EU satsaa 500 mrd euroa koronakriisin torjuntaan!

Euroryhmä onnistui saavuttamaan sovun myöhään torstai-iltana noin 500 miljardin euron kriisipaketista. Kolmiosaisella paketilla tasataan koronaviruspandemian aiheuttamia talousvaikutuksia.

Kriisipakettiin kuuluu Euroopan kriisirahaston EVM:n käyttö, Euroopan investointipankin (EIP) takausvaltuuksien nosto sekä EU-komission viime viikolla ehdottama 100 miljardin euron työllisyysrahasto, eli lainaohjelma työpaikkojen turvaamiseksi.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) on tyytyväinen, että kompromissi euroryhmän yhteisestä raportista löytyi.

– Meille kuten monille muille maille oli tärkeää, että tässä raportissa ei sitouduta euromaiden yhteiseen velanottoon ja totesin itse kokouksessa hyvin selvästi, että jäsenmaiden yhteinen velanotto ei ole Suomen hyväksyttävissä, Kulmuni kommentoi toimittajille puhelimitse kokouksen jälkeen.

Kulmuni kertoo, että kriisipakettiin kuuluvan EIP:n osuuden ja komission ehdottaman työllisyysrahaston yksityiskohtia aletaan nyt valmistella.

Alustavasti Suomen vastuut liikkuvat työllisyysrahastossa 400 miljoonassa eurossa ja EIP:n osuudessa 300 miljoonassa eurossa.

– Mittasuhteista jotain kertoo se, että kansallisesti olemme laittaneet miljardien toimia liikkeelle helpottaaksemme koronasta aiheutuvia seurauksia.

Kriisipaketin lisäksi valtiovarainministerit sopivat, että keskustelua jatketaan kriisin jälkeisen taloudellisen jälleenrakennuksen rahoituksesta. Kulmunin mukaan tämä tehdään EU:n rahoitusohjelmien puitteissa, eikä yhteistä velanottoa mainita raportissa.

– (Saimme) askelmerkit sille, että (jälleenrakennus)työtä täytyy tehdä ja aloittaa, mutta se varmasti vaatii vielä uusia kokouksia, Kulmuni sanoi.

Kriisirahastoa voi käyttää ehdoitta terveyskuluihin Yhteisymmärryksen saavuttaminen vaati ensin 16 tunnin maratonkokouksen, joka keskeytettiin keskiviikkoaamuna ilman tuloksia. Ministerit palasivat yhteiseen videoneuvotteluun myöhään torstaina. Tauon aikana edellytykset kompromissille oli onnistuttu luomaan.

Kulmuni luonnehtii, että maiden välinen erimielisyys on normaalia, kun on kyse näin suuresta paketista.

Kiperä kysymys keskusteluissa oli kriisirahasto EVM:n ehdollisuus, josta erityisesti Hollanti piti tiukasti kiinni.

Kulmuni kertoo yhteisymmärryksen löytyneen siitä, että käyttöön otetutussa EVM:n mekanismissa ehdollisuus toteutuu käyttökohteen rajaamisella.

Kulmunin mukaan ministerit sopivat, että EVM:n luottoa saa tässä vaiheessa käyttää ehdoitta vain terveyskuluihin vedoten.

– Ensi vaiheessa tähän ECCL-ohjelmaan voi hakeutua nimenomaan pandemiasta seuraavaan rahankäyttöön, joka liittyy terveyteen, ainoastaan terveyteen, Kulmuni sanoi.
37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Onneksi on EU.

Ja kyllä se EU-vihajia riepookin.

Äänestä
  • Kyllä se siitä hajoaa, onneksi. Saadaan vapaus takaisin.

    Äänestä

  • Onkn iso onni tuhota ihmisten säästöt ja ansiot. Tyypit elää pilven reunalla ja antaa ohjeita ihmisille jotka tekevät oikeata työtä. EU on osoittanut kyvyttömyytensä koska sillä on johdossa pelkkää puolueväkeä joka vieroksuu työtä ja ihannoi huvituksia. Sama kohtalo kuin Roomalla .Huumeporuka n kohtalon kaikki tietävät.

    Äänestä

  • Kepulaisia ei pitäisi päästää edes kommeintoimaan päätöksiä. Sehän merkitsee heti mijardien rahan menoa.

    Äänestä

  • EU on toivottavasti sosialistien viimeinen järjetön kokeilu. Voiko turhempaa organisaatiota ollakaan... Mitä tekee tekopyhyydelle rakennetulle wannabe-suurvallalle, jolla ei ole edes uskottavaa armeijaa. Kiina voi tehdä mitä huvittaa, EU pysyy hiljaa. Israel puolustaa itseään, EU ärähtää. Uusimpana on nuo Myanmarin "vainot". Kannattaa ottaa selvää myös muualtakin kuin muhamettilaisten propagandasta. Myanmarin länsiosaan saapui vuosikymmenen alussa Länsi-Aasiasta jihadisteja, jotka huijasivat/lahjoivat/pakottivat köyhiä rohingjoja hyökkäämään omien jihadistiensa kanssa sotilaiden vartiopisteisiin - ja tietysti ilman univormuja. Tuohan on sotarikos itsessään käydä sotaa ilman tunnisteita. Myanmarin armeija joutui lopulta potkaisemaan koko rohingja-väestön pois, kun eivät paljastaneet, ketkä osallistuvat hyökkäyksiin.

    Muhamettilaiset siis itse syyllistyivät sotarikokseen ja sitten EU syyttää Myanmaria. On kyllä suorastaan sairasta tekopyhyyttä EU:lta. Myanmarissa on ollut vuosikymmenten ajan pohjoisosissa sisällissota. Esim. Karen-kansa on taistellut armeijaa vastaan. Karenit sen sijaan ovat sivistynyttä väkeä ja ovat käyttäneet univormuja, ettei Myanmarin armeija aiheuttaisi vahinkoa siviileille. Eli sotaa voi käydä myös sodankäynnin sääntöjä noudattaen - toisin kuin nuo aina valehtelevat ja munattomat muhamettilaiset, jotka juoksevat naistensa hameitten helmoihin ja itkevät EU:lle, että on paha mieli.

    Äänestä

EU-vihaajien kannattaa lukea avaus ja kysyä joltakin täysijärkiseltä,mitä se tarkoittaa.
Oma älli kun sillä suunnalla ei riitä minkään tajuamiseen.

Äänestä
  • Kyllähän tiedämme ettei EUn porukka pysty ikinä selväjärkisesti selittämään mihin rahat menee. Sitä sanotaan politiikaksi jonne joutuu henkilöt joilta puuttuu omatunto ja järjenjuoksu.

    Äänestä

  • Kepulaisilta tilttaa aivot kun näkevätkin euron kuvan. Meitä suomalaisia ei huijata rosvoporukan puheilla.

    Äänestä

Jos euroopan unioni antaa kriisipakettina 500Mrd euroa,niin sehän on euroopan unionin loppu vääjäämättä:) Johan euroopan union on tukenut mm Kreikkaa ja sekään ei vielä ole maksanut lainojaan että kyllä euroopan unionissa on talousmiehet työssä hahaaaaa

Äänestä
  • Idiootti ei tavan mukaan käsitä asiaa lainkaan.

    Kyse on yhteisestä paketista,josta kukin EU-maa voi lainata omalla vastuullaan koronakriisin korjaamiseen.

    Kreikka on maksanut lainojaan ja on hiljalleen nostanut itsensä pinnalle.Nyt tosin on uudet huolet kailla EU-mailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Idiootti ei tavan mukaan käsitä asiaa lainkaan.

    Kyse on yhteisestä paketista,josta kukin EU-maa voi lainata omalla vastuullaan koronakriisin korjaamiseen.

    Kreikka on maksanut lainojaan ja on hiljalleen nostanut itsensä pinnalle.Nyt tosin on uudet huolet kailla EU-mailla.

    Älä valehtele. Kreikka ei ole edes lyhentänyt velkojaan koska EU antoi velat anteeksi. Kyllä kansa muistaa toisinkuin sinä joka asut Brysselissä.

    Äänestä

  • ECB ja EU painavat 500 miljardia corona euroa eli
    monopoli rahaa tuhotakseen säästäjien reaaliarvon.
    Eli EU ja ECB säästäjien lompakolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ECB ja EU painavat 500 miljardia corona euroa eli
    monopoli rahaa tuhotakseen säästäjien reaaliarvon.
    Eli EU ja ECB säästäjien lompakolla.

    Näin on. EKP on tuhonnut 9 vuotta säästäjien rahoja 9 biljoonaa. Koronakriisi on hyvä syy suurentaa rosvousta.Tosin ei auta muita kuin rikkaita joiden velat köyhät joutuu maksamaan säästöistään. Mutta joskus tämä hulluus loppuu seinään.

    Äänestä

Onko järkevää tukea esim. italiaa jolla on 2500 miljardia velkaa? Onko velka järkevällä tasolla? Suomella on velkaa reilu 100. Uskotteko Italian selviävän.

Äänestä
  • Vain vahva rahallinen tuki voi pelastaa Italian ja Espanjan.Ilman sitä ne menevät konkurssiin,jota EU ei kestä.
    Tästä on kyse,vaikka asia menee yli EU-vihaajien ymmärryksen.

    Tämä tuki on yhteinen ponnistus,joka osaltaan mahdollistaa toipumisen koronakriisistä.
    Lisäksi tarvitaan jokaisen jäsenmaan omat toimet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain vahva rahallinen tuki voi pelastaa Italian ja Espanjan.Ilman sitä ne menevät konkurssiin,jota EU ei kestä.
    Tästä on kyse,vaikka asia menee yli EU-vihaajien ymmärryksen.

    Tämä tuki on yhteinen ponnistus,joka osaltaan mahdollistaa toipumisen koronakriisistä.
    Lisäksi tarvitaan jokaisen jäsenmaan omat toimet.

    Minä en tee mitään tällaisen roskajoukon hyväksi. Kiristäkää vyötä ja oppikaa tekemään työtä. Kyllä rosvot tunnistetaan,eikä erehdytä enää maksamaan heidän ylellistä elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain vahva rahallinen tuki voi pelastaa Italian ja Espanjan.Ilman sitä ne menevät konkurssiin,jota EU ei kestä.
    Tästä on kyse,vaikka asia menee yli EU-vihaajien ymmärryksen.

    Tämä tuki on yhteinen ponnistus,joka osaltaan mahdollistaa toipumisen koronakriisistä.
    Lisäksi tarvitaan jokaisen jäsenmaan omat toimet.

    EU tukee konkurssi pesiä?
    EU talouspolitiikkaa?

    Äänestä

Sehän on sama kuin liittovaltio T :hiihtäjä 47 härmästä

Äänestä
  • Ei ole,mutta todiste liittovaltion puolesta.
    Koronakriisissä kaikki jäsenvaltiot ovat vetäneet omaan suuntaansa. Ne kun ovat itsenäisiä ja EU on vain vapaaehtoinen sopimusjärjestelmä,ei valtio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole,mutta todiste liittovaltion puolesta.
    Koronakriisissä kaikki jäsenvaltiot ovat vetäneet omaan suuntaansa. Ne kun ovat itsenäisiä ja EU on vain vapaaehtoinen sopimusjärjestelmä,ei valtio.

    Nyt on mahdollista,että EKP lunastaa suuret määrät heikompien valtioiden lainoja joukkovelkakirjoilla. Jos valtio ei pysty niitä hoitamaan, niin EKP voi aikanaan poistaa ne luottotappioina. Eikä koira perään hauku.

    Tätä on jo kauan harrastettu Italian kanssa. Se, Espanja ja Kreikka eivät osaa hoitaaa kansantalouttaan.

    Italiallahan on EKPn johtaja siksi että se voi jelpata Italiaa biljoonalla joka vuosi jos haluaa. Taatusti haluaa.9 vuotta peräjälkeen EKP on hukannut tällaiseen puhallukseen yhteensä 9 biljoonaa,eikäkukaan tiedä mihin rahat on menneet.Mitään kirjanpitoa ei ole koska en ole nähnyt. Joku kepulainen oli tilintarkastana muttei tehnyt mitään kuten siellä on tapana ollut aina.Tietää sen miten näidenkin rahojen on käynyt. Aika myöhäistä on niitä enää jäljittääkään.

    Lykkäät pötyä asiasta mitään ymmärtämättä.

    EKP lunastaa vuosittain Italian velkakirjoja pitääkseen maan maksukykyisenä.

    Italian konkurssi tulisi paljon kalliimmaksi ja saattaisi kaataa kaikki EU-maat.

    Sama koskee Espanjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on mahdollista,että EKP lunastaa suuret määrät heikompien valtioiden lainoja joukkovelkakirjoilla. Jos valtio ei pysty niitä hoitamaan, niin EKP voi aikanaan poistaa ne luottotappioina. Eikä koira perään hauku.

    Tätä on jo kauan harrastettu Italian kanssa. Se, Espanja ja Kreikka eivät osaa hoitaaa kansantalouttaan.

    Tahallista peliä jossa pelaajat luottavat kansan tyhmyyteen aivan oikeutetusti.Edes koronaepidemia ei saanut järkeä liikkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät pötyä asiasta mitään ymmärtämättä.

    EKP lunastaa vuosittain Italian velkakirjoja pitääkseen maan maksukykyisenä.

    Italian konkurssi tulisi paljon kalliimmaksi ja saattaisi kaataa kaikki EU-maat.

    Sama koskee Espanjaa.

    Toivottavasti myös maksat laskut kun luulet ymmärtäväsi asian? Kansat joutuvat lopulta maksamaan huijausten seuraukset korkojen kanssa.

    Äänestä

Hyvä,että valmistaudutaan. Koronakriisi kestää kuitenkin ensi vuoteen.

Yhteisiä torjuntatoimiakin kannattaisi viritellä, vaikka terveydenhuolto ei EU:n vastuulla olekaan.

Äänestä
  • EU:n yhteistyö palautuu,kunhan pahin vaihe on ohi.
    Hieman on jo vihiä jopa Espanjassa ja Italiassa.
    Tanska ja Itävalta ovat melko hyvässä tilanteessa.
    Myös Suomi on päässyt hyvin vähillä kuolonuhreilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:n yhteistyö palautuu,kunhan pahin vaihe on ohi.
    Hieman on jo vihiä jopa Espanjassa ja Italiassa.
    Tanska ja Itävalta ovat melko hyvässä tilanteessa.
    Myös Suomi on päässyt hyvin vähillä kuolonuhreilla.

    Hyvä että sulla on vihiä. Onko koira jäljittämässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä että sulla on vihiä. Onko koira jäljittämässä?

    EU koira jäljittää 380 miljardin Kreikan velkataakkaa jonka velan
    korkoja ja kuoletuksia Kreikan ei tarvitse maksaa 10 vuoden aikana.
    EU koira jäljittää Italian 550 miljardin euron velkataakkaa.
    EU koira jäljittää Portugalin Pondeja jotka maksetaan tuhannen
    vuoden kuluttua.
    EU koira jäljittää EU Transparent International avulla
    Koiviston Konklaavin valtio rikosta.

    No business like EU Ääliö Business?

    Äänestä

Saksan hyvinvointia taas kasvatetaan Coronavirus
EU voimalla 500 000 000 000 Euron voimalla
joka takaa EU eliittien virat.
Kyllä kansojen edustajat maksavat hyväpalkkaisen
viran ja eläkkeen toivossa.

Äänestä

Tuo eu on ja vain ainoastaan korkeapalkkaisten sinne valittujen henkilöiden selitys foorumi. Siellä puidaan asioita joille ei osata tehdä yhtään mitään. Pidetään kokouksia ihan vaan kokouksen vuoksi, olevinaan jaetaan rahaa. Niin mitä rahoja, meiltä kansalaisilta kerättyjä verovaroja jotka häviävät eu koneiston syövereihin.
Harhana eu kansallisesti valitut selittävät ja taas selittävät.
Kuitenkin jokainen maa joutuu tappelemaan ongelman kanssa omassa maassaan ja budjetissa. Mitä tekee eu nostaa jäsenmaksua perustaa uusia rahastoja kerätäkseen taas lisää rahaa. Ja mitä Tuppurainen TV:ssä sanoo klo 16.38 jokainen maa joutuu itse hoitamaan omat menonsa !
Näin sen vaan käsitin, että tälläistä pelastusta niinpä niin.

Äänestä
  • Koronaviruskriisistä selvitään parhaiten vain EU:n yhteisin toimin.

    Siksi EU-vihaajat lykkivät niistä valeitaan.

    Äly kun ei riitä yksinkertaisimpienkaan asioiden ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronaviruskriisistä selvitään parhaiten vain EU:n yhteisin toimin.

    Siksi EU-vihaajat lykkivät niistä valeitaan.

    Äly kun ei riitä yksinkertaisimpienkaan asioiden ymmärtämiseen.

    Sääliminen ei ole vihaamista.Joskus sen tajuat.Kuitenkin myöhään.

    Äänestä

EU on taloudellisesti yksi maailman vahvimmista yhteisöistä.

Se selviytyy koronastakin muita paremmin.

Rahaa palaa biljoonittain ja aikaa kuluu,mutta selviytyy.

Äänestä
  • Jos kerran ihailemasi eu on yksi maailman vahvimmista yhteisöistä,niin perustele miksi eu on velkaantunut viimeisen 2 viikon aikana ennätyksellisen paljon? et taida eu vajakki edes tajuta kuinka paljon biljoona on? hahahaaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kerran ihailemasi eu on yksi maailman vahvimmista yhteisöistä,niin perustele miksi eu on velkaantunut viimeisen 2 viikon aikana ennätyksellisen paljon? et taida eu vajakki edes tajuta kuinka paljon biljoona on? hahahaaa

    EU ei velkaannu,koska se ottaa velkaa vain instituutioiden pyörittämiseen.
    Jäsenmaat vastaavat kukin omasta kansantaloudestaan.

    EU ja EKP takaavat jopa miinuskorkoiset lainat.
    Niillä lähdetään nousuun EU-vihaajien harmiksi.

    Olette liian tyhmiä tajuamaan edes perusasioita.
    Mutta olkaa pois vaan!

    Tyhmäkö olet? ensin sanot ettei eu velkaannu ja siiten sanot että eu ottaakin velkaa instituuoidensa pyörittämiseen:) muistahan pitää yllä eu salaliitto vihaaja teoriaasi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmäkö olet? ensin sanot ettei eu velkaannu ja siiten sanot että eu ottaakin velkaa instituuoidensa pyörittämiseen:) muistahan pitää yllä eu salaliitto vihaaja teoriaasi

    EU ei siis ota velkaa jäsenmaidensa laskuun, vaan ainoastaan oman koneisotnsa pyörittämiseen.
    Jäsenmaat vastaavat itse taloudestaan.

    Tämäkin on liian vaikea asia EU-vihaajien ymmärtää.

    EU muodostaa valtavia rahastoja elpymisvaiheen tukemiseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Euroryhmä onnistui saavuttamaan sovun myöhään torstai-iltana noin 500 miljardin euron kriisipaketista. Kolmiosaisella paketilla tasataan koronaviruspandemian aiheuttamia talousvaikutuksia.

Kriisipakettiin kuuluu Euroopan kriisirahaston EVM:n käyttö, Euroopan investointipankin (EIP) takausvaltuuksien nosto sekä EU-komission viime viikolla ehdottama 100 miljardin euron työllisyysrahasto, eli lainaohjelma työpaikkojen turvaamiseksi.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) on tyytyväinen, että kompromissi euroryhmän yhteisestä raportista löytyi.

– Meille kuten monille muille maille oli tärkeää, että tässä raportissa ei sitouduta euromaiden yhteiseen velanottoon ja totesin itse kokouksessa hyvin selvästi, että jäsenmaiden yhteinen velanotto ei ole Suomen hyväksyttävissä, Kulmuni kommentoi toimittajille puhelimitse kokouksen jälkeen.

Kulmuni kertoo, että kriisipakettiin kuuluvan EIP:n osuuden ja komission ehdottaman työllisyysrahaston yksityiskohtia aletaan nyt valmistella.

Alustavasti Suomen vastuut liikkuvat työllisyysrahastossa 400 miljoonassa eurossa ja EIP:n osuudessa 300 miljoonassa eurossa.

– Mittasuhteista jotain kertoo se, että kansallisesti olemme laittaneet miljardien toimia liikkeelle helpottaaksemme koronasta aiheutuvia seurauksia.

Kriisipaketin lisäksi valtiovarainministerit sopivat, että keskustelua jatketaan kriisin jälkeisen taloudellisen jälleenrakennuksen rahoituksesta. Kulmunin mukaan tämä tehdään EU:n rahoitusohjelmien puitteissa, eikä yhteistä velanottoa mainita raportissa.

– (Saimme) askelmerkit sille, että (jälleenrakennus)työtä täytyy tehdä ja aloittaa, mutta se varmasti vaatii vielä uusia kokouksia, Kulmuni sanoi.

Kriisirahastoa voi käyttää ehdoitta terveyskuluihin Yhteisymmärryksen saavuttaminen vaati ensin 16 tunnin maratonkokouksen, joka keskeytettiin keskiviikkoaamuna ilman tuloksia. Ministerit palasivat yhteiseen videoneuvotteluun myöhään torstaina. Tauon aikana edellytykset kompromissille oli onnistuttu luomaan.

Kulmuni luonnehtii, että maiden välinen erimielisyys on normaalia, kun on kyse näin suuresta paketista.

Kiperä kysymys keskusteluissa oli kriisirahasto EVM:n ehdollisuus, josta erityisesti Hollanti piti tiukasti kiinni.

Kulmuni kertoo yhteisymmärryksen löytyneen siitä, että käyttöön otetutussa EVM:n mekanismissa ehdollisuus toteutuu käyttökohteen rajaamisella.

Kulmunin mukaan ministerit sopivat, että EVM:n luottoa saa tässä vaiheessa käyttää ehdoitta vain terveyskuluihin vedoten.

– Ensi vaiheessa tähän ECCL-ohjelmaan voi hakeutua nimenomaan pandemiasta seuraavaan rahankäyttöön, joka liittyy terveyteen, ainoastaan terveyteen, Kulmuni sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu