Uuden ajan sekoilua

Anonyymi

Näemme televisiosta kaikenlaista väkivaltaa ja raakuuksia lavastettuna kuten elokuvissa ja jopa dokumenteissa käytetään näyttelijöitä, sillä harvoin filmiryhmä osuu paikalle juuri silloin, kun jotain taåahtuu.Sitten se ei ole oikein sopivaakaan näyttää oikeassa elämässä tapahtuvaa julmuutta kuten sodissa kuolevia ihmisiä. Joudumme siis käyttämään mielikuvitusta, kun joku sanoo (lähinnä media) jotain tapahtuneen, josta emme saa muuta todistusta kuin kertojan (median) sanat.

Uutisten lukijat ja nykyään poliitikot osaavat vetää naamansa peruslukemille ja muuttaa äänen sävyään synkästi väriseväksi, kun he kertovat niistä traagisista tapahtumista mitä maailmalla milloinkin on tapahtunut. Terrorismin jyllätessä länsimaissa villeimmillään oli media paikalla kuvaamassa ainakin sitä, mitä oli jäänyt todisteeksi vaikka jostain yliajosta, kun rekka oli syöksynyt väkijoukkoon toreilla ja kävelykaduilla. Minulle tuli ja tulee aina melkein heti sellainen tunne että onkohan toikaan nyt ihan totta vaiko taas vain valtamedian kusetusta, kun uutisten lukija alkaa kertomaan jostain pöyristyttävästä iskusta. Luultavasti 9/11 oli pahin.

Palmen murhasta jäi todisteeksi aikamoinen veripläntti katukäytävälle. Moni ruotsalainen on jo alkanut uskoa, että se on ns. teatteriverta eli sellaista jota käytetään elokuvia tehtäessä. Nyt kesällä aikoo Ruotsin yleinen syyttäjä Krister Petersson paljastaa tekijän, joka on Palmen murhasta vastuussa. Tulee mieleen paljastaako hän nuo lavastajat, jotka kaatoivat maalipurkista verilammikon kadulle vai kenet tuo aikoo paljastaa. Ketään ampujaa hän tuskin aikoo paljastaa ja miksi kertoa sellaista jo nyt ja antaa ampujalle etumatkaa paeta maasta jos on asiasta niin varma. Kyllähän ampuja sellaisesta pelästyisi ja pakenisi maasta, ellei ole jo sitten kuollut tai niin köyhtynyt, ettei pääse paikaltaan enää mihinkään paitsi tekemään itsemurhan. Ennenvanhaan terroristit ottivat välittömästi vastuun teoistaan ja siitä syntyi jopa kilpailua kuka sai ottaa milloin mistäkin pamauksesta vastuun. Oikeastaan viimeinen tuollainen vanhanliiton terrori-isku tapahtui joulun alla vuonna 1984 Italiassa kun junassa pamahti. Kaikki kynnelle kykenevät silloiset terroristi järjestöt riensivät ottamaan teon nimiinsä.

23. joulukuuta – Voimakas pommi räjähti Bolognasta Milanoon matkalla olleessa junassa Italiassa. Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 180 loukkaantui. Kahdeksan eri terrorijärjestöä otti vastuun iskusta. (tämä oli viimeinen oikea isku)

Tuon jälkeen alkoi uuden polven terrorismi, jossa tekijäksi paljastui aina joku yksittäinen hullu, jos jäi paikanpäällä kiinni ja useimmiten hänet joko ammuttiin siihen paikkaan tai hän itsekin kuoli iskussa tai sitten teki itsemurhan joko paikan päällä tai välittömästi sen jälkeen. Näille tekijöille tosiaankin oli yhteistä se että he kärsivät jostain henkisestä traumasta ja olivat siten oikeutettuja tekemään toisille viattomille ohikulkijoille kaikenlaista harmia kuten ajamalla joko heidän päälleet tai ampumalla heitä tai puukottamalla heitä. Suomessa viimeksi Kuopiossa oli sellainen tapaus, jonka tekijä on vieläkin mielentilatutkimuksessa eikä siten oikeudenkäyntiä voida aloittaa. Imatralla yksi mielensä pahoittanut ampui kylmäverisesti kolme naista kapakan eteen ja kaksi kirkkoa on poltettu mielenhäiriössä.
Mihin me uskomme. Onko näin oikeasti tapahtunut vai ovatko ne vain median tai false flag terroristien palkkaamia sekopäitä ottamaan syyt omiin nimiinsä. Palmen murha on oma juttunsa ja odotamme mielen kiinnolla mitä syyttäjällä on asiaan sanottavanaan. Hänellä ei ole enää paljoa aikaa ja jos tuo uskaltaa paljastaa ettei Palme kukaan ampunut siihen kadun kulmaukseen niin se ravistaa Ruotis sen munaskuita myöten. Demarien kannatus laskee.

Nyt tämä korona sekoilu vaikuttaisi jotenkin tehdyltä ja se korjaa satoa sata tai jopa tuhat kertaa enempi kuin mikään terrori-isku (oikea tai lavastettu) konsanaan. Kuka tästä jyötyy niin jää nähtäväksi. Lasku tulee perästä. Verot ja hinnat nousee. Näillä jotka näitä tekee on joku himo saada ryymiita aikaan. Joko oikeita tai keksittyjä. ottakaa huomioon että maailmassa kuolee nälkää kopa kuusi ihmistä sekunnissa. Muut kuolemat siihen päälle. Jos joku mummeli heittää veivinsä vaikka nukkuessaan niin tuskin italailainen rehellisyyden perikuva alkaa mitään testiä tekemään saadakseen julistaa tuon koronaan kuolleeksi. Elävissäkin on testaamista ja viehän testin tekeminenkin aikaa. Italia haluaa että EU maksaisi sen velat ja lavastaa siten mahdollisimman monta koronaan kuollutta ja se menee suomen huulipuna hallitukselle läpi kuin häkä vai miten se sanotaan. Palmen murhakin meni heille läpi ilman mitään ajattelematta. Kennedyn murhaajan Oswaldin ampujakin meni täydestä vaikka kuvissta selvästi näkee että ampujalla ja Jack Rubyllä on ihan erilainen takatukka.

11

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      28. joulukuuta – Inarijärven ohjus, Neuvostoliittolainen vanhanaikainen risteilyohjus, jota käytettiin lentävänä maalina sotaharjoituksessa Barentsinmerellä, harhautui radaltaan Suomen rajan yli ja syöksyi Inarijärveen.

      Kuuluuko tämäkin tähän uuden ajan sekoiluun. Koskaan ei selvinnyt oliko tuo tahallaan lähetetty ja miksi.

        Neukkuohjukset nyt lenteli mihin sattuu,kun vielä nykyäänkin epäonnistumiset ei ole mitenkään harvinaisia,edes länsi jenkeille. Heilläkään ei kaikki testit onnistu vaikka niin yleensä oletetaan venäläisistä ja muista puhumattakaan. Hyvä jos 2/3 osaa testeistä ja harjoitusmaaleista onnistuu.

      • Anonyymi

        Ruotsin yleinen syyttäjä Krister Petersson paljastaa tekijän, joka on Palmen murhasta vastuussa. Tulee mieleen paljastaako hän nuo lavastajat, jotka kaatoivat maalipurkista verilammikon kadulle vai kenet tuo aikoo paljastaa. Ketään ampujaa hän tuskin aikoo paljastaa ja miksi kertoa sellaista jo nyt ja antaa ampujalle etumatkaa paeta maasta jos on asiasta niin varma. Kyllähän ampuja sellaisesta pelästyisi ja pakenisi maasta, ellei ole jo sitten kuollut tai niin köyhtynyt, ettei pääse paikaltaan enää mihinkään paitsi tekemään itsemurhan. Ennenvanhaan terroristit ottivat välittömästi vastuun teoistaan ja siitä syntyi jopa kilpailua kuka sai ottaa milloin mistäkin pamauksesta vastuun.

        Ruotsi on kuitenkin niin pienilukuinen väestöltään, että kyllä kolu ampujan tuntisi ja kertoisi tekijästä meille kaikille jotain, jos syyttäjä paljastaa jonkun, joka olisi jo kuollut eikä siten pystisi tulemaan kertomaan ja puolustamaan itseään. Kukahan tässä on paskahousu. Jos joku on Palmen ampunut niin luulisi tuon ottavat teosta kunnian itselleen, sillä moni Ruotsissa oli mielissään kun Palme poistui näyttämöltä. Ampujasta voisi tulla joiilekin sankari. Yli satakolmekymmentä (130) onkin myöntänyt murhanneensä Palmen, mutta heitä ei uskota. Se onkin vaikeaa tekaista kuka vaan tuon teon tekijäksi sillä silminnäkijöitä on niin paljon ettei kuka tahansa voi mennä läpi tiosta vaan pelkästään jos syyttäjä sanoo jonkun nimen että siinä teille ampuja. Sitä paitsi muhaa on tutkinut niin moni "kirjailija" ettei heillekään kuka vaan mene läpi, joten edessä on mielenkiintoinen julkilausema jos sellainen joskus edes tulee, sillä mitä tahansa voi tapahtua ettei ilmoitusta murhaajasta tai vastuussa olijasta koskaan tulla julkaisemaan.

        Miksi meitä pidetään niin ääliöinä, että meille voidaan syöttää mitä tahansa pajunköyttä. Nytkin koronan pääasia on saada aikaan joku valvonta systeemi kännyköihin. Onko se valmistautumista tulevaisuudessa jatkuvaan poikkeuslakien alaisuudessa elämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen 19:05
        UUSI

        Täällä saa sentään puhua kaikista asioista toisin kuin Sanoman hallitsemissa viestimissä. Sanomahan omistaa Suomessa melkein kaiken muun.

        Kuka valehtelee eniten noista medioista.

        KUKA TÄLLAISTA KIRJOITTAA

        "Nykyään eduskunta sortaa ja kyykyttää köyhää. Sitten sanotaan että jos yrittäjä joutuu hakemaan tukea niin sitä ei parane hävetä. Kun tukea hakee niin siinä otetaan huomioon kahden aikaisemman kuukauden tulot. Kuinka moni yrittäjä on tienannut niin vähän että saisi avustuksia Kelalta. Ei Kelalta ja sossusta ainakaan, mutta kai hallitus tekee jonkun erikois lain tai systeemin että yrittäjä saa aiemmista tuloista huolimatta huikeat korvaukset kun pulju meni kiinni kun kansa ei saa vaikka käydä kaljoilla vaan kansa on suljettu kämppiinsä kiukkuisen muijansa kanssa ja rääväsuisten kakaroiden kirkuessa joutuu viettämään kaiket illat kotona."

        "Kukaan ei enää puhu työvälineiden yhteiskunnallisramisesta. Jos kenkätehtailija tekee tuhat paria kenkiä vaikka viikossa niin hän itse ei käytä niistä kuin korkeintaan yhdet jos on joku keikari. Loput kengät menee yhteiskunnan käyttöön mutta koneet omistaa yksi keikari eikä yhteiskunta. Siinä on ristiriita mitä Kiinassa ei ole vaikka se toimiikin kuin kapitalisminen yhteiskunta."

    • Anonyymi

      Orwell ei saanut nauttia kauan kirjojensa suosiosta, sillä hän kuoli jo tammikuussa 1950 vain 46-vuotiaana tuberkuloosin aiheuttamaan keuhkoverenvuotoon.

      OLIKO KORONA JO TUOLLOIN (keuhkoverenvuoto)

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuonna_1984
      Vuonna 1984 (engl. Nineteen Eighty-Four) on englantilaisen George Orwellin vuosina 1945–1949 kirjoittama romaani, joka julkaistiin 1949. Sitä on pidetty Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman ohella yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tulevaisuusfiktioista.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/George_Orwell

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Uljas_uusi_maailma
      Huxleyn teos on tulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Hänen maailmansa on totalitaristinen yhtenäisvaltio, jossa ihmisen tuotteistaminen on viety loogiseen loppuunsa saakka.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Aldous_Huxley

      23. joulukuuta – Voimakas pommi räjähti Bolognasta Milanoon matkalla olleessa junassa Italiassa. Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 180 loukkaantui. Kahdeksan eri terrorijärjestöä otti vastuun iskusta.
      28. joulukuuta – Inarijärven ohjus, Neuvostoliittolainen vanhanaikainen risteilyohjus, jota käytettiin lentävänä maalina sotaharjoituksessa Barentsinmerellä, harhautui radaltaan Suomen rajan yli ja syöksyi Inarijärveen. (NL:n arvovalta järkkyi)

      Oikeassa maailmassa 1984 alkoi vasta vuoden viimeisimpinä päivinä. Mihail Corbatsov kävi valtiovierailulla Isossa-Britaniassa Thatchriä tervehtimässä. Oli aistittavissa muutosten tuulet ja Corbatsov astuikin valtaan seuraavana vuonna 1985. Italiassa oli terrori-isku johon kaikki järjestöt halusivat sen omille nimilleen. Silloiset terrorijärjestöt olivat kärsineet konkurssin eikä ne enää purreet kansaan. Tilalle tuli yksinäisen suden (lue hullun) päättömät iskut viattomien ihmisten kimppuun, joskokaan ne eivät alkaneet heti vaan kohteena olivat aluksi jotkut vastuuhenkilöt. Berliinin diskoisku ja Aimal Kasi.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_Aimal_Kasi
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004240315.html
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Olof_Palmen_murha
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikkelin_panttivankidraama
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockerbien_pommi-isku (ks Helsinki yhteys)

      Sitten oli pientä taukoa terrorimarkkinoilla. (tämä ei ole historiallinen katsaus)

      Kylmän sodan aikana syntynyt perinteinen käsitys terrorismista pitää terrori-iskuja lähinnä erilaisten sorrettujen tai marginaaliryhmien keinona taistella ylivoimaista vihollista vastaan, yleensä saadakseen julkisuutta kokemilleen epäkohdille. Useimmille tulevat varmasti mieleen 70-luvun palestiinalaiset terroristiryhmät ja äärivasemmistolaiset terroristijärjestöt Saksassa ja Italiassa. (tämä terrori loppui 1984 Italian junaiskuun joulukuussa)

      Tunanderin mukaan uudempi historiankirjoitus on kuitenkin osoittanut, että tällaisen tavanomaisen terrorismin on vaikea pysyä elossa ilman jonkinlaista tiedustelupalvelun suojelusta tai sekaantumista. 70-luvun superterroristi Carlos, palestiinalainen Abu Nidal sekä Osama bin Laden ovat kaikki työskennelleet erilaisten turvallisuus- tai tiedustelupalveluiden hyväksi tai yhteistyössä niiden agenttien kanssa. (tämä terrori jatkui yksinäisen suden (lue hullun) iskuilla jota tuki jotkin tiedustelupalvelut median tukemana)

      https://en.wikipedia.org/wiki/Oklahoma_City_bombing
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/autopommi-rajahti-pasilan-poliisitalolla-1995-krp-avaa-rikoksen-merkillisia-yksityiskohtia/6412512#gs.2vnway

      Taas oli taukoa terrori markkinoilla kunnes se taas alkoi jossain vaiheessa. Kysynkin mitä korona sekoilun jälkeen. Tuleeko taas joku false flag terrori allto. Siinä tehdään tekoja ja annetaan ymmärtää että jokin taho on syyllinen tahallaan tehtyihin iskuihin. Lavastataan ja syytetään muita.

        MITEN TE ASSOSIOITTE NÄIDEN TAPAHTUMIEN VÄLILLÄ

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_Aimal_Kasi (kahdeksan)
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Oklahoma_Cityn_pommi-isku (Murah building > Murah murha)
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/autopommi-rajahti-pasilan-poliisitalolla-1995-krp-avaa-rikoksen-merkillisia-yksityiskohtia/6412512#gs.2vnway (Ohukainen ja Paksukainen)
        https://fi.wikipedia.org/wiki/World_Trade_Centerin_pommi-isku_1993
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammed_A._Salameh
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammed_Atta (Åtta > kahdeksan)
        https://svenska.yle.fi/artikel/2011/02/25/var-christer-pettersson-mordaren
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuun_11._päivän_terroriteot
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Norjan_iskut_2011

        https://ajattelunammattilainen.fi/2010/03/05/onko-ajattelu-johdonmukaista/
        http://kaymala.blogspot.com/2013/08/assosiatiivinen-ajattelu.html

        https://svenska.yle.fi/artikel/2011/02/25/var-christer-pettersson-mordaren
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_Aimal_Kasi (kahdeksan)
        https://fi.wikipedia.org/wiki/World_Trade_Centerin_pommi-isku_1993
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammed_Atta (Åtta > kahdeksan)
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Norjan_iskut_2011
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Christchurchin_moskeijaiskut_2019

        Videolla Tarrant kertoi saaneensa inspiraatiota Anders Behring Breivikistä. Mieheltä joka oli Oslon iskun takana. Liittyvätkö nämä asiat toisiinsa jos ajatellaan että 70-luvun superterroristi Carlos, palestiinalainen Abu Nidal sekä Osama bin Laden ovat kaikki työskennelleet erilaisten turvallisuus- tai tiedustelupalveluiden hyväksi tai yhteistyössä niiden agenttien kanssa. (tämä terrori jatkui yksinäisen suden (lue hullun) iskuilla jota tuki jotkin tiedustelupalvelut median tukemana) Breivik ja Tarrant olivat yksinäisiä susia.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Anders_Behring_Breivik
        Breivik oli vapaamuurari vuodesta 2008, mutta vapaamuurarijärjestö erotti hänet heti joukkosurman jälkeen, koska jäseniksi ei hyväksytä rikollisia. Hänellä oli joku omatekoinen vapaamuurari järjesto johon Brenton Tarrant (uuden Seelannin moskeija ampuja) oli muka yhteydessä. Tutustukaa sellaiseen järjestöön kuin Puppet Masters niin he ovat Palmen lavastetun murhan takana. Palmen murha oli lavastettu mutta sen oheessa on juollut kymmeniä oikeesti.
        Här följer ett antal omständigheter som kan vara ockult symbolik för Victor Gunnarsson.
        Det lär inte vara en slump att han kallades för "33-åringen". Talet 33 är som bekant viktigt för frimurare.
        Vid hans döda kropp hittades ju en klocka och en ring. Vad kan detta betyda? Låt oss gissa att klockan har med tid att göra. Se mikä on symboolista Palmen murhassa on eräs elokuva joka on täälläkin mainittu. Elia Kazanin filmi The Boomerang.

        https://yle.fi/uutiset/3-10831397

        Sri Lankan iskut vaatineet lähes 300 uhria - Poliisi varoitti 10 päivää sitten
        22.4.2019 12:13 KUKA MUISTAA. Tämä oli vain vuosi sitten. Olemmeko päässeet tällaisesta eroon kiitos KORONAN.

        On epäilty, että Sri Lankan terrori-iskut olivat vastaus Uuden-Seelannin maaliskuiseen terrori-iskuun, jossa äärioikeistolainen mies hyökkäsi kahteen moskeijaan Christchurchissa.

        Nôtre Damen syttymis syy vielä kertomatta. Siitäkin on nyt kohta vuosi.

        Intuitiivinen assosiatiivinen ajattelu on oikeastaan ainoa keinomme hapuilla eteenpäin. Ja useimmiten, kieltämättä, harhaan. Mutta intuition toiminnassa on jotakin, joka erottaa harhan, tyhjä assosiaatioiden virran, niistä assosiaatioista, jotka resonoivat, jonkin suhteen, laajemmin. Erilaiset ominaisresonanssit erottavat assosiaatioita toisistaan. Resonansseja tunnistamaton muusikko, matemaatikko tai insinööri voi nopeasti luonnostella vaikka millaisia maailmoja, mutta hän ei lainkaan erota mahdollisia maailmoja mahdottomista.

        Mr hapuilemme eteenpäin ja odotamme kun Korona huuma on ohi ja varallisuus jaettu uudelleen rikkaille.

      • Anonyymi

        Älähän ny! Noo on kaikki yksittäistapauksia. Ei niitä voi edes mielessään yhdistää.
        https://svenska.yle.fi/artikel/2011/02/25/var-christer-pettersson-mordaren
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_Aimal_Kasi (kahdeksan)
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mohammed_Atta (Åtta > kahdeksan)

        Sitä paitsi Atta ei ole Åtta. Siinähän on eri kirjain. Kyllä ssä nyt oot pierustas pyörällä ja sitä paitsi noista ei taida olla ko toi Kasi Aimal aito ja Pettersson ja Atta on jotain huuhaata.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      849
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    Aihe