPU PETTÄÄ AINA"
Eikö Suomen hallituksen pidäkin kohentaa vain ulkomaalaisten työllisyyttä ja ajaa heidän etujaan, vai miten se valtiotieteessä menikään?
Kun kriisit alkavat, tuetaan ulkomaisia yrittäjiä, varustamoja ja työvoimaa, omat kansalaiset saavat lomautuksen jne.
Täten voimme uudistaa onnelisuuden mantran: "on lottovoitto lähettää tukianomukset Suomeen".
Tämä kertookin jo kaiken tarvittavan.
Afroja otetaan vaan sen takia et noi pienpuoleet saa uusia äänestäjiä.
Sairasta tuohua.
Al-Holin leiriltä ja Kreikasta on tulossa lisää työvoimaa...
Tätä on valmisteltu pitkään.
Rukoilijoita joka puolelta maailmaa matolla makaamisella miljönääriksi.
Äkkiäpä unohtui persuilta mestarinsa HUIPPU-, SUPER-, EXTRAHYVÄ EHDOTUS tänne tuomiensa ystävien työllistämisestä. Enää ei elvistelläkkään kuinka neuvottiin hallitusta, hmmm... ylen outoa.
Jollei 1400 euron kuukausibruttopalkalla saada työntekijöitä voisi harkita nostaa palkkaa lähemmäs keskipalkkaa joka suomessa 3300 euroa kuukaudessa niin eiköhän työntekijöitä löydy Suomesta.
Vai onko se niin että voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan?
Vasurihallitushan tuntuu nykyään olevan kaikkien suosiossa, miksi?
No sen takia tietenkin että se ottaa valtion velkaa jolla maksaa SUOMALAISILLE vastikkeetonta ansiosidonnaista päivärahaa jotta heidän ei tarvitse ottaa vastaan mitään "halpatöitä".
Samaan aikaan se helpottaa ulkomaisten, osin täällä laittomasti olevien, työntekijöiden työllistymistä "alipalkattuina" joista tulee vielä lisäksi valtiolle tuen tarvetta.
On nää vasurit "kovaa" porukkaa, ei mitään eroa että ovatko tavallisia "työssä käyviä" tai kansanedustajia/ministereitä NIIN aina pitää velaksi ja toisten rahoilla elää!
Hallituksen määrittelemä Kriittiset työtehtävät lista:
MAA-, PUUTARHA- ja KALATATLOUSALA
– Kotieläintuotannon sekä eläinten hoidon ja terveyden kannalta välttämättömät työt
– Kasvintuotannon välttämättömät työt avomaalla ja kasvihuoneissa, mukaan lukien rehuntuotanto
– Ammattikalastuksen työt
– Välttämättömät työt maatalous- ja puutarhatuotannolle suoria palveluja tuottavissa yrityksissä ja yhteisöissä (esimerkiksi elintarvikkeiden jatkojalostus, koneiden korjaus)
ELINTARVIKEALA
– Erityisasiantuntemusta vaativat koneiden ja laitteiden asennukseen, ylläpitoon ja huoltoon liittyvät tehtävät
– Alan eri sektoreiden teollisuuslaitosten erityisasiantuntemusta vaativat auditoijat ja sertifioijat
ENERGIAHUOLTO (mukaan lukien ydin- ja säteilyturvallisuus)
– Energia-alan (kuten kaukolämmön, sähkön, kaasun (sisältää nesteytetty maakaasu, LNG), öljytuotteiden sekä kotimaisten polttoaineiden jakelu (siirto ja tuotanto) seuraavat tehtävät:
– Erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustyöt (mukaan lukien vuosihuollot ja laitehuollot)
– Erityisasiantuntemusta vaativat koestus- ja koekäyttötyöt
– Yllä mainittuihin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat valvonta- ja tarkastustehtävät
Erityisesti YDINVOIMALA-ALAlla seuraavat tehtävät:
– Tuoreen ydinpolttoaineen kuljetukset
– Ydinvoimalaitosten polttoaineenvaihtotyöt (vuosiseisokit) ja näihin liittyvät tarkastus- ja huoltotoimenpiteet
– Ydinvoimalaitoksen käyttöönottoon liittyvät tehtävät, kuten järjestelmien asennukset, testien viimeistely, polttoaineenlataus ja laitoksen käynnistäminen
– Ydin- ja säteilyturvallisuuteen liittyvät tarkastustehtävät
MERi- ja VALMISTAVATEOLLISUUS
– Hankintaketjussa laajasti vaikuttavat järjestelmien, laitteiden ja tuotantolinjojen asennukseen ja auditointiin liittyvät tehtävät
– Rakentaminen (mukaan lukien vesihuoltolaitokset)
– Sairaalalaitteiden erikoisasentajat ja -asiantuntijat
– Sairaaloiden sähköjärjestelmien erikoisasentajat, koneiden ja laitteiden kiireelliseen huoltoon ja kunnossapitoon sekä automaatiojärjestelmien ylläpitoon liittyvät erityisasiantuntijatehtävät
– Muun kriittisen infran kiireellinen erityisasiantuntemusta vaativa hoito ja ylläpito: väylät, sähkö, erityisasiantuntemusta vaativa lämpö, tietoliikenne, jätehuolto
– Energiantuotantolaitosten erikoisosaamista edellyttävät kiireelliset ylläpito-, korjaus- ja huoltotehtävät
– Liikenne- ja viestintäala (pois lukien tavara- ja rahtiliikenne, joka jatkuu kaikilla rajoilla)
– Sähköisten viestintäpalvelujen ja viestintäverkkojen käytettävyyteen ja saatavuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät
– Huoltovarmuuteen ja ulkomaankauppaan liittyvien kuljetusten jatkuvuuteen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat työtehtävät (meri-, ilma-, raide- ja tieliikenne ja logistiikka)
– Elintärkeän tai muuten välttämättömän infrastruktuurin parissa työskentelevät erityisasiantuntemusta vaativa henkilöstö
– Kemianteollisuus (mukaan lukien muovi ja kumi)
– IT-järjestelmiin liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät (mukaan lukien tuotannonohjaus- ja automaatiojärjestelmiin liittyvät työtehtävät)
LÄÄKETEOLLISUUS ja TERVEYSTEGNOLOGIA-ALA
– Lääketeollisuuden, laboratorioiden ja terveydenhuollon laitteiden huoltoon ja korjaukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät
– Uusien laitteiden asennukseen ja käytön koulutukseen liittyvät erityisasiantuntemusta vaativat tehtävät
– Sairaalalaitteiden erityisasiantuntemusta vaativat huolto- ja korjaustehtävät
METSÄSEKTORI
– Metsän istutus- ja kylvötehtävät, metsätaimitarhoilla tehtävä työ
IHAN OIKEESTI HEI! Metsän istutus on kriittinen työ joka oikeuttaa maahantuloon. "Hallitus haluaa varmistaa näissä työtehtävissä toimivien pääsyn Suomeen poikkeustilanteessakin.".
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ca73135b-0466-4b29-a348-9b2f7a66824d
Onko hallitus nyt ihan aikuisten oikeasti sitä mieltä että metsän istuttaminen vaatii jonkun korkeakoulututkinnon eikä siitä suoriudu tavallinen suomalainen "työtön"? Kyllä mä vaan olen istuttanut montakin puuta omalle tontille ilman että olen mitään kouluja sitä varten käynyt - No, näin jälkeenpäin voi varmaan todeta ETTÄ VÄÄRIN ISTUTETTU, vaikka ovatkin hyvin kasvaneet ihan täyteen mittaan.
Jos hallituksen tietotaito ja asioiden ymmärtäminen käytännön tasolla on tätä luokkaa NIIN en yhtään ihmettele että se ei saanut tehtyä tässä koronassakaan mitään omia päätöksiä vaan toteutti lähinnä opposition ja Presidentin ehdotuksia!
Mikähän meitä Suomalaisia vielä odottaa!!!