Agressiivinen käännytystyö ja STOP!

Vanuatu koostuu 83 saaresta, joista suurin osa on tuliperäisiä, vuoristoisia ja koralliriuttojen ympäröimiä saaria.

Kansainvälinen adventtikirkko harrastaa kyseisillä Vanuatun saarilla aggressiivista käännytystyötään, pyrkiessään käännyttämään kaikki Vanuatun n. 270,000 asukasta lahkonsa jäseniksi.

Nyt on kuitenkin ilmennyt parikin hidastetta ja jopa estettä ko. lahkon pyrkimyksille.
Nimittäin saarivaltioihin iski 6.4.2020 ankara (5-luokan) pyörremyrsky. Vanuatun suurin saari Santo kärsi äärimmäisissä olosuhteissa valtavia vaurioita ja tietoliikenneyhteyksien katkeaminen hankaloittaa tilannetta entuudestaan.

Vanuatu on ollut jo entuudestaan hätätilassa koronapandemian vuoksi ja nyt Vanuatun hallitus on joutunut purkamaan ihmisten liikkumiseen liittyvät rajoitukset ja antanut luvan ihmisille kokoontua yhteen mm. evakuointikeskuksiin.

Paikalliset myrskystä jokseenkin ehjinä säilyneet adventtikirkot on myös luovutettu evakuoitujen käyttöön. Vuonna 2015 rakennettiin saarille uusien adventtikirkkojen verkoston, jotka on rakennettu kestämään 5-luokan myrskyt. Aikaisempi Pam-sykloni kun tuhosi suurimman osan sitä enne rakennetuista adventtikirkoista.

Jokainen vähäisilläkin järjen lahjoilla varustettu ymmärtää, mitä siitä seuraa, kun ihmiset ahtautuvat kirkkoihin ja muihin vähänkin suurempiin tiloihin koronapandemian pahimpaan aikaan?

Adventtikirkko onkin jälleen kääntynyt satujumaliensa puoleen ja kehottanut adventisteja rukoilemaan, että adventtikirkon jäsenet saarilla selviäisivät hengissä.
Tulemme tietysti jälleen näkemään sen, että rukoukset kaikuvat kuuroille korville ja koronavirus voimistaa leviämistään adventtikirkkoihin ahtautuneiden evakuoitujen keskuudessa.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Satujumalat kostivat lahkon aggressiivisen jäsenkalastelun?

    • Anonyymi

      Typerät pilkkapuheenne eivät meitä hetkauta.

      • Anonyymi

        Hahhaaa!
        Siinä taas yhdellä lahkon aivo-orjalla meni herne nenään, kun tuli esiin lahkon kierot suunnitelmat. Toivon hartaasti, että vihdoinkin lahkon sokaistut jäsenet havaitsisivat kuinka heitä on kusetettu ja kusetetaan lahkonsa toimesta.
        Tämä korona-aika nyt vähitellen ja vääjäämättä paljastaa lahkojen todellisen luonteen ja kuinka ne rahanahneudessaan pyrkivät valheen keinoin saamaan lahkon valtaapitäville helpon elämän herkkäuskoisia hyväksi käyttäen.
        Hahhaaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei hetkauta.

    • Anonyymi

      Saa nähdä miten Vanuatun saaret pysyvät koronavapaina?

      • Anonyymi

        Lentokoneilla lentävät adventistipastorit toivat Vanatuneille pahan karman ja ja corona viruksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentokoneilla lentävät adventistipastorit toivat Vanatuneille pahan karman ja ja corona viruksen?

        Sinunkaan valheesi ei hetkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunkaan valheesi ei hetkauta.

        Adventtikirkon valheet eivät hetkauta lahkon aivo-orjia, koska he ovat pölvästejä, eikä heidän aivotoimintansa ole päälllä. Lahkon valtaapitävät ovat aivopesulla sammuttaneet uskonharhaisen aivotoiminnan. Se on verrattavissa hypnoosiin, jossa sinua voidaan ohjata muiden toimesta, etkä sinä sitä edes tiedosta.

        Kysyisin sinulta millä tavalla olet tutustunut advareihin ?
        Saisinko pyytää asiallista keskustelua kiitos.

        kysynpävaan.

        Naapurina on ollut vanhempi adventistiperhe, hirveä naislepakko ja hänen tossun alla oleva miehensä.
        Ihan kahjoa porukkaa. Rupesivat ahdistelemaan ja tunkivat kirjeellisen raamattuopiston kortteja postilaatikkoon (varmaan se nysväri äijä) niin, että erään kerran kun olin vähän pitemmällä reissulla, niin niitä kortteja oli laskujen mukaan 25 kpl ilamaantunut laatikkoon.
        Kun sitten ajelin lauantaina kesällä nurmikkoa, niin tuli naapurin rouva oikein sanomaan, että heitä häiritsee, kun ajan nurmikkoa heidän pyhäpäivänään, enkö voisi ajaa nurmikkoa vaikka sunnuntaina. Sanoin, että olen sunnuntait töissä ja ainoa vapaapäiväni viikossa on kotitöille pyhitetty päivä, lauantai. Lepakko sanoi, että sapatti on lepopäivä, ei työpäivä.
        Pensasaidan leikkaamisesta tuli myös riitaa, kun eivät omalta puoleltaan halunneet ajaa aitaa ja minä sitten ajoin aidan yläpään tasaiseksi ja oman puoleni sivut. Heti se lepakko tuli sanomaan, että millä oikeudella olen trimmannut aitaa. Sanoin, että aita on vanhempieni aikanaan istuttama ja se on meidän tontilla kokonaan, joten minulla on oikeus trimmata aitaa. Siihen se lepakko sieltä, että aita on puoliksi heidän ja jumala kyllä kostaa minun tekoseni.
        Päätinkin, etten halua olla missään tekemisissä jatkossa uskovaisten naapureideni kanssa ja siksi en halunnut olla heihin missään yhteydessä. Jos sieltä naapurista yritettiin aidan yli jotain kommentoida, niin käskin painumaan sinne jumaliensa puoleen, eikä minun.

        Jätät valehdellessasi jälkiä, joista huomaa ettet kirjoita totta.

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Onhan meitä advareita joka lähtöön.
        Samanlaisija advareita olen itsekin joskus tavannut. Ethän kuitenkaan ajattele, että me kaikki olisimme samanlaisija. Hyvää illan jatkoa sinulle, kiitos vielä asiallisesta vastauksesta.

        Ei ole minun vika, jos on näin höynäytettävissä olevia adventisteja.

        Pyhpyh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätät valehdellessasi jälkiä, joista huomaa ettet kirjoita totta.

        No minkälaisia jälkiä jätin? Sinun tontillekko? Taidat olla vain samanlainen leppakko kuin se adventistinaapurin lepakko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventtikirkon valheet eivät hetkauta lahkon aivo-orjia, koska he ovat pölvästejä, eikä heidän aivotoimintansa ole päälllä. Lahkon valtaapitävät ovat aivopesulla sammuttaneet uskonharhaisen aivotoiminnan. Se on verrattavissa hypnoosiin, jossa sinua voidaan ohjata muiden toimesta, etkä sinä sitä edes tiedosta.

        Typerä lööperisi ei hetkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä lööperisi ei hetkauta.

        Typerät uskonharhasi ja lööperisi eivät hetkauta.

    • Anonyymi

      Uutistoimisto AFP kertoo, että Amazonin sademetsässä elävään Yanomami-heimoon kuuluva 15-vuotias poika on kuollut koronavirukseen. Yanomamit ovat yksi Amazonin alkuperäiskansoista.

      Paikallisyhteisön mukaan koronavirukseen kuollut poika oli ehtinyt olla tekemisissä usean heimon jäsenen kanssa oireiden alkamisen jälkeen.

      Eristyksissä elävät alkuperäiskansat ovat erityisen haavoittuvaisia koronaviruksen kaltaisille ulkopuolelta tuleville epidemioille. Aiemmin on ilmoitettu, että myös kaksi muuta, eri alkuperäiskansoihin kuulunutta ihmistä on kuollut Brasiliassa koronaviruksen takia.

      Syyllisiä voi nyt hakea lahkojen ahneista lähetyssaarnaajista/lääkäreistä, jotka ovat altistuttaneet muusta maailmasta eristyksissä olleet koronavirukseen.

    • Anonyymi

      Hyvä, että on joku suoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      169
      2094
    2. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      14
      2092
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      77
      961
    4. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      827
    5. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      35
      766
    6. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      763
    7. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      156
      762
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      30
      736
    9. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      704
    10. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      50
      674
    Aihe