Ilmastokeskusteluissa olen törmännyt tuon tuosta esrilaisiin yksittäisväittämiin, joista ei saa otetta, tai sitten tohtoritason matematiikkan varaan rakennettuja esitelmiä monimutkaisine laskelmineen. Mutta ensi kertaa törmäsin nyt esitykseen , joka pyrki pelkistämään hiilidioksidikierron niin yksinkertaiseksi, että kansakoulupoja riitti näkemään mistä on kysymys.
Tuo kahdeksan sivuinen selostus löytyy oheisesta osoitteesta ( www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1c ), ja varsinkin sen viimeisellä sivulla oleva kaaviokuva, jonka pohjana on Ilmatieteenlaitoksen ilmasto-oppaasta löytyvä vastaava kuva pysäytti ainakin minut, sillä ensikertaa tajusin , että fossiilinen hiili todellakin tulee elonkehän ulkopuolelta ja siirtyy sitten maan meren ja ilmakehän muodostamaan suljettuun kiertoon, Kun ihmisten ilmastoteot eivät pysty kiihdyttämään CO2:n poistumista elonkehästä, seuraa siiitä vääjäämättä sen kumuloituminen - puolet ilmakehään ,ja loput maahan ja meriin.
Vaikka kirjan ilmastoa käsittelevä osa toimii johdantona fiktiiviselle kakkososalle, kehottavat tekijät suhtautumaan johdantoon äärimmäisellä vakavuudella .
Kirjan kakkososa on sitten jo fiktiota siitä, mitä tapahtuu kun ilmastoteot eivät riitä, ja maailman joutuu kaaokseen, jossa fasismi kaappaa vallan feminismin kaavussa. Feminismi fasimin metafoorana ei varmaankan naurata kaikkia, mutta minulle siitä syntyvä musta huumori kelpasi.
Mutta nuo kahdeksan ensimmäistä sivua kannattaa tutkia huolella, Jos joku jaksaa ne käydä läpi, kuuntelisin mielellani kommentteja!
Lopultakin kansantajuinen selostus ilmastonmuutoksen syistä
2
120
Vastaukset
Sorry , linkki edellisessä ei näyttäisi toimivan joten toimisiko tämä. en oikein osaa näitä nettihommia
www.bod.fi/s?k=soupfvjlkd1cSorry , ei taida vieläkään toimia kuin vetämällä siniseksi ja sitten siirtymällä jatkokomennolla ko osoitteeseen,
Ainakin tekstin löytää googlettamalla: " BoD", sitten siellä kirjakaupan kenttään haku
"Tulevaisuuden lyhyt historia"
Sorry, mutta lukunäyte kyllä palkitsee etsijänsä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342734Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2642326Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151092
- 971050
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13942Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57841Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.281794Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50781