Itävaltaan Kiinasta toimitettu puolen miljoonan hengityssuojaimen erä on osoittautunut käyttökelvottomaksi, kertoo itävaltalaismedia. Itävalta on monen muun maan tapaan kärsinyt muun muassa terveydenhuollon ammattilaisten käyttämien hengityssuojainten pulasta, jota on pyritty paikkaamaan Kiinasta tehdyillä tilauksilla.
Lue lisää: Kiina toimitti Itävaltaan puoli miljoonaa toimimatonta hengityssuojaa
Ilta-Sanomat kysyi Huoltovarmuuskeskuksesta Suomeen Kiinasta eilen tulleista suojaustarvikkeista. Odotetussa koneessa kerrottiin olevan 2 miljoonaa kirurgista maskia.
– Testautamme meille tulleet välineet teknologian tutkimuskeskus VTT:llä, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema kertoo Ilta-Sanomille.
Onneksi tiedämme palstan stallarien todistusten perusteella, että mongolit ja kiinalaiset ovat aina olleet kaiken kehityksen kärjessä.
Lue lisää: Kiina toimitti Itävaltaan puoli miljoonaa toimimatonta hengityssuojaa
Ilta-Sanomat kysyi Huoltovarmuuskeskuksesta Suomeen Kiinasta eilen tulleista suojaustarvikkeista. Odotetussa koneessa kerrottiin olevan 2 miljoonaa kirurgista maskia.
– Testautamme meille tulleet välineet teknologian tutkimuskeskus VTT:llä, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema kertoo Ilta-Sanomille.
Onneksi tiedämme palstan stallarien todistusten perusteella, että mongolit ja kiinalaiset ovat aina olleet kaiken kehityksen kärjessä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Esimerkiksi Espanja osti Kiinasta 640 000 koronavirustestiä ja myöhemmin Espanjan hallitus myönsi 475 miljoonaa dollaria muiden lääkintätarvikkeiden ostamiseksi.
Ainakin Espanjan ostamat virustestit osoittautuivat sekundaksi eli odotettua heikkolaatuisemmiksi. Ne ovat El País -lehden mukaan käytännössä hyödyttömiä, koska niiden antamat tulokset ovat vain 30 prosentin todennäköisyydellä luotettavia. Espanjalaisten lääkärien mukaan testien pitäisi tunnistaa tauti 80-prosenttisella herkkyydellä, jotta niistä olisi jotain hyötyä.
Testien valmistaja, kiinalainen Bioeasy, syytti espanjalaisia lääkintäviranomaisia sosiaalisessa mediassa siitä, etteivät nämä olleet osanneet käyttää testejä ”oikein”, kertoi The New York Times.
Myös Suomeen tulleet kiinalaiset suojavarusteet eivät täytä vaatimuksia.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Toni Lounema: Hengityksen suojaimia, siitä toimitettiin heti näytteet VTT:n laboratorioon Tampereelle testattavaksi. Suojavarusteet eivät ole standardien mukaisia. STM:n mukaan näitä kuitenkin voidaan käyttää esimerkiksi hoivakodeissa.
Näin on asia.
ja suomalaiset ostivat tuota täysin kelvotonta ja laadutonta kamaa kymmenkertaisella hinnalla normaalista hinnasta.
Kusetuksen makua kiinalaisilta nyt toteaisin.
Me emme ole tässä veneessä yksin. Itävallalle kävi samoin.
Maskit eivät ole täysin hyödyttömiä. Niitä voisi silti käyttää kotihoidossa ja hoivakodeissa.
Hyvä niin, mutta onhan tämä kovan luokan skandaali.
Suomi tilasi lentokoneellisen – 2 miljoonaa (2 000 000) – kirurgisia suojamaskeja Kiinasta, mutta kun kone saatiin Helsinkiin, todettiin, että ne eivät täytä laatuvaatimuksia eikä niitä voi käyttää sairaaloissa.
Nyt mongoloidit äkkiä kehumaanKiinan teknistä tasoa ja kykyä auttaa onnettomia europpalaisia.
Pitäisikö selvittää,missä päin maailmaa kompassia ruvettiin kehittämään ja käyttämään mm.löytöretkiin?
Entä missä mahdettiin ruuti kehittää kelvolliseksi aseisiin??
Ja missähän kehitettiin kirjapainotaito,joka varsinaisesti hyödynsi paperia?
Kiina oli valtava takapajula viime vuosituhannen lopulle. Kehitys alkoi sen otettua markkinatalouden käyttöön länsimaisen mallin mukaan.
nyt kun seuraavaksi haetaan kiinasta ja lähtee tyhjä kone sinnepäin mukaan mahtuu palamaan kiinan kansalaisia joita täällä paljon, siellähän tilanne ohi nyt, eiku kotiinpaluuseen.
Suomalaiset ovat nyt vain niin sinisilmäisiä tyhmiä tomppeleita että nyt jopa kiinalaiset kusettavat suomalaisia mennen tullen.
Eiköhän se ole jo todettu että idästä ei koskaan tule mitään hyvää
Kyllä globalisaatio on ihanaa.
Tältä näyttää maailma 2020 kun kaikki liikkuu vapaasti.
Joku voisi nyt tulla kertomaan, kuinka paljon me olemme säästäneet vuosien varrella keskittämällä tuotannon Kiinaan ja Kauko-Itään. Nyt me maksamme siitä.
Taloustieteen kirjan ensimmäinen sivu, ylä laita:
"Ilmaisia lounaita ei ole"
Mitähän ne talouden rautaiset lait oikein olivatkaan? Niistähän on puhuttu meille niin paljon.
olen aina ihmetellyt sitä teknologiansiirtoa, joka on ollut edellytys tuotannon aloittamiseksi Kiinassa .... nyt maksamme siitä
Joku stallari kehua retosteli että idästä tulee osaamista....melkoista osaamista ....
Siinä pöhvelille osaamista Virosta😁
The Look Medical Care OÜ on käytännössä tyhjä firma, jolla ei näytä olevan mitään taloudellista toimintaa ja joka ei ole vielä koskaan toimittanut Viron verottajalle lain vaatimia vuosiraportteja ja tilinpäätöstietoja. Yritys on perustettu syksyllä 2016. Tiina Jylhä on sen ainoa hallituksen jäsen.
Ärilehtin mukaan Tiina Jylhä on pestannut Tallinnassa juristin, hyvämaineista Hansalaw-nimistä toimistoa edustavan Vahur Kivistikin, joka yrittää saada rahat pankista Jylhän käyttöön.
Lehden mukaan Kivistik on ollut pankkiin yhteydessä toistuvasti viime perjantaista lähtien, mutta turhaan. Viimeksi Kivistik on kirjoittanut pankin johdolle kirjeen tiistaina.
Luminor-pankista kommentoidaan Ärilehtille, ettei pankki anna tietoa yksittäisistä asiakkaista ja tilinhaltijoista.
Iltalehti yritti saada tähän juttuun kommentin Vahur Kivistikilta, mutta Hansalawin puhelin Tallinnassa ei ole vastannut tänään torstaina.
Tallinnassa liikkuu jo nyt suuria eriä kiinalaista alkuperää olevia kasvosuojia, joita on päätynyt myyntiin ainakin joihinkin apteekkeihin. Viron THL:n, Terviseametin, mukaan nämä maskit ovat huonolaatuisia.
Suomalaiset ja virolaiset rikolliset asialla.
Miten on mahdollista, että Suomen viranomaiset tilaavat virolaiselta huijarifirmalta tavaraa?
HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN tilaamista kasvomaskeista on kehkeytynyt riita, jonka keskeiset osapuolet näyttävät olevan kaksi yrittäjää ja suomalainen alamaailma.
Huoltovarmuuskeskus tilasi äskettäin koronavirusepidemiaa varten Suomeen kaksi miljoonaa kirurgista kasvosuojainta ja 230 000 hengityssuojainta. Ne saapuivat Kiinasta tilauslennolla viime tiistaina. Keskiviikkona kävi ilmi, että toisin kuin oli tarkoitus, maskeja ei voi käyttää sairaalakäytössä.
Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä sanoo, että tilauksen oli määrä olla hänen yrityksensä Look Medical Caren toimittama. Jylhän mukaan liikemies nimeltä Onni Sarmaste ilmestyi kuitenkin mukaan kauppaan ja onnistui vaikuttamaan tilaukseen sekä huijaamaan siitä maksetut rahat omalle tililleen. Sarmasteen mukaan taas Jylhä on yrittänyt varastaa häneltä rahaa.
Look Medical Care on Virosta käsin toimiva kauneuskirurgiaan erikoistunut yritys. Yritys on koronakriisin myötä alkanut toimittaa suojatarvikkeita, Jylhä kertoo.
Jylhän mukaan hänen yrityksensä Look Medical Care oli solminut maaliskuun puolella sopimuksen tavaratoimituksista Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Ensimmäisen tilauslennon täynnä kasvomaskeja piti saapua 4.–5. huhtikuuta eli viime viikonloppuna. Jylhän mukaan sen sijaan saapuikin Sarmasteen järjestelemä tilaus viime tiistaina.
"Miten on mahdollista, että Suomen viranomaiset tilaavat virolaiselta huijarifirmalta tavaraa?"
No siellä on joku pöhveli töissä, kuka kuvittelee virolaisia rehellisiksi.
Jylhän Tallinnan firma on luotettava ja hyvämaineinen yritys. Toivottavasti hän ei joudu kärsimään tästä sotkusta. Mustamäen varaston nurkissa on toivottavasti myös vaatimukset täyttäviä suojia.
Tiina Jylhän kauheusklinikalta varmaan saisi kertaalleen käytettyjä maskeja halvalla. Kahteen kertaan käytetyt erikoishinnalla. Toimitus vain ennakkomaksulla.
Hehehe varmaan onkin virolaisella mittapuulla luotettava, voi luottaa että aina kusetetaan,ei taida varastosta löytyä muuta kuin rottia ja roskaa.
Äläs ny ole noin epäileväinen. Kauneusklinikalla tehtiin monta onnistunutta rasvaimua ja laitettiin huulet tötterölle. Rintaimplanteissa onnistuminen oli hieman pienempää. Jälkiseurauksina oli tulehduksia. Silikonit ostettiin halvalla joistakin Kiinan ylijäämävarastoista. Tyytyväisiä suomalaisia kävi paljon hoidoissa.
Ei taida rehellistä virolaista yritystä löytyä.
Siitä kehutusta huoltovarmuuskeskuksesta saadaan tavaraa lähtemään 5 viikon kuluttua. VIIDEN viikon? Ettei nyt vaan olisi asia niin että siellä oleva rompe on aivan sutta ja sekundaa ja nyt yritetään haalia epätoivon vallassa kamaa mista ikinä sitä voisi saada, vaikka sitten huijareilta ja talousrikollisilta.
Mitä Kiinan valtio sekä ulkomailla asuvat kiinalaiset ja Kiinan kommunistipuoleen järjestöt ulkomailla tekivät tammikuun lopusta alkaen?
- Kiinan piilotti tietojan koronaviruksesta ja aiheutti sen leviämisen.
- Tammikuun lopusta lähtien ulkomailla asuvat kiinalaiset alkoivat ostaa suojamateriaaleja ostoskeskuksia ja verkkokauppoja ja lahjoittivat ne Kiinaan. He ostivat kaiken minkä vain saivat.
- Myös Kiinan kommunistipuolueen järjestöt ostivat kaikkien toimittajien ja valmistajien suojatarvikkeet ja lähettivät ne Kiinaan. Puolue suunnitteli ja organisoi ostot ja lähetykset.
- Tämän lisäksi hallitukset, yritykset ja yksityishenkilöt eri maista lahjoittavat ilmaisia materiaaleja ja varoja Kiinaan.
Nyt kun lähes kaikki maailman suojatarvikkeet ovat Kiinassa, kommunistipuolue alkaa pelata "maski" diplomatiaa vääryydellä hankittu omaisuudella.
Lisäksi Kiinalaiset myyvät huonompilaatuisia suojavarusteita kymmenenkertaisella hinnalla takaisin ja käyttävät itse väärydellä hankitut hyvälaatuiset varusteet.
Tämä osoittaa, että rahanhimoisesta ja valehtelevasta kommunistipuoleesta kannattaa pysyä kaukana!!
Näin siinä käy, kun pöhvelit suosii virolaisia huijareita luotettavien suomalaisten sijaan:
Suomeen Kiinasta tilatuista suojatarvikkeista on kehittynyt monimutkainen vyyhti.
Huoltovarmuuskeskus kieltäytyi tilaamasta koronavirusten varautumiseen tarvittavia kasvosuojaimia arvostetun suomalaisen yrityksen Optinovan avulla ja hankki selvästi huonolaatuisempia kasvosuojaimia kauneusyrittäjänä tunnetulta Tiina Jylhän välityksellä.
Kaupoista on syntynyt miljoonariita ja ennennäkemätön sotku.
Tyhmä luottaa kiinalaisiin.
Ei kaupassa voi luottaa kehenkään.
HUOLTOVARMUUSKESKUS on tehnyt äskettäin miljoonien eurojen kasvomaskisopimuksen yrityksen kanssa, joka on markkinoinut kasvosuojaimiaan väärennetyllä sertifikaatilla.
The Look Medical Care on Virossa toimiva kauneusalan yritys, jota johtaa yrittäjä Tiina Jylhä. Hänellä on historiaa törkeistä talousrikoksista, vireillä olevia syytteitä törkeistä rikoksista sekä mittava rekisteri ulosottoasioista viime vuosilta.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema kertoi torstai-iltana tiedotustilaisuudessa, että Huoltovarmuuskeskus on solminut Jylhän yrityksen kanssa noin viiden miljoonan euron sopimuksen kasvumaskitoimituksista.
Rahoista on maksettu puolet virolaiselle pankkitilille. Virolaismedian mukaan rahat on jäädytetty, koska pankki pitää kauppaa epäilyttävänä. Jylhä sanoo, että hänen yrityksensä toimituksen olisi määrä tulla Suomeen 20. huhtikuuta.
HS on nähnyt Jylhän kauneusklinikan markkinointitarkoituksissa lähettämän CE-sertifikaatin KN95-kasvomaskista. Sertifikaatin saajan ja valmistajan kohdalle on merkitty yritys nimeltä The Look Medical Ltd HK. Osoite on merkitty Kiinan Dongguaniin.
Sertifikaatti on sinänsä aito, mutta todellisuudessa se kuuluu toiselle firmalle, mikä käy ilmi kiinalaisista rekistereistä. Kyseinen firma on nimeltään Dongguan Arun Industrial Co., Ltd.
Jos CE-sertifikaattia muuttaa, kyseessä on väärennös. Myös tätä juttua varten haastatellut alan asiantuntijat arvioivat dokumentin olevan väärennös. Kaikki sanoivat, että The Look Medical Ltd HK -niminen yritys on selvästi lisätty dokumenttiin leikkaa ja liimaa -keinolla.
Näin Tiina Jylhä hehkutti suojavälineitä Twitterissä - ”40 vuoden kokemus”
Tänään klo 13:53 (muokattu klo 13:53)
Kolme viikkoa vanha englanniksi kirjoitettu twiitti markkinoi The Lookin kokemuksesta samaan aikaan, kun kauppoja solmittiin huoltovarmuusyksikön kanssa.
Yrittäjä Tiina Jylhä twiittasi 22. maaliskuuta, että hänellä on plastiikkakirurgitoimijana 40 vuoden kokemus suojavälineistä.
– Meillä on neljänkymmenen vuoden kokemus kasvomaskien, suojavarusteiden, desinfiontiaineiden ja virustestauspakkausten tarjoamisesta. Luotettava toimitus, Jylhä twiittasi.
Kyselyt hän pyytää lähettämään The Lookin sähköpostiosoitteeseen.
The Lookin kotisivuilla kerrotaan liiketoiminnan vaiheista seuraavaa: ”Olemme toteuttaneet tuhansien asiakkaidemme unelmia miellyttävämmästä vartalosta ja nuorekkaamasta ilmeestä jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.”
Jylhä työskenteli ennen kauneusyrittäjyyttä Escort-palvelun parissa ja työskenteli pornolehti Hustlerin pr-päällikkönä. Vuonna 1997 hän perusti Christina's Clinic -nimisen kauneusklinikkayrityksen ja muutama vuosi tämän jälkeen The Lookin.
Samaan aikaan kaupat valtion kanssa
Maaliskuun loppupuolelle sijoittuvat Suomen valtion tekemät kaupat Jylhän yrityksen kanssa, Jylhä kertoi Suomen Kuvalehdelle. Twiitti sijoittuu noin samoihin aikoihin.
Suomen hengityssuojakaupan takana on outo vyyhti, jossa kaiken keskiössä on Suomen Kuvalehden paljastamien tietojen mukaan julkkisyrittäjä Tiina Jylhä ja pikavippifirmoista tunnettu pahasti maksuhäiriöinen liikemies Onni Sarmaste.
Valtio tilasi kahdelta yrityksellä 10 miljoonalla eurolla sekundaerän kasvosuojia, jotka tuotiin Kiinasta.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema myönsi torstain tiedotustilaisuudessa, että suojavarustehankinnoissa oli tapahtunut virheitä. Lisäksi yrittäjien taustoja ei oltu Louneman mukaan tarkastettu kunnolla.
Helsingin Sanomat uutisoi, että Jylhän markkinointiin käyttämä laatusertifikaatti olisi väärennös.
Iltalehden tavoittama Jylhä ei halunnut kommentoida uutisointia yleensä, mutta vakuutti sertifikaatin olevan aito.
– Suomen valtiolle toimitetaan ainoastaan alkuperäiset sertifikaatit, hän kertoi
Tiina lupas HVK:n pojille ilmateeks mynän pidennyksen jos soppari saadaan tehdyksi. Saas nähdä pitääkö rehellisen yrittäjän lupaus.
Kun pidetään tiedotustapahtumiaja tilaisuusksia,,, putkessa, - niin ei jää aikaa varsinaisten töiden tekoon.
myös ajattelu on , runsaista avustajista huolimatta lapsellista.
- tulos näkyy!
Tämä oli halliutuksen stalingrad,,, ja hitler erotti jo rintamakomentaja pauluksen,, mutta poliitinen , epäpätevä johto vaan jatkaa....
-----kai suureen tappioon asti.