Lomamatkailu ulkomaille on kiellettävä vuodeksi

Anonyymi

Koronavirus on osoittautumassa sitkeämmäksi kuin on luultu. Se voi uusiutua jo koronan sairastaneilla ja monet kantavat virusta ja levittävät sitä tietämättään. Kun rajoituksia ruvetaan purkamaan, niin on syytä kuitenkin jättää voimaan ulkomaan lomamatkakielto, ettei tauti leviä uudestaan. Mikään ei levitä tautia ympäri maailman tehokkaammin kuin miljoonat kännäävät turistit jotka pakkautuvat yhteen.

452

16462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan suositeltava ajatus. Kun itse menen etelän omistusasuntooni talveksi, ei tarvi katsella typeriä lomailijoita, jotka täyttävät kaikki paikat ja nillittävät typeristä asioista.
      Biitsilläkään on helpompi katsella hoikkia hyvävartisia paikallisia pimuja kun ei ole turisteja isoine mahoineen ja ryppyisine ihoineen edessä.

      • Anonyymi

        Öykkäri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öykkäri.

        Pummi.

      • Anonyymi

        Sulla on varmaan Espanjan passi?pysy siellä sitten!

      • Anonyymi

        Ei sulla mitään asuntoa ole etelässä. Eikä Suomessa.

      • Anonyymi

        Miks et pysynyt siellä paskamaassa...?????

      • Anonyymi

        Nyt menit liian pitkälle nulikka!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sulla mitään asuntoa ole etelässä. Eikä Suomessa.

        Asunto on sekä etelässä että Suomessa. Ei se ole nykyään mitenkään erityistä, tiedät sen hyvin.

      • Anonyymi

        Hyvä ystävä, jää sinne omistusasuntoosi pysyvästi.

      • Anonyymi

        Me emme juurikaan näe turisteja rannoilla emmekä kaupungissakaan. Talviasukit luumuilevat sisämaan reservatioissaan josta joitakin eksyy päivällä kaupunkiin.
        Rantojen isomahaiset ovat espanjalaisia ja englantilaisia. Enkut erottaa siitä, että ne ovat mahoineen kuin mättäitä. Eivät litisty selälläänkään ja jos eivät ole selällään niin molemmissa käsissä on jotain. Olutta, savuke, sämpylä, jotain muuta syötävää.

        100000:n asukkaan kaupunki hiljenee marraskuussa ja elämä käynnistyy pääsiäisenä joka on todellinen karnevaali, tavallisesti.
        Kiusallisen terveyshaitan vuoksi emme ehtineet menemään sinne joka onkin hyvä asia. Muuten olisimme hapatissa asunnossamme epämääräisen ajan. Olemme olleet 3kk:n jaksoja vaimon kanssa mutta normaalioloissa.
        Talossa on yli100 asuntoa ja talon sisällähän voisi seurustella ilman sakkouhkaa. 36:n vuoden aikana ovat kaikki talon tuttavamme kuolleet eikä nuoremiin ole syntynyt ystävyyssuhteita.

        Että oikein luumuillaan, kuten USAssa suomipoika Annapoliksessa

      • Anonyymi

        Persaukisen puheita, ei oikeasti rikkaat rehentele, näin vaan on.

      • Anonyymi

        Eristäytymällä ei maailman viruksia voiteta, vain vastustuskyvyllä.

        Eristäytyminen johtaa vain kokonaisen kansakunnan katoamiseen.

        Muuntautuvaan virukseen ei ole eikä tule rokotetta. Aidsin kanssa on tilanne toinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ystävä, jää sinne omistusasuntoosi pysyvästi.

        Kumpaanko?

      • Anonyymi

        Huutele sitten taas sieltä etelän omistusasunoltasi Suomen suurlähetystöltä apua, kun Coronan 2 aalto alkaa kaataa naapureitasi.

      • Anonyymi

        Siitä vaan sinne etelään katsomaan pilkallisia pimuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eristäytymällä ei maailman viruksia voiteta, vain vastustuskyvyllä.

        Eristäytyminen johtaa vain kokonaisen kansakunnan katoamiseen.

        Muuntautuvaan virukseen ei ole eikä tule rokotetta. Aidsin kanssa on tilanne toinen.

        Juu, juu.. Etkö oikeasti tiedä miksi tässä eristäydytään? Jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittää! Ei tältä suojautumaan pysty täysin.

      • Minä myin helmikuussa etelän asuntoni, kuulun riskiryhmään, ajattelin että en enää tarvi.
        ei ole kallista vuokratakaan, voi vuokrata suomalaiseltakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persaukisen puheita, ei oikeasti rikkaat rehentele, näin vaan on.

        Se on voittanut jotain 10 k arvasta ja rehentelee nyt pari kuukautta kunnes rahat on käytetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eristäytymällä ei maailman viruksia voiteta, vain vastustuskyvyllä.

        Eristäytyminen johtaa vain kokonaisen kansakunnan katoamiseen.

        Muuntautuvaan virukseen ei ole eikä tule rokotetta. Aidsin kanssa on tilanne toinen.

        Paras lääke Coronaan on pysyvä rajojen kiinni pano. Ei ulkomailta saapuvia - Ei coronaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on varmaan Espanjan passi?pysy siellä sitten!

        Jokainen joka matkustaa heti kun kynnelle kykenee on vastuuton ja järjetön. Sen kaltaiset ihmiset tämän taudin ovat levittäneetkin pitkin maailmaa. Totaalinen matkustuskielto on ainut tapa saada idiootit kuriin.

        Aidsiin on koetettu kehitellä rokotetta 30 vuotta! Vaikeaa on, kun virus muuntuu.

        Oletan, että olet itse valmis etulinjaan tässä vastustuskyvyn hankkimisessa?
        Sen kun voi, (ehkä) hankkia sairastamalla tauti.

        Tosin virus voi muuntua, kuten influenssassa, joten vastustuskyky kestääkin vain vuoden, kaksi. Pakko ottaa uusi rokote vuosittain.

        Rokote koronaan voi tulla vuoden kuluttua, mutta koko väestön rokottaminen kestää vuosia! Köyhillä mailla ei ole varaa rokottaa kaikkia.

      • Anonyymi

        Emme oikkes jymmärtäneet tätä tekstiä, oletko vai etkö ole Suomessa vai miten se meni??

      • Anonyymi

        Ihme itkemistä aiheesta, eipä täällä hirveän asiallista keskustelua taida missään ketjussa olla. Joku provosoi ja 10 ihmistä tarttuu syöttiin :)

      • Anonyymi

        Ja nyt tulit paskat housuissa Suomeen nillittämään.
        Mikset pysynyt siellä loma-asunnossasi vaan tulit tänne tartuttamaan koronaa tuhansien kaltaistesi tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras lääke Coronaan on pysyvä rajojen kiinni pano. Ei ulkomailta saapuvia - Ei coronaa.

        Voidaan Lappi sitten samalla sulkea ja siirtää asukkaat etelään, kun turismi siellä loppuu ja suomalaisilla enää ole rahaa käyttää ;) Saamelaiset taitaa olla voittajia tässä skenaariossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eristäytymällä ei maailman viruksia voiteta, vain vastustuskyvyllä.

        Eristäytyminen johtaa vain kokonaisen kansakunnan katoamiseen.

        Muuntautuvaan virukseen ei ole eikä tule rokotetta. Aidsin kanssa on tilanne toinen.

        Meillä muutamalla suomalaisella oli mahdollisuus tutustua tilanteeseen siellä etelässä. Huomasimme, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset alkoivat matkata tai suunnitella matkaa Suomeen. Sellaisetkin, jotka olivat asuneet kauan etelän auringossa.
        Tosin alueella oli muutama henkilö, joka sanoi, että ovat kotioloissa ja lähes kokonaan eristyksissä kaikista muista ja siksi ovat itse valitussa karanteenissa ja nauttivat puutarhasta ja auringosta ja keksivät tekemistä muutamaksi kuukaudeksi.

        Paikallisessa sairaalassa vieraillessa oli pakko todeta, että etenkin vuodeosastoilla potilaiden hoitoa ei voi verrata missään tapauksessa Suomeen. Homma on niin alkeellista ja henkilökunnan koulutus...… huh huh. Jotkut kertoivat, että alueella on hyviä lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ja muutamia suomalaisia terveydenhoitoalan ammattilaisia.

        Loppupäätelmässä oli pakko todeta, että se ei auta vaikeassa tilanteessa, kun potilas joutuu oikeasti useammaksi viikoksi sairaalaan ja mahdollisesti teholle. Silloin henki on korkeammassa kädessä!

        Vastustuskyvyn saavuttaminen yksilötasolla ja populaation (tai osan väestön) tasolla on tämän viruksen suhteen tällä hetkellä suuri kysymysmerkki. Tämä virus on tällä hetkellä saavutetun tiedon mukaan poikkeuksellinen.

        - Yksi tekijä, joka tekee rokotteen löytämisen vaikeaksi, on viruksen pintarakenteen poikkeuksellinen konfiguraatio (muoto/rakenne) ja viruksen nopeahko muuntautumiskyky. Tämä estää tai ainakin vähentää vasta-aineen antibodien kykyä blokata virus siten, että se ei voisi vahingoittaa isäntäsoluja ja kudoksia; (siis ihmisen kudoksia ja elimiä). ( Ja toimivien antibodien löytämistä). Tämä merkitsee sitä, että täydellistä tai pitkäaikaista immuniteettiä ei ilmeisesti saavuteta.

        - Eristäytyminen on siksi tärkeää, että se antaa meille aikaa taistella vastaan ja säilyä hengissä. Valoa tunnelin päässä näkyy jo jonkln verran, mutta aikaa tarvitaan lisää lääkkeiden kehittämiseen ja viruksen blokkaamiseen sopivien vasta-aineiden kehittämiseen.
        Ongelmallista on myös, että tämä virus viihtyy tiheään asutuissa paikoissa, suurissa väkijoukoissa, alueella, jolla on väkeä, joka ei ymmärrä sen elintapaa ja leviämistä. Virus liikkuu lentämällä lentokoneella (siis ihmisten mukana), se leviää siellä missä useita henkilöitä kokoontuu. Se hyödyntää hengitystieinfektioita, huonoa hygieniaa, leviää airosolin avulla nykyisen tiedon perusteella jopa 11 metrin päästä tarttuen. Se saattaa tarttua oireettomien kautta toiseen ihmiseen,,,. Eli näiden ominaisuuksien takia joudumme kaikki olemaan erityisen huolellisia ja varovaisia.

        Eristäytyminen antaa aikaa ratkaista vaikeita kysymyksiä. Piittaamattomuus ja hölmöily voi johtaa tuhansiin turhiin kuolemiin koko väestön keskuudessa. Monet ihmiset eivät voi suhtautua vakavasti vaaraan, jota ei näe. Tämä virus näkyy kunnolla vain elektronimikroskoopin avulla. Siksi täytyy uskoa sen ominaisuudet vaikka sitä ei itse näe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt tulit paskat housuissa Suomeen nillittämään.
        Mikset pysynyt siellä loma-asunnossasi vaan tulit tänne tartuttamaan koronaa tuhansien kaltaistesi tavoin.

        No ihan tarkoituksella tulin tartuttamaan suomalaisiin koronaa.

        Silti tätä pahasti liioitellaan. Todellisuudessa teholle ei joudu kuin noin joitakin promilleja sairastuneista ja alle prosentti sairastuneista. Loppujen lopulta, korona ei ole mikään kuolemantauti, se on vain pari kertaa vaarallisempi kuin normaali influenssa (jos sitäkään). Ja lapsille ja nuorille jopa vaarattomampi kuin influenssa. Toki influenssaakaan ei pidä vähätellä, se tappaa joka vuosi ainakin satoja ihmisiä Suomessa ja maailmassa noin puoli miljoonaa ihmistä. Itse asiassa, joka vuosi yli 100 ihmistä joutuu teholle pelkän influenssan takia. Ei toki samaan aikaan, mutta samaan aikaan voi olla yli 30 ihmistä teholla influenssan takia. Tällä hetkellä korona ei ole lähelläkään influenssaa tappavuudessa täällä.

        Monet tietenkin sanovat, että tämä on uusi virus, sille ei ole vastustuskykyä plää plää. Todellisuus kuitenkin on, että sillä ei ole mitään merkitystä. Korona ei tule olemaan edes tämän vuoden tappavin tauti (tuberkuloosi tappaa 1,5 miljoonaa ihmistä joka vuosi, eikä kukaan sitä edes huomaa) eikä se tule olemaan edes yksi vaarallisimmista pandemioista. 1900-luvulla oli monia pandemioita jotka tappoivat paljon enemmän. Vaikka korona tappaisi miljoona ihmistä maailmassa, ei se silti olisi erityisen vaarallinen. Oikeastaan korona tullaan tulevaisuudessa aivottomasta hysteriasta, ei vaarallisuudesta.

        Ja jos teknisiä ollaan, Suomessa kuolee joka ainoa vuosi turhaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Joka vuosi kuolee yli 55 000 ihmistä ja suurin osa "ennenaikaisesti" monistakin syistä. On tietenkin vaikea sanoa mikä on ennenaikaista, koska oikeastaan kaikkiin kuolinsyihin liittyy jokin asia, jonka poistamalla olisi voinut elämää pidentää...

        Itse sanoisin, että korona ei ole stressaamisen arvoinen asia. Parempi käyttäytyä kuin koronaa ei olisi olemassakaan. Itse pidän kasvomaskeja, käsidesiä, wc-paperin hamstraus, suurta ruokavarastoa ym vain naurettavana pelleilynä. En ole kertaakaan ostanut käsihuuhdetta, koska se on turha tuote, en tule ostamaan kasvomaskejakaan (enkä käytä mitään muutakaan kasvosuojaa), en hamstraa wc-paperia (ostan vain pienimmän paketin kerralla, jos sitä tarvitsen) ja ruokaa minulla on kaapeissa maksimissaan kolmeksi päivää. En omista pakastinta enkä sellaista halua, vaikka tila sille onkin, joten ruokien pitää mahtua pieneen pakastelokeroon (johon ei mahdu edes iso pakastepizza). Lopetin uutisten ja ajankohtaisohjelmien katsomisen kokonaan kun uutisissa vain ruikutetaan koronasta. En tiedä paljon mitään, mitä koronassa täällä on tapahtunut (luen vain ulkomaisia uutisia netissä nyt) otsikkoja enempää eikä kiinnostakaan. En tiennyt uudenmaan saarrostakaan ennen kuin viesti tuli kännykkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aidsiin on koetettu kehitellä rokotetta 30 vuotta! Vaikeaa on, kun virus muuntuu.

        Oletan, että olet itse valmis etulinjaan tässä vastustuskyvyn hankkimisessa?
        Sen kun voi, (ehkä) hankkia sairastamalla tauti.

        Tosin virus voi muuntua, kuten influenssassa, joten vastustuskyky kestääkin vain vuoden, kaksi. Pakko ottaa uusi rokote vuosittain.

        Rokote koronaan voi tulla vuoden kuluttua, mutta koko väestön rokottaminen kestää vuosia! Köyhillä mailla ei ole varaa rokottaa kaikkia.

        Tosin nykyaikana voi länsimaissa AIDS:in kanssa voi elää kymmeniä vuosia. Lääkitykset ovat kehittyneet sille asteelle, että käytännössä kukaan, jolla on mahdollisuus hyvään terveydenhuoltoon, ei enää kuole AIDS:iin. Esimerkiksi "Magic" Johnsonilla on ollut AIDS jo kymmenien vuosien ajan eikä ole lähelläkään kuolemaa. AIDS ei enää tapa kuin kehitysmaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä muutamalla suomalaisella oli mahdollisuus tutustua tilanteeseen siellä etelässä. Huomasimme, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset alkoivat matkata tai suunnitella matkaa Suomeen. Sellaisetkin, jotka olivat asuneet kauan etelän auringossa.
        Tosin alueella oli muutama henkilö, joka sanoi, että ovat kotioloissa ja lähes kokonaan eristyksissä kaikista muista ja siksi ovat itse valitussa karanteenissa ja nauttivat puutarhasta ja auringosta ja keksivät tekemistä muutamaksi kuukaudeksi.

        Paikallisessa sairaalassa vieraillessa oli pakko todeta, että etenkin vuodeosastoilla potilaiden hoitoa ei voi verrata missään tapauksessa Suomeen. Homma on niin alkeellista ja henkilökunnan koulutus...… huh huh. Jotkut kertoivat, että alueella on hyviä lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ja muutamia suomalaisia terveydenhoitoalan ammattilaisia.

        Loppupäätelmässä oli pakko todeta, että se ei auta vaikeassa tilanteessa, kun potilas joutuu oikeasti useammaksi viikoksi sairaalaan ja mahdollisesti teholle. Silloin henki on korkeammassa kädessä!

        Vastustuskyvyn saavuttaminen yksilötasolla ja populaation (tai osan väestön) tasolla on tämän viruksen suhteen tällä hetkellä suuri kysymysmerkki. Tämä virus on tällä hetkellä saavutetun tiedon mukaan poikkeuksellinen.

        - Yksi tekijä, joka tekee rokotteen löytämisen vaikeaksi, on viruksen pintarakenteen poikkeuksellinen konfiguraatio (muoto/rakenne) ja viruksen nopeahko muuntautumiskyky. Tämä estää tai ainakin vähentää vasta-aineen antibodien kykyä blokata virus siten, että se ei voisi vahingoittaa isäntäsoluja ja kudoksia; (siis ihmisen kudoksia ja elimiä). ( Ja toimivien antibodien löytämistä). Tämä merkitsee sitä, että täydellistä tai pitkäaikaista immuniteettiä ei ilmeisesti saavuteta.

        - Eristäytyminen on siksi tärkeää, että se antaa meille aikaa taistella vastaan ja säilyä hengissä. Valoa tunnelin päässä näkyy jo jonkln verran, mutta aikaa tarvitaan lisää lääkkeiden kehittämiseen ja viruksen blokkaamiseen sopivien vasta-aineiden kehittämiseen.
        Ongelmallista on myös, että tämä virus viihtyy tiheään asutuissa paikoissa, suurissa väkijoukoissa, alueella, jolla on väkeä, joka ei ymmärrä sen elintapaa ja leviämistä. Virus liikkuu lentämällä lentokoneella (siis ihmisten mukana), se leviää siellä missä useita henkilöitä kokoontuu. Se hyödyntää hengitystieinfektioita, huonoa hygieniaa, leviää airosolin avulla nykyisen tiedon perusteella jopa 11 metrin päästä tarttuen. Se saattaa tarttua oireettomien kautta toiseen ihmiseen,,,. Eli näiden ominaisuuksien takia joudumme kaikki olemaan erityisen huolellisia ja varovaisia.

        Eristäytyminen antaa aikaa ratkaista vaikeita kysymyksiä. Piittaamattomuus ja hölmöily voi johtaa tuhansiin turhiin kuolemiin koko väestön keskuudessa. Monet ihmiset eivät voi suhtautua vakavasti vaaraan, jota ei näe. Tämä virus näkyy kunnolla vain elektronimikroskoopin avulla. Siksi täytyy uskoa sen ominaisuudet vaikka sitä ei itse näe.

        Suomessa on parempi terveydenhuolto ja jos verot maksetaan Suomeen tulee kaikki tänne ennen sairastumistaan. Tietysti. Nyt on turha valittaa kun niitä Paria veroeuroa on aivan järjettömästi metsästetty Portugalissa isolla rahalla. Tappioksi meni tämäkin

      • Anonyymi

        Samaa mieltä pysyköön siellä nää mollaajat.olen asunut kanadassa mutta ei olis tullut mieleenkään mollata kotimaatani😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öykkäri.

        JA TÄNNE TULIT LUUSERI KORONAA KARKUUN. HÄPEÄ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persaukisen puheita, ei oikeasti rikkaat rehentele, näin vaan on.

        EI TODELLAKAAN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asunto on sekä etelässä että Suomessa. Ei se ole nykyään mitenkään erityistä, tiedät sen hyvin.

        Jep, vähänkin kun osaa hoitaa raha-asioitaan, niin helposti on asunto suomessa ja ulkomailla, ei siihen paljoa vaadita, kivaahan tämä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaan Lappi sitten samalla sulkea ja siirtää asukkaat etelään, kun turismi siellä loppuu ja suomalaisilla enää ole rahaa käyttää ;) Saamelaiset taitaa olla voittajia tässä skenaariossa

        Ei ja EI, lappilaiset pysyköön lapissaan ja etelän ihmiset etelässä, eikä lapista ketään saa päästää etelään, sieltä ruotsista työssä käydessään sitä koronaa kuljettelevat lappiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä muutamalla suomalaisella oli mahdollisuus tutustua tilanteeseen siellä etelässä. Huomasimme, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset alkoivat matkata tai suunnitella matkaa Suomeen. Sellaisetkin, jotka olivat asuneet kauan etelän auringossa.
        Tosin alueella oli muutama henkilö, joka sanoi, että ovat kotioloissa ja lähes kokonaan eristyksissä kaikista muista ja siksi ovat itse valitussa karanteenissa ja nauttivat puutarhasta ja auringosta ja keksivät tekemistä muutamaksi kuukaudeksi.

        Paikallisessa sairaalassa vieraillessa oli pakko todeta, että etenkin vuodeosastoilla potilaiden hoitoa ei voi verrata missään tapauksessa Suomeen. Homma on niin alkeellista ja henkilökunnan koulutus...… huh huh. Jotkut kertoivat, että alueella on hyviä lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ja muutamia suomalaisia terveydenhoitoalan ammattilaisia.

        Loppupäätelmässä oli pakko todeta, että se ei auta vaikeassa tilanteessa, kun potilas joutuu oikeasti useammaksi viikoksi sairaalaan ja mahdollisesti teholle. Silloin henki on korkeammassa kädessä!

        Vastustuskyvyn saavuttaminen yksilötasolla ja populaation (tai osan väestön) tasolla on tämän viruksen suhteen tällä hetkellä suuri kysymysmerkki. Tämä virus on tällä hetkellä saavutetun tiedon mukaan poikkeuksellinen.

        - Yksi tekijä, joka tekee rokotteen löytämisen vaikeaksi, on viruksen pintarakenteen poikkeuksellinen konfiguraatio (muoto/rakenne) ja viruksen nopeahko muuntautumiskyky. Tämä estää tai ainakin vähentää vasta-aineen antibodien kykyä blokata virus siten, että se ei voisi vahingoittaa isäntäsoluja ja kudoksia; (siis ihmisen kudoksia ja elimiä). ( Ja toimivien antibodien löytämistä). Tämä merkitsee sitä, että täydellistä tai pitkäaikaista immuniteettiä ei ilmeisesti saavuteta.

        - Eristäytyminen on siksi tärkeää, että se antaa meille aikaa taistella vastaan ja säilyä hengissä. Valoa tunnelin päässä näkyy jo jonkln verran, mutta aikaa tarvitaan lisää lääkkeiden kehittämiseen ja viruksen blokkaamiseen sopivien vasta-aineiden kehittämiseen.
        Ongelmallista on myös, että tämä virus viihtyy tiheään asutuissa paikoissa, suurissa väkijoukoissa, alueella, jolla on väkeä, joka ei ymmärrä sen elintapaa ja leviämistä. Virus liikkuu lentämällä lentokoneella (siis ihmisten mukana), se leviää siellä missä useita henkilöitä kokoontuu. Se hyödyntää hengitystieinfektioita, huonoa hygieniaa, leviää airosolin avulla nykyisen tiedon perusteella jopa 11 metrin päästä tarttuen. Se saattaa tarttua oireettomien kautta toiseen ihmiseen,,,. Eli näiden ominaisuuksien takia joudumme kaikki olemaan erityisen huolellisia ja varovaisia.

        Eristäytyminen antaa aikaa ratkaista vaikeita kysymyksiä. Piittaamattomuus ja hölmöily voi johtaa tuhansiin turhiin kuolemiin koko väestön keskuudessa. Monet ihmiset eivät voi suhtautua vakavasti vaaraan, jota ei näe. Tämä virus näkyy kunnolla vain elektronimikroskoopin avulla. Siksi täytyy uskoa sen ominaisuudet vaikka sitä ei itse näe.

        Siinä vasta asiantuntija suoltaa "totuutta" täällä suoli24:ssa, ei helvetti sentään, laita nyt ihmeessä linkkejä noihin "faktoihin" jookos?
        Mitä vuodatuksessasi oli, mitä ei julkisuudesta löydy vähän kaivelemalla?, varsinainen sanaseppo, hyi hyi!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen joka matkustaa heti kun kynnelle kykenee on vastuuton ja järjetön. Sen kaltaiset ihmiset tämän taudin ovat levittäneetkin pitkin maailmaa. Totaalinen matkustuskielto on ainut tapa saada idiootit kuriin.

        rajat auki ja talous liikkeelle on aina oikea ratkaisu. Koronaan tähän mennessä Suomessa kuollut vähemmän kuin normaali kahden viikon kuolleisuus, ja nekin vanhuksia. Turhaa hysteriaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti tätä pahasti liioitellaan. Todellisuudessa teholle ei joudu kuin noin joitakin promilleja sairastuneista ja alle prosentti sairastuneista. Loppujen lopulta, korona ei ole mikään kuolemantauti, se on vain pari kertaa vaarallisempi kuin normaali influenssa (jos sitäkään). Ja lapsille ja nuorille jopa vaarattomampi kuin influenssa. Toki influenssaakaan ei pidä vähätellä, se tappaa joka vuosi ainakin satoja ihmisiä Suomessa ja maailmassa noin puoli miljoonaa ihmistä. Itse asiassa, joka vuosi yli 100 ihmistä joutuu teholle pelkän influenssan takia. Ei toki samaan aikaan, mutta samaan aikaan voi olla yli 30 ihmistä teholla influenssan takia. Tällä hetkellä korona ei ole lähelläkään influenssaa tappavuudessa täällä.

        Monet tietenkin sanovat, että tämä on uusi virus, sille ei ole vastustuskykyä plää plää. Todellisuus kuitenkin on, että sillä ei ole mitään merkitystä. Korona ei tule olemaan edes tämän vuoden tappavin tauti (tuberkuloosi tappaa 1,5 miljoonaa ihmistä joka vuosi, eikä kukaan sitä edes huomaa) eikä se tule olemaan edes yksi vaarallisimmista pandemioista. 1900-luvulla oli monia pandemioita jotka tappoivat paljon enemmän. Vaikka korona tappaisi miljoona ihmistä maailmassa, ei se silti olisi erityisen vaarallinen. Oikeastaan korona tullaan tulevaisuudessa aivottomasta hysteriasta, ei vaarallisuudesta.

        Ja jos teknisiä ollaan, Suomessa kuolee joka ainoa vuosi turhaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Joka vuosi kuolee yli 55 000 ihmistä ja suurin osa "ennenaikaisesti" monistakin syistä. On tietenkin vaikea sanoa mikä on ennenaikaista, koska oikeastaan kaikkiin kuolinsyihin liittyy jokin asia, jonka poistamalla olisi voinut elämää pidentää...

        Itse sanoisin, että korona ei ole stressaamisen arvoinen asia. Parempi käyttäytyä kuin koronaa ei olisi olemassakaan. Itse pidän kasvomaskeja, käsidesiä, wc-paperin hamstraus, suurta ruokavarastoa ym vain naurettavana pelleilynä. En ole kertaakaan ostanut käsihuuhdetta, koska se on turha tuote, en tule ostamaan kasvomaskejakaan (enkä käytä mitään muutakaan kasvosuojaa), en hamstraa wc-paperia (ostan vain pienimmän paketin kerralla, jos sitä tarvitsen) ja ruokaa minulla on kaapeissa maksimissaan kolmeksi päivää. En omista pakastinta enkä sellaista halua, vaikka tila sille onkin, joten ruokien pitää mahtua pieneen pakastelokeroon (johon ei mahdu edes iso pakastepizza). Lopetin uutisten ja ajankohtaisohjelmien katsomisen kokonaan kun uutisissa vain ruikutetaan koronasta. En tiedä paljon mitään, mitä koronassa täällä on tapahtunut (luen vain ulkomaisia uutisia netissä nyt) otsikkoja enempää eikä kiinnostakaan. En tiennyt uudenmaan saarrostakaan ennen kuin viesti tuli kännykkään.

        jep

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on parempi terveydenhuolto ja jos verot maksetaan Suomeen tulee kaikki tänne ennen sairastumistaan. Tietysti. Nyt on turha valittaa kun niitä Paria veroeuroa on aivan järjettömästi metsästetty Portugalissa isolla rahalla. Tappioksi meni tämäkin

        itseasiassa EU:ssa saa hakeutua hoitoon varsin laajasti ihan minne tahansa - riippumatta missä asuu
        https://europa.eu/european-union/life/healthcare_fi

      • Anonyymi

        Opin lukemaan ja kirjoittamaan kolmantena sotatalvena 1944 jolloin helmikuun pommituksien aikaan lahetin ensimmaisen kirjeen Pusulasta Oulunkylaan aidilleni: Onko pommitettu kun on kirkas ilma. Taytin kolme vuotta. Taisit itse oppia em. taidot tyylistasi paatellen vasta tarkkailuluokalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä muutamalla suomalaisella oli mahdollisuus tutustua tilanteeseen siellä etelässä. Huomasimme, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset alkoivat matkata tai suunnitella matkaa Suomeen. Sellaisetkin, jotka olivat asuneet kauan etelän auringossa.
        Tosin alueella oli muutama henkilö, joka sanoi, että ovat kotioloissa ja lähes kokonaan eristyksissä kaikista muista ja siksi ovat itse valitussa karanteenissa ja nauttivat puutarhasta ja auringosta ja keksivät tekemistä muutamaksi kuukaudeksi.

        Paikallisessa sairaalassa vieraillessa oli pakko todeta, että etenkin vuodeosastoilla potilaiden hoitoa ei voi verrata missään tapauksessa Suomeen. Homma on niin alkeellista ja henkilökunnan koulutus...… huh huh. Jotkut kertoivat, että alueella on hyviä lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ja muutamia suomalaisia terveydenhoitoalan ammattilaisia.

        Loppupäätelmässä oli pakko todeta, että se ei auta vaikeassa tilanteessa, kun potilas joutuu oikeasti useammaksi viikoksi sairaalaan ja mahdollisesti teholle. Silloin henki on korkeammassa kädessä!

        Vastustuskyvyn saavuttaminen yksilötasolla ja populaation (tai osan väestön) tasolla on tämän viruksen suhteen tällä hetkellä suuri kysymysmerkki. Tämä virus on tällä hetkellä saavutetun tiedon mukaan poikkeuksellinen.

        - Yksi tekijä, joka tekee rokotteen löytämisen vaikeaksi, on viruksen pintarakenteen poikkeuksellinen konfiguraatio (muoto/rakenne) ja viruksen nopeahko muuntautumiskyky. Tämä estää tai ainakin vähentää vasta-aineen antibodien kykyä blokata virus siten, että se ei voisi vahingoittaa isäntäsoluja ja kudoksia; (siis ihmisen kudoksia ja elimiä). ( Ja toimivien antibodien löytämistä). Tämä merkitsee sitä, että täydellistä tai pitkäaikaista immuniteettiä ei ilmeisesti saavuteta.

        - Eristäytyminen on siksi tärkeää, että se antaa meille aikaa taistella vastaan ja säilyä hengissä. Valoa tunnelin päässä näkyy jo jonkln verran, mutta aikaa tarvitaan lisää lääkkeiden kehittämiseen ja viruksen blokkaamiseen sopivien vasta-aineiden kehittämiseen.
        Ongelmallista on myös, että tämä virus viihtyy tiheään asutuissa paikoissa, suurissa väkijoukoissa, alueella, jolla on väkeä, joka ei ymmärrä sen elintapaa ja leviämistä. Virus liikkuu lentämällä lentokoneella (siis ihmisten mukana), se leviää siellä missä useita henkilöitä kokoontuu. Se hyödyntää hengitystieinfektioita, huonoa hygieniaa, leviää airosolin avulla nykyisen tiedon perusteella jopa 11 metrin päästä tarttuen. Se saattaa tarttua oireettomien kautta toiseen ihmiseen,,,. Eli näiden ominaisuuksien takia joudumme kaikki olemaan erityisen huolellisia ja varovaisia.

        Eristäytyminen antaa aikaa ratkaista vaikeita kysymyksiä. Piittaamattomuus ja hölmöily voi johtaa tuhansiin turhiin kuolemiin koko väestön keskuudessa. Monet ihmiset eivät voi suhtautua vakavasti vaaraan, jota ei näe. Tämä virus näkyy kunnolla vain elektronimikroskoopin avulla. Siksi täytyy uskoa sen ominaisuudet vaikka sitä ei itse näe.

        Hieno ja rakentava kirjoitus. Olin maaliskuussa Kuubassa, siella tehtiin kokeita muunmuassa, kun koronapositiivinen aivasti niin viruksia oli 18 metrin etaisyydella. Viruksen leviaminen lentokoneella ei pida paikkaansa ,koska Karibialla koronaa ilmestyi kaukaisille saarille joihin ei tullut eika lahtenyt ketaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, juu.. Etkö oikeasti tiedä miksi tässä eristäydytään? Jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittää! Ei tältä suojautumaan pysty täysin.

        Juuri näin. Kyse on terveydenhuollon kapasiteetista ja ajan ostamisesta että löydetään paremmat lääkkeet ja rokote.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras lääke Coronaan on pysyvä rajojen kiinni pano. Ei ulkomailta saapuvia - Ei coronaa.

        Maa kiinni: ei koronaa, ei tuontia eikä vientiä. Ei öljyä, bensaa, riisiä, banaaneja, telkkareita, kännyköitä, koneiden osia...
        Eletään kaskeamalla ja kalastamalla, kunnes kaikki metsät on kaadettu ja kalat ryöstökalastettu. Sitten voidaan kuolla nälkään tai syödä toisiamme, eikös juu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihme itkemistä aiheesta, eipä täällä hirveän asiallista keskustelua taida missään ketjussa olla. Joku provosoi ja 10 ihmistä tarttuu syöttiin :)

        Juuri näin. Trollit ja hullut riehuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on varmaan Espanjan passi?pysy siellä sitten!

        (Asunto)autol tai/ja (purje)venel Google-karttaa käyttäe, jol saattaa välttää tarkastuspisteet/blokit ihan kai laiilisest, tai sakko voi tul, jos jää kii. Voi myös yrittää kiertolentäen, koska aina jonneki pääsee.

        Tai matka maaha joka on avoin, ja jää vain kyseeks, onks hotels hinnat sit halvempii vai kalliimpii; kuik paljo on kysyntää, mahdollisuuksii muil mail lähtee muillaki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asunto on sekä etelässä että Suomessa. Ei se ole nykyään mitenkään erityistä, tiedät sen hyvin.

        "Asunto on sekä etelässä että Suomessa. Ei se ole nykyään mitenkään erityistä, tiedät sen hyvin."

        Niin varmaan älä vittu puhu paskaa!

        Eero Mikkola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras lääke Coronaan on pysyvä rajojen kiinni pano. Ei ulkomailta saapuvia - Ei coronaa.

        Se on jo myöhäistä. Korona on jo täällä, vai etkö ole lukenut lehtiä, tai katsonut TV:tä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asunto on sekä etelässä että Suomessa. Ei se ole nykyään mitenkään erityistä, tiedät sen hyvin.

        Ei todellakaan ole ihme asia että on asunto ulkomailla, mulla on kahdessa maassa.

    • Anonyymi

      Kyllä jokainen maa saa nyt niin kovan opin ettei uusi epidemia pääse enää näin rajuksi. Omassakin maassa on niin paljon sairastuneita, ettei lisätartuntoja tule sen kummemmin muualtakaan.

      • Anonyymi

        Onko tämä epidemiä muka raju? Huoh... On kymmeniä asioita, jotka tappavat paljon enemmän ihmisiä maailmassa kuin korona. Koronahysteria on mennyt jo naurettavan puolelle. 120 000 kuollutta tuntuu ehkä paljolta, mutta sekin on vain murto-osa siitä mitä normaali influenssa tappaa. Ruotsin lähes 1000 kuollutta ehkä tuntuu paljolta, mutta suuri osa heistä olisi kuollut joka tapauksessa tänä vuonna, nimittäin keskimääräinen kuolinikä on yli 80-vuotta. Suuri osa olisi kuollut influenssaankin ja jotkut johonkin muuhun.

        Ei sillä, että influenssaakaan tarvitsee vähätellä, mutta korona on vain pari kertaa vaarallisempi kuin influenssa ja silloinkin lähinnä vanhuksille. Nuorille korona on jopa influenssaa vaarattomampi.

        THL:n asiantuntijat kertoilleet, että korona on 10 kertaa vaarallisempi kuin esim. SARS.

        juuri näin.

        Hallitukselle tuki kollektiivinen inkontigenssiongelma ja paniikissa vedettiin hätäjarrusta kun ei muutakaan keksitty. Noin kolmasosa lääkäreistä on töissä muualla kuin julkisella sektorilla ja rahalla näitä voi vuokrata. Ja vielä pikkurahalla verrattuna tämän itseaiheutetun kriisin jälkihoitoon. Taitaa vaan olla niin, että kommunistin mielestä on pienempi paha tuhlata miljardeja tukiaisiin kuin maksaa sata miljonaa yksityisille. No, tyhmästä päästä kärsii koko kansa.

        Veikkaan, että tämän kriisin seurauksena tulevat työikäisten mielenterveysongelmat ja itsemurhat ylittävät vanhusten koronakuolemat, mutta eihän näitä dynaamisia vaikutuksia ehdi miettiä kun on hätä housuissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL:n asiantuntijat kertoilleet, että korona on 10 kertaa vaarallisempi kuin esim. SARS.

        THL:n asiantuntija selitti A-Studiossa, että vain 1/3 testauskasiteetista oli käytössä siksi, että julkisella puolella ei ole riittävästi infektiolääkäreitä seuraamaan tartuntaketjuja. Veri kuohahti ja mieleen tuli pari juttua:
        a) tarvitaanko lääkäri selvittämään kenen kanssa ihminen on ollut tekemisissä
        b) tarvitaanko tähän ylipäätänsä tervedenhuollon ammattilaista
        c) yksityiseltä sektorilta voi vuokrata lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa paljon halvemmalla kuin mitä kriisin jälkipykki maksaa
        d) jos ei testata, ei mitenkään voida saada tilannekuvaa ja tehdä oikeita päätöksiä. Tiedustelu on sodankäynnissä aivan keskeistä.

        Jos tämä on hallituksen THL:n ja muiden asiasta vastaavien päättäjien logiikka, niin maalla ei mene hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL:n asiantuntijat kertoilleet, että korona on 10 kertaa vaarallisempi kuin esim. SARS.

        Joko nuo "asiantuntijat" ovat idiootteja tai valehtelijoita. Ainakin jos kuolleisuusprosenttia katsotaan, pitäisi silloin koronan tappaa käytännössä jokaisen sairastuneen. Nimittäin SARS:in kuolleisuus oli 10%. Tilanne juuri päinvastoin kuin sanoit, SARS oli 10 kertaa tappavampi. Tosin tuon takia siihen reagoitiinkin nopeasti se päihitettiin jo alkuunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL:n asiantuntija selitti A-Studiossa, että vain 1/3 testauskasiteetista oli käytössä siksi, että julkisella puolella ei ole riittävästi infektiolääkäreitä seuraamaan tartuntaketjuja. Veri kuohahti ja mieleen tuli pari juttua:
        a) tarvitaanko lääkäri selvittämään kenen kanssa ihminen on ollut tekemisissä
        b) tarvitaanko tähän ylipäätänsä tervedenhuollon ammattilaista
        c) yksityiseltä sektorilta voi vuokrata lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa paljon halvemmalla kuin mitä kriisin jälkipykki maksaa
        d) jos ei testata, ei mitenkään voida saada tilannekuvaa ja tehdä oikeita päätöksiä. Tiedustelu on sodankäynnissä aivan keskeistä.

        Jos tämä on hallituksen THL:n ja muiden asiasta vastaavien päättäjien logiikka, niin maalla ei mene hyvin.

        Ei se noin mennyt, kirjoitat tahallaan valeuutisia. Näillä palstoilla riehuu trolleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juuri näin.

        Hallitukselle tuki kollektiivinen inkontigenssiongelma ja paniikissa vedettiin hätäjarrusta kun ei muutakaan keksitty. Noin kolmasosa lääkäreistä on töissä muualla kuin julkisella sektorilla ja rahalla näitä voi vuokrata. Ja vielä pikkurahalla verrattuna tämän itseaiheutetun kriisin jälkihoitoon. Taitaa vaan olla niin, että kommunistin mielestä on pienempi paha tuhlata miljardeja tukiaisiin kuin maksaa sata miljonaa yksityisille. No, tyhmästä päästä kärsii koko kansa.

        Veikkaan, että tämän kriisin seurauksena tulevat työikäisten mielenterveysongelmat ja itsemurhat ylittävät vanhusten koronakuolemat, mutta eihän näitä dynaamisia vaikutuksia ehdi miettiä kun on hätä housuissa.

        "Veikkaan, että tämän kriisin seurauksena tulevat työikäisten mielenterveysongelmat ja itsemurhat ylittävät vanhusten koronakuolemat, mutta eihän näitä dynaamisia vaikutuksia ehdi miettiä kun on hätä housuissa."

        Onneks on jo niin tottunut työttömyyteen kun oon jo 31-vuotias enkä ole koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa etten ainakaan työttömyyden takia itsemurhaa tee. Muuten taas on toi mielenterveys ollut niin heikoilla kantimilla jo 15 vuotta että ihan hyvin olisin sen itsemurhan voinut tehdä jo yli 10 vuotta sitten.

    • Anonyymi

      Kahden viikon valvottu karenssi ulkomailla käynnistä pitää pitää voimassa niinkauan kunnes toimiva rokote 💉 sars-cov-2 -virusta vastaan on saatavilla.

      Koskee kaikkea ulkomaan matkailua.

      • Anonyymi

        Varmasti.

      • Anonyymi

        Ulkomailla ensin 2 viikon karenssi ja palattua kotimaassa 2 viikon karenssi. No on Suomihenkilöllä 4 viikkoa lomaa, joten se riittää ulkomaanmatkailuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkomailla ensin 2 viikon karenssi ja palattua kotimaassa 2 viikon karenssi. No on Suomihenkilöllä 4 viikkoa lomaa, joten se riittää ulkomaanmatkailuun.

        Ja kaikkiin maihin karanteenihotellit, hintataso vähän normia korkeempi, kun turvallisuusmiehet ovilla vahtii, että ihmiset pysyy huoneissaan sen 2 viikkoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkomailla ensin 2 viikon karenssi ja palattua kotimaassa 2 viikon karenssi. No on Suomihenkilöllä 4 viikkoa lomaa, joten se riittää ulkomaanmatkailuun.

        Sossupummia vituttaa kun ei pääse ulkomaille kun ei ole massia.

    • Anonyymi

      Ei hemmetis, on tässä jo kaksi lomamatkaa ostettuna loppuvuodeksi, nyt äkkiä rajoitukset pois

      • Anonyymi

        No peru ne matkasi! Ei tänne kaivata toista tai kolmatta korona-aaltoa!

      • Anonyymi

        Juuri nämä jotka matkustavat monta kertaa vuodessa, tuhoavat ekosysteemin sekä ihmiskunnan lisäämällä ilmastonmuutosta ja levittämällä tauteja. Rautoihin semmoiset!

      • Anonyymi

        Ei rajoitusten poiston kanssa pidä hosua! Ne täytyy pitää kesän yli, ja vasta syksyllä katsella tilannetta uudelleen. Maltti on valttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä jotka matkustavat monta kertaa vuodessa, tuhoavat ekosysteemin sekä ihmiskunnan lisäämällä ilmastonmuutosta ja levittämällä tauteja. Rautoihin semmoiset!

        Ei huolta Järviradioon soitti pappa tosissaan, ei ollut aprillipäivä. Hän tiesi, että kellojen siirto aiheutti tätä ilmastonmuutosta ja kun ajat palautetaan entiselleen niin ilmasto paranee.
        On meitä fiksuja täällä Suomessa, niin kuin tämä laiton Uudenmaan sulkeminen. Tuomarit olivat sitä mieltä, että lain kirjain sanoo, että kansalaisilla on liikkumisen vapaus.
        Nyt pitäisi vaan saada selville ne tyypit, jotka aiheuttivat tämän laittoman Uudenmaan sulkemisen. Heidäthän lain mukaan pitäisi tuomita kansalaisten vapaudenriistosta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No peru ne matkasi! Ei tänne kaivata toista tai kolmatta korona-aaltoa!

        Parissa maassa taitaa olla Suomea vähemmän tartuntoja, joten ihme hölmöily kategorisesti kiitän estää. Vapaaehtoiset voi eristää itsenä minun puolesta vaikka 2 vuodeksi halutessaan. Katsotaan nyt miten tilanne etenee täällä ja muualla, eikä aleta tekemään pitkälle kantavia päätöksiä nykyisin tiedoin taudista. Toinen aalto voi yhtä hyvin tulla kotimaasta aivan kuten normaalit influenssa aallot .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri nämä jotka matkustavat monta kertaa vuodessa, tuhoavat ekosysteemin sekä ihmiskunnan lisäämällä ilmastonmuutosta ja levittämällä tauteja. Rautoihin semmoiset!

        Totta. On kummallista että ihminen kokee tarvitsevansa 2-5 lentäen tehtävää ulkomaanmatkaa vuodessa. Itse en ole lentokoneella ulkomaille matkustanut vuoden 2010 jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. On kummallista että ihminen kokee tarvitsevansa 2-5 lentäen tehtävää ulkomaanmatkaa vuodessa. Itse en ole lentokoneella ulkomaille matkustanut vuoden 2010 jälkeen.

        Ne luulevat muuttuvansa jotenkin paremmiksi tai olevansa jotenkin parempia. Ja monihan menee vain siksi, että on pakko, kun muutkin / naapurikin menee. - Nm. Eivät avartuakseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. On kummallista että ihminen kokee tarvitsevansa 2-5 lentäen tehtävää ulkomaanmatkaa vuodessa. Itse en ole lentokoneella ulkomaille matkustanut vuoden 2010 jälkeen.

        Ihanaa kun pääsee matkustamaan ulkomaille 2-3 vuodessa. Köyhät pysyköön Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei huolta Järviradioon soitti pappa tosissaan, ei ollut aprillipäivä. Hän tiesi, että kellojen siirto aiheutti tätä ilmastonmuutosta ja kun ajat palautetaan entiselleen niin ilmasto paranee.
        On meitä fiksuja täällä Suomessa, niin kuin tämä laiton Uudenmaan sulkeminen. Tuomarit olivat sitä mieltä, että lain kirjain sanoo, että kansalaisilla on liikkumisen vapaus.
        Nyt pitäisi vaan saada selville ne tyypit, jotka aiheuttivat tämän laittoman Uudenmaan sulkemisen. Heidäthän lain mukaan pitäisi tuomita kansalaisten vapaudenriistosta!!

        Uudenmaan sulku saisi olla ainakin 10.5.2020 saakka, ettei sitten lähdetä äitejä sairastuttamaan maakuntiin, siinä se vapaus korreloituu, kun kymmeniä ikä-äitejä tartutetaan sen takia, että kalenterissa lukee Äitienpäivä, vielä ei olla selvillä vesillä, ja ne jotka vetoavat liikkumisen vapauteen, haistakoon sitä "itteänsä", terveys on kuitenkin arvokkaampaa, kuin se liikkumien sinne maakuntiin, ja ittehän olette tänne uudellemaalle änkeneet töitten perässä, nyt pysytään täällä, kunnes tartuntojen määrä putoaa alle 10kpl/vrk, oletteko valmiita?

        t. syntyperäinen uusmaalainen.

    • Anonyymi

      Entinen huoleton äkkilähdöllä viikoksi etelä lämpöön tyyppinen elämänmuoto on ikuisesti taakse jäänyttä aikaa.

      • Anonyymi

        Se on oikein.

      • Anonyymi

        Ei suinkaan, ainoastaa väliaikaisesti, ensi vuonna niitä tehdään jo entiseen tapaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on oikein.

        kademieli kukassaan!!

      • Anonyymi

        Ehkä vuoden tai max pari, ei matkustelu mihinkään häviä kun ei ole mikään katastrofi pysäyttänyt ihmisten halua matkustaa pitkin maailmaa. Hinnoittelulla voitaisiin vaikuttaa vähän, mutta niin moni maa elää turismista että sieltä viimeistään löytyy halua laittaa lennot liikkeelle vaikka omien yhtiöiden kautta.

    • Anonyymi

      Ettei kukaan olisi tietämätön, ettei yksikään saata kahta herraa palvella, ja näin pettää itseään, sillä taivaan linnutkin matkaa ilman raskaita taakkoja.

      • Anonyymi

        Aamen. Jätetään lentäminen linnuille kun niitä vielä on.

    • Anonyymi

      Eipä tuolla ulkomailla ole aikaisemminkaan tullut käytyä.

      • Anonyymi

        Ja mitä siellä tekisikään, puheestakaan ei saa selvää. Itse haluaisin kyllä mennä kaukaisimpaan Lappiin vielä joskus ja kiertää Norjan ja Ruotsin kautta Torniosta takaisin. Nuo Ruotsin tuliaiset tuolla pohjoisessa on sen verran väkevät, ettei taida ihan heti onnistua.

        Kaukaisimmassa Lapissa voi olla sama tilanne ettei paikallisten puheesta saa selvää...

    • Anonyymi

      Sieltähän se koko suuren ikäluokan kerma tuli auringorannoilta takaisin, ilman karanteenia tottakai. Nyt suojellaan suuria ikäluokkia panemalla Suomi kiinni, ja yritykset ja yksityiset ihmiset konkurssiin. Mikäs suurilla ikäluokilla on möllötellessä 400 miljardin kiinteistöissään, ylisuuri eläke juoksee tilille varmasti joka kuukausi.

      Muutama vanhus säästämällä tehdään nyt nuoremmille ikäluokille miljardien tappiot, todennäköisesti konkurssien takia tehtyjä itsemurhiakin tulee nyt enemmän kuin Coronavirus kuolemia.

      Myös tilastoja väärennetään, vanhuksen kuolema pistetään Coronaviruskuolemien joukkoon, vaikka ei siihen olisi kuollutkaan.

      • Anonyymi

        ei corona vaaan korona opettele kirjoittamaan

      • Anonyymi

        Yli suuri eläke älä nyt saamaton vätys keksi satuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli suuri eläke älä nyt saamaton vätys keksi satuja

        Sosialisointiin ei ahkeruutta tarvita, ilkeys, kateus, väkivalta ja jumalanpilkka riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei corona vaaan korona opettele kirjoittamaan

        Kahdella aalla ja pilkulla kun kirjoitat, niin sitten voit alkaa arvostella.

      • Anonyymi

        Nyt on sinulla menneet vellit sekaisin. Suuret ikäluokat ovat 1944-1949-välillä syntyneitä eli ovat jo yli 70-vuotiaita ja monet jo hoivakodeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on sinulla menneet vellit sekaisin. Suuret ikäluokat ovat 1944-1949-välillä syntyneitä eli ovat jo yli 70-vuotiaita ja monet jo hoivakodeissa.

        Ei 44 syntyneet vielä hoivakodeissa ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei 44 syntyneet vielä hoivakodeissa ole

        Niin ei olekaan normaali-ihmiset, mutta lähiöporukka on, koska ovat vetäneet röökiä ja viinaa koko elämänsä.

      • Anonyymi

        Vai kadehdit sinä pieneläkeläisiä, olet lapsellinen. Ei normi eläkeläinen saa kuin korkeintaan 1700 euroa, itse saan jotain 1000 euroa kuussa.

      • Anonyymi

        Mene Ruotsiin, äläkä valita. Ruotsissa ei ole ihan vaan muutama kuollut, vaan aika moni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli suuri eläke älä nyt saamaton vätys keksi satuja

        ihan kuinka vaan,mutta eläke jonka joku muu maksaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei corona vaaan korona opettele kirjoittamaan

        Korona on peli
        Tämä virus on Corona

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei corona vaaan korona opettele kirjoittamaan

        Englanniksi Corona, monella muullakin kielellä Corona, mutta joku urpo Savolainen väänsi sen Suomessa koronaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei corona vaaan korona opettele kirjoittamaan

        Corona kyllä oikealla nimellään on C:llä. Suomessa se on väännetty K-kirjaimella alkavaksi.
        Kaikilla kielillä kun tutkit asiaa niin selviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kadehdit sinä pieneläkeläisiä, olet lapsellinen. Ei normi eläkeläinen saa kuin korkeintaan 1700 euroa, itse saan jotain 1000 euroa kuussa.

        Joo, yksi yrittäjänainen nauroi kans, kun se saa 800 kuukaudessa, että mistä tulee se 1700 keskiarvo!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan kuinka vaan,mutta eläke jonka joku muu maksaa

        Toivotaan että maksaa joku muu aikanaan sullekin,vai nälkäänkö meinaat kuolla sitten ku oot vanha ja vaivainen?Tosin siihen edellytetään 40vuotta työntekoa kuten tämän päivän eläkeläisiltäkin on edellytetty.Pelkät sossun avustukset ei eläkettä kerrytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene Ruotsiin, äläkä valita. Ruotsissa ei ole ihan vaan muutama kuollut, vaan aika moni.

        Silti paljon vähemmän kuin kuolee muutenkin joka viikko. Joka viikko Ruotsissa kuolee 2000 ihmistä.

    • Anonyymi

      Hyvä idis! Mielestäni vaikka kaikki lomailu lentokoneilla pois. Junilla/ autoilla saisi matkustaa.

      • Anonyymi

        Sontarattailla vaan kuleksimaan niin rauhoittaa kummasti!

    • Anonyymi

      Kyllä vaan. Kaikki pidemmät matkat kielletään, ainakin vuodenloppuun😍

    • Anonyymi

      Eihän sitä voi kieltää kokonaan mutta jotain on tehtävä sille että on tälläisiä toreja missä villieläimiä kasvatetaan ruuaksi. Se ei ratkaise mitään että matkustelu kielletään

      • Anonyymi

        Aasiankauppa on aina tapahtunut valtionvelaksi, nyt saatiin vähän palautusta?

      • Anonyymi

        Lihatiski nimellä niitä Suomessa kutsuvat, eivät ole vielä sulkeneet yhtään kuten maailmalla . Mm. TESCO

      • Anonyymi

        Uskooko joku siihen satuun että tappava virus lähtee eläintorilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskooko joku siihen satuun että tappava virus lähtee eläintorilta?

        ei varmastikaan, se lähti siitä kun oli suuri kannullinen aerosilia sisätävä kannu covd-virusta ja ruisku millä ruiskutti sitä ainetta sinne eläintorille.

      • Anonyymi

        Milläs vaikutat Kiinan kaltaissen suurvaltaan?

    • Anonyymi

      THL ja Suomen hallitus mokasivat jo hiihtolomaviikolla matkustus kiellon kanssa.Kantavat täyden vastuun viivytelimisellä niin terveyden kun taloudenkin osalta.Nyt pitää uudenmaan asukaiden pitää päästää tautia lavitämään.

      • Anonyymi

        THL poliittinen suojatyöpaikka eliitin hönöille, ettei tarttis notkuu suvun rahoilla. Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        Mä en jaksa näitä vatipääjuttuja. ihmiset sitä tautia levittävät ei TH saatikka hallitus. Taudin leviäminen on ihan jokaisen kätösissä. Peskää niitä ennenkuin menette kauppaan ja kun tulette pois. Ennen ulos lähtöä ja sisään tullessä Käsidesiä vielä päälle. Ja pesun pitää kestää vähintään 20 sekkaa, että saippuamolekyylit ehtii rikkoa viruksen rakennetta. Mikä tuossa puuhassa on hallituksen tehtävä? Tuleeko se kenties jokaisen käsiin levittämään käsidesiä tai saippuaa. Hyvät hölmöt. Oman järjen käyttö on sallittu. Korona on virus, eikä politiikkaa.

      • Anonyymi

        Ei karanteeni määräyksiä noudatettu vielä kaksi viikkoa karanteeni määräysten jälkeen
        Saivat julkisilla matkustaa Paunun ym kuljetuksella. Tosi typerää, hallitus niin jälkijunassa ja THL olisi ottanut Wuhanista mallia 76 ulkonaliikkumiskielto niin 3 viimeviikon aikana vain 3 uutta tapausta todettu ja siellä sitä populaa riittää. Jos täällä Pressa hoitaisi sisäpolitiikkaa. Niin kyllä olisi asiat kunnossa. Ikävä kyllä hallitus Suomen perustuslain mukaan. Ja tulos on nyt tässä sitten nähtävissä!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä en jaksa näitä vatipääjuttuja. ihmiset sitä tautia levittävät ei TH saatikka hallitus. Taudin leviäminen on ihan jokaisen kätösissä. Peskää niitä ennenkuin menette kauppaan ja kun tulette pois. Ennen ulos lähtöä ja sisään tullessä Käsidesiä vielä päälle. Ja pesun pitää kestää vähintään 20 sekkaa, että saippuamolekyylit ehtii rikkoa viruksen rakennetta. Mikä tuossa puuhassa on hallituksen tehtävä? Tuleeko se kenties jokaisen käsiin levittämään käsidesiä tai saippuaa. Hyvät hölmöt. Oman järjen käyttö on sallittu. Korona on virus, eikä politiikkaa.

        Siinä mikään käsidesi auta perkule. Se tulee ilmasta johon tyypit aivastaneet kestää 20minuuttia tai liian lähellä alle 2 metrin etäisyydellä keskustelee keskenään suljetussa tilassa esim lääkärin vastaanotolla toimisto tiloissa ym. Oireettomat tyypit tartuttaa jos esim matkalta tullut viimetiedon mukaan jopa viisi viikkoa kehossa. tartuttava määrä. Suomessa tätä tuskin kerrottu. Opettelisi ulkomaan kirjeenvaihtajat paikallista kieltä paremmin. Ymmärtäisivät mistä kysymys. Seuraan kansainvälisiä uutiskanavia. Tämä pitkä prosessi. Kesä on peruttu ja koko loppuvuosi. Saa taudin useaan kertaan ja nyt jo monistunut. THL salaa tietoa ja hallitus. Fyrkasta kysymys, taantuman pelossa edetään ei terveyden. Koittakaa tajuta!

        Entäs kun joku nuori sairastava juppi aivastaa kaupassa?Pitäskö nokan sisustakin pestä painepeurilla,mun mielestä 18-60 vuotiaat pitäs laittaa ulkonaliikkumiskieltoon,tämä ikäväli on suurin tartuttaja.

        Sivuhuomautus: haluaisin nähdä sen saippuamolekyylin, joka rikkoo viruksen! Ei taida onnistua. Siksihän virustauteihin ei ole ( flunssiin) edes antibiooteista apua kun niille ei voi mitään. Ainoastaan hyvä vastuskyky kyykyttää niitä jonkin verran.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se, että saippua rikkoo tiettyjen virusten suojaavan lipidikerroksen on ihan yleistä tietoa.

        Tietenkin se vain vähentää todennäköisyyttä sairastua siihen jos kosketat jotain missä on virusta (joka ei ole vielä kulkeutunut herkille alueille, esim. silmiin, suuhun jne.) eikä auta siinä vaiheessa jos olet jo sairastunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä mikään käsidesi auta perkule. Se tulee ilmasta johon tyypit aivastaneet kestää 20minuuttia tai liian lähellä alle 2 metrin etäisyydellä keskustelee keskenään suljetussa tilassa esim lääkärin vastaanotolla toimisto tiloissa ym. Oireettomat tyypit tartuttaa jos esim matkalta tullut viimetiedon mukaan jopa viisi viikkoa kehossa. tartuttava määrä. Suomessa tätä tuskin kerrottu. Opettelisi ulkomaan kirjeenvaihtajat paikallista kieltä paremmin. Ymmärtäisivät mistä kysymys. Seuraan kansainvälisiä uutiskanavia. Tämä pitkä prosessi. Kesä on peruttu ja koko loppuvuosi. Saa taudin useaan kertaan ja nyt jo monistunut. THL salaa tietoa ja hallitus. Fyrkasta kysymys, taantuman pelossa edetään ei terveyden. Koittakaa tajuta!

        mitä hauskaa sitä voi keksiä kun kaikki on suljettu? reppureissailla erakkona metsillä? kyllä se aluksi voi olla ihan kivaa ja järjestellä päänupissaan elämänarvojaan uusiksi ja kuvitella että ne ovat kestäviä hyviksiä , no ainakin nyt kun se jotenkin pakollista tässä tartuntakriittisessä tilanteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä mikään käsidesi auta perkule. Se tulee ilmasta johon tyypit aivastaneet kestää 20minuuttia tai liian lähellä alle 2 metrin etäisyydellä keskustelee keskenään suljetussa tilassa esim lääkärin vastaanotolla toimisto tiloissa ym. Oireettomat tyypit tartuttaa jos esim matkalta tullut viimetiedon mukaan jopa viisi viikkoa kehossa. tartuttava määrä. Suomessa tätä tuskin kerrottu. Opettelisi ulkomaan kirjeenvaihtajat paikallista kieltä paremmin. Ymmärtäisivät mistä kysymys. Seuraan kansainvälisiä uutiskanavia. Tämä pitkä prosessi. Kesä on peruttu ja koko loppuvuosi. Saa taudin useaan kertaan ja nyt jo monistunut. THL salaa tietoa ja hallitus. Fyrkasta kysymys, taantuman pelossa edetään ei terveyden. Koittakaa tajuta!

        Salailusyytteet ovat joko vainoharhaa tai venäläistä trollausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kun joku nuori sairastava juppi aivastaa kaupassa?Pitäskö nokan sisustakin pestä painepeurilla,mun mielestä 18-60 vuotiaat pitäs laittaa ulkonaliikkumiskieltoon,tämä ikäväli on suurin tartuttaja.

        Jos työikäiset on ulkonaliikkumiskiellossa, niin kuka tekee työt? Ei sinulla järki päätä pakota.

    • Anonyymi

      Minulle sopii turismikaranteeni vaikka 10 vuodeksi.

      • Anonyymi

        minulle myös, Suomessakin tarpeeksi nähtävää ja koettavaa!

      • Anonyymi

        Sama täällä

      • Anonyymi

        Minulle sopii hyvin, kaikki kapakat kiinni, ei jalkapallomatseja, ei jääkiekkoa, ei uimahalleja, ei kuntosaleja, ei konsertteja, ei tansseja, ei kirkossa käyntejä, eikä hurmoskokouksia etc.
        Mikä tässä on ollessa, ei noita kaipaa kunhan ruokaa saa kaupasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä

        Kotona on mukava olla,ulkona touhuilla!vävypoika käy kaupassa!60 vuotias ei korttia ,juna ja pyörä niillä on päässyt hyvin, koskaan en ole ulkomailla käynyt!oikein hyvää kevättä kaikille!ps.yritetään pysyä hengissä👍

      • Anonyymi

        Voit vapaaehtoisesti jäädä turismikaranteeniin, jos uskot että se maailman ongelmat ratkaisee. Nettikaranteeni voisi parantaa maailmaa melkein yhtä paljon :)

      • Anonyymi

        Joo sopii minullekkin jos samalla lopetetaan vaikka kaljatehtaat ja laitetaan myös kaikki alkot kiinni =) kuka mistäkin tykkää, turha urputtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle sopii hyvin, kaikki kapakat kiinni, ei jalkapallomatseja, ei jääkiekkoa, ei uimahalleja, ei kuntosaleja, ei konsertteja, ei tansseja, ei kirkossa käyntejä, eikä hurmoskokouksia etc.
        Mikä tässä on ollessa, ei noita kaipaa kunhan ruokaa saa kaupasta.

        joku jossain - olisko ollu- iltalehti? ajatteli että kahvista voi tulla pulaa. Ihan tolleen niinkun hamstraajille tiedoksi jotta voitte alottaa jotta saahaan se kahvinhinta nousuun.

    • Anonyymi

      Kyllä näiltä politikoilta pitäsi lennot lopettaa turhaa reissaamista eu hommjissa vaikka mitään ei saada aikaiseksi

      • Anonyymi

        Samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Vuoden loppuun asti kaikki maahantulijat kahdeksi viikoksi karanteeniin ja sen jälkeen viruskartoitus...

      • Anonyymi

        Juuri näin ja lentokenttä hotelliin karanteenialue ja valvojat oville tai seurantapanta ranteeseen!

    • Anonyymi

      Vapaa liikkumisoikeus, samoin vapaa kokoontumisen ja elinkeinonharjoitoitusoikeus ovat maksaneet Suomelle yli 100000 henkeä. Ne olivat mennä kansalaissodan ja toisen maailmansodan aikana.
      Nyt olemme luopumassa näistä perusoikeuksista virusepidemian säikyttäminä. Ne on palautettava niin pian kuin mahdollista. Epäilemättä tämäkin sota vie uhrinsa, mutta perusvapauksista ei voi tinkiä.

      • Anonyymi

        Suomesta voi halutessaan muuttaa vaikka Itliaan tai espanjaan, kukaan ei pidättele.

    • Anonyymi

      Kyllä tietyistä maista elin ikäneinen matkuskus kielto

      • Anonyymi

        Sinne voi sitten halutessaan muuttaa, Suomi on niin vapaa että antaa ihmisten lähteä halutessaan.

    • Anonyymi

      Kyllä tietyistä maista elin ikäneinen matkuskus kielto

    • Anonyymi

      Suomessa ei voi kännätä?

      • Anonyymi

        Kuka sitä kieltää.
        Minä en edes välitä käyttää.

    • Anonyymi

      Nuo villieläintorit olisi kiellettävä! Luonto kostaa ihmiselle.
      Otetaan kidutettaviksi häkkeihin mitä vain eläimiä, vaikka laji olisi sukupuuttoon kuolemassa, kuten muurahaiskäpy, ja vangitaan ja vain ihmisen syötäväksi! Ei mitään kunnioitusta luontoa ja eläimiä kohtaan. Myös sinikettujen tarhaus epäeettistä Kiinassa. Tuntuu että lähes kaikki...
      Ilma on jo nyt puhdistunut kaikkialla maailmassa huomattavasti kun liikenne on ollut vähäisempää. On nyt alettava ajatella kaikkea todella luonnon ehdoilla.
      Linkolan perintönä hänen ajattelunsa jatkajia tarvitaan.

      • Anonyymi

        Järkipuhetta sanon, vaikka antivihreä olenkin.

      • Anonyymi

        Suomessa niiden uhrien tilalla on usein pinkit koirat , eli possut. Ovat todistetusti viisaampia ja sosiaalisempia kuin kärsättömät lajitoverinsa. Täällä kaksinaismoralistit ovat kilpaa syyttelemässä muita omista vastaavista teoistaan.

      • Anonyymi

        Tuossa on itua mutta ekan maailmansodan jälkeen tuli toka jne eli mikään ei muutu kuiteskaan ...🎩

      • Anonyymi

        Ei ne taudit mistään toreilta, CIA:n ja Mossadin laboratorioista ne on kotoisin :(

      • Anonyymi

        Aivan! Villieläintorit on kiellettävä maailmanlaajuisesti! Samoin myös turha huvimatkailu, jotta taudit eivät pääse leviämään niin nopeasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne taudit mistään toreilta, CIA:n ja Mossadin laboratorioista ne on kotoisin :(

        Samaa olen ajatellut.Virus karkasi tosin kaikkialle mihin ei pitänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa olen ajatellut.Virus karkasi tosin kaikkialle mihin ei pitänyt.

        Nämä teoriat ovat hieman hölmöjä. Pandemioita on historiassa kymmeniä ellei jopa satoja kertoja ja tämä nykyinen ei entisistä poikkea pätkän vertaa. Päinvastoin, tämä on jopa paljon merkityksettömämpi kuin entisaikojen pandemiat, jotka saattoi tappaa jopa 20-30 prosenttia väestöstä. Ja, kyllä, tarkoitin koko väestöstä, sairastuneista jopa yli puolet kuoli joissain epidemioissa ja jopa kokonaisia kaupunkeja ja kyliä tuhoutui.

        Joten jos kauas historiaan katsoo, ei tämä pandemia pääse edes pandemioiden top 50 -listalle.

        Tarkennuksena... Ainoa missä tämä pandemia poikkeaa entisajan pandemioista on ihmisten reaktio. Ennen elämä jatkui entisellään, vaikka ihmisiä kuoli koko ajan johonkin tuntemattomaan tautiin (tosin silloin kaikki taudit olivat tuntemattomia). Kuolema oli silloin arkipäivää ja lapsistakin suuri osa kuoli ennen aikuisikää (monet kehtolaulut olivat oikeasti rukouksia siltä varalta, että lapsi kuolee yön aikana). Nyt tällaisesta syntyy järjetön paniikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne taudit mistään toreilta, CIA:n ja Mossadin laboratorioista ne on kotoisin :(

        Tämä on valeuutinen. On todettu että virus tuli villieläimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa olen ajatellut.Virus karkasi tosin kaikkialle mihin ei pitänyt.

        Älä yritä ajatella kun et pysty.

    • Anonyymi

      LOMAMATKAILUT KIELLETTÄVÄ ,SIELLÄ SAATU TAUTI SITTEN TULLAAN KIPIN KAPIN SUOMEEN SAIRASTAMAAN JA TARTUTTAMAAN TÄÄLLÄ OLEVIIN IHMISIIN JOTKA ON VÄLTTYNY TAUDILTA.

      • Anonyymi

        No on jo tainnut jokin kipi kapi iskeä...

    • Anonyymi

      Eiköhän rajat pysy suomalaisilta kiinni pitkän aikaa. Vuosiksi.
      Suomeen sen sijaan pääsee, eikä tarvi edes tulla rajan taakse huutelemaan, sisäministeri organisoi Finnairin hoitamaan yksisuuntaisen liikenteen välillä Afrikka-Suomi.

      • Anonyymi

        Ei pääse suomalaiset matkustelemaan vuosiin,muillakin mailla on rajat kiinni ja virus pandemia vasta alkutekijöissä. Karanteeni ja matkustus kielto pysyvät piiitkään. Että kivaa Suomen vankina oloa riittää. Mieluummin olisin karanteenissa,jossain lämpimässä,kuin täällä pohjolan helvetissä.

    • Anonyymi

      Ja ihmettelen sitä ettei Kiina joudu mihinkään vastuuseen ja korvausvelvollisuuteen aiheutettuaan globaalin katastrofin! Tälläistä siis voi aikaansaada eikä mitään seuraamuksia!

      • Anonyymi

        Eihän se joudu edes ilmastopäästöistä. Vihreät, joita tämä hallitus edustaa, haluaa vaan rääkätä suomalaisia, sen kyvyt eikä ymmärys globaalisudesta riitä sen pidemmälle.

      • Anonyymi

        Eihän se joudu edes ilmastopäästöistä. Vihreät, joita tämä hallitus edustaa, haluaa vaan rääkätä suomalaisia, sen kyvyt eikä ymmärys globaalisudesta riitä sen pidemmälle.

      • Anonyymi

        Millä vedät oikeuteen suurvallan? Seuraava pandemia voi sitä paitsi alkaa vaikka Suomesta. Joku pistää poskeensa ties minkä majavan ja saa sen taudit.

    • Anonyymi

      Olet vaan kateellinen. Samat urput ilmaantuu nyyhkyttämään Is.n matkailupalstalle sulloin kun on kyse ns.tavanomaisesta lomakohteesta, mutta urput puuttuu itkemästä, kun ol kyse Lyon.in huippuravintoloista ja sinne lentämisestä. Se on jotenkin pusikkosuomalaiselle hankala kateuden kohde. Mökkiuunoille myös tonnin lisävero järviin paskomisesta.

      • Anonyymi

        Järviin paskoja taidat olla itse, kun et tiedä pakollisista septitankeista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järviin paskoja taidat olla itse, kun et tiedä pakollisista septitankeista?

        Pikkujeesustelija siellä. Ulkohuussit löytyy monilta edelleen ja moottorivene suoltaa paskaa niin, että laiturilta ei kehtaa uimaan mennä. Osuiko mökkisontijalle kohilleen..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järviin paskoja taidat olla itse, kun et tiedä pakollisista septitankeista?

        Miten olohuonees septitankkiin paskominen onnistuu 😳🐪🐪🐪🐪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkujeesustelija siellä. Ulkohuussit löytyy monilta edelleen ja moottorivene suoltaa paskaa niin, että laiturilta ei kehtaa uimaan mennä. Osuiko mökkisontijalle kohilleen..

        Voi hirveetä millaiseksi on kielenkäyttö mennyt. Entisaikoihin tuollaista olisi odottanut joltain mieleltään sairaalta.

      • Anonyymi

        Sama tuli mieleen minullakin, kateus vie kalatkin vedestä! Ei ole itse matkustanut, ei ole varaa tai ei osaa kuin suomenkieltä ja sitäkin auttavasti.

        Sama kirjoittaja näyttäisi sitten myötäilevän omaa mielipidettä ainakin kieliasun mukaan uudelleen :-))

        Laki sanoo, että ihmisellä on vapaus liikkua, ei siihen pidä puuttua. Tätä ei ole noudatettu suomessa, ruotsi on maa, joka kunnioittaa näitä lakeja ja heillä on kaikinpuolin paremmin asiat. Heillä ei tule näitä jälkiongelmiakaan talouden puolella ja ihmisten mielenterveys pysyy.
        Suomessa tulee olemaan murhia, tappoja, pahoinpitelyjä, ryöstöjä, mielenterveysongelmia, jälkisairauksia jne..........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hirveetä millaiseksi on kielenkäyttö mennyt. Entisaikoihin tuollaista olisi odottanut joltain mieleltään sairaalta.

        Nyt on 2020-luku, ja kielenkäyttö on sen mukaistakin... Valitettavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkujeesustelija siellä. Ulkohuussit löytyy monilta edelleen ja moottorivene suoltaa paskaa niin, että laiturilta ei kehtaa uimaan mennä. Osuiko mökkisontijalle kohilleen..

        Jooo ulkohuusit on mäessä ylempänä monella, meilläkin ennen, mutta myytiin pois jo ajat sitten. Sateella huuhtoutui ja puhdistui wc mukavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten olohuonees septitankkiin paskominen onnistuu 😳🐪🐪🐪🐪

        Loistavasti onnistuu, ja naapurin tontille voi kuulemma tyhjentää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tuli mieleen minullakin, kateus vie kalatkin vedestä! Ei ole itse matkustanut, ei ole varaa tai ei osaa kuin suomenkieltä ja sitäkin auttavasti.

        Sama kirjoittaja näyttäisi sitten myötäilevän omaa mielipidettä ainakin kieliasun mukaan uudelleen :-))

        Laki sanoo, että ihmisellä on vapaus liikkua, ei siihen pidä puuttua. Tätä ei ole noudatettu suomessa, ruotsi on maa, joka kunnioittaa näitä lakeja ja heillä on kaikinpuolin paremmin asiat. Heillä ei tule näitä jälkiongelmiakaan talouden puolella ja ihmisten mielenterveys pysyy.
        Suomessa tulee olemaan murhia, tappoja, pahoinpitelyjä, ryöstöjä, mielenterveysongelmia, jälkisairauksia jne..........

        "Laki sanoo, että ihmisellä on vapaus liikkua, ei siihen pidä puuttua", juu, mutta nyt onkin sellainen poikkesLAKI voimassa, että ei matkusteta, laki se on poikkeusLAKIKIN.

    • Anonyymi

      korona
      virus!!! Olen katsonut tosi tarinoita niistä ketkä ovat saaneet kotona tartunnan ja ovat joutuneet sairaalahoitoon ei ole leikinpaikka todellakaan.
      Ihmettelen myös suuresti sitä miksi isoissa kaupungeissa mennään silti suurilla joukolla kauppoihin. Ulkomaille matkustaminen pitäisi ehdottomasti kieltää ainakin vuoden loppuun asti jos ihmiselle on oma terveys tärkeä ja muiden läheisten terveys kestää sen kyllä. Rajojen aukaiseminen Uudellamaalla viikon päästä tuntuu turvallisuuden vastaiselta nyt pitäisi kuunnella hallituksen asiantuntijoita mitä mieltä ovat asiasta.

      • Anonyymi

        Hallitus nimenomaan kuuntelee asiantuntijoita. Nämä taas keräävät ajantasaista tietoa Suomesta ja ulkomailta. Keskustelupalstoilla huutelijat taas tuppaavat olemaan päiviä ja viikkoja ajasta jäljessä.

        Juu, niinkuin suojatarvikkeista esimerkiksi ja huoltovarmuuskeskuksen varaston suuruudesta ja ajantasaisuudesta. Ja pääministeri itte on vapauttamassa Uudenmaan karanteenista viikon kuluttua. Siinä mainiot asiantuntijat.

      • Anonyymi

        Kieltää? Nytkin matkustetaan vaikkei kerrota! Maailmalla on jatkuvasti tuhansia lentokoneita ilmassa, eivätkä ne kaikki ole cargoja!

      • Anonyymi

        Korona ei ole sairaus,se on peli

        Sen aiheuttama tauti on viralliselta nimeltään COVID-19. Taudinaiheuttajavirus on nimetty SARS-CoV-2-virukseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona ei ole sairaus,se on peli

        Sen aiheuttama tauti on viralliselta nimeltään COVID-19. Taudinaiheuttajavirus on nimetty SARS-CoV-2-virukseksi.

        E i ole kovin kansanomainen nimitys joku COVID-19 tai SARS-CoV-2. Siksi tautia kutsutaan koronaksi ja virusta koronavirukseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, niinkuin suojatarvikkeista esimerkiksi ja huoltovarmuuskeskuksen varaston suuruudesta ja ajantasaisuudesta. Ja pääministeri itte on vapauttamassa Uudenmaan karanteenista viikon kuluttua. Siinä mainiot asiantuntijat.

        Pitäisi vaan nopeasti julkistaa nämä tyypit, jotka saivat tämän laittoman ihmisten vapaudenriiston aikaan!

      • Anonyymi

        Uudenmaan sulku pitäisi kestää yli äitienpäivän, ettei täältä tautipesästä lähdetä ikä-äitejä sairastuttamaan maakuntiin, kun se äiti on niin tärkeä, että hänen terveyttään pitää näköjään suojella viranomaismääräyksellä, itsehän sitä ei ymmärretä, pakko on puupäille ainoa keino.

        t. Uusmaalainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, niinkuin suojatarvikkeista esimerkiksi ja huoltovarmuuskeskuksen varaston suuruudesta ja ajantasaisuudesta. Ja pääministeri itte on vapauttamassa Uudenmaan karanteenista viikon kuluttua. Siinä mainiot asiantuntijat.

        Lähtihän sieltä varmuusvarastosta "rekka-auto saattueet" tuomaan niitä varastoituja suojatarvikkeita, mutta ne todettiinkin jo vanhentuneiksi, hyvin oli huoltovarmuuskeskus ajantasalla suojatarvikkeitten kunnosta / parasta ennen päivämääristä, ei se hallituksen syytä ole, vaan sen joka niitä varastoi ja hallitsee -> STM / THL / HVK <-- joku noista, ja sitten hätäpäissään HVK tilasi 10 miljoonalla eurolla joltain hämäräheikiltä epäkurantteja suojia, aiwan loistawaa toimintaa. . . . no tästä PITÄISI ottaa oppia seuraavalle kerralle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jäk niitten kymppikerho 🐖🦖

    • Anonyymi

      Ehdoton kielto vielä turismille eikä tässä vaiheessa vielä Uudenmaan rajoja auki koska korona on nousussa.

      • Anonyymi

        Mistä sinä muka tiedät että on nousussa, pelkkää arvausta. Odottaisit virallisia tilastoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä muka tiedät että on nousussa, pelkkää arvausta. Odottaisit virallisia tilastoja.

        On se. Mutta 130 tartuntaa päivässä lisää, se on pientä se, kun tartuntoja on alle 3000.

      • Anonyymi

        Tilauksessa on paljon koronalautoja
        Corona on sairaus lyh Covic19

    • Olen EHDOTTOMASTI samaa mieltä.
      Rajoituksia ei tulisi purkaa liian aikaisin,jolloin tilanne taas pahenee ja nekin jo tehdyt rajoitukset jotka vähensivät tautitapauksia,valuvat hukkaan .

    • Anonyymi

      Kaikenlaiset matkat ulkomaille pitäisi kieltää ikuisesti.

      • Anonyymi

        Ja mökin ovesta ulos meno kiellettävä myös, ikuisesti. Ei edes paskahuussiin saa mennä. Kuollakin pitää mökin sisään, sadan vuoden päästä muumiot kannetaan ulos...

      • Anonyymi

        Ei nyt sentään! Pitäähän tässä päästä Viroon hakemaan autollinen alkoholia. Jossain vaiheessa. Se on sitä kulttuurimatkailua. Siinä ohessa voi kiertää virolaisia kartanoja puistoineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mökin ovesta ulos meno kiellettävä myös, ikuisesti. Ei edes paskahuussiin saa mennä. Kuollakin pitää mökin sisään, sadan vuoden päästä muumiot kannetaan ulos...

        Nenäkin vuotaa vaikken ole missään käynyt, onkohan Corona vai tämä hemmetinmoinen pöly kun yläkertalainen pöllyttää toimettomuuksissaan huonettaa tuntitolkulla :-))

      • Anonyymi

        Mielestäni tiettyjä ihmisiä ei pitäisi päästää edes ulos kodistaan tai internettiin, valitettavasti Suomessa on näitä erikoisia vapauksia. Hallitus ei saanut tehtyä eläkejärjestelmään uudistuksia niin tuli Kiinasta rakenteellinen uudistus ihan toivomatta ja eduskuntakin sai ennätysajassa tehtyä päätöksiä.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä kielletävä ainakin vuodeksi.

    • Anonyymi

      Ihan ehdottomasti olen samaa mieltä ja Uudenmaan rajaa ei saa vielä hetkeen aikaista.

      • Anonyymi

        Kylllä se riittää, että kerran sanot, minuutin välein saman toistaminen tuntuu pöljältä.

      • Anonyymi

        Kehä III tulee pysyvä raja, missä tarkastetaan onko ihmisillä oikeasti asiaa sisäpuolelle vai pitääkö käännyttää takaisin. Varmasti tällä toimenpiteellä saavutetaan kansanterveydelle hyötyjä pitkällä tähtäimellä

        Uusimaa itsenäiseksi! Lappi itsenäiseksi! Kaikki maakunnat omiksi valtioiksi, ja matkustus kielletään ikiajoiksi. Sitten voidaan palata takaisin kivikauteen.

    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä. Tämä sairauksien levitäjälauma kuriin.....

    • Anonyymi

      Halitus kaavailee käänteisviisumia, jolla saa luvan matkustaa pois Suomesta.
      Afrikan kansalaiset saavat sen lomamatkoilleen ilman muuta, suomalaisille nitä jaetaan harkinnan varaisesti. Viisumin saanti voi kestää puoli vuotta, mikäli ei saa pysyväisviisumia joka tulee parissa tunnissa. Pysyväisvisumit myöntää ministeriö. Siinä katsotan anojan jäsenkirja.

    • Anonyymi

      Kyllä on kiellettävä.

    • Anonyymi

      ei passaa nyt lomailla kun kuulee ,ulkomaan vakavat uhat.

    • Anonyymi

      Vitust kieltoja vaan taviksille nii et nuppi tutisee kuhan pärinäpartalapsosia lennätetään tänne hönöömään. Se on niitten ja eliitin ihmisoikeutta, kultamunien ihkua.

    • Anonyymi

      Ihmettelen vaan mmiten Espanjasta pääsi tulemaan autolla Suomeen, vaikka rajat pitäisi olla kiinni?

    • Anonyymi

      Jätä itse vaan lomat pitämättä ja ole kotona kolmen seinä ja akkunan sisällä.
      Suomessa on lain mukaan vapaus liikkua, kuten Ruotsissa!
      Ruotsi noudattaa lakia - Suomi ei!

      • Anonyymi

        Kähiseppä sitten sitä liikkumavapauttas teho-osastolta kun olet siellä.

      • Anonyymi

        Maailman maat kääntää paheksuen sun Ruottille selkäs, kannattaako sitä läävää mainostaa?

      • Anonyymi

        Muuta ruotsiin Juppi,vai ootko juippi lippalakki väärinpäin?

      • Anonyymi

        Hengen ja terveyden tulee mennä lain edelle. Sitä paitsi valmiuslaki antaa valtuudet rajoitusten pistämiseen päälle. Ja niiden rajoitusten täytyy pysyä kesän yli, mutta hallitus haluaa hosua rajoitusten poiston kanssa. Ei tämä koronatilanne hosumalla parane, vaan kovilla rajoituksilla ja maltilla.

        Samaa mieltä, vielä on tartuntatilasto aika helkutin poskellaan, koska vain murto-osa on testattu, sairastuneita/sairastaneita on suomessakin n. 75000 ihmistä kaikenkaikkiaan, jos on uskomista "arvauskeskus THL:n" alkuperäiseen arvaukseen, että tartuntojen määrä on n. 20-30 kertainen testeissä todettujen määrään verrattuna.
        Se, että tehohoito/kuolonuhreja on näinkin vähän, ei tarkoita, että epidemia olis meillä hellittämässä, koska mitä enemmän testataan kuten nyt, on määrät kasvussa, pari hyvää päivää ei kesää tee. Toivottavasti pitävät meidät täällä uudellamaalla karanteenissa ainakin toukokuun puoleenväliin, jospa sitten olisi aika hellittää liikkumista maakuntiin, kyllä maakunnissa kauhulla saattavat odottaa, että nyt jo avaavat mökkiläisille vapaan pääsyn suomen epidemiakeskuksesta.

        - juu kyllä, asun uudellamaalla -

        Oikeasti tuo vain todistaa miten merkityksetön pikkutauti on kyseessä ja koronaa ei kannata pelätä sen enempää kuin tavallista flunssaa. Tai oikeastaan pelkäisin enemmän flunssaa kuin koronaa. Koronan pelko on typeryyttä naurettavimmillaan.

    • Anonyymi

      Ei enää koskaan typerille rantalomamatkoille grillamaan roikkuvia läskejä.

    • Anonyymi

      Nyt olisi oikea aika kymmenkertaistaa lentomatkailun hinta. Kenenkään ei ole pakko matkustaa ympäri maapalloa ja saastuttaa suotta ilmaa lentokerosiinilla kun apinoita voi katsella telkkarista ihan kotisohvallakin. Kotimaan matkailuun sitävastoin pitäisi sijoittaa enemmän.

      • Anonyymi

        Yksinkertaiset matkustaa kun vielä kuvittelevat että se on hienoa!Tiedän yhden joka "kerää "maita, nuppineula kartalla osoittaa missä on tullut käytyä!Lentelee ympäri kun viimestä päivää.

        Kertoo hyvin vihervasemmistolaisesta tavasta joka alkaa olemaan tulevaisuudessa historiaa. Onneksi nämä ikuiset reppureissaajat saadaan veroin pidettyä maassa sillä työttöminä ei tule olemaan varaa matkailla tulevaisuudessa.

      • Anonyymi

        Nythän laivat ei kulje, ei pääse Suomeen fennoapinoita kahtomaan :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän laivat ei kulje, ei pääse Suomeen fennoapinoita kahtomaan :)

        Oli puhe lentokone matkustamisesta ei laivoista. Laivat tuovat samalla hyödyllistäkin rahtia joten matkustaminen menee siinä sivussa.
        Kaikki muu paitsi työperäinen lentomatkailu tulee jatkossa kieltää tai tehdä verotuksella tavallisen kansan ulottumattomiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli puhe lentokone matkustamisesta ei laivoista. Laivat tuovat samalla hyödyllistäkin rahtia joten matkustaminen menee siinä sivussa.
        Kaikki muu paitsi työperäinen lentomatkailu tulee jatkossa kieltää tai tehdä verotuksella tavallisen kansan ulottumattomiin.

        Kauheeta ku on kateita ihmisiä tai heillä ei ole varaa matkustaa. Voihan olla että suomenkielen taito ei riitä kommunikointiin vieraissa maissa ja vierastuttaa!
        Matkailu kuitenkin avartaa rikkaittenkin lompakkoa ainakin, lomapakkohan meillä monella Suomessa on, ei Ruotsissa, joka ajaa aina Suomea edellä!

        Tässä ei ole kyse kateudesta. vaan halusta suitsia tautien leviämistä mahdollisimman tehokkaasti.

      • Anonyymi

        Apinoita löytyy helsingin Korkeasaaren eläintarhasta, ei niitä maailmalle tarvitse mennä ihmettelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksinkertaiset matkustaa kun vielä kuvittelevat että se on hienoa!Tiedän yhden joka "kerää "maita, nuppineula kartalla osoittaa missä on tullut käytyä!Lentelee ympäri kun viimestä päivää.

        Huvinsa kullakin ja joku kerää postimerkkejä maailmalta, eikä tarvitse lentää ensinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo hyvin vihervasemmistolaisesta tavasta joka alkaa olemaan tulevaisuudessa historiaa. Onneksi nämä ikuiset reppureissaajat saadaan veroin pidettyä maassa sillä työttöminä ei tule olemaan varaa matkailla tulevaisuudessa.

        Ei kai työttömät ole päässeet matkustelemaan maailmalle? ennen virustakaan, eikös heidän kuulu olla kotona ja rustata niitä työhakemuksia, että saadaan työttömyysluvut korjattua?

    • Anonyymi

      Kreikas vähemmän tartuntoja ku Suomes. Elokuuksi jo varasin 2 vk loman. Köyhät jääköön kotiin Suomeen valittamaan!

      • Anonyymi

        Tatuoi otsaan teksi ----olen täystuho----

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää, että maailma muuttuu... Ja muutoksen tuo koronavirus! Siinä uudessa maailmassa ei ole tilaa turhalle huvimatkailulle.

    • Anonyymi

      Ulkomaanmatkailu rasittaa luontoa ja vie/tuo tauteja. Toivottavasti tälle tulee loppu.

      • Anonyymi

        Toivottavasti älytään pistää loppu turhalle huvimatkailulle, koska se helpottaa tautien leviämistä. Tämän pitäisi olla ymmärrettävää jopa yksinkertaiselle persullekin.

      • Anonyymi

        Ei sitä lopettaa tarvitse, lähtijät allekirjoittavat vakuutuksen, jossa ilmoittavat sairastavansa sairaudet siinä maassa, jossa sen on saanut ja jos tänne takaisin ehtii ennen taudin puhkeamista, niin lentävät omalla kustannuksellaan takaisin sinne sairastamaan, missä sen ovat saaneet, olisiko tällainen hyvä?

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Kannatan kovasti että lomamatkailu ulkomaille kielletään ainakin loppuvuodeksi ,koska sillä tavallahan se tänne nytkin levisi ja tulee meille veronmaksajille todella kalliiksi siltäkin osin että palaajat kuljetetaan valtion piikkiin kotiin lappia myöden.

      • Anonyymi

        Kyllä ne kukevat omalla rahalla kotiin ja eristysasunnotkin maksavat itse, jos sellaiseen joutuvat ennen kotiin paluuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne kukevat omalla rahalla kotiin ja eristysasunnotkin maksavat itse, jos sellaiseen joutuvat ennen kotiin paluuta.

        Ilmaisella taksikyydillähän nuo kertoivat olevansa matkalla karanteeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmaisella taksikyydillähän nuo kertoivat olevansa matkalla karanteeniin.

        Voipi olla, mutta jos menevät johonkin kämppään karanteeniin, niin sen joutuvat maksamaan. Enkä ihmettelisi vaikka joutuisivat jälkikäteen maksamaan valtiolle sen taksimatkankin. Ei meillä tuo valtio ole perin antelias. Joku sossun asiakas saattaa välttää takaisinperinnän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne kukevat omalla rahalla kotiin ja eristysasunnotkin maksavat itse, jos sellaiseen joutuvat ennen kotiin paluuta.

        EI KUULE MAKSA ITSE, OLEN NÄHNYT!!
        Yksi USA:sta tullut Hgistä Ouluun taksilla. Viime perjantaina Virosta tullut Helsinkiin eivätkä ottaneet bussiin vaan taksi kuulemma odotti ja vietiin Kuopioon. Toinen samanlainen ja taksiin vaan.
        Tämä tuntui heistäkin uskomattomalta, he olisivat maksaneet tuon 10 euroa bussista, mutta satoja euroja tuhlattiin taksiin ja vielä yksi matkustaja per taksi!!!!

    • Rikkaiden hömpöttely ulkomailla sairastuttaa koko suomen...

    • Anonyymi

      Varmasti syksyyn asti olisi kiellettävä suomalaisten lomailu ulkomailla ja samoin toisinpäin. Kaikenlainen bilettäminen olisi syytä kieltää, ja alkoholinkäyttöä olisi tarve rajoittaa.

      • Anonyymi

        Meille vaimoni kanssa riittää kunhan pääsemme Espanjaan elokuun loppupuolella tai viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla.
        Yhtiövastike 52€/kk juoksee koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille vaimoni kanssa riittää kunhan pääsemme Espanjaan elokuun loppupuolella tai viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla.
        Yhtiövastike 52€/kk juoksee koko ajan.

        Just tämmöiset Espanjassa talvehtivat kermaperseet täyttävät Suomen terveyskeskukset toukokuussa, kun pitää tulla tänne hoidattamaan rasvamaksaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just tämmöiset Espanjassa talvehtivat kermaperseet täyttävät Suomen terveyskeskukset toukokuussa, kun pitää tulla tänne hoidattamaan rasvamaksaa...

        Nämä tälläiset kermaperseet tulivat Suomeen viime vuoden syksyllä
        Kermaperseet viettivät jouluviikon Roomassa ennen koronaa ja kermaperseiltä jäi silmäleikkauksen jälkihoidon vuoksi lähtemättä normaaliin aikaan Espanjaa.
        Toinen kermaperse on periaateabsolutisti ja minä tarkistan vuotuisen kintrollin yhteydessä myös maksani joka on tähän asti ollut huippukunnossa huolimatta kermaperseen kausittaisista yrityksistä etsiä sen kuormittavuuden rajoja.

        Tämän kermaperseen silmä leikattiin Kampin silmäasemalla eikä missään terveyskeskuksessa.
        Olkapää aikanaan Eirassa. Helpotin Suomen terveydenhuoltoa käydessäni takavuosina leikkauttamassa suoliston jälkimainingin Virossa. On tämä kermaperse niin köyhä.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just tämmöiset Espanjassa talvehtivat kermaperseet täyttävät Suomen terveyskeskukset toukokuussa, kun pitää tulla tänne hoidattamaan rasvamaksaa...

        Hirveä umpiolan kateus näköjään sairastuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just tämmöiset Espanjassa talvehtivat kermaperseet täyttävät Suomen terveyskeskukset toukokuussa, kun pitää tulla tänne hoidattamaan rasvamaksaa...

        Aika moni on siellä Espanjassa (tai missä lie) kylmimmän ajan ja tulee Suomeen kesäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just tämmöiset Espanjassa talvehtivat kermaperseet täyttävät Suomen terveyskeskukset toukokuussa, kun pitää tulla tänne hoidattamaan rasvamaksaa...

        Totta! Kermaperseet saisivat nauttia paikallisesta terveydenhuollosta, kun kerta asuvatkin siellä Espanjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille vaimoni kanssa riittää kunhan pääsemme Espanjaan elokuun loppupuolella tai viimeistään syyskuun ensimmäisellä viikolla.
        Yhtiövastike 52€/kk juoksee koko ajan.

        Rahamies ei hintoja ilmoittele/valittele, senkin köyhä!

    • Anonyymi

      Ahdasmielisten ihmisien jorinoita.kieltää tulevana syksynä matkustamisen

      • Anonyymi

        Ei me olla ahdasmielisiä, vaan koronapandemian järkiinnyttämiä. Jotkut eivät sitten taida herätä, vaikka tulisi vieläkin pahempi pandemia.

    • Anonyymi

      Valitettavasti tämä epidemia ei ole aivan heti poistumassa täältä. Se tulee jylläämään vielä kuukausikaupalla. Saattaa olla koko homma kestää jopa kolme vuotta vielä tästä lukien ennenkuin voidaan todeta että virus on poistunut lopullisesti ja rokotettakin alkaa saada.

      tämä ei ole mikään pikahomma

      • Anonyymi

        Ei ole ei
        THL jälkijunassa tiedottamisessa. Olisi pitänyt jo 4 viikkoa sitten sulkea kaikki kauppakeskukset ym kaupat. Paitsi Apteekit ja ruokakaupat vain auki. Ja kaikille kolmen viikon pakkokaranteeni. Kotona, ei kukaan töissä. Vain kauppareissut ja henkilökortti ja valvontalapou mukana. Jossa lukee milloin lähti kotoa esim koitaa uljoiluttamaan. Vain 500metrin matkan, näin meillä Ranskassa jo kolme viikkoa. Yksi perheenjäsen saa käydä kaupassa kerrallaan tai koiran ulkoiluttamassa. Huomenna Macron tiedottaa jatkosta. Sillä tästä olisi Suomi selvinnyt, sen verran vähän populaa Suomessa. Poliisivalvonta kuten muualla esim täällä Ranskassa. Ruokakauppaan kerralla 10 ihmistä. Loput jonottaa 2metrin välein ja pääsee yksi kerrallaan sisään kun joku tulee ulos. Eka sakko 135€ seuraava 1500€ sitten 4000€ ja sen jälkeen suoraan linnaan puoleksi vuodeksi. Jos kuukaudessa kolme sakkoa!

        On osoittautunut, että THL ei tiedä mistään mitään, eikä osaa mitään. Miksi poliitikot kuuntelevat osaamattomia?

        Suomessa kun on perustuslakiin kirjattu liikkumisen vapaus, on se niiiiin kauuheeeta, että pitäisi esim. kaksi kuukautta elämästään viettää omassa maassa, omalla paikkakunnalla ja olla omassa asunnossa, sekä käydä kaupassa ja apteekissa vain silloin kun on tarvis ja ulkona saisi kuitenkin harrastaa liikuntaa, kunhan pitää huolen 1-2m:n turvavälistä, sekä käyttää mahdollisesti hengityssuojainta/kaulaliinaa yms. vastaavaa suun edessä ja pitää hansikkaita tai vastaavia käsissään, on se vaan niiiin kauuuheeeta!!
        Tuntuu siltä, että maristaan vaan sen takia, että voi/saa/pitää jostain marista, ajatelkaa nyt vaikka niitä jo virukseen kuolleita, vaikka ovat ilmeisemmin jo ikä ihmisiä, ainakin suurin osa, että jos yksikin saadaan pelastettua kuolemalta ottamalla ohjeet vakavasti ja ehkä ylisuojauduttaisiinkin, niin eikös se olisi sen arvoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On osoittautunut, että THL ei tiedä mistään mitään, eikä osaa mitään. Miksi poliitikot kuuntelevat osaamattomia?

        Poliitikon on lähes pakko luottaa asiantuntijoihin, koska he eivät itse sitä ole, mutta omassa mielessäni on herännyt kysymys: millä tasolla nämä meidän ammattilaiset ovat, jotka ovat ainakin johtaviin virkoihin nimitytty poliittisin perustein?, näyttää siltä, että todellakin arvaukseksi menee, jos uudenmaan sulku puretaan, ei mitään järkeä sitä vielä tehdä, toukokuun puolessavälissä voisi sitä harkita, silloin on jo parempaa "perspektiiviä" taudin leviämisestä suomessa, nyt odotellaan toista aaltoa ja jos se osuu heti kohta purun jälkeen, niin vaikea on sitä saada uudestaan voimaan, kun sen voimaansaattaminen aiemminkin kesti lähes kuukauden.
        Ai niin, THL ammattilaisineen tekee niitä mallinnuksia ja "käppyröitään", sen mukaan mennään ;))))

        - juu, asun uudellamaalla -

      • Anonyymi

        ei olis todellakaan kivaa saada tietää että voin ehkä kuolla tähän pandemia tautiin tai jos hyvä tsäkä niin ei muuta kun vaurioituu keuhkot koko loppuelämänajaksi. menenkö ennustajalle joka kähisee kristallipalloon tuijottaessaan tahi kättäni kartoittaessaan . Synkkää, synkkää idän taivaalla voit lähiaikoina sairastua vakavammin ja niin synkkää että loppua ei näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On osoittautunut, että THL ei tiedä mistään mitään, eikä osaa mitään. Miksi poliitikot kuuntelevat osaamattomia?

        Valehtelet ja solvaat. Todista että THL ei osaa mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On osoittautunut, että THL ei tiedä mistään mitään, eikä osaa mitään. Miksi poliitikot kuuntelevat osaamattomia?

        Valehtelet ja solvaat. Todista että THL ei osaa mitään.

    • Anonyymi

      Valitettavasti tämä epidemia ei ole aivan heti poistumassa täältä. Se tulee jylläämään vielä kuukausikaupalla. Saattaa olla koko homma kestää jopa kolme vuotta vielä tästä lukien ennenkuin voidaan todeta että virus on poistunut lopullisesti ja rokotettakin alkaa saada.

      tämä ei ole mikään pikahomma

    • Anonyymi

      Valitettavasti tämä epidemia ei ole aivan heti poistumassa täältä. Se tulee jylläämään vielä kuukausikaupalla. Saattaa olla koko homma kestää jopa kolme vuotta vielä tästä lukien ennenkuin voidaan todeta että virus on poistunut lopullisesti ja rokotettakin alkaa saada.

      tämä ei ole mikään pikahomma

    • Anonyymi

      Kaikki matkustaminen ulkomaille pitää kieltää pysyvästi. Viinan hintaa pitää laskea niin että me täällä kotimaassa saamme joka päivä viinaa juodaksemme. Juokaamme PALJON viinaa.

      • Anonyymi

        Kieltolaki voimaan, niin pysyy muutkin taudit kurissa!

        Joo!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltolaki voimaan, niin pysyy muutkin taudit kurissa!

        Joo!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo!!!

        Pesemme kätemme alkoholipitoisella käsihuuhtella. Hyvä, se auttaa käsiin. Mutta jios JUOMME alkoholia, elimistömme puhdistuu kaikista basilleista ja bakteereista ynnä viruksista. KIPPIS!

        Niin ja eiks se virus kuole n. 40 asteen lämmössä, saunaan vaan kaikki ja jokapäivä, suomalaisten uusi täsmäase virusta vastaan, jaa senkö takia moni uudellamaalla asuva manailee, kun ei mökille pääse, raukoilla ei ole "kaupunkiasunnossa" saunaa, no nythän mä hokasin!

        JOLLEI VIINA, TERVA JA SAUNA AUTA NIIN TAUTI ON KUOLEMAKSI.

    • Anonyymi

      Matkailu kielletään ilmankos Vihreet tuo ulkomaalaiset tänne.

    • Anonyymi

      Tuosta viruksen uusiutumisesta ollaan kyllä kahta mieltä.
      Elimistö muodostaa kaikille viruksille vasta-aineita kun sairastunut paranee.
      Ihmettelen sitä että miksi viruksesta toipuneilta ei oteta näitä vasta-aineita ja kehitetä niistä rokotetta?

      On löydetty jäätyneitä ruumiita 1918 kun punatauti surmasi 850000 ihmistä
      näistä ruumiista on ertitelty viruksen vasta-aineita.
      Tämä viruksen uusiutuminen sairaudesta parantuneisiin on vaan iltapäivälehtien katastrofi hässäkkää eli siis täysin perätön väite.

      • Anonyymi

        Rajoitukset oltava, kunnes saadaan rokote

      • Anonyymi

        Rajoitukset oltava, kunnes saadaan rokote

      • Anonyymi

        Kyllä miltein joka maassa on jo käynnissä tämä toipuneiden vasta-aineen keruu ja rokotetta kehitellään kiireellä. Se maa, joka viruksen pani liikkeelle, on varmaankin pisimmällä sitä kehittämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoitukset oltava, kunnes saadaan rokote

        Ei toteudu. Kaikki palautuu ihan pian normaaliksi.
        Toki sinä voit jäädä vapisemaan kotiisi. Ja varo, korona voikin istua olkapäälläsi! Auts!

      • Anonyymi

        Sitä täälläkin ihmetellään, kuten sanottu hitaalla käyvät, Aivosumua!!!

        Se maa kun olis laittanut rajansa heti kiinni. Niin ei olisi tilanne tämä. Mutta toivoivat että ensin todetaan muualla ettei heitä syytetä tästäkin
        Sieltä kaikki Pandemiat lähteneet
        Stadin keskusta niitä tulee tuhatmäärin päivässä vastaan
        Ne sen taudin tännekin toi ja kotimaan paluulennot lisäksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toteudu. Kaikki palautuu ihan pian normaaliksi.
        Toki sinä voit jäädä vapisemaan kotiisi. Ja varo, korona voikin istua olkapäälläsi! Auts!

        Toivottavasti. Naapurin kolmen viikon Floridanloma on venynyt seitsemään viikkoon. Venyy kai niin kauan kunnes lentomatkakielto Eurooppaan perutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoitukset oltava, kunnes saadaan rokote

        Siihen voi mennä aikaa. Nythän vasta yhtä kokeillaan ja sen tehosta ei ole mitään takuita. Siis koekäytössä Joku arvaus oli, että rokote tulisi ihan loppuvuodesta, mutta se on arvio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti. Naapurin kolmen viikon Floridanloma on venynyt seitsemään viikkoon. Venyy kai niin kauan kunnes lentomatkakielto Eurooppaan perutaan.

        Kai sieltä kiertoteitä pääsee, vaikka Australian tai jonkun muun maan kautta. Kai heillä on sikäläiset sairausvakuutukset kunnossa sentään.

      • Anonyymi

        Parantuneiden verta käytetään jo hoidoissa mutta sitä on saatavilla vain hyvin vähän. Vasta-aineita ei valitettavasti osata valmistaa synteettisesti.

      • Anonyymi

        Kaikkiin viruksiin ei muodostu immuniteettia, ja näyttää siltä, että koronavirus on yksi sellaisista. Rokotetta on hankala kehittää sellaiselle virukselle, jota vastaan ei muodostu immuniteettia. Ainoa toivomme on pysyvät muutokset käyttäytymisessämme, eli ei enää mitään massakokoontumisia, pidetään mahdollisimman pitkiä turvavälejä, eikä matkailla turhan takia. Vain näillä keinoilla voidaan pysyä terveenä. Vasta-aineet eivät tarkoita immuniteettia.

        Tuo väite siitä, että koronalle ei tule immuniteettia on pelkkää puppua. Ja vaikka noin olisikin, tulen siirtymään normaaliin elämään kesällä. Tulen kättelemään ja halailemaan ihmisiä, ajelen julkisilla kuin ennenkin (en omista auton enkä sellaista hanki vaikka ajokortti ja rahaan on) ja pidän suuret synttärit. Ei korona ole vaarallinen tauti vaan pelkkää typerää hysteriaa.

    • Anonyymi

      Aloittajan kommentti pitää sisällään käänteisesti, ettei Suomeenkaan saa tulla turisteja vuoteen.

    • Anonyymi

      Kiinalaisten matkailu on kiellettävä kokonaan, kunnes on varmaa, ettei sieltä tule SARSeja ja koronoita!!!!!

      Kyllä aiheuttivatkin perkeleellisen kirouksen tällä kertaa koko maailmalle, jonka Finnair rahtasi kaikkialle Euroopaan ja toiset idiootit hiihtolomilla Suomeen!!

      • Anonyymi

        Nyt on loppusuora kansoilla,kansojen oma maaliviiva, vaikka maaliviiva onkin ruma. Tästä se osa joka uskoo Vahahtajaan saa synnit anteeksi ja Pelastaja ottaa nämä pois varsinaisesta vihan ajasta. Niillä joilla on tuore anteeksianto saavat ilomielin odottaa pääsyä ihmeelliseen kotiin ja sieltä sitten hallitsemaan tänne, tosin siinä vaiheessa on ihmisiä tosi vähän, olisko edes sadasosaa tästä luvusta. Meille jotka uskomme ja odotamme saamme nostaa päämme ja iloita anteeksiannosta, hienosta tulevaisuudesta. Saa vapaasti pilkata.

    • Anonyymi

      Koronaan kuolleita 24 tuntia sitten – ja nyt:

      18849 – 19468 Italia
      16353 – 16972 Espanja
      13197 – 13832 Ranska
      8958 – 9875 Englanti
      6020 – 6387 New York City, USA
      4357 – 4474 Iran
      3346 – 3600 Belgia
      3219 – 3219 Hubei, Kiina
      2736 – 2871 Saksa
      2643 – 2737 Hollanti
      1074 – 1141 Brasilia
      1006 – 1101Turkki
      1003 – 1081 Sveitsi
      887 – 899 Ruotsi
      470 – 504 Portugali
      337 – 350 Itävalta
      327 – 373 Indonesia
      297 – 315 Equador
      287 – 320 Irlanti
      282 – 306 Romania

      49 – 56 Suomi

      24 – 25 Viro

      • Anonyymi

        Niinpä.

    • Anonyymi

      THL pölkkypäät

    • Anonyymi

      Köyhät täällä huutelee kun ei ole varaa matkustaa.

      • Anonyymi

        Älä itse huutele, mun mielestäni tappavan tartuntataudin TAHALLISESTA LEVITTÄMISESTÄ pitäisi saada tuomio taposta tai sen yrityksestä ja sinä kuulut juuri niihin levittäjiin!

    • Anonyymi

      Köyhät täällä huutelee kun ei ole varaa matkustaa.

    • Anonyymi

      Joo jää sinne äläkä ikinä tule takaisin.

    • Anonyymi

      Näin corona aikana kannattaa välttää noita maikkarin narkkareita:)
      Taitaa porukka olla "vähän" aineissaan ... saattaa koko Pasila olla "pilvessä".

      Sitä vartenhan tuolla Ameliikassa ne niitä aseita on ostaneet. Siinä vaiheessa kun alkaa aineet olla vähissä, niin alkaa her-r-rmostuttaa...

      Kun ei ne poliisitkaan enää suojaa huumekauppaa.

    • Anonyymi

      Lomamatkailu on jo kielletty!
      Keksi jotain uutta?

      • Anonyymi

        Nyt, ei koko tulevaksi vuodeksi. - Luki-luki(ko?)

    • Anonyymi

      Se pitäisi olla yleismaailmallinen kielto, ei pelkästään suomalaisia koskeva.
      Tosin tämä lopettaisi esim Lapin matkailubisneksistä suuren osan.

    • Anonyymi

      hyvä ajatus karanteei sopii oikein hyvin opetuksena tyhmille

      • Anonyymi

        Monen perheen lapset ei ole koskaan tehnyt vanhempiensa kanssa kesällä kotimaan matkoja,ovat jääneet paljosta vaille. Etelään pitää kaikenmaailman halpis matkoille mennä ja velaksi vielä kaiken lisäksi. Voi olla että matkojen hinnatkin nousee koronalaman ansiosta sellaiselle tasolle ,ettei tavallisilla pulliaisille edes ole varaa sinne enään lentää. Matkailun vika että tässä nyt ollaan,ei se korona sieltä kiinasta itsellään tuulen mukana Suomeen ja muihin maailman maihin ole tullut. Nyt joku järki siihen reissaamiseen ja niille jotka palaa takaisin reisusta vähintään 3 viikon karanteeni vankilan tasoisessa majoituksessa joka itse pitää maksaa. Rangaistus taudin tyhmyyttään tuoneille paikallaan,niin ehkä tajuaa asian ytimen mistä tässä on kyse.

    • Anonyymi

      Stadin TAUTI:)
      Niil on niit TAUTEJA:)
      "Turvasana" saa uuden merkityksen:)
      Turus niit TAUTEJA on aina ... mut STADIN TAUTI tappaa ...

      TAUTISIA TAMMOJA:) STADIN ORIT ei nyt pääse laitumelle:)

    • Anonyymi

      Liikematkustaminen on syytä minimoida jatkossakin. Nyt on opittu neuvottelemaan etänä, jota jatkettakoon. Ilmansaasteet vähenee ja firmat voi osallistua koronatalkoisiin laittamalla säästyneet lentorahat koronavelan maksuun. Etäneuvottelut säästää myös aikaa, mikä parantaa firman edellytyksiä nousta koronakuopasta.

      Lomamatkailu Suomen ulkopuolella on kiellettävä kunnes epidemia on hävinnyt- vuoden loppuun tai pidemmälle. Karanteenisääntöä jatkettava ulkomailta palaaville.

      • Anonyymi

        Suuri osa työmatkustuksesta on vientiteollisuuden matka- asentajia ja huoltomiehiä . Nuo hommat jos kovin vielä viivästyy loppuu, niin loppuu myös rahan Suomeen tuleminen.

      • Anonyymi

        Paluulennot takaisin kriisissä saat siis helpommin valtiolta piffattua - "jos sanoo olevanas alakikäinen 70v suomalainen lapsi ja jolla on isis kipee", siis isisksen luo kiire suomessa :D

      • Anonyymi

        Näin pitää toimia tulevaisuudessakin! Kannatan ajatusta!

    • Anonyymi

      Kannatan aloittajan ideaa! Sanoit juuri sen mitä itsekin ajattelen.

      • Anonyymi

        Ajattelin käydä paskalla, hoh
        -avaaja

    • Anonyymi

      No ei todellakaan mitään lukittautumisia. Moni odottaa jo että täältä pääsee taas edes hetkeksi pois, isolla osalla matkat ja lomat ihan pilalla tältä keväältä ja alkukesältä.

      Porukka täällä haukkuu toisiaan. Mikä järki. Elämä jatkuu taudeista huolimatta ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Miksi menet vain "hetkeksi"? Mene kokonaan pois täältä, kun kerran ei miellytä olla. - Nm. Ei haukku haavaa tee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi menet vain "hetkeksi"? Mene kokonaan pois täältä, kun kerran ei miellytä olla. - Nm. Ei haukku haavaa tee

        Kaikilla ei ole rerursseja töiden tai perheen puolesta lähteä kokonaan.

        T:jokaisen loman ulkomailla viettävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla ei ole rerursseja töiden tai perheen puolesta lähteä kokonaan.

        T:jokaisen loman ulkomailla viettävä.

        Vie työsi ja perheesi mukanasi. - Nm. Helppoa kuin heinän teko

      • Anonyymi

        Ei jatku kuten ennen. Kyllä tästä pandemiasta on otettava opiksi. Pistäkää matkat vaan pysyvästi jäihin, ja totutelkaa uudenlaiseen arkeen. Ollaan järkeviä, ja otetaan opiksi, ettei toista kertaa leviä tappava tauti ympäriinsä. Jookos?

    • Anonyymi

      Heti vaan kun mahdollista, niin lentoliput kouraan ja lomalle ulkomaille 👍

      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Köyhät täällä vinkuu kun ei muutenkaan pääse matkalle. Helppo sitten huudella ettei toisetkaan voi mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Köyhät täällä vinkuu kun ei muutenkaan pääse matkalle. Helppo sitten huudella ettei toisetkaan voi mennä.

        Ei täällä köyhät vingu, ei mekään olla köyhiä vaan ei huvita matkustella! Joten huutele itse vaan silkkaa p*skaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei täällä köyhät vingu, ei mekään olla köyhiä vaan ei huvita matkustella! Joten huutele itse vaan silkkaa p*skaa!

        Vapaasti voi mennä, mutta nyt pistetään 2 viikon karanteeni saapummismaahan ja sama juttu, kun palataan! Näin maailman laajusesti saadaan taudit kuriin!

      • Anonyymi

        Se on tyhmä liike! Lopettakaa kaikki nyt se turha matkailu myös rajoitusten hellittäessä! Ei pidä toimia kuin ennen koronaa, vaan pitää ottaa opiksi pandemiasta.

    • Anonyymi

      Ihan hirrrveän hyvä ajatus aloittajalla. Ja todella kohtuullinen, jos iäkkäiden täytyisi olla karenssissa vuoden loppuun asti. - Nm. Kannatan

      • Anonyymi

        Lapsilla voiis koettaa jos koronaa on vielä ilmassa, sensijaan
        - Nm. Kannatan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsilla voiis koettaa jos koronaa on vielä ilmassa, sensijaan
        - Nm. Kannatan

        Jäkäti jää laplaplaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsilla voiis koettaa jos koronaa on vielä ilmassa, sensijaan
        - Nm. Kannatan

        En ole imbesilli, vaikka sinä oletkin. - Nm. Älä matki merkkiäni

    • Anonyymi

      CIA Mossad = Corona

    • kaiken kieltäminen on kiellettävä ikuisesti

      • Anonyymi

        En ole imbesilli, vaikka sinä oletkin. - Nm. Älä matki merkkiäni

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole imbesilli, vaikka sinä oletkin. - Nm. Älä matki merkkiäni

        En ole imbesilli, vaikka sinä oletkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole imbesilli, vaikka sinä oletkin. - Nm. Älä matki merkkiäni

        Joku monistaa mua, tuohon en ole kommentoinut minä. - Nm. Tuskin luvallista

    • Anonyymi

      Hallituksen hiilijalanjäljen vähentämisen, lentämisen ja matkailun voisi yhdistää suomalaiseksi kompromissiksi!

      Pakattaisiin kaikki halpalennon ostaneet samaan koneeseen ja sammutettaisiin moottorit atlantin yllä

      Valtio kuittaisi suuren summan perintöveroina lisäksi ja hiilenkulutajat vähenis..

      - Nm. Kannatan

      • sinunlaisesi lampaat ja hallitus kun pistettäisiin siihen koneeseen niin suomen keskimääräinen äo paranisi ;)

    • Anonyymi

      Siellä on rattoisaa syödä säilykkeitä puistonpenkillä kun hotellit ja ravintolat on kiinni. Paitsi ettei ulkomaalaiset pääse maahan ja puistoissa ei saa olla.

    • Anonyymi

      En usko, että kielletään niin pitkäksi aikaa, mutta jos jossain maassa on korona ja rajoitteita, ei sinne kukaan halua mennä lomaansa viettämään. Ei edes ne joilla on Fuengirolassa loma-asunto.

    • Anonyymi

      Paras asia mitä Suomen valtiolle on koskaan tapahtunut tämä CORONA:)
      Nimittäin helkkarin konkurssissa koko valtio:)
      Itäraja KIINNI
      Länsiraja KIINNI
      Eteläänkään ei pääse
      STADINTAUTI padottu
      ... pohjoiseen pääsisi, muuta ei sinne kukaan halua:)

      Maksetaan muuten lähes KAIKESTA kaksinkertainen hinta jos verrataan OIKEISIIN tuotantovaltioihin. Mitä me saadaan? VALTIO VAAN MYRKYTTÄÄ KAIKKI. Se on sitä bodom bodomia ... mielisairaalat ja vankilat täynnä VALTION POLIISIN uhreja.

      Finlands National Socialism likes to KILL YOU ALL

    • Anonyymi

      Suomen VALTIO on kuin RUTTO. Arvatkaapas monet KANSALAISET Suomen valtion poliisit/vartijat ovat huumanneet ja sitten "onnettomuus"? Esim. tulipalo, auto-onnettomuus ... on se kova mafia tuo virkamiesmafia:)
      Vieläkin muuten tuntuu perskannikassa se piikitys ... mitä myrkkyä se on?

      Sitkeä "RYSSÄ"

    • Anonyymi

      Lopullisesti rajat kiinni ja kommunismi pyörimään.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ai joku on oikeasti YMMÄRTÄNYT ... pohjois-koreaaaah:)

      Kohta jokaisessa meissä asuu pieni kiinalainen kommunisti lehmä:=) MUU!
      Valtiohan lypsää meidät vaan kuiviin ... ja myrkyttää kaikki. Sitten tulee syöpä.

      Tapetaan Suomi ennen kuin Suomi tappaa kaikki.

    • Anonyymi

      En oikein jaksa uskoa yhden vuoden riittävän, kyllä siinä menee useampi vuosi, sillä virus pyrkii sopeutumaan ihmiseen, tuskin siinä onnistumatta.

    • Anonyymi

      Ei se korona enää mistään tule, se on jo täällä. Jos tulee koronaa kakkoseen, niin se tulee kotimaasta. Se pyörii täällä vielä pitkään, koska moni sen saanut ei edes tiedä kantavansa ja levittävänsä sitä, koska oireita ei ole tai ne on hyvin lieviä.

    • Anonyymi

      Mitä se auttaa, kun Ohisalo majoittaa heti tuhansia mamuja, kun rajat aukeaa. Ne on tärkeimpänä asialistalla.

    • Anonyymi

      Äänestä Perus suomalaisia ja Suomalaisten jatkuva ulkomaila rampaaminen lopetaan.

    • Anonyymi

      Se joka tuo tauteja tänne myös maksaa sairaanhoitokustannukset, jotka siitä aiheutuvat. On ihan selvää markkinataloudessa tämä ja vihreätkin varmasti ymmärtää sen etunenässä...eikö niin??????

      • Anonyymi

        Suomessahan terveydenhuolto toimiikin mallikkaasti....?

    • Anonyymi

      Kaikki ulkomailta palaavat kahdeksi viikoksi keskitysleirille veelle ja leivälle niin ymmärtävät pysyä kotimaassa.

    • Anonyymi

      Kun maat avaavat rajansa ja ihmiset alkavat taas matkustelemaan niin viimeistään silloin alkaa toinen aalto se on varma. Sitten on taas uudestaan kaikki rajat kiinni ym.

    • Anonyymi

      Sitten viimeistään kun maat avaavat rajansa ja ihmiset alkavat taas matkustelemaan niin alkaa toinen aalto se on ainoa varma asia.

    • Anonyymi

      Corona on nitistetty pian Aasian maissa. Turvallista matkustaa jos vain päästävät sosialistisen Suomen kansalaisen maahansa.

      • Anonyymi

        Köyhät käy halppis etelänmatkoilla hakemassa tauteja,kun niillä ei ole varaa kotimaassa lomailla korkeintaan teltassa eikä varaa vuokrata edes viikoksi suolammen rannalta vaatimatonta mökkiä .Sitten kehuskellaan facebookissa kuinka me taas käytiin etelässä kun muut paleli Suomessa.

      • Anonyymi

        Ei välttämättä, sen voi tietää vasta myöhemmin. Japanistakin puhuttiin malliesimerkkinä ja sitten tapausten määrä alkoi pari viikkoa sitten kasvaa. Itse asiassa Japanin suurin todettujen määrä oli eilen. Määrä laskea hyvinkin alas ja sitten parissa viikossa nousta nopeasti. Näin siis kävi Japanissa. Myös Singaporessa on tapahtunut sama ilmiö, tapausten määrä kääntynyt takaisin kovaan nousuun. Edes Aasian maat eivät lähelläkään koronan nitistämistä.

    • Anonyymi

      Suomalaisten matkailijoiden ulkomaille viedyt sadat miljoonat tarvitaan nyt Suomessa.
      Ulkomaan matkailun saisi lopettaa kokonaan. Koskaan en ole ulkomailla käynyt, enkä mitään menettänyt ja kohta 50 vuotta on eletty.
      Jos ei olisi ulkomaan matkailua, niin ei olisi myöskään korona epidemiaa, se on tullut ulkomaan matkailun tuomana.

      • Anonyymi

        Muttakun rikkaitten ja itsekkäiden minä-minä ihmisten täytyy päästä reissaamaan fantastisesta ympäri maailmaa. Mitä sitten jos tuhansia ihmisiä kuolee sen takia? Nykkiin on päästävä ostoksille ja taikuissa käymään brunaa ottamassa.

      • Anonyymi

        "Koskaan en ole ulkomailla käynyt, enkä mitään menettänyt ja kohta 50 vuotta eletty..." JA SEN VALITETTAVASTI HUOMAA. :)

        Jos pitäisi alkaa veikkaamaan, niin veikkaan että vedät siniristilipun salkoon joka liputuspäivä ja seisot lipputangon juurella selkä suorassa käsi lipassa samalla kun mankka huudattaa jotain vitu* porilaisten marssia taustalla.... Tippahan hahaha siinä lirahtaa.... oi maamme kultainen....
        vitt* mitä paskaa.... Ei todellakaan ole lottovoitto syntyä Suomeen.... verotusparatiisi... siksi fyffet viedään ulkomaille jossa saa rahalle vastinetta, palvelua ja halvemmalla enemmän.

    • Anonyymi

      Olikohan THL väki, joka toi viruksen Euroopassa lomailtuaan.

    • Anonyymi

      Samoin pohjoisen afterski- paikat kiinni vähintään ensi vuoden kesään. Hiihtoladut vain hiihtäjille auki, jokainen voi ryypätä kotikaupungissaan. Pipo vain syvälle päähän, olutlasi kouraan, musa stereoista täysille ja kaveria kaulailemaan. Koska se nähtiin taas että joukossa tyhmyys tiivistyy.

    • Anonyymi

      kielletään samalla se jonninjoutava paskanpuhuminen vauvat.fi, kaksplus.suomi24 etc divustoilla ja hankkikaa elämä tai runkatkaa Rouva Nordinin ohjeiden mukaan

      • Anonyymi

        HYVÄ VETO! Juurikin näin...

    • Anonyymi

      Mummu asuu maalla mökissä, lähimpään naapuriin kakskymmentä kilsaa, ei oo ikinä ketään tartuttanu. Mutta hesalaiset sukulaiset kaikki koronassa. Tässä nähdään kuka ja missä tautia levittelee.

    • Anonyymi

      Ei kait sit kaikilla ole varaa matkustella ja katteellinen sitä moni on kun joku nauttii uusista maisemista ja lämmöstä.
      Ei sit silti kielletä, se on iso tulolähde monelle, jopa elinehto ulkomailla.

    • Anonyymi

      Miksi pitäisi kieltää, kun mitään vaaraa ei ole vai onko täällä paljonkin huijattavia ja kommunismin kannattajia eikä vapauksien!
      https://www.henrymakow.com/

      • Anonyymi

        Minkälaisessa umpiossa ja / tai kuplassa tällainen tyyppi elää, joka ei ymmärrä ympäristöään ja sitä, mitä siellä tapahtuu? Aika monet uutiset olet missannut. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

        Kyllä, liikkeellä on jokin virus nimeltä korona, joka on vain hieman influenssaa vaarallisempi. Enemmän uutisista näkee, kuinka typerää hysteriaa on liikkeellä jonkin pikkutaudin takia. En näe, että mikään on oikeasti muuttunut ja hysteria on täysin naurettavaa.

        No taaas on jääneet uutisoinnit väliin. - Nm. Hoksottimet tarkemmalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No taaas on jääneet uutisoinnit väliin. - Nm. Hoksottimet tarkemmalle

        Olen lukenut pikkuisen uutisia (no, tv:tä en ole avannutkaan viikkoon, joten olen vain lukenut netistä) ja tiedän tilastojakin ja niiden perusteella koronahysteria on naurettavan typerää. Itse en stressaisi tällä asialla, vaan tekisin kaiken kuten ennenkin. Itsekin olen tilaamassa ulkomaanmatkaa heinäkuulle ja en tee mitäkään muutoksia elämääni. En osta ruokaa varastoon (menen 2 päivän välein kauppaan, toisinaan jopa päivittäin), en omista käsidesiä, en varastoi wc-paperia, en hanki maskia tai mitään muutakaan. Ostan kaupasta vain sen verran kuin pieneen reppuun mahtuu, jos sitäkään.

        Uutiset ovat lähinnä ammattivalehtelijoiden kirjoittamaa sontaa, joten miksi katsoa tv:stä yhtäkään uutislähetystä tai ajankohtaisohjelmaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No taaas on jääneet uutisoinnit väliin. - Nm. Hoksottimet tarkemmalle

        Tarkennettuna... Itse päätin jo kuukausia sitten, että en katso yhtäkään uutis- tai ajankohtaislähetystä televisiosta. Eikä korona ole saanut minua muuttamaan mieltäni. Pari kertaa olen vahingossa pari minuuttia katsonut uutisia ja katunut sitä.

    • Anonyymi

      Kuka maksaa tämän turhanpäiväisen hupimatkailun aiheuttaman kärsimyksen ?

    • Anonyymi

      Aivan! Turha huvimatkailu tulee kieltää tautiriskin takia! Tämä koronapandemia on osoitus siitä, että miksi.

    • Anonyymi

      Toivoa soppii, jotta järki palailisi ihmisten päihin ja alkaisivat miettimään matkustelujensa hintaa, yhteiskunnat romahtaa "selkä keikkana" lentelevien minä, minä ihmisten toimesta jo nyt.

      Hallituksilta tuskin voi odottaa mitään päätöksiä matkailujen rajoittamisiin, mutta esim. Marinin hallitus varmasti kohta paahtaa taas ilmastonmuutoksen torjuntaan suunnitelluista veronkeruista?
      Lentoliikenne on pahimman luokan ilmaston sotkija, mutta puhuuko kukaan edes sen rajoittamisesta?

    • Anonyymi

      Itse olen työkyvytön niin eipä ole rahaa edes välttämättömyyksiin saati ulkomaanmatkoihin. Myös ilmastoa vaikea kuormittaa näillä tuloilla.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä.myös tänne tulevilta ulkolaisilta pitäisi kieltää tuleminen .ei saisi myöntää viisumeja erityisesti aasialaisilta ja lähi idän maista tuleville.myös ilman aikuiset turkkilaiset pizzeriat ja aasia ravintolat ja keski kalja baarit pitäisi olla suljettuna pari kolme vuotta..jne...

    • Anonyymi

      Jokohan nyt saataisiin se lentovero aikaiseksi kun nämä reissailijat ovat tänne tappavan ja kalliin taudin tuoneet.

    • Anonyymi

      Voi niitä aikoja kun vielä tein parhaimmillani kolme ulkomaan lomamatkaa vuodessa.Yritin aina saada töistä talviloman pääsiäisen aikoihin että sain silloin kaksi viikkoa lomaa,yleensä se onnistui.Kesäloman otin aina kahdessa erässä,eli kaksi viikkoa kesäkuussa ja kaksi syyskuussa ja eiku kahden viikon matkalle molemmilla kerroilla.Siis kolme kahden viikon lomamatkaa vuodessa,jippii!!Nyt olen eläkkeellä ja haaveilen edes yhdestä kahden viikon matkasta vuodessa.Toivottavasti haave vielä koronaviruksen jälkeen onnistuu.

    • Anonyymi

      Heti lähdetään Italiaan kun mahdollista, loppukesästä uskoisin.

    • Anonyymi

      Persaukinen sossupummi vaatii lentämisen kiellettävksi kun ei ole varaa matkustaa ulkomaille.

      • Anonyymi

        Kaupunkispede pitää itseään rahamiehenä kun on varaa käydä kerran kesässä ihan ulkomailla asti, wau sentään.

    • Anonyymi

      Kun seuraa tätä kirjoittelua, niin tajuaa aika pian kuinka tolloja ja idiotteja on nuo hupimatkustajat. Sossupummeiksi hakuu kansalaisia ym törkeyksiä: Kuka onkaan se pummi, joka tuo sairauksia matkoiltaan? Hupipummit ei itse maksa mitään aiheuttamastaan tuskasta, vaan vaativat yhteiskuntaa kustantamaan kaiken....itse nämä pummit ei pysty maksamaan mitään ovat sitä pahinta sosiaalipummiporukkaa..... Täysin persaukista porukkaa.. menikö perille sossupummimatkailijat?????

      • Anonyymi

        Maailmassa kuolee kaikenlaisiin asioihin yli 100 miljoonaa ihmistä joka vuosi. Suuri osa heistä erilaisiin tauteihin. Maailmassa on tuhansia tauteja, jotka tappaa ihmisiä. Korona ei tule koskaan olemaan mitenkään suuri osa kuolemista. Jopa Italiassa suurin osa kuolee muuhun kuin koronaan tänä vuonna. Korona ei ole merkittävin kuolinsyy edes tänä vuonna yhdessäkään maailman maassa.

        Koronahysteria on mennyt naurettavan pelleilyn puolelle. Suuri osa koronaan kuolleista on vanhuksia, jotka olisivat kuolleet joka tapauksessa tänä vuonna. Jopa ihan normaaliin influenssaan. Nimittäin kuolleitten keski-ikä on yli 80 vuotta.

    • Anonyymi

      Höpö höpö.... oikaistaan nyt yksi harhaluulo. Suomen valtio ei voi kieltää suomalaista matkustamasta vaikka Tornio-Haaparanta rajalla ukkoja seisookin.

      Suora lainaus ulkoministeriön sivulta:
      "Liikkumisvapaus on suomalaisten perustuslaillinen oikeus. Ulkoministeriön toimivaltaan ei kuulu rajoittaa suomalaisten liikkumisvapautta, eikä ketään voida sitovasti kieltää matkustamasta ulkomaille tai määrätä palaamaan Suomeen. Matka- tai paluupäätöksen tekee aina matkailija itse.

      Suomalaista ei voi estää poistumasta Suomesta, mutta on hyvä huomata, että myös useat muut maat ovat rajoittaneet maahan saapuvaa matkustajaliikennettä ja useissa maissa on asetettu merkittäviä rajoituksia myös liikkumiseen maan sisällä. Maahan saapuva matkailija voidaan asettaa myös karanteeniin.

      Sairaustapauksessa hoitoon pääsy ulkomailla voi paikallisen terveydenhuollon kapasiteetin kuormittumisen vuoksi olla vaikeaa. Myös Suomeen paluu vaikeutuu merkittävästi jatkuvasti supistuvien liikenneyhteyksien vuoksi.

      Tämän hyvin poikkeuksellisen tilanteen vuoksi kaikkea matkustamista ulkomaille on syytä välttää toistaiseksi."

      Olemme lähdössä Saksaan toukokuun puolivälissä... kesäkuun lopulla takaisin.

      • Anonyymi

        Mikä on poikkeuslaki ? - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

      • Anonyymi

        Poikkeuslain aikana voidaan poiketa jopa perustuslaillisista oikeuksista. Tuo pätee vain normaaleissa olosuhteissa. Jos julistetaan poikkeuslaki, voidaan tuolla tekstillä lähinnä pyyhkäistä tapapuolta.

        Ja muuten, myös Saksa voi kieltää kaiken lento- ja laivaliikenteen normaaleilta matkustajilta ja käännyttää kaikki turistit pois rajaltaan (tai pakottaa heidät 2 viikon karanteeniin). Joten jos et ole liikkeellä omalla autolla, sinulla ei välttämättä mitään. Jos et ole huomannut katsomaan, monetkin EU:n maat ovat sulkeneet rajansa kokonaan turisteilta. Et pääse edes Viroon enää, vaan sieltäkin käännytetään takaisin (jos ylipäätään olet saanut ostettua lipun ja päässyt laivaan). Ja sitten joudut karanteeniin, vaikka et ole ollut kunnolla toisen maan puolella.

        Joka tapauksessa, jos pääsetkin Saksaan saakka ja sinut hyväksytään maahan (mitä epäilen), sinut tullaan Saksassa pakottamaan 2 viikoksi täyteen karanteeniin. Joten lähes puolet lomastasi menee siihen, että olet neljän seinän sisällä ulkomailla.

    • Anonyymi

      Me hoidetaan homma. 🔥🔥

    • Anonyymi

      ÄLKÄÄ muuten antako Chernobylin metsäpalojen sammuttamiseen apua.
      Antakaa palaa, kaikki saasteet muuten menee SUORAAN Moskovaan tuulten mukana:))

      Selkeesti Ukrainan hallitus asialla.

      Savustaa Venäjän pihalle.

    • Anonyymi

      Nimenomaan näin, sataprosenttisesti samaa mieltä aloittajan kanssa. Matkailu avartaa - ja paskat! Matkastressi, karmea rahanmeno, ihmistungos, kaiken maailman varausten, vakuutusten ja raha-asioiden kanssa säätäminen ja kohteesta riippuen saattaa olla vaarojakin. Aivan turhaa touhua.

      Te matkustushullut pysytte perkele kotona ja reissaatte Suomessa sitten kun korona on saatu aisoihin.

      • Anonyymi

        Emme tee niin kuin sinä haluaisit!

      • Anonyymi

        Tuollaista matkustaminen on jos matkustaa halpamatkoilla.Kun varaa viiden tähden matkan,esim. Olympia matkatoimistolta niin se on silloin luxus matkustamista.Kaikki hoidetaan moitteettomasti, eikä matkustajan tarvitse muuta kuin nauttia matkastaan.

      • Anonyymi

        Tuommoista raivoamista, kun ei pirtin perältä koskaan poistu. ihan sama kai se sinulle siellä putrakossa, onko tauteja. Kummasti sellaisia, jotka tulevat ilmoittamaan, ettei matkustaminen kiinnosta silti ovat matkailuun liittyvillä palstoilla vaahtoamassa. Elekee eläkö vaan olokee niinkun minä uuninpankolla, diih!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaista matkustaminen on jos matkustaa halpamatkoilla.Kun varaa viiden tähden matkan,esim. Olympia matkatoimistolta niin se on silloin luxus matkustamista.Kaikki hoidetaan moitteettomasti, eikä matkustajan tarvitse muuta kuin nauttia matkastaan.

        Ihan samalla tavalla se sinunkin perse hikoaa samassa lentokoneessa ja terminaalissa, olipa Ölympian ylihintainen tai Aurinkomatka tai itse järjestetty. Kuvitteluahan ja leikkiä on tuommoinen satuilu. Yhtä hikistä se on vaikka kuinka kallis olisi.

    • Anonyymi

      Kuulin että Venäjältä pääsee vielä Suomeen, väärillä papereillako vai kuinka lienee mahdollista..

    • Anonyymi

      Matkustushullut on oikea sana!!! Näitä hulluja tuetaan yhteiskunnan varoista..lento-laivamatkoja tuetaan ja lopuksi tuetaan sairaanhoitokustannuksia jotka aiheutunut matkustamisesta--ja kaiken huppu tämä tuki otetaan vielä ukomaanvelkana. Näitä tyhjätaskuja me tuetaan--maksakoot itse matkustamisen kustannukset ei se kuulu yhteiskunnalle.

      • Anonyymi

        Niin me maksammekin,kade!

      • Anonyymi

        Paritkin lennot oli varattuna ja ihan ite maksoin vai pitäisiköhän lähettää lasku valtiolle, kun noin innoissasi olet. Eikös?

    • Anonyymi

      Mielestäni kaikki koronaan liittyvät hysteria-ketjut ovat naurettavia. Historiassa on ollut kymmeniä paljon pahempia pandemioita ja silti on eletty jopa pandemian aikana täysin normaalisti.

      Esimerkiksi espanjantauti ei pysäyttänyt tehtaita tai mitään, vaan vaikka ihmisiä kuoli koko ajan, ei mitään asiaa muutettu. Edes pörssikurssit eivät kunnolla romahtaneet (kyllä, pörssi oli olemassa sata vuotta sittenkin). Silloin kuolema oli osa arkipäivää eikä se ollut riittävä syy tehdä mitään asiaa toisin. Espantauti tappoi eri arvioiden mukaan 50-100 miljoonaa ihmistä, mikä vastaisi nykyään noin 150-300 miljoonaa ihmistä ja silti se ei pysäyttänyt yhteiskuntaa.

      • Anonyymi

        Ei ole naurettavaa kun nämä rikkaat pelkäävät omaa asemansa menettämistä sekä pelkäävät menettävänsä kusetettavat orjansa ohjaimistaan.

    • Anonyymi

      Ei muulla elämässä väliä jos olo rikkaalla hyvä olla. Muistakaa tämä, aina!

    • Anonyymi

      Keskustelupalstoista ja kommenttiosioista on tullut köyhien ja kateellisten, pääasiassa työttömien ja sairaseläkeläisten viherpiipertäjien vihan ja kateudenlietsonnan pesäpaikkoja. Purevat sitä kättä joka heitä ruokkii.

      Tilanteen mukaan ja WHO:n ohjeiden mukaan tässä suurinpiirtein kaikki menee. Maailman pitää jatkaa pyörimistä. Se loppuu sossupossuiltakin taikaseinä toimimasta jos meitä veronmaksajia estetään tekemästä töitä, kuluttamasta ja liikkumasta.

      Eiköhän kesäkuussa aleta purkamaan rajoituksia enemmänkin. Hyppään samantien Bangkokin koneeseen. Kaikki me veronmaksajat emme lomillamme ryyppää emmekä sulloudu samaan tilaan. Juuri tulin kahden kuukauden reissusta. En käynyt kertaakaan baarissa koko loman aikana, eikä väkitungoksia ollut missään. Thaimaa oli huomattavasti nopeammin varautunut kaikin tavoin ja siivosivat joka paikan viimeisen päälle ja lisäsivät rajusti hoitovalmiuksia. Maskipakko kaikkialla ja kaupan ovellakin annettiin käsidesiä ennen sisäänmenoa.

      Köyhien elämä Suomessa ei muutu rikkaammaksi jos toivotte omillaan toimeentuleville ikävyyksiä. Päinvastoin, se huononee teilläkin.

      • Anonyymi

        Höpö höpö nyt persutrolli. Sinä konkursseinesi et ruoki edes itseäsi.

    • Anonyymi

      Ulkomaanmatkat pitäisi asettaa pysyvästi luvanvaraisiksi. Vain pätevällä syyllä rajan ylitykset.

    • Anonyymi

      Toivottavasti uusmaalaiset muistavat lopun elämäänsä kohtelun, mitä nyt saavat maakuntien ihmisiltä ja matkustelevat tulevaisuudessa vain ulkomailla.

      • Anonyymi

        Uusmaalaiset vs muut on kuvitteellinen vastakkainasettelu, mitään tuollaista ei olekaan. Pelkkää naurettavaa huuhaata. Valtaosa uusmaalaisista on kotoisin muualta ja kuten myös valtaosa heidän sukulaisistaan. Varsinkin helsinkiläisistä vain pieni osa on syntynyt Helsingissä. Joten tulet taatusti näkemään maakunnissa uusmaalaisia ja entistäkin enemmän.

        Itse olen nykyään uusmaalainen (muutin viime vuonna) enkä todellakaan aio vähentää kotimaan matkailua. Päinvastoin, tänä kesänä kuljen pitkin Suomea siellä täällä. Jos jotkut nyt hieman heikommin kohtelevat, ovat he lähinnä typeriä idiootteja, joten heistä ei tarvitse piitata.

        Anne Moilanen sanoi kerran, että kepulaisuus tulee maaseudun ihmisille äidinmaidossa eikä se lähde mihinkään vaikka muuttaisi esim. Helsinkiin. Miksi kepulla ei sitten ole täällä kannatusta. Ei siitä ole epäilystäkkään, että sinä ja monet sudeettisavolaiset eivät matkustaisi takaisin sinne kotimaakuntaan, mutta takuulla moni valitsee matkakohteensa tulevaisuudessa toisin.

        Päinvastoin, jatkossa liike kotimaakuntiin lisääntyy entisestään. Koska kesällä ei uskalleta matkustaa ulkomaille, tulee kotimaan turismi lisääntymään entisestään. Etenkin uusmaalaisten osalta.

        Muuttuuko se Uusimaa koskaan kotimaakunnaksi savolaiselle, joka on asunut 50 vuotta pääkaupunkiseudulla. Mielenkiintoisia pohdintoja suomalaisuudesta ja metsäläisyydestä.

        Etelän lomallahan on ideana, että pääsee edes hetkeksi irti synkistä suomalaisista ja kiroilusta ja töykeydestä. Käy päinvastoin, että lähdetään entistäkin enemmän etelän lämpöön. En keksi yhtään syytä kotimaan matkailuun, kun olen Suomen muutenkin jo nähnyt ja hel..tin ankeaa on ja ankeammaksi tulee menemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuttuuko se Uusimaa koskaan kotimaakunnaksi savolaiselle, joka on asunut 50 vuotta pääkaupunkiseudulla. Mielenkiintoisia pohdintoja suomalaisuudesta ja metsäläisyydestä.

        Nuoremmissa on ihmisiä, joille ei mitään "kotimaakuntaa" tai "kotikuntaa" ole olemassa. Olen itsekin moneen kertaan vaihtanut maakuntaa ja voin vaihtaa maakuntaa. Ja sukulaisissani on vain vähän sellaisia, jotka ovat pysyneet samassa maakunnassa elämäänsä, valtaosa on vaihdellut maakuntaa moneen otteeseen ja jopa muuttaneet maasta toiseen työ perässä. Jos parempi työ löytyy toisesta maakunnasta niin vaihtoon vain.

        En usko sellaiseen asiaan kuin kotomaakuntaa. Maakuntaa voi vaihtaa kuin paitaa. Ja muuten, en ole savolainen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelän lomallahan on ideana, että pääsee edes hetkeksi irti synkistä suomalaisista ja kiroilusta ja töykeydestä. Käy päinvastoin, että lähdetään entistäkin enemmän etelän lämpöön. En keksi yhtään syytä kotimaan matkailuun, kun olen Suomen muutenkin jo nähnyt ja hel..tin ankeaa on ja ankeammaksi tulee menemään.

        Koska korona ei mihinkään katoa tänä vuonna, ei ainakaan muualla maailmassa, et taatusti tulisi kesällä enää näkemään (entisissä) turistipaikoissa ystävällistä kohtelua. Jo viimeisinä viikkoina ennen sulkua, muuttui esimerkiksi Italiassa kohtelu turisteja kohtaan vihamieliseksi. Varmaa on, että vaikka etelään päästäisiin kesällä, tulee kohtelu olemaan todella kylmää siellä. Monissa maissa on koronan aikana alettu vihaamaan turisteja ja tuo ei tänä vuonna tule katoamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelän lomallahan on ideana, että pääsee edes hetkeksi irti synkistä suomalaisista ja kiroilusta ja töykeydestä. Käy päinvastoin, että lähdetään entistäkin enemmän etelän lämpöön. En keksi yhtään syytä kotimaan matkailuun, kun olen Suomen muutenkin jo nähnyt ja hel..tin ankeaa on ja ankeammaksi tulee menemään.

        Kehoitan kommentoijaa tarkastelemaan tiiviisti oman pään sisältöä. Synkkyys löytyy sieltä, ei ulkopuolelta. - Nm. Oma moka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelän lomallahan on ideana, että pääsee edes hetkeksi irti synkistä suomalaisista ja kiroilusta ja töykeydestä. Käy päinvastoin, että lähdetään entistäkin enemmän etelän lämpöön. En keksi yhtään syytä kotimaan matkailuun, kun olen Suomen muutenkin jo nähnyt ja hel..tin ankeaa on ja ankeammaksi tulee menemään.

        pääsee hetkeksi eroon synkeydestä? mitä se sitten auttaa? kannattaa lähteä asumaan sinne lämpimään ja tekemään duunia ja unohtaa koko synkkä suomalaisuus.

    • Anonyymi

      Tohan on iha selvvää katteelise puhet!

    • Anonyymi

      Syksyyn asti on ulkomaille meno kielletty.

      • Anonyymi

        Harmittaa kyllä menettää lomamatkat, jos eurooppa on suljettuna. Mua ei nyt haittaa, jos sen koronan sairastaisi, mutta tietty pyrkii välttämään altistumista. Se nyt on selvää, että matkavakuutus kannattaa otta ja Eurooppalainen sairaanhoitokortti mukaan. Itse tosin asun Espanjassa, joten tuskin Suomen lomalle tulisinkaan.

    • Anonyymi

      Ulkomaanmatkailua tulee maailmanlaajuusesti vähentää oleellisesti ja pysyvästi, täysin kestämätöntä kun halpalentoyhtilt kuskaa jopa siivoojia ympäri maailmaa pikkurahalla, rikkaat käyttää myös samoja koneita ja heillä on sitren varaa matkustella huvikseen useita kertoja vuodessa, virusten leviäminen on täysin hallitsematonta.

      Suosittelen, että jatkossa matkailijat määrätään aina karanteeniin matkan jälkeen. Ihan varmuuden vuoksi.

    • Anonyymi

      JOPAHAAN ON ALOTTAJA KELEPO OPASTUSTA SUANUNNA!
      EHOTTOMAST VIISAENTA ON, ETTÄ JUSSIM PÄEVÄÄM MÄNNES HALLITUS JA EVUSKUNTA SIÄTÄÄVÄT KAEKELLEK KANSALLE MUASTAPOESTUMISVERON!!!

      LENTELIJÖELLEV VÄHINTÄÄV VIISTUHATTA EOROO KERTA. MUILLA VÄINEILLÄ MUASTA KARKOOVILLEV VÄHINTÄÄN 3000 EOROO KERTA.
      14.4.2020 kmkk tammerforssin nuapurist

      • Anonyymi

        Sisäsiitto tehnyt tehtävänsä.. Tätäkö muka pitäisi jatkaa, kun järki hidastuu ja silimät menee ristiin kylän sisällä. Vuoristokansoista tuttu ilmiö.

    • Anonyymi

      Mätisäkit maksakaa matkanne. tuki tuki tuki. mätimatkalaisten takia nyt koko yhteiskunta kusessa.......

    • Anonyymi

      Eipä taida tarvita erikseen kieltää...eiköhän ne rajat pysy automaattisesti kiinni jos pandemia jatkuu

    • Anonyymi

      Oikeasti Korona on 10 krt.tappavampi kuin esim sikainfuenssa.

      • Anonyymi

        Ja sikainfluenssa ei Suomeen tullessaan ollut normaalia kausi-influenssaa vaarallisempi. Itse asiassa, monien tutkimusten mukaan normaali kausi-influenssa oli paljon tappavampi kuin sikainfluenssa, siis Suomessa. Voi toki olla, että sikainfluenssa ehti muuntautua ennen Suomeen tuloa ja se selittäisi tämän...

        Ja koronassa on se kummallisuus, että se on käytännössä täysin vaaraton alle 20-vuotiaille. Influenssakin on heille monin kerroin vaarallisempi.

        Lisään vielä... Uusimpien tutkimusten mukaan kuolleisuusprosentti on vain noin 0,5% (jos siis huomioidaan oireettomat tapaukset). Paljon enemmän kuin kausi-influenssa, mutta mikään järjettömän tappava tauti tämä ei ole.

        Mikä on kun ei käsitä? Usassa, Italiassa, Espanjassa, Briteissä ihmisiä kuolee kussakin lähes tuhat päivässä. Pusikkomölö sanoo ettähän: mikäpä tässä suon reunalla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on kun ei käsitä? Usassa, Italiassa, Espanjassa, Briteissä ihmisiä kuolee kussakin lähes tuhat päivässä. Pusikkomölö sanoo ettähän: mikäpä tässä suon reunalla...

        Ja siellä kuolee tuhansia päivässä muutenkin jopa ilman koronaa. Ja myös influenssakaudella kuolee tuhansia päivässä, toki maailmanlaajuisesti. Kannattaa myös muistaa, että kuolleiden keski-ikä on yli 80 vuotta (Suomessa 84 vuotta). Luultavasti suuri osa olisi kuollut muutenkin tänä vuonna.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti. Lentoveroja on nostettava moninkertaisesti autoiluun nähden.
      Sekä ilmastolliset sekä nyt nähdyn mukaisesti myös välittömät terveydelliset syyt hengenvaarallisten tautien nopean leviämisriskin myötä on painava syy maksattaa, kuten autoilijoiltakin, veroperusteisesti lentämisestä aiheutuvien haittojen kulut.

      Juhlien aika on ohi. Suomen ministerien on nyt syytä aikuistua ja ottaa lentovero ohjelmaan välittömästi viimeistään heti poikkeusolojen loppumisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kun katsoo noita tilastoja, niin kyllähän HotSpotti on Lapissa ja uudellamaalla.
      Siitä kun sitten katselee, mihin matkustaa.

      Matkustamisessa on se puolensa, että ei kaikki lähde etelään sikailemaan isoissa porukoissa.
      Mieluummin minä lämpöisessä loikoilen, kuin räntäsateessa suomessa.

      Samat kummitukset ne on maassa, kuin maassa. Ei se pelkkä matkustaminen mitään lisää tai muuta. Jos taas elää holtittomasti ja suojaamattomasti, niin kaikki taudithan siinä tarttuu ..

    • Anonyymi

      Itse asiassa, tuntuu siltä, että tämä aivoton koronahysteria tuo esiin monenlaista. Esimerkiksi nyt suunnitellaan kännykkäsovellusta joka seuraisi ihmisiä, mikä kuulostaa minusta painajaiselta. En halua, että kukaan seuraa minua. Onneksi tuota on helppo sabotoida jättämällä kännykkä tahallaan kotiin (itse menen yleensä lenkille ja lounaallekin ilman kännykkää). Ja toki järjestelmä on luultavasti helposti hakkeroitavissa. Ja jos taas ostoja seurataan, voi ostaa kaiken käteisellä.

    • Anonyymi

      Jotain asiallisempaa ja hedelmällisempääkin keskustelua kaipaisi, ei tällaista turhaa paskan jauhamista naapurin lihamyllyllä!!!!

    • Anonyymi

      Jos rokotteen valmistuminen menee tuonne syksyyn 2021, kuten nyt näyttää, niin eiköhän tuo ulkomaanmatkailun seisahtuminen tapahdu väkisinkin.

      Sitten voi kysyä montako hotellia, lentoyhtiötä, matkatoimistoa jne on vielä pystyssä syksyllä 2021?

    • Anonyymi

      Siirretään etelän huvimatkailuja. Saasteet vähenevät. Lentovero kunnolla isoksi. Suomessa paljon nähtävää

      • Anonyymi

        Kunhan kapakat aukeaa niin sieltä saa kyllä ilmaisen lennon kuka haluaa!

    • Anonyymi

      Mielestäni tämä ulkomaanmatkailu kielto vuodeksi menisi liian pitkälle. Itse en ole matkustellut paljoon eikä tämä arkeeni vaikuttaisi mutta EU on liittovaltio ja monet elintarvikkeetkin liikkuvat rajojen yli. Vuoden matkustuskielto voisi tuntua monille tukalalta. Toki EU:n ulkopuolinen matkustuakielto voisi olla paikallaan.

      • Anonyymi

        Onhan se toki pätevä syy vaarantaa muiden terveys kun tuntuu 'tukalalta'. Voi ristus sentään...

    • Anonyymi

      No, lomamatkalle pääsee Ruotsin kautta kyllä sitten ja hinnatkin ovat olleet halvempia.

    • Anonyymi

      Syytökset sydämen muistoksi sain,yksi ei syyttänyt,ymmärsi vain,kulkurin iltatähti.

    • Anonyymi

      Näistä valtion turvallisuudesta valvovista henkilöistä sen verran, että ne huumaa teidät sillä bodom bodomilla ... n. kolmas päivä ja lähtee koneet taas käyntiin ja joskus sitten riippuu määrästä/kauan sitä on kestänyt ... sitten saattaa tulla raatoja.

      T: 20 vuoden kokemuksella:)

      aai ... CIA sleepwalker ...
      Third Day really is a BITCH

    • Anonyymi

      Turha matkustaminen koti- ja ulkomaissa on kiellettävä siihen saakka kun viisaat saavat toimivan rokotuksen aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Joo ja kun miettii vielä ilmastonki kannalta niin lentoyhtiöt puhtaasti voittaa sitä enemmän mitä enempi ehtivät polttaa fossiilista verotonta lentopetroolia.
      Js sitten kiinalaisten lennätys Lappiin lopetettava täysin ja heti.
      Kiinalaisetkin terrorisoivat väkivallalla nyt afrikkalaisia ja venäläisiä.

    • Anonyymi

      Entä Suomeen?

    • Anonyymi

      HUOM! HUOM! Uudenmaan sulku luultavasti perutaan 19.4.2020, STM ja THL on antanut hallitukselle suosituksen, koska tartuntatilanne ei uudellamaalla enää eroa paljoakaan muusta maasta (Ylen tekstitv:n mukaan), uusia varmennettuja tartuntoja 97kpl eilisestä ja niistä ENITEN on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n alueella, no voi jumalauta, ENITEN uudenmaan alueella ja ei kun rajat auki, hampaatonta meininkiä.
      Todellakin toivon, että hallitus päättää toisin, ainakin pari viikkoa saisi jatkua, asun uudellamaalla ja ihmettelen tätä kiirettä purkaa sulkua, kun nytkin on päässyt maakuntiin, jos on oikeasti pakko mennä, voi taivaan talikynttilät, mökkipaikkakunnat vapistaa, kohta autoletkat vyöryy mökkipitäjiin, auta armias sentään tehohoitopaikkojen riittävyydestä ja kohta tulee se viruksen toinen aalto, sitten vasta kusessa ollaankin, no mökille pitää päästä.
      Terveisin Tuusulalainen!

      • Anonyymi

        Ja 35% Suomen asukkaista on samalla alueella. Suhteessa väestöön, lapissa on jo lähes sama määrä tartuntoja.

        Ja on muutenkin kummallista, että ruikutetaan jonkin mitättömän pikkutaudin nimeltä korona takia (joka ei tule koskaan päätymään edes pandemioiden top 100 -listalle). Vähän sama kuin vetäisi ranteensa auki pelastaakseen itsensä. Itse muutenkin pelkään paljon enemmän flunssaa kuin koronaa. Se luultavasti tappaa paljon suuremmalla todennäköisyydellä.

        Ja lisäyksenä... Oma veikkaukseni on, että tänä vuonna itsemurhiin kuolee monta kertaa enemmän ihmisiä kuin koronaan. Koronan vaarallisuus on huijausta ja valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 35% Suomen asukkaista on samalla alueella. Suhteessa väestöön, lapissa on jo lähes sama määrä tartuntoja.

        Ja on muutenkin kummallista, että ruikutetaan jonkin mitättömän pikkutaudin nimeltä korona takia (joka ei tule koskaan päätymään edes pandemioiden top 100 -listalle). Vähän sama kuin vetäisi ranteensa auki pelastaakseen itsensä. Itse muutenkin pelkään paljon enemmän flunssaa kuin koronaa. Se luultavasti tappaa paljon suuremmalla todennäköisyydellä.

        Niin juu ja tietenkin lisään yhden asian... Suomen eniten tapauksia suhteessa EI ole Uudenmaan alueella, vaan Kittilässä lapissa. Voit helposti tarkistaa asian.

      • Anonyymi

        Ehkä ei ole huijaus, mutta silti mitätön pikkutauti, johon kuolee vähemmän kuin itsemurhiin tänä vuonna. Itsemurhiin kuolee tänä vuonna monta tuhatta ihmistä. Voin sanoa, että korona ei tule olemaan merkittävä kuolinsyy tänä vuonna, ei pääse edes vuodn top 10 -listalle.

        Itse kehoitan ihmisiä lopettamaan kaikkien uutisten lukemisen ja katsomisen (ne on lähinnä pelkkää valetta). Sulje tv joka kerta kun sana korona mainitaan. Elä elämää täsmälleen samalla tavalla kuin ennen ja älä tee mitään muutoksia. Yksi hailee muista ja heidän mielipiteistään. Ja mitään selitystä ei koskaan tarvitse antaa kenellekään. Ei edes nyt.

        Ja lisään vielä... En tunne yhtäkään, joka olisi saanut koronan ja asun Helsingissä. En edelleenkään näe yhtäkään syytä pelätä koronaa ja tehdä yhtäkään muutosta elämääni. Kesäloman suunnitelmat eivät ole muuttuneet eikä mikään muukaan. Enkä tule mitään muuttamaankaan. Tai no, voin lisätä säästöön laittamaani rahaa, mutta siinä kaikki.

    • Anonyymi

      Justiinsa.

    • Anonyymi

      Nämä huvikseen lentelevät k-päät viruksen tänne toikin. Yleensä huvilentelijä on kaksinaamainen cityvihreä, joka vaatii muilta kaiken liikkumisen lopettamista samalla kun itse suhailee maailmalla 10 kertaa vuodessa.

      1-2 lentoreissua saastuttaa keskimäärin saman verran kuin yksi farkkudiesel-työmatkailija koko elämänsä ainana.

      • Anonyymi

        Noinhan se on,mutta 1 lentokoneen saastutus on 5,5 kertainen Thaimaan (16 000 km)matkalla kuin yksittäisen diesel auton koko elinaikanaan verrattuna siihen että matkaa ei tehtäisi ollenkaan. Yleensähän matkat tehdään ja silti työssäkäyjät ajaa vielä n.15 000km päälle vuodessa ja molemmilla puolisoillakin on vielä omat autonsa joihin kumpaankin tulee se 15 000 km vuodessa kilometrejä lisää eli liikkumis saastutus on silloin lentokoneen 320 000 kg 1500 kg 1500kg CO²:ta ,tosin lentokoneen saastutus pitäisi jakaa koneen matkustajien määrällä joka normi koneessa noin 220 henkilöä eli 1500kg/lento,mutta kuitenkin toimeen voisi tulla vain yhdellä 1500 kg saastutuksella unohtamalla lennot mihinkään ja kakkosautot ja silti työmatkat ja muut vain elämälle tarpeelliset ajot tulisi tehtyä.
        Thaimaan matkoja tehdään Suomesta noin 130 000/ vuodessa,ja jos lasketaan vielä että ei olisi sitä kakkosautoakaan työssäkäyjillä,CO² säästöä tulisi jo noista pelkästään 300 000 t vuodessa. Ja tuo oli vain Thaimaan matkojen osa,matkat muihin maihin sekä muut kakkosautot joita ei välttämättä tarvittaisi vielä päälle.

        Eli Suomessakin voitaisiin pienentää hiilijalanjälkeä vielä miljoonilla tonneilla CO²:ta hyvin helposti.

    • Anonyymi

      Hmm voi olla vähän mykoplasman tapainen vaikka niin siis muistaakseni mykoplasma on bakteeri mutta taitaa olla se yhteistä koronalla joks on virus sairaus ja mykoplasmalla että jotenkin jäävät helposti kiertämään ja piileksimään jäljelle elimistöön.. Mä luulen että minulla ehkä oli jo korona?mutta yskä senkun jatkuu kun joku päivä kuvittelee että nyt se häipyi seuraava päivä meneekin helposti köhiessä taas..ja sitten väsyttää taas..mulla on muitakin sairauksia ja vielä se A veri että mulla taitaa mennä koko vuosi sitten eri yskän kohtauksien vallassa..kiitos koronan..Olis ollut tietty kiva kun minulla on sairauksia ja sen takia kuulun riskiryhmään niin olis testattukin korona mutta mulle alettiin nilittää taas terveydenhuollossa jotakin että eihän sun sisuskalut ole kunnolla vahingoittuneet kun et ole esim jossain elin siirrännäisjonossa yms että väsyin taas siihen että jossain Uudellamaalla testattiin suurta osaa ihmisistä mutta täällä muualla; no en tiedä ketä?ehkä jotain terveyspuolen pomojen kavereita testailtiin sitten?. mutta ei juuri kyllä niitä diabeteksestä tai astmasta tai uniapneasta kärsiviä Yli keski iän täyttäneitä(Yli 50 v) jotka kuuluu jo riskiryhmään että aina se on sitä ettei kuulu johonkaan tärkeäseen lions tai vapaamuurari porukkaan tai maanviljelijöiden suurimpaan tulonsaantiryhmään niin mitään ei testailla tai tutkita kunnolla... !!.Mutta jäähän tuo kiertämään ilmeisesti kroppaan???mutta ketään tutkijaa ei kiinnosta kun saada nimensä tai kasvonsa julkisuuteen että tavallinen ihminen sairastavana kiinnostaa aika vähän kuitenkin että onneksi julkkisten hoito nyt sairaalassa korona aikaan vähän edes kiinnostaa..Omituiseksi on mennyt meno..?.Ei voi ymmärtää??

    • Anonyymi

      Odotan jo hetkeä kun pääsee taas ulkomaille. Koronavirus ei pysäytä elämästä nauttimista.

    • Anonyymi

      Eiköhän noita kieltoja ole jo tarpeeksi.
      Kun kapakat aukeavat, voi taas päästä vaikka ensilennolle.

    • Anonyymi

      Eipä tuonne ulkomaille taida pitkään aikaan päästä, joten turha huolehtia.
      Ja Suomen matkailuelinkeino tulee kärsimään.
      Miten mahtaa käydä suurellisten hotellihankkeiden? Tai velaksi Airbnb -asuntoja vuokraavien? Eipä niin että minun niitä kävisi sääli.

    • Olisiko kiinalaisten salakavala juoni ?? HEILLÄ on vastalääke mutta annetaan maailman kärvistellä.Heillä on noussut ulkomaalaisviha ja virusta aletaan pitämään nyt 2-aallon myötä ulkomaalaisten tautina.Riittää kun miljardi ihmistä pelkää henkensä puolesta...Kiinan johto ohjailee...Tulee uusjako maailmaan,USA/EU-kansalaiset kuolla kupsahtavat...Ei kiinalaiset olisikaan omassa maassaan viihtyneet eivätkä mahtuneet.Valtaavat Afrikan itselleen.Ilmat puhdistuvat.Kiina määrää jo valmiiksi 1/2(/3)-lapsen politiikan vaikka maapallolla olisikin tilaa.Kiinan ulkomaalaisvihan selittää Kiinan johdon ulkomaalaisten syyttely,manipuloitu armeija työntyy länsimaihin,maihin joissa podetaan koronaa...Paitsi Venäjä on liittolainen,heillä on ennestään lääniä mutta ottaa silti Amerikat infroineen...

    • Anonyymi

      Millainen ihminen on se, joka haluaa väkivallan uhalla estää toisen ihmisen elämisen?
      = Propagandan uhri. Kysy itseltäsi, mistä mielipiteesi ovat peräisin ja pohdi hetken.

      Valtiot hyötyvät kriiseistä kun voivat lisätä pakkotilalakeja sekä alistaa kansalaisiaan uusilla vapauksia rajoittavilla laeilla ja luoda keskuspankkiirien toivomaa NWO-valvontayhteiskuntaa.

      Keskuspankit pitävät jo lähes kaikkia maailman valtioita velkakoukussaan, velkaa on enemmän kuin on rahaa. Maailma velkaantuu keskuspankkien takia ja keskuspankkien omistajat tienaavat sillä rahaa, joten suurin ongelma lisääntyviin rahavaikeuksiin Suomella johtaa keskuspankkirahaan.

      Bitcoin on valuutta, jota ei voida inflaation kautta syödä pois, ja setulee olemaan ihmisten tulevaisuuden raha. Se on avoin järjestelmä ja mobiililompakot ovat kehittyneet sille tasolle, että se on helpompaa käyttää kuin oikea "raha".

      Nykyinen raha ei täytä rahan kriteerejä, sillä rahan kriteereihin on historiassa kuulunut tasainen yksikkömäärä. Arvatkaa kuinka monta yksikköä rahaa on nyt luotu laimentamaan muuta olemassa olevaa rahaa, todella paljon. Kiihtyvä inflaatio tulee muutaman vuoden sisään, oletko valmis?

      • Anonyymi

        Ootko sattunu vilkasemaan varallisuuden jakaumia maailmassa. Ainut keino tasoittaa varallisuutta on harjoittaa raskasta valtio vetoista säätelyä. (tiukasti ja läpinäkyvästi valvottua) Ihmistet kun ovat osoittaneet sen, että vapaa capitalistinen talous ei tule toimimaan pitällä tähtäimellä.

        Raha heikkenee, koska se keskittyy aina vain enemmään muutamiin taskuihin, jotka käyttävät rahaa vipuvoimana kerätäkseen aina vain enemmän rahaa. Näin raha imeytyy ulos markkinoilta köyhdyttäen suurinta osaa ihmisistä kiihtyvällä tahdilla, joka johtaa massojen velkaantumiseen.

        Velkaantumista paikataan kikkailuilla ja luomalla lisää rahaa tyhjästä, kun pitäisi lopettaa rahan jatkuva kasautuminen muutaman henkilön käsiin. Maailman talous ei ole millään tavalla kestävällä pohjalla ellei jatkuvan kasvun keinotekoista tarvetta poisteta.

        Ainoa keino lievittää inflaatiota, on suurimpien rahanpanttaajien omaisuuden uusjako. Ensinnäkään tällaista tilannetta ei olisi koskaan pitänyt päästä syntymään, että vain muutamien tahojen rahan kerääminen vaikuttaa negatiivisesti koko euroopan tai jopa maailman talouteen. On täysin selvää että iso osa kaikesta rahasta päätyy vain muutamille, tuhoaa se koko talouden.

    • Anonyymi

      Korona virus on sitkeä, koska se on oikeasti mitä luultavimmin exosomi. Kehomme tuottaa exosomeja myrkytysten ja sairauksien yhteydessä. Geneettinen materiaali on identtinen koronalla ja exosomilla. exosomi on ollut aina olemassa, korona ei, joten nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin sillä rt-pcr testi katsoo vain geneettistä materiaalia. Alkakaa kysyä kysymyksiä? Vaikka kyseessä olisikin virus niin sen takia ei kannata alistua valvontayhteiskuntaan sillä miettikää minkälaiseen maailmaan jätätte lapsenne? Hitler, Stalin, Mao ja muut suuret herrat olisivat mielissään hyödyntäneet pandemiat viedäkseen vapauksia. Kohta varmaan yrittävät pakotaa meille hermomyrkkyjä (alumiini, elohopea...) rokotusten kautta ja Bill Gates tulee tienaamaan niillä. Gates rahoittaa WHO:ta toiseksi eniten maailmassa ja omistaa koronaviruspatentit, eikös kuulosta oudolta? Gates on myös puhunyt depopulaation tärkeydestä, miltä kuulostaa?

    • Anonyymi

      Ei pidä unohtaa, että vain pari (ilmeisesti vihervasemmistolaista) huvilentelijää toi tämän pandemian suomeen. Eikä varsinkaan sitä, että kyseiset huvilentelijät päästettiin tahallaan saastuttamaan koko Suomi, eikä toimenpiteisiin ryhdytty vielä pitkään tuon jälkeenkään.

    • Anonyymi

      Onnistuuko koronaviruksen säilöminen esim. pakastamalla vuoden tai pari? Tulipahan vain mieleeni.

      Vai oliko se niin että ainoastaan näillä huvilentelijöillä on oikeus saastuttaa vaikka koko maailma kun siltä tuntuu?

    • Anonyymi

      Minä ainakin varaan heti luksusmatkan kahdeksi viikoksi jostain mukavasta paikasta ulkomailta heti kun koronavirus on kokonaan ohi.Marbella Espanjassa esim. on kiva paikka ja siellä hotelli El Fuerte.Täydellisen palvelun hotelli ja ruoka siellä mahtavaa ja isot dry martinit.

    • Anonyymi

      Kannatan lentoturismin kriminalisointia. Täysin turhaa touhua. Juntteja ei saa enää koskaan polttamaan kurttuista ihoaan aurinkorannoille.

      • Anonyymi

        Haluat siis lisää työttömiä elämään yhteiskunnan tuilla.Lentomatkailussa on paljon työpaikkoja.

    • Anonyymi

      Ei eteläeuroopassa talvella ole pimuja rannoilla. Turistikausi on kesäkuusta syyskuun loppuun ja se on lämmintä aikaa. Talvet on viileitä vaikka auringon suora paiste tuntuukin kasvoilla lämpimältä vielä loka-marraskuulla ja sitten talven jälkeen toukokuussa. Suomalaiset on siellä talvien yli kun silloin siellä on halvempaa eikä Kelan ja sossun etuudet pääty jos ei oo Suomesta pois yli 3kk. 6kk on maksimi

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      37
      2621
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      38
      2467
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      95
      1779
    4. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      86
      1321
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1320
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1205
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      287
      1132
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      56
      1048
    9. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      38
      799
    10. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      27
      770
    Aihe