Ruikutusta ja valitusta on palsta täynnä, mutta miksi Suomi on onnistunut koronan torjunnassa näin hyvin?
Jos 28. tammikuuta kun Suomesta löytyi enimmäinen koronapotilas (aikaisemmin kuin Ruotsista, Italiasta tai Saksasta jne) joku olisi sanonut, että jos koronasta tulee pandemia, niin Suomen kuolleisuus tulee olemaan noin kymmenesosa Ruotsin vastaavasta, niin kuka olisi uskonut? Tai että Suomen kuolleisuus jää alle puoleen Islannin kuolleisuudesta?
Jälkiviisaus on yleensä helppoa, mutta voiko edes jälkikäteen arvioida mitkä kaikki asiat on vaikuttanut siihen, että me olemme tähän mennessä onnistuneet näin hyvin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.