Muu rikollisuutesi, kannabiksenkäyttäjä?

Hei kaikki, tahtoisin tietää mitä muuta pahaa te kannabiksenkäyttäjät teette kuin polttelette pilveä?

Toivon että jengi kertoo avoimesti asioista. Nyt olisi tärkeää saada kuvaa siitä että kuinka kriminaalia jengi oikeasti on. Jos lähdetään joskus miettiin kannabiksen yhteiskuntakelpoisuutta niin olisi tärkeää saada tietää millaista materiaalia jengi oikein on, kuinka uskottavaa. Eli siis kaikki se mikä ei ole suoraan kannabiksenkäyttöön/huumeisiin liittyvää kiitos?

Itse waretan netissä ja "lainailin" keksejä, limua ja vessapaperia työpaikalta kotiin saakka. Kirjoittelen myös propagandaa tussilla seinään.
231728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että olen ihan mallikelpoinen kansalainen.

menneisyyteni on silti minullakin. monet vuodet käytin piriä ja silloin tuli rötösteltyä ja varasteltua, isompaa ja pienempää.

sitten kuvioon tuli hamppu ja sen myötä muuttui elämän tyyli ja rytmi. myös moraaliset arvoni joutuivat tarkkaan syyniin.

nykyään siis elämäni kestää tarkemmankin tarkkailun kaikilta muilta osa-alueiltaan paitsi tuon pössyttelyn ja siihen liittyvän oheistoiminnan osalta.

tiedän mitä on kriminaali elämä, tiedän myös sen, että hampun kanssa elämäni on jotain aivan muuta!

Äänestä
  • Itsellänikin menneisyyteen mahtuu yhtä jos toista, kovien aineiden käyttöä jne...

    Kannabiksen käytön aikana todella suhtautuu itseensä ja tekemisiinsä hyvin moraalisesti, pohdiskelee tekojensa vaikutuksia ja oikeutusta.

    Ikävä kyllä lopetin pössyttelyn ex-vaimoni painostuksesta, tilalle tuli alkoholi ja sen mukana autovarkaudet, kassakaappimurrot jne... yli vuoden istumisen jälkeen ryhdyin jälleen vihreälle tielle ... siitä on nyt 17 vuotta, enkä ole sortunut nettipiratismia kummempiin rötöksiin.

    Äänestä

Olen joskus polttanut CD-levyjä...niin ja kävellyt punaisia päin

Äänestä

Ajan usein aamuisin ylinopeutta töihin etten myöhästy.

Äänestä

hulluja kriminaaleja nämä pössyttelijät oikein on!
juuri niinkuin siinä leffassa reefer madness muuttuvat verenhimoisiksi tappajiksi...

Äänestä

Ei rikosrekisteriä.

Itselläni taitaa olla suurimmat synnit audiopiratismin puolella. Minusta on ihan järkevää haalia käsiinsä verkosta musiikkia, ja ostaa sitten albumeina ne tuotokset jotka ovat mieluisimpia.

Olen minä kävellyt punaisiakin päin.

Muun liikenteen mukana ajaminen. Eli en jää tien tukoksi, vaikka ratkaisu onkin laiton -joudun silloin ajamaan jonkun verran ylinopeutta.

Muuta ei kyllä tule nyt mieleen.

Naapurin äijä
h u u m e v a s t a i n e n
- hampun kotikasvatuksen puolesta

Äänestä
  • Musiikin ja leffojen/animen waretus, pimeä pullo on joskus tullut ostettua, punaisia päin käveltyä, teininä kännisä pientä ilkivaltaa (120mk). Ilmoitan heti kun puukotan jonkun psykoosissa... Harry J. Anslingerin (the Federal Bureau of Narcotics)says:

    "...the primary reason to outlaw marijuana is its effect on the degenerate races."

    "Marijuana is an addictive drug which produces in its users insanity, criminality, and death."

    "Reefer makes darkies think they're as good as white men."

    "Marihuana leads to pacifism and communist brainwashing"

    "You smoke a joint and you're likely to kill your brother."

    "Marijuana is the most violence-causing drug in the history of mankind."

    Äänestä

tunnen itseni moitteettomaksi kelpoihmiseksi. rikoksiani nettipiratismi pienissä määrin sekä makeisvarkaudet pienenä vanhempieni kaapista(en tosin jäänyt kiinni)

Äänestä
  • Kannabiksen satunnaiskäytön lisäksi olen satunnaisesti käyttäny muita huumeita, kävelly usein päin punasia, pölliny kaupoista pientä tavaraa, varastanu työpaikalta kyniä ja kumeja, lyöny paria ihmistä, varastanu vähän rahaa omaisilta, haukkunu ja herjannu ihmisiä (aika vähän), ollu ruokkimatta ja lämmittämättä vanhaa kissaa (tää kaduttaa eniten), harjottanu jonkun verran eräänlaista prostituutiota, soittanu kerrostaloissa musiikkia liian lujaa, sylkeny alhaalla kadulla kulkevan päälle, kaatanu purkista piimää erään henkilön päälle, haukkunu naapurin kolmosia elefanteiks ja vaikka mitä. Näistä kaikki rikkomukseni oon kuitenki tehny selvänä tai viinan vaikutuksen alasena, pilvi ei oo koskaan ollu kuvioissa mukana em. aikana.

    Äänestä

Waretan joskus, ylitän silloin tällöin kävellen suojatien punaisilla valoilla, ajan ilman valoja ja kypärää pyörällä. Eipä tule muuta mieleen. Olen hyvin yhteiskuntakelpoinen ja korkeasti koulutettu.

Äänestä

Olen joskus ajanut autolla pientä ylinopeutta. Nuorempana taisin lokittaa faijalta muutaman kaljapullon. Musiikkiakin olen joskus imutellut, mutta nyt ostan kaiken vinyylinä.

Äänestä

en ainakaan itse edes pysty/jaksa ajatella saatika sitten toteuttamaan mitään väkivaltaista/rikollista/oikeasti pahantekoa sauhupäissäni... kaupassakin olen silloin niin peloissani(jos joku vaikka huomaakin sen kuinka paukuissa siellä pyörin) ettei tulisi mieleenkään alkaa näpisteleen tai ottaan juoksuja...eihän sillon jaksa edes juosta....silloin on hyvä ja eaukee mieli...ainakin minulla...

Äänestä

jaa'a... eihän tuota pilvessä oikeen pysty ympäristölleen haittaa tekeen... mitä nyt sattuu kuseksimaan ympäriinsä...sairaita skitsahtavia ajatuksisa sitä kyllä tuleekin ajatelleeksi ihan kaikesta, systeemistä enimmäkseen ja sen haitoista...maailamlopusta, kuolemasta/syntymästä, elämisen tarkoituksesta etc....kaikkein pahinta siinä tekee vaan itelleen...isemurha saattaisi olla se oikea vaihtoehto...

Äänestä
  • Hei ehkä sun ei kannattaisi poltella. Ei se kaikille sovi. Ja ehkä kannattaisi puhua jollekkin ammattilaiselle jos tuollaisia ajatuksia alkaa tulla enemmänkin.

    Äänestä

  • Idlailija kirjoitti:

    Hei ehkä sun ei kannattaisi poltella. Ei se kaikille sovi. Ja ehkä kannattaisi puhua jollekkin ammattilaiselle jos tuollaisia ajatuksia alkaa tulla enemmänkin.

    ei todellakaan...3 kertaa on tullu aivan sairaat olotilat... että filppaamine o ollu lähellä,,,
    mutta elämä jatkuu...pieniä skitsofrenisia oireita on tullu, mut ne on jo menny ohi...
    kyllä elämä opettaa..ei muuta voi kyl sanoo!

    Äänestä

Itse olen useamman vuoden polttanut, en ole juuri muita rikoksia tehnyt. Kerran ratkesin "huumeisiin" eli amfetamiiniin ja opiaatteihin, sillon tuli tehtyä kaikkee tyhmää, murtoja ym. Mutta sillon kun olen ainoastaan nauttinut kannabista en ole rikoksia tehnyt.. paitsi waretusta tottakai :D

Äänestä

* Wanhasta duunista tuli "lainattua" tyhjiä romppuja
* Punaisia päin kävelen joskus
* Piraattiohjelmia on joitakin

Siinäpä se kai? Mutta hassua, että _pilveä_ en sitten muuten BTW olekaan polttanut herran aikoihin, koska lakkasi maistumasta... lienen lopettanut?

Äänestä

Kaksi ystävääni selittänyt samoja "vähäisiä" rikkeitä elämässään ja muusta ollut vaiti...
Lopulta toinen hirtti itsensä ja toinen tappoi muuten!
Samaa paskaa kuullut kaikkien käyttäjien suusta, että elämä parantunut ja ajattelee selvemmin... Mutta... Ja vielä lailliseksi xD

(Kannabiskoukussa kusettaa eniten itseään) pahin kaikista...

Äänestä
  • Ei sinulla ole koskaan ollut kahta ystävää. Muuten hyvää trollausta, valehtelija.

    Äänestä

Olen yhdessä Suomen parhaimmista lukioista. Luen pitkää matematiikkaa, saksaa, englantia, yhteiskuntaoppia, historiaa ja äidinkieltä hyvällä menestyksellä. Poltan kannabista joskus viikonloppuisin. Vanhempieni eron jälkeen kotitalouteni tulot tippuivat n. 250 000 eurosta alle 20 000 euroon. Käyn pari kertaa viikossa koulun jälkeen töissä. Valmistun keväällä 2019 ylioppilaaksi minkä jälkeen tähtään joko kauppakorkeaan tai oikikseen. Minulla on paljon ystäviä, harrastan urheilua ja olen erittäin hyvässä kunnossa. Kaikki tapaamani ihmiset pitävät minusta. Olen yhteiskunnallisesti valaistunut ja seuraan innolla maailman tapahtumia ja tutkin maailmanhistoriaa. Pokeria pelaan hyvällä menestyksellä ja ratkon pulmapelejä. Olen erittäin eläinrakas. Kaikki tämä on mahdollista, vaikka polttaisikin kannabista. Harmi, että useat ihmiset eivät kykene tarkastelemaan asioita objektiivisesti eivätkä rationaalisesti. Toivon, että kannabis laillistetaan Suomessa, sillä nykyinen laki demonisoi meitä kunnon kansalaisia, jotka valitsevat kannabiksen alkoholin sijaan. Rikollisiltakin poistuisi vaikutusvaltaa, valtio saisi massiiviset verotulot ja uusia työpaikkojakin syntyisi. Koukussa olevat voisivat hakeutua helpommin hoitoon. Ainiin, kannabiksen yliannostukseen ei voi myöskään kuolla. Eikä kieltolaki poista sen käyttöä, lisää vain sen houkuttelevuutta. Kunpa fossiilit eduskunnassa ymmärtäisivät tämän asian. Saataisiin Suomesta vieläkin parempi paikka asua.

Äänestä
  • "Toivon, että kannabis laillistetaan Suomessa, sillä nykyinen laki demonisoi meitä kunnon kansalaisia, jotka valitsevat kannabiksen alkoholin sijaan. "

    Laittomiin huumausaineisiin sekaantuja ei ole kunnon kansalainen. Rehelliset lakia noudattavat suomalaiset eivät halua laillistaa sekakäyttöä.

    "Saataisiin Suomesta vieläkin parempi paikka asua."

    Huumeissa ei ole mitään hyvää. Niistä seuraa vain surua ja murhetta käyttäjälleen ja hänen läheisilleen. Suosittelen sinullekin päihteettömyyttä.

    Äänestä

Wanha, vastaan silti. Nuorena kun tuli koiteltua muitakin juttuja, tuli näpistettyä jotain pientä (selvinpäin sitten palautti tai korvasi rahalla ne muutamat kerrat, kännissä ja pireissä olen selvästi kleptomaani).

Nykyisin polttelen pilveä, välillä on viikkoja, joskus jopa vuosi väliä, toisinaan poltan pari kuukauttakin päivittäin kunnes taas kyllästyy. Elämä rauhallista, ehkä olen saattanut happoa koittaa, kun tullut vastaan, punasia päin tulee välillä käveltyä, eipä kummempaa. Töitä teen, verot maksan, en omista televisiota, nykyisin en juo tippaakaan alkoholia, eikä ole rikosrekisteriä.

Äänestä

Täällä toinenkin vanha.

Kannabis auttoi takaisin elämään. En ole koskaan voinut käsittää miksi kannabis olisi laiton. Sehän on mitä parhain lääkekasvi kautta maailmanhistorian.

Ei savuissa koskaan mitään tyhmää ala tekemään. Peilaa vain elämässä tapahtuneita asioita , käy sisäistä dialogia, moraalisia eettisiä oikeuksia ym ym psykologisia aspekteja. Ei siinä paljon ulos lähdetä heilumaan.

Viina taas ihan toinen juttu. Täysi myrkky. En ole juonut pisaraakaan yli 10 vuoteen.

Kannabis auttoi välilevyn pullistumaan vain kerran kuussa poltettuna kuntoutusaikana. Parani ihan itsestään ei kipuja. Alussa taas hyvin kivulias ennen kun sai lääkettä. Pystyi vain nukkumaan roikkuen jakkaran päällä viikon ajan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eräs joka ajattelee kirjoitti:

Hei kaikki, tahtoisin tietää mitä muuta pahaa te kannabiksenkäyttäjät teette kuin polttelette pilveä?

Toivon että jengi kertoo avoimesti asioista. Nyt olisi tärkeää saada kuvaa siitä että kuinka kriminaalia jengi oikeasti on. Jos lähdetään joskus miettiin kannabiksen yhteiskuntakelpoisuutta niin olisi tärkeää saada tietää millaista materiaalia jengi oikein on, kuinka uskottavaa. Eli siis kaikki se mikä ei ole suoraan kannabiksenkäyttöön/huumeisiin liittyvää kiitos?

Itse waretan netissä ja "lainailin" keksejä, limua ja vessapaperia työpaikalta kotiin saakka. Kirjoittelen myös propagandaa tussilla seinään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu