BREAKING: 6 uutta koronavirusta löytynyt Myanmarista

eli ent Burmasta. Tiedemiehet löytäneet Myanmarin lepakoista 6 erillaista täysin uutta koronavirustyyppiä.

Haipakkaa siis jatkossakin luvassa ihmiskunnalle.

Lähde: LiveScience
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Burmassa ei ole kuin rumia apinoita ja AIDS viruksia!

Äänestä

Siirtyvät ensin välittäjäeläimiin. Elleivät jo ole siirtyneet. Sitten vuosien tai vuosikymmenten kuluessa siirtyvät ihmisiin, jos siirtyvät.

Pandemiat ovat lisääntymässä koska stressaantuneet lepakot niitä tuottavat niiden ollessa jatkuvan uhan alla (ihmisen toiminnan takia).

Äänestä

Lepakko on juottokaukaloyrittäjän jatkuva painajainen.

Äänestä

Noita on helppo tehtailla laboratorioissa vaikka satoja erilaisia koronairuksia ja ilmoittaa että ne on löydetty lepakoista. Tämän jälkeen saa hyökkäillä viruaseilla minne huvitttaa ja aivokääpiöiden massat uskovat että lepakot taas asialla.

Äänestä

Koronavirusta on löydetty yli kymmenen vuotta sitten Ruotsissa koirilla, kissoilla ja hevosilla. Ei ollut tosin tätä nyt liikkeellä olevaa koronaa.

Äänestä
  • Jos omistaisit aivot, tajuaisit että USA levitti virukset Kiinaan vallitsevan taloussodan vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

eli ent Burmasta. Tiedemiehet löytäneet Myanmarin lepakoista 6 erillaista täysin uutta koronavirustyyppiä.

Haipakkaa siis jatkossakin luvassa ihmiskunnalle.

Lähde: LiveScience

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu