ja te olette vielä synneissänne
1.Korinttolaiskirje: 15:17
Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha,
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja Apostoli Paavalin 1 Korinttolais kirje jatkuu 15:3-10
Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen,
minkä itse olin saanut:
että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden,
kirjoitusten mukaan,
ja että hänet haudattiin
ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä,
kirjoitusten mukaan,
ja että hän näyttäytyi Keefaalle,
sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa,
mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille,
sitten kaikille apostoleille.
Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin,
joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen,
että minua apostoliksi kutsutaan,
koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
Mutta Jumalan armosta minä olen se,
mikä olen,
eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha,
vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt,
en kuitenkaan minä,
vaan Jumalan armo,
joka on minun kanssani.- Anonyymi
Ja hän kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli.
- Anonyymi
Niinpä jos Kristus ON herätetty, me emme ole enää synneissämme (vaikka tuntuisikin siltä, että olemme).
- Anonyymi
Niin. Tämän on kaikki kristityt tiennyt viimeiset 2020 vuotta . Jotkut ei tiedä vieläkään .
- Anonyymi
Ollaan mutta synti ei enää määrää mihin joutuu .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan mutta synti ei enää määrää mihin joutuu .
Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
- Anonyymi
6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina,
mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema,
mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme.- Anonyymi
Aamen kiitos Jeesus!
- Anonyymi
Niin en siis nyt tee syntiä minä ...vaan synti joka minussa riippuu ,lihassa ...
- Anonyymi
usko Herraan Jeesukseen luo turvallisuuden ja tuo tulevaisuuden.
https://www.youtube.com/watch?v=iTU8e3PbBr4- Anonyymi
Ihana tulevaisuus Jeesuksen luona!
- Anonyymi
Eihän Jeesuksen ruumista voitu mitenkään ryöstää, koska juutalaiset ylipapin johdolla oli pyytänyt Pilatukselta, että Pilatus antaisi Jeesuksen haudalle vartiat ja Pilatus antoi vielä sinetöidä Jeesuksen haudan valtiollisilla sineteillä.
Ja toisekseen Jeesuksen opetuslapset olivat lukinneet ovensa Juutalaisten pelosta, eikä kukaan heistä olisi edes uskaltanut mennä ryöstämään Jeesuksen ruumista haudasta.
Mutta roomalaiset sotilaat saivat Matteuksen evankeliumin mukaan:
28:11-15 Mutta heidän mennessään,
katso,
muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin
ja ilmoittivat ylipapeille kaikki,
mitä oli tapahtunut.
Ja nämä kokoontuivat vanhinten kanssa
ja pitivät neuvoa
ja antoivat sotamiehille runsaat rahat
ja sanoivat:
"Sanokaa,
että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä
ja veivät hänet varkain meidän nukkuessamme.
Ja jos tämä tulee maaherran korviin,
niin me lepytämme hänet
ja toimitamme niin,
että saatte olla huoletta."
Niin he ottivat rahat
ja tekivät,
niinkuin heitä oli neuvottu.
Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken,
ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä. - Anonyymi
Eihän Jeesuksen ruumista voitu mitenkään ryöstää, koska juutalaiset ylipapin johdolla oli pyytänyt Pilatukselta, että Pilatus antaisi Jeesuksen haudalle vartiat ja Pilatus antoi vielä sinetöidä Jeesuksen haudan valtiollisilla sineteillä.
Ja toisekseen Jeesuksen opetuslapset olivat lukinneet ovensa Juutalaisten pelosta, eikä kukaan heistä olisi edes uskaltanut mennä ryöstämään Jeesuksen ruumista haudasta.
Mutta roomalaiset sotilaat saivat Matteuksen evankeliumin mukaan:
28:11-15 Mutta heidän mennessään,
katso,
muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin
ja ilmoittivat ylipapeille kaikki,
mitä oli tapahtunut.
Ja nämä kokoontuivat vanhinten kanssa
ja pitivät neuvoa
ja antoivat sotamiehille runsaat rahat
ja sanoivat:
"Sanokaa,
että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä
ja veivät hänet varkain meidän nukkuessamme.
Ja jos tämä tulee maaherran korviin,
niin me lepytämme hänet
ja toimitamme niin,
että saatte olla huoletta."
Niin he ottivat rahat
ja tekivät,
niinkuin heitä oli neuvottu.
Ja tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken,
ja sitä kerrotaan vielä tänäkin päivänä.- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi:
20:16-17 Jeesus sanoi hänelle:
"Maria!"
Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä:
"Rabbuuni!"
se on:
opettaja.
Jeesus sanoi hänelle:
"Älä minuun koske,
sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni luo;
mutta mene minun veljieni luo
ja sano heille,
että minä menen ylös,
minun Isäni luokse
ja teidän Isänne luokse,
ja minun Jumalani luokse
ja teidän Jumalanne luo."
Huomautan vain pilkaajille ja katsokaa kuinka Jumalan Poika vielä ylösnousemisensa jälkeenkin karttoi syntiä. Sillä Hän ei Marian sallinut edes tervehtiä "Älä minuun koske,
sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni luo; - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen evankeliumi:
20:16-17 Jeesus sanoi hänelle:
"Maria!"
Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä:
"Rabbuuni!"
se on:
opettaja.
Jeesus sanoi hänelle:
"Älä minuun koske,
sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni luo;
mutta mene minun veljieni luo
ja sano heille,
että minä menen ylös,
minun Isäni luokse
ja teidän Isänne luokse,
ja minun Jumalani luokse
ja teidän Jumalanne luo."
Huomautan vain pilkaajille ja katsokaa kuinka Jumalan Poika vielä ylösnousemisensa jälkeenkin karttoi syntiä. Sillä Hän ei Marian sallinut edes tervehtiä "Älä minuun koske,
sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni luo;Johanneksen evankeliumi 20:19-29
Samana päivänä,
viikon ensimmäisenä,
myöhään illalla,
kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana,
juutalaisten pelosta,
tuli Jeesus
ja seisoi heidän keskellään
ja sanoi heille:
"Rauha teille!"
Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä.
Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
Niin Jeesus sanoi heille jälleen:
"Rauha teille!
Niinkuin Isä on lähettänyt minut,
niin lähetän minäkin teidät."
Ja tämän sanottuaan
hän
puhalsi
heidän
päällensä
ja sanoi heille:
"Ottakaa Pyhä Henki.
Joiden synnit te anteeksi annatte,
niille ne ovat anteeksi annetut;
joiden synnit te pidätätte,
niille ne ovat pidätetyt."
Mutta Tuomas,
jota sanottiin Didymukseksi,
yksi niistä kahdestatoista,
ei ollut heidän kanssansa,
kun Jeesus tuli.
Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle:
"Me näimme Herran."
Mutta hän sanoi heille:
"Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä
ja pistä sormeani naulojen sijoihin
ja pistä kättäni hänen kylkeensä,
en minä usko."
Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa,
ja Tuomas oli heidän kanssansa.
Niin Jeesus tuli,
ovien ollessa lukittuina,
ja seisoi heidän keskellään ja sanoi:
"Rauha teille!"
Sitten hän sanoi Tuomaalle:
"Ojenna sormesi tänne
ja katso minun käsiäni,
ja ojenna kätesi
ja pistä se minun kylkeeni,
äläkä ole epäuskoinen,
vaan uskovainen."
Tuomas vastasi ja sanoi hänelle:
"Minun Herrani
ja minun Jumalani!"
Jeesus sanoi hänelle:
"Sentähden,
että minut näit,
sinä uskot.
Autuaat ne,
jotka eivät näe
ja kuitenkin uskovat!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen evankeliumi 20:19-29
Samana päivänä,
viikon ensimmäisenä,
myöhään illalla,
kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana,
juutalaisten pelosta,
tuli Jeesus
ja seisoi heidän keskellään
ja sanoi heille:
"Rauha teille!"
Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä.
Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
Niin Jeesus sanoi heille jälleen:
"Rauha teille!
Niinkuin Isä on lähettänyt minut,
niin lähetän minäkin teidät."
Ja tämän sanottuaan
hän
puhalsi
heidän
päällensä
ja sanoi heille:
"Ottakaa Pyhä Henki.
Joiden synnit te anteeksi annatte,
niille ne ovat anteeksi annetut;
joiden synnit te pidätätte,
niille ne ovat pidätetyt."
Mutta Tuomas,
jota sanottiin Didymukseksi,
yksi niistä kahdestatoista,
ei ollut heidän kanssansa,
kun Jeesus tuli.
Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle:
"Me näimme Herran."
Mutta hän sanoi heille:
"Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä
ja pistä sormeani naulojen sijoihin
ja pistä kättäni hänen kylkeensä,
en minä usko."
Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa,
ja Tuomas oli heidän kanssansa.
Niin Jeesus tuli,
ovien ollessa lukittuina,
ja seisoi heidän keskellään ja sanoi:
"Rauha teille!"
Sitten hän sanoi Tuomaalle:
"Ojenna sormesi tänne
ja katso minun käsiäni,
ja ojenna kätesi
ja pistä se minun kylkeeni,
äläkä ole epäuskoinen,
vaan uskovainen."
Tuomas vastasi ja sanoi hänelle:
"Minun Herrani
ja minun Jumalani!"
Jeesus sanoi hänelle:
"Sentähden,
että minut näit,
sinä uskot.
Autuaat ne,
jotka eivät näe
ja kuitenkin uskovat!"Juutalaiset kieltää Jeesuksen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset kieltää Jeesuksen .
KR 1933/-38, Room. 9:30 -31-33
Mitä me siis sanomme?
Että pakanat,
jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta,
ovat saavuttaneet vanhurskauden,
mutta sen vanhurskauden,
joka tulee uskosta;
mutta
Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei
ole
sitä
lakia
saavuttanut.
Minkätähden?
Sentähden,
ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;
sillä
he
loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:
"Katso,
minä panen Siioniin loukkauskiven
ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo,
se ei häpeään joudu."
Room. 10:2-3 Sillä minä todistan heistä [juutalaisista],
että heillä on kiivaus Jumalan puolesta,
mutta ei taidon mukaan;
sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta,
vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan,
eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Room. 11:7 Miten siis on?
Mitä Israel tavoittelee,
sitä se ei ole saavuttanut,
mutta valitut ovat sen saavuttaneet;
muut ovat paatuneet,
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit448385Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834786Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683632- 552216
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us201917Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71717Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3651617Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.671280Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2821168