Mikä tämä palsta on?

Anonyymi

Mitä varten tämä on ja kuka täällä saa profetoida?
Ihan juuri sain tämä asian sydämelleni, tämä palsta vetää puoleensa vakio yleisön.
ME olemme täällä olleet jo kauan, monta vuotta lukeneet, oppineet, riidelleet ja profetoineet sekä näkyjä ja unia jakaneet.
Miksi näin?
Sattumaako, vai tarkoitusko?

Miettikäähän sitä, kun joku jossain kaukana, joka ei tästä menosta niin tiedä, eksyy palstalle ja luottaa sanomiin ja jakaa ne maailmalle.

Kuin Amerikan "Jouko Piho" tulisi tältä palstalta ammentamaan vettä amerikkalaisten juotavaksi.
Tai afrikan Owuor ammentaisi ennustuksensa täältä.
Toki hän tämä lukee, kun oman nimensä googlaa.
Häpeä siis, minä olen nähnyt sinun showsi ja olen sinut huijariksi havainnut.
Muuta sanottavaa ei ole, eikä tarvita.

No, ei se hassumpi ajatus ole jos palsta saa kuuluisuutta, toivon vain, että vesi, jota ammennetaan, olisi kirkasta ja juomakelpoista.
Siinäpä on se niksi, koska meillä ei kenelläkään ole taitoa tai kykyä nähdä ja tietää tulevaisuutta, paitsi hyvällä tuurilla tai Jumalan antamalla voimalla.

Keitä kaikkia vanhoja ja nuoria konkareita täällä siis vielä on?

7

174

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rakkaat Jumalan Lapset !

      Tässä KERTAUKSENA ja MUISTUTUKSENA --- Jumalan VALITSEMA teksti . . .

      KUVAUS PROFETIAT PALSTASTA . . .

      KOULUTUS ON . . . PARHAILLAAN KÄYNNISSÄ . . . ;)

      . . .

      Jeesus_valitsi_tekstin
      11.11.2016 17:04

      Jeesus_valitsi_tekstin
      11.6.2016 11:30

      TÄSSÄ --- Raamatun SANOIN --- KUVAUS Profetiat PALSTASTA ---> Juudaksen kirje 1

      LUKEKAA - ja - ETSIKÄÄ tekstistä . . .

      ◾Jumalattomat
      ◾Ulkokullatut
      ◾Jumalan Lapset

      KYLLÄ löytyy . . . :)
      ........................ . . .

      Juudaksen kirje 1
      1. Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.
      2. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
      3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
      4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
      5. Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet;
      6. ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
      7. samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
      8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
      9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
      10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
      11. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
      12. He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
      13. rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
      14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
      15. tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".
      16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
      17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
      18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
      19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
      20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
      21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
      22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
      23. toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.
      24. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
      25. hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

      • Juudaksen kirje 1

        ◾Ulkokullatut

        16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
        17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
        18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
        19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

        22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;


      • Anonyymi
        Jeesus_valitsi_tekstin kirjoitti:

        Juudaksen kirje 1

        ◾Ulkokullatut

        16. He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
        17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
        18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
        19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

        22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;

        Raamatun profetiat käyvät toteen nykyisinkin , kuin ennenkin.


    • Anonyymi

      Unipäiväkirja tämä on.

      • KUTEN TÄSSÄ LAULUSSA sanotaan - siis - lauletaan . . . ;)

        "jos se kaikki oli pahaa unta
        tai mun alitajunta . . . vääristi tarinaa

        tää meidän pieni seurakunta
        täynnä jäätä ja lunta . . . ei luo tuhkimotarinaa"

        Tommi Läntinen - Pahaa Unta (Lyriikkavideo)
        https://www.youtube.com/watch?v=rDplRuhWM70


    • Ukko ylijumalan voideltuna profeettana totean taas, että vääräuskoiset kesällä etsivät suojaa Ukon pauhatessa.

      Hiukan odottaisin respektiä, ehkä muistatte tämän profetiani seuraavan ukonilman aikaan?

    • Anonyymi

      Ja suuri osa "juoksee" näkyjen ja unien tulkinnan perään ja luulee että ne on yhteiseksi rakennukseksi ja tuumivat arvaten voiko Jumala tarkoittaa tätä tai sitä. Sitä on kamala katsoa sivusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe