Nyt sen sitten olen kokenut minäkin! Se tapahtui viime viikolla, kun olin nukkumassa. Näin jotain ihanaa unta, jossa naurettiin paljon. Heräsin kesken unen omaan nauruuni. Eikä siitä meinannut tulla loppua ollenkaan. Naapurinikin oli herännyt nauruuni. (oli näet unohtunut wessan ovi raolleen ja sitä kautta ilmanvaihtohormia pitkin naurun ääni oli mennyt myös naapurin puolelle). Aamulla hän totesi minulle, että sulla taisi olla yöllä tosi hauskaa, kun hän heräsi nauruuni. Kerroin hänelle miten kaikki kävi. Todettiin siinä, että nauruherästystä se siis oli! Eli nyt se sitten on koettu tuo nauruherätys, josta välillä kiivaastkin keskustellaan!
Nauruherätys
Saa
14530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hieno asia, että olet saanut kokea nauruherätyksen.Sellaisiakin herätyksiä on tuleva, joiden tiimoilta eivät kyyneleet lopu tässä ajassa.Joiltakin ne sitten tulevaisessa pyyhitään.Jumala rakkaudessaan ne on ITSE pyyhkivä heidän silmistään.
Sinun kannattaisi mennä johonkin kansalais tai työväen opistoon musiikkia opiskelemaan. Otat jonkun helpon soittimen. Älä pelkää, ei se soitin syö vaan rohkeasti vaan. Saat mielekkään ja mukavan harrastuksen. Alussa voi olla vaikeaa mutta älä lannistu kyllä ne osaa opettaa.
Sitäpaitsi kun saat jotain aikaan se palkitsee. Siinä mieli virkistyy. Tavoitetta ei kannata laittaa korkealle, että heti esiintymään, vaan ihan pikku askelin kohti uutta tuttavuutta musiikin ihmeelliseen maailmaan. Onnea matkaan!
Koskapa tuosta henkii lävitse se tosiasia, että tunnet minut, minäpä kysyn sinulta kekseliäs ystäväni, millaista soitinta sinä suosittelisit???
Minkätakia mielestäsi uransa päätökseen saattaneen keikkamuusikon pitäisi"opetella uusia temppuja".Minulle riittää Jumalalta saamani soittotaito niillä instrumenteilla, jotka ovat keikkavuosien saatossa tutuksi tulleet...Kysynpä ystäväiseni sinulta puolestani...Vieläkö tykkäät poikaseni nautiskella alkoholijuomia humaltumiseen asti...Osoittaaksesi, miten"vapaa"olet...vaikka todellisuudessa olet katkeruutta täynnä, ja syydät mustaa sappea tuntemiesi uskovien päälle.
Herra on ylpeitä vastaan mutta nöyrille Hän antaa armon...En tiedä, mihin tai kehen rinnastat itsesi, omissa silmissäsi,etenkin sopivassa nousuhumalassa varmasti tunnet kokeneesi suurta vääryyttä, kun et ole jenkkilässä suuren luokan tähtenä julkisuuden valokeilassa...Joko maailmanmusiikin parissa, tai jenkkityylistä ylistysmusaa soittamassa pikku humalassa...En tiedä,miksi olet nähnyt tarpeelliseksi ylönkatsoa nälän opettamaa muusikkoa...Kokien tikahduttavaa ylemmyydentunnetta......
Mistä voisin tietää sinun olevan eläkkeellä oleva muusikko?
En juo ollenkaan enkä ole katkera. Sinulla on huono itsetunto.
Hyvin mielellään sitä olisi Amerikassa, ainakin lomilla. Kävisin Dawid Wilkersonin kokouksissa. Olen toki kuullut häntä täällä Suomessakin muutaman kerran.
Sinä taidat olla vihainen mies?
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!
Mistäs päättelet minun olevan eläkkeellä.
Ei minun ole tarpeen sinusta antaa"väärää todistusta".Peilistä sinä näet, miten on sielus laita.Omatuntosi sinulle antaa sinusta ihan oikean todistuksen.
Mihinkäs muuten tarvitaan Jumalan kasvojen edessä"hyvää itsetuntoa"?Sanan mukaan kastekin on"hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta"...Ei siinäkään mainita"hyvän itsetunnon pyytämisestä mitään"....Taitaa olla perkeleen metkuja semmonen"hyvä itsetunto"...Siinä tunnossa kun tarpeeksi hälmöilee, joutunee kyynelten kera nöyrtymään Luojan kasvojen, ja tutkivan katseen alle...etsimään HYVÄÄ OMAATUNTOA.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi kätkee sisälleen kyvyn rakastaa itseä. Tuo on myös hyvä itsetunto.
Aiemmin puhuit nuosuhumalasta, onko sinulla alkoholiongelma?
Älä siirrä ongelmia toiselle vaan hoida ne itse.
Palstaa lukeneena huomaan sinun Janos olevan helposti nokkiin ottava ja moniongelmainen.
Mene sinne soittotunnille ja aloita soittamaan niin saat mielekkään harrastuksen. Onnea ja hyvästi!
Mitä tulee"ongelmien siirtämisestä toiselle", olen koettanut ottaa vaarin kehotuksesta:"Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä"...
Sitä voisit hiukan selventää,Mitä ihmettä minun mielestäsi pitäisi"aloittaa soittamaan",n.15 keikkavuotta takanapäin multi-instrumentalistina...Koskapa Jumala näki armossaan hyväksi uudistaa minut...Sävelet on tuossa hieman vaihtuneet....Mutta saan edelleenkin soittaa useampaa instrumenttia...Jumalan armosta....siksi en tajua, miten minun pitäisi"aloittaa soittamaan"....haastelet hyvin outoja...
Tuo"onnea ja hyvästi",kertoo siitä, että sinulla on jotain ikäänkuin hukassa...ja myös että vedit herneet nenään...
Muuten:
Henkiä ei eroteta silmin, korvin, eikä varsinkaan kuulopuheitten,ja/tai luulojen turvin.
Joskus on syytä myös miettiä, onko niin tärkeä sana, se:"MINÄ-MINÄ-MINÄ"...
Joka veljeänsä vihaa on murhaaja, eikä yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää joka hänessä pysyisi.
On tietysti ihan oma vapautesi, jos et pidä esm"kulmahampaani asennosta"...tai naamastani, tms.tahansa...Ihan kaikin mokomin saat vihata minua jos huvittaa...jutellen ohessa väkinäiseltä kuulostavia vitsejä...jotka eivät kuitenkaan todellista, murheellista tilaasi saata kätkeä...
Koeta jaksaa...
Ihmismieli, toiveet, pettymykset, unelmat voi myös purkautua eri tavoin unissa. Ihmisellä voi olla paljon tukahdutettuja tarpeita.
Kaikkea ei kannata hengellistää.
...nauruherätystä parhaimmillaan herätä omaan nauruunsa? Ja vielä kun naapurikin heräsi siihen.
Yrittäkää nyt oppia hiukan nauramaankin! Tämä paslsta on ihan liian totinen kirjoituksineen!
nuita sinun juttujasi.
toevottavasti tuo nimimerkki ei oo lyhennetty esimerkiksi niin että sen lopusta puuttuu neljä kirjainta?
kaksi konsonanttia ja kaksi vokaalia?
ehhehehe?
Nimimerkilläni olen tahtonut ilmaista sen miten myönteistä voi olla uskon elämä. Saa olla vapaa Kristuksessa ja saa kulkea Herran kanssa. Ei tarvitse nipotella. Saa myöskin olla vastaan ottamatta pelastuksen, ellei tahdo ottaa elämäänsä Jeesusta!
Hei Saa!
Tottakai täällä SAA nauraa. Minuakin muutamat jutut hymyilyttävät välillä kovastikin. Ja täytyy myöntää, että tämä nauruherätysjuttu oli yksi niistä.
Siunausta poluillesi!
Anne
Kiitos Anne! Sinä ymmärsit täysin mitä tahdoin tyällä kirjoituksellani sanoa! Siunausta sinullekin ja jaksamista tässä sheriffin tehtävässäsi!