Yhteensä 49 koronaan kuollutta Suomessa koko epidemian aikana, kun Ruotsissa lähestytään jo tuhatta uhria. Se on hallituksen vika, että olemme pahasti taas kerran Ruotsia jäljessä. Ruotsissa eilen 77 koronaan kuollutta, sitä edeltävänä päivänä yli 100. Edes koronauhrien määrässä emme pärjää Ruotsille.
Ruotsi julkisti juuri tuoreen luvun. 17 kuollutta lisää eilisen jälkeen. 17 kertaa enemmän kuin Suomessa. Väkilukuun suhteutettunakin Ruotsi jyräsi taas kerran Suomen mennen tullen ja palatessa. Missään ei koskaan, ei edes koronassa, Ruotsille pärjätä, jalkapallosta puhumattakaan. Kyllä on surkeaa.
Milloin tämä Suomen nöyryytys lakkaa. Ei koskaan niin kauan kuin myyjätyttö on Suomen pääministerinä!
Kyllä meillä on avuton pikkutyttöjen johtama hallitus. Eivät osaa muuta kuin pillittää, kun pitäisi toimia, tehdä jotain. Tietäähän sen sotaa käymättömät pikkilikat. On se kumma kun ei tuhansien viisaampien vierestä huutelija-asiantuntijoiden mutu-neuvot kelpaa. Ei edes Timo Haapalan!
Sairaalassa hoidettavien ja tehohoidossa olevien määrät eivät enää kasva Suomessa, vaan ovat vakiintuneet tasolle noin 240/80. Kasvu on pysähtynyt, kyllä on surkeaa, ja se on hallituksen syy.
On tämä kauheeta, kun on noin huono hallitus. Eikö kukaan voi auttaa. Edes Batman ja Robin, tuo dynaaminen duo, ihmemies MacGyver, Tarzan... täytyyhän nyt joku löytyä!
Ruotsi julkisti juuri tuoreen luvun. 17 kuollutta lisää eilisen jälkeen. 17 kertaa enemmän kuin Suomessa. Väkilukuun suhteutettunakin Ruotsi jyräsi taas kerran Suomen mennen tullen ja palatessa. Missään ei koskaan, ei edes koronassa, Ruotsille pärjätä, jalkapallosta puhumattakaan. Kyllä on surkeaa.
Milloin tämä Suomen nöyryytys lakkaa. Ei koskaan niin kauan kuin myyjätyttö on Suomen pääministerinä!
Kyllä meillä on avuton pikkutyttöjen johtama hallitus. Eivät osaa muuta kuin pillittää, kun pitäisi toimia, tehdä jotain. Tietäähän sen sotaa käymättömät pikkilikat. On se kumma kun ei tuhansien viisaampien vierestä huutelija-asiantuntijoiden mutu-neuvot kelpaa. Ei edes Timo Haapalan!
Sairaalassa hoidettavien ja tehohoidossa olevien määrät eivät enää kasva Suomessa, vaan ovat vakiintuneet tasolle noin 240/80. Kasvu on pysähtynyt, kyllä on surkeaa, ja se on hallituksen syy.
On tämä kauheeta, kun on noin huono hallitus. Eikö kukaan voi auttaa. Edes Batman ja Robin, tuo dynaaminen duo, ihmemies MacGyver, Tarzan... täytyyhän nyt joku löytyä!
Vastaukset 35
Vanhimmat
Muttei viimeinen
Tarina ei kerro montako kuoli kausiflunssan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen samaan aikaa. Muutenkin suomessa kuolee noin 145 ihmistä
Halla-Aho auttaisi
Suomessa on hirvittävä tilanne, mitähän seuraavaksi?
Parempi kuin hyvin monissa muissa maissa.
Hallitus ja THL on hoitanut hyvin tätä kriisiä. Se alkaa näkyä.
Kylähullut saavat öyhöttää mielensä hyväksi, mutta se ei muuta tilannetta, että hallitus on toiminut oikein.
Hallitus ja THL ovat toimineet oikein. Hyvä juttu.
Harmittaa vietävästä se, että tilanne olisi vieläkin parempi, jos olis toimittu 5 viikkoa aikasemmin.
Rajatkin olisi voinut laittaa kiinni ajat sitten,eikä vain puhua laittavansa. Vieläkin Ruotsista tulee tartuntoja Lappiin, jossa Helsingin jälkeen pahimmat luvut.
Suomalaiset ottavat tosissaan tämän pandemian ja se on hyvä asia. Ei siitä ole hallitusta kiittäminen vaan kansalaiset sen tekevät.
Koronaan ei tule immuniteettia,kuten Etelä-Koreasta saaduista tiedoista voidaan päätellä.Jo ns. parantuneissa koronavirus on aktivoitunut uudelleen.Tapauksia on noin sata.Korona voi aktivoitua uudelleen jopa kuudessaviikossa.
Ellei rokotusta kehitetä olemme enemmän kuin kusessa ja ihmiskunnan aika todella vähissä.
Ihmisistä tulee äärimmäisen uhanalainen laji ja loput kuolevat muihin sairauksiin
Korona rajoituksia pitää jopa kiristää,sillä huolestuttavaa,että koronaan ei tulekaan immuniteettia.
"koronaan ei tulekaan immuniteettia."
Linkki tai valehtelet.
Pitää muistaa että koronatestit ovat epäluotettavia. Jos siis testi sanoo että on taudista parantunut niin testi voi varsin hyvin antaa väärän tuloksen. Seuraava testi taas antaa oikean tuloksen...
Lue tämän aamun Aamulehdestä tai googleta,jos osaat,kumpaakaan.
Laitapa linkki näkyviin tai valehtelit.
Googlettamalla löytyy ihan mitä tahansa sontaa 100000000 sivun verran. Kun sinä väität jotakin niin sinä myös todistat. Sama meininki kuin herätysjuhlissa aina ennenkin.
Laitapa siis linkki tieteelliseen tutkimukseen jonka mukaan koronaan ei tule immuniteettia. Ei siis spekulointiin vaan ihan julkaistuun tutkimukseen.
Jos epidemian hillitsemisessä onnistutaan niin ruumiita tulee vähemmän kuin ennustettiin. Silloin syytetään hallitusta ylireagoinnista kun tauti ei tappanutkaan niin paljon kun pelättiin.
Jos epidemian hillitsemisessä epäonnistutaan niin syynä on se ettei hallitus reagoinut tarpeeksi voimakkaasti.
Miten+niin+ruumiita+tulee+vähemmän?
Meinaatko+että+koronasta+selvinneet+ei+kuole?
Ruumiita+tulee+aina+täydet+100%+teki+hallitus+mitä+tahansa.+Jos+tänävuonna+kuolee+vaikka+koronan+ansiosta+enemmän+Niin+ensi+vuonna+kuolee+sitten+vähemmän.
Tämä+on+se+päivä+jolloin+monissa+maissa+tiedot+laahaavat+perässä.+Siirrymme+pian+vaiheeseen+jossa+kuolleiden+määrät+Suomessa+ilmoitetaan+kymmenissä+joka+päivä.+Tätä+pidetään+HUS:ssa+ja+THL:ssä+jokseenkin+varmana.+Suomi+on+kulkenut+pandemiasta+vasta+ensimmäisen+kevyen+20%.+Seuraava+20%+on+pelottava.+Sitä+seuraava+20%+ahdistava.+Sen+jälkeen+alkaa+uhrimäärät+hitaasti+laskea.
Korona kuolemat tulevat olemaan Suomessakin yli satoja päivässä ennen heinäkuuta.Huolestuttavaa on ettei koronaan tule immuniteettia,sen jo sairastettuaan.
On eroja Suomen ja Ruotsin välillä. Suomessa on kuollut 49, mutta kummallista kyllä, saman verran on kuollut Japanissa, missä on 126 miljoonaa ihmistä! Japanissa ei ole mitään rajotteita eikä ole tulossa. Kyllä on surkeaa!
Italiasta+uutisoitiin,+että+99+prosentilla+epidemiaan+kuolleista+oli+yksi+tai+useampi+sairaus+jo+menossa.
Valkoisen+talon+koronavastaava+lääkäri+Deborah+Birx+totesi+äskettäin,+että+Yhdysvalloissa+kaikilla+pandemian+alkamisen+jälkeen+menehtyneillä+ihmisillä,+joilla+oli+todettu+koronavirus,+merkattiin+kuoleman+syyksi+korona,+vaikka+potilaalla+olisi+ollut+muitakin+vakavia+ja+mahdollisesti+kuolemaan+johtavia+sairauksia.
Se,+että+potilas+on+saanut+koronatestistä+positiivisen+vahvistuksen,+ei+välttämättä+myöskään+kerro+koko+totuutta+asiasta.+Useat+lääkärit+ovat+arvostelleet+myös+itse+testiä,+sillä+testi+ei+heidän+mukaansa+edes+mittaa+kyseistä+virusta+vaan+saa+hälytyksen+lukemattomista+muistakin+geneettisistä+materiaaleista+kuin+viruksesta.+Testin+spektri+olisi+heidän+mukaansa+liian+laaja,+tavallisenkin+flunssan+oireet+antaisivat+positiivisen+vastauksen.+Mikäli+näin+olisi,+saataisiin+useat+kuolemantapaukset,+joita+korona+ei+ole+aiheuttanut,+näyttämään+epidemian+aiheuttamilta+kuolemilta.
CDC+–+Yhdysvaltojen+tartuntatautien+valvonta-+ehkäisykeskuskset+julkaisivat+äskettäin+tiedotteen,+että+maaliskuussa+Yhdysvalloissa+on+kuollut+10–15+%+vähemmän+ihmisiä+kuin+normaalisti+kyseisen+ajanjakson+keskiarvo+on.
Samainen+CDC+ohjeistaa+sairaaloita+nyt+merkitsemään+kaikki+kuolemat+koronan+piikkiin,+vaikkei+koronatestauskaan+tätä+edes+tukisi.+Miksi+näin+toimitaan?
No jos maassa ryhdytään helvetinmoisiin toimenpiteisiin korona-kuolemien välttämiseksi
ja lopulta selviää että korona tappaa vähemmän kuin matut niin siinä tulee selityksen paikka hallitukselle...
Tässä sitä on valeuutista kerrakseen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Suomessa kuoli viruksiin n. 1000 henkeä vuosina 2017-18 THL:n tilastojen mukaan. Ei ollu kapakat eikä uusi maa kiinni. Nyt alle sata ja kaikki kiinni, paitsi wessapaperi tehtaat.
Japani on Kiinan vihollinen numero yksi ja näistä maista vieraillaan todella vähän toisissaan.Mutta kyllä se virus sinnekin juurtuu ja tilastot muuttuu.
Myös tieto,että koronaan ei tule immuniteettia mullistaa koko tilanteen päälaelleen.Jollei rokotetta kehitetä tilanne todella katastrofaalinen.
Rajoituksia pitää tiukentaa,jos haluamme elää.
Skeidaa: "tieto,että koronaan ei tule immuniteettia" Mitä höpötät tiedosta.
Linkki tai valehtelet. Huhu ja spekulointi ei ennenkään ole ollut tietoa.
Usassa mustaihoisia selvä enemmistö kuolleissa,eipä yllätä.
ja kaikkia muita vähäosaisia niin ei ole trumpilla kiirettä pelastamaan kansaansa.
New Yorkissa kaduilla korona uhreja kymmeniä tai satoja.Maanalla ja hylätyissä rakennuksissa jopa tuhansia.Korona leviää todella tehokkaasti ruumiista ja New Yorkissa katastrofin ainekset käsillä.Kehitysmaa on joutunut oman mahdottomuutensa uhriksi.
Korona lakkaa leviämästä kun siihen sairastunut lakkaa hengittämästä
Toki ruumiista jotka kadulla taikka hylätyissä rakennuksissa mätänee saattaa hajuhaittoja tulla. No eiköhän ne joitain uuniratkaisuja keksi hajuhaittojen minimoimiseksi
Ja onhan siinä amerikkalaiselle roskasakille töitä kun kärräävät ruumiita hävitettäviksi asianmukaisesti (tämä ilmainen polttotavara varmaan säästää merkittävässä määrin kallista raakaöljyä)
Jussi Halla-Aho on yksin kellarissa ja rukoilee Mein Kampf kirjan kanssa.
Ensiviikolla jo saamme ehkä todellisia lukuja Suomen koronakuolleista?
Ihmeellistä panikointia ollut jo pitkään, että tämä on vasta alkusoittoa? Koska saa aloittaa laulamisen??
Taas on Pietarin tiltu aktivoitunut ja syytää palstan täydeltä valeuutisia.
Hohhoijaa.