Marinin todellinen luonne alkaa paljastumaan

Mitä pidemmälle kriisi etenee, sitä paremmin alkaa Marinin tuittupäinen ja vallanhimo paljastua.
Kiukuttelua, turhamaisuutta, vastuun kiertelyä ja syyllisten etsintä muualta.
Kesään mennessä näemme todelisen pikkuhitlerin.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Joo, eikä siinä kaikki. Se kävelee kahdella jalalla. Saattaa jopa astua asfaltissa olevien poikkijuovien päälle. On ollut miehen kanssa silleen. Näitä kauheuksia riittää. Ja mitä pahinta, se on hankkinut itselleen ja sukulaisilleen veriryhmän.

1Äänestä
  • Kaviolla. Kävelee kahdella kaviolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaviolla. Kävelee kahdella kaviolla.

    Eikös ne ole sorkkia?

    Äänestä

Keltainen neste noussut päähän.

Äänestä
  • Aivan perusdemarihan se on. Ne nyt vain ovat sellaisia.

    Äänestä

  • Persuilla se on noussut päähän.

    Äänestä

Totta.
Hänen fantastisen täydellisen suuremmoisen ihanan luonteensa johdatuksella pääsemme suurenmoisen taivaalliseen hyvinvointiin, josta persutkin saavat nauttia. Sannan jumalaisella johdatuksella he pääsevät veltoilemasta mansikkapelloille mansikan poimijoiksi urakalla. Voi sitä riamua, joka heidän kasvoiltaan loistaa kun saavat tuntea olevansa vihdoinkin ihmisiä muiden joukossa.
T. IhKuaOn Pohjois-Koria.

1Äänestä
  • Ei urakalla, vaan palkatta.

    Äänestä

Mikdi de puduu kuid ropoddi

Äänestä
  • PM puhuu selkosuomea sana kerrallaan. Hämmentää--kuulijaa--miksi-- sanojen--välissä--on--selvästi--pieni--tauko. Vaatii kuulijalta hieman keskittymistä.

    Poliitikoista PS:n Jani Mäkelä on toisen ääripään puhuja.. sanoja tulee solkenaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PM puhuu selkosuomea sana kerrallaan. Hämmentää--kuulijaa--miksi-- sanojen--välissä--on--selvästi--pieni--tauko. Vaatii kuulijalta hieman keskittymistä.

    Poliitikoista PS:n Jani Mäkelä on toisen ääripään puhuja.. sanoja tulee solkenaan.

    Pitää suomalaisia vajaa älyisinä joille täytyy puhua selkokieltä. Eikö tämä ole pahinta maalittamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää suomalaisia vajaa älyisinä joille täytyy puhua selkokieltä. Eikö tämä ole pahinta maalittamista.

    Hitaille persuille pitää puhua hitaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PM puhuu selkosuomea sana kerrallaan. Hämmentää--kuulijaa--miksi-- sanojen--välissä--on--selvästi--pieni--tauko. Vaatii kuulijalta hieman keskittymistä.

    Poliitikoista PS:n Jani Mäkelä on toisen ääripään puhuja.. sanoja tulee solkenaan.

    sillo varmaa korvanappi johon tulee sana kerrallaan. Sei voi hölistä kovaa tahtia tai jää sanat kuulematta

    Äänestä

  • Persupökiö kyselemässä.

    Äänestä

Porvaripersu taas haukkumassa Marinia ja persujen kannatus laskee taas.

1Äänestä

No kyllä hän tällaisen tavallisen ihmisen mielestä hyvin puhuu, osaatteko itse paremmin muka? Parhaansa hän tekee todella vaativassa kriisissä.
Eipäs nyt haukuta ulkoisia seikkoja, tärkeämpää on se lopputulos, päästäänkö siihen vaurioilla vai mahdollisimman pienillä vaurioilla.
Tuskin mikään poliittinen puolue tai mikään taho osaisi tuon kummemmin tällaista hoitaa.

Äänestä
  • No huonommin ei ainakaan voisi hoitaa.

    Äänestä

  • Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No huonommin ei ainakaan voisi hoitaa.

    Persukouho piikittelemässä.

    Äänestä

Avaus on pelkkää sovinistiöyhötystä ilman mitään perusteluja.

Alemmuudentuntoisille peräkammarirunkkareille nainen vallassa on lähtökohtaisesti kamala asisa. Kun köyhällä ja kouluttautumattomalla surkimuksilla ei ole muita itsetunnon rakennuspalikoita kuin se, että "en ole sentään nainen", niin tasa-arvoinen nainen vie häneltä senkin.

Marin on jämäkämpiä pääministereitä mitä meillä on ollut vuosikymmeniin.

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

Marin on onnistunut hyvin, ei kahta sanaa, varsinkin esiintymisessään. Kuinka hyvin Rinne olisi onnistunut?
Kuitenkin HUS:in suunnalta tulleen ehdotuksen täystyrmäys ei välttämättä ollut oikea päätös. Tiukka parin viikon sulku uudelle maalle ja hengityssuojainpakko olisi voinut lyhentää epidemian jylläämistä ja olisi päästy nopeammin purkamaan rajoituksia.
Marinin tyrmäys saattoi liittyä siihen, ettei Suomen virkamiehet ole onnistuneet edes pres Niinistön avulla hankkimaan vaatimukset täyttäviä hengityssuojaimia maailmalta. Pekonen ilmoitti ylpeänä kuinka hienosti asia on hoidettu vähän liian aikaisin.
Ei siis pystytä hankkimaan näitä suojia kansalaisille kuten esim Itävallassa.
Faktaa on, että hengitys suojia käyttävä Aasia on selvinnyt Koronasta Eurooppaa paremmin. Tätä on näköjään hallituksen vaikea myöntää.

Äänestä

Sillo jotenki lukkiutunu ja vaikeastiluettava naama. Kuin tonninseteli-miehelläEi kuitenkaan sillä tavalla kuin niillä jotka ovat leikkauttaneet ja täytteyttäneet kasvonsa, mutta joku transsi-hypnoosi niinkuin päällä

Äänestä
  • Porvarituubaa.

    Äänestä

Täällä siirretään heti ns järkevät, asiapitoiset kommentit, joissa ei haluta ulkonäköä tai persoonaa, pois keskustelusta.
"Keskustelu" on mautonta inttämistä asian vieressä, pääasiana että tulee klikkauksia.
Mikä mahtaa olla koulutustaso näillä modeilla jotka näitä provoja suosivat.

Äänestä

Marin joutuu lunastamaan salaisia vaalilupauksiaan antamalla miljoonabisneksiä rikollisjärjestöille. Tämä maksaa miljoonittain verorahaa, mutta sehän ei marinia haittaa. Pahempi vaihtoehto olisi jos ammattirikolliset paljastaisivat minkälaisilla kupruilla puoluetta on pönkitetty.

Äänestä

Vastuun pakoilu ja muiden syyttely on punikeilla geeneissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä pidemmälle kriisi etenee, sitä paremmin alkaa Marinin tuittupäinen ja vallanhimo paljastua.
Kiukuttelua, turhamaisuutta, vastuun kiertelyä ja syyllisten etsintä muualta.
Kesään mennessä näemme todelisen pikkuhitlerin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu