Vähän toistakymmentä flunssaista lepäilee kotonaan, kukaan ei taida olla edes sairaalassa teho-osatosta nyt puhumattakaan. En ymmärrä miksi tästä asiasta melskataan näin paljon? Älyttömintä että monia asioita rajoitellaan, mutta sitten ihmiset kuitenkin tungeksiin viereisissä liiketiloissa. Esimerkiksi Veturissa ei saisi istua ravintolassa, mutta pääsiäisen alla Citymarket oli aivan tupaten täynnä. Jossain mäkkärissä odotellaan tiskien edessä noutoruokaa tappituntumalla, mutta ruokaa ei kuitenkaan saisi istua syömään.
Ei tuota virusta ole Kouvolassa käytännössä lainkaan
Anonyymi
30181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sitä ei kukaan tiedä oikeasti kuinka paljon Kouvolassa liikkuu virusta sairastavia tai oireettomia muita tartuttavia. Se ettei sairastuneita ole montaa on todella hyvä asia. Vaihtoehto voisi olla tilanne mikä nyt on New Yorkissa jossa kaivetaan joukkohautoja puistoihin.
Kouvolassa on jokunen asukas väljästi.
New Yorkissa on jokunen miljoona ahtaasti.
Tarvitseeko jatkaa ?
Mistähän mahtaa johtua ettei tuota virusta ole Kouvolassa käytännössä lainkaan. Ei niistä rajoituksista ainakaan vai olisiko niillä kuitenkin osuutta asiaan ;)
Ei syytä huoleen Kymenlaaksossa 29 tapausta joista Kouvolassa 14, Lahdessa 30 ja Kotkassa 9.
Mistä tiedät että Citymarket oli aivan tupaten täynnä? Olitko sinäkin siellä?
Olin, en minä tuota pöpöä pelkää.
Juu ei kannata pelätä. Vasta 110 000 tappanut joista suurin osa kuukauden sisään.
Mikä on noiden kuolleiden keski-ikä? Suomessa uutisoitiin joku päivä sitten että täällä 84v, Italiassa taisi olla 82v. Onko sinulla muuten mitään kuvaa paljonko maailmassa kuolee muutenkin joka päivä? Tuo 110 tuhatta ei ole lähelläkään sitä lukua. Asioita pitää laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, tämä on suhteellisen pieni ja vaaraton pöpö kaikkiaan, pahempiakin tauteja on maailmanssa, esimerkiksi tuberkuloosi.
Jatka vaan samaan malliin välittämättä mistään mitään. Kirjoita vaan lisää väärää tietoa kyllä sitä Internettiin mahtuu. Siihen ei usko kuin tyhmimmät persut.
Suomessa kuollut kuukaudessa noin 70 ihmistä korollaa . Normi oloissakin kuukaudessa kuolee 4000 ihmistä. Turhaa hysteriaa.
70 turhaa kuolemaa. Ilman rajoituksia luku olisi ainakin 700 kuukaudessa ja nousisi kovaa vauhtia. Ei tässä ole mitään hysteriaa.
Kuolleet pääasiassa 80 vuotiaita ja noistakin hoitokodeissa olevia huonokuntoisia, eli joku sairaus olisin vienyt joka tapauksessa lähiaikoina.
Sinäkö päätät kuka joutaa kuolla pois ja kuka saa elää? Onko ykkösellä liian hiljaista?
Ai että miten hieno kysymys. Nyt ratkeaakin moni asia.
Luoja meidän päiviemme lukumäärän määrää, lähtö tulee silloin kun aika tiimalasissa täynnä. Toisilla se lopullinen syy on sitten korona, muilla taas joku muu.
Normaalin tasapainoisen ihmisen aika vaikea tietää kuinka paljon ihmisiä missäkin. Kyylät tietysti tietää kun juoksee kaikkialla vaikka niin ei pitäisi tehdä.
No näkyy jollain olevan muitakin murheita koronaviruksen aikana vaikka muut jättää nuo tulevaisuuteen.
https://kouvolansanomat.fi/mielipide/lukijalta/5fdf66fd-b4c8-4607-bfa3-d3713ee96d63
Totta. Kuolleita on kausi-influenssa vuosittain 500- 2000 ihmistä.
Tänä vuonna paljon vähemmin, mutta korona paikkaa tilaston. Ja kun kuolemat on koronan nimellä, niin tuntuu kuin järki olis menny muiltakin, kuin päättäjiltä.
Korona kyllä tekee hommia pitkään, varmaan pari-kolme vuotta ja sen varjolla hallitus tappaa myös talouden. Sen korina kuuluu jo.
Jättityöttömyys ei vielä tunnu eikä siihen liittyvät asiat. Kohta alkaa tuntumaan.
Ainoa oikea ratkaisu koronaan tässä vaiheessa on mukautetu Ruotsin malli.
Annetaan koronan levitä hieman hidastellen eli suojaohjeita on noudatettava ja samalla suojataan riskiryhmät todella hyvin.
Rajoituksia vain tarvittaessa paikkakunnittain, jos korona meinaa alueella liikaa riehaantumaan.
Yhteiskunta, liikkeet, ravintolat, koulut auki. Joukkotapahtumat pysyy kiellettyinä ja riskiryhmien suojeluun panostettava kaikki se kapasiteetti, joka jää yli, kun nykyinen jahkailu lopetetaan.
Helppoa kuin mikä mutta ei kelpaa hallitukselle. Hallitus taas ei kelpaa mulle.
"Helppoa kuin mikä mutta ei kelpaa hallitukselle. Hallitus taas ei kelpaa mulle."
Siis sinulla ongelma itsesi suhteen. Sinä kelpaat itsellesi mutta et muille.
4.5+miljoonaa+ihmistä+eli+80%+joutuu+saamaan+koronatartunnan,+ennen+kuin+se+hiipuu+pois+saavutetun+laumasuojan+takia.+Aikaa+kuluu+jotain+20+vuotta,+ehkä+enemmänkin+tätä+tahtia.+Sosiaaliset+rajoitukset+on+päällä+koko+ajan.
On+siis+turhaa+venyttää+koronaa.+Tämä+ei+poistu+toiveajattelulla+eikä+polvirukouksilla.+Tietysti+moni+ehtisi+silloin+kuolla+johonkin+ikäsairauteen+mutta+muut+kuolevat++sosiaalisiin+ongelmiin.+
Jättityöttömyys,+rahan+puute,+maksamattomat+vuokrat+ja+velat.+Noita+voi+ajatella.+Mitä+siitä+seuraa,+missä+kukakin+asuu+ja+mitä+tekee+ilman+tuloja+?
Valtion+lainaamat+rahatkin+loppuu+jossain+vaiheessa.+Kela+sulkee+ovensa+ja+sossu+paljon+ennen+sitä.
Hallituksella+ei+ole+mitään+visiota+tulevaisuudesta,+ei+mitään+!+Ruotsissa+on.
Kuolleita+tulee+paljon+siellä+ja+täällä,+mutta+saldo+lasketaan+vasta+sitten,+kun+korona+on+lopullisesti+ohi.+Vasta+sitten.+Silloin+koronaan+kuolleet+ovat+vain+yksi+laskettava+asia+muiden+joukossa.
Jos+hallituksen+tytöillä+olis+munaa,+niin+mukautettu+Ruotsin+malli+olisi+jo+hyväksytty+ja++käynnissä.+Siinä+suojeltaisiin+vanhukset+todella+hyvin.+Muut+saisivat+tartunnan,+suurin+osa+ei+sairastaisi+ja+loput+sairastaisi.+Molemmat+ryhmät+saisivat+immuniteetin+juuri+tätä+koronaa+kohtaan+riittäväksi+aikaa.
Hyvä+puoli+tuossa+on+myös+se,+että+50-+80%++sairastaa+taudin+ilman+oireita.+
Ei+tarvitse+niin+paljon+jarrutella+koronan+liikkumista+eikä+se+ruuhkauta+niin+pahasti+sairaaloita.+Ohjeet+eläisivät+tilanteen+mukaan.
Immuniteetti ei kauan kestä. Wuhanissa ihmiset ovat alkaneet sairastamaan uudestaan. Rokote on se mikä tästä pelastaa. Sitä odotellaan.
Rokotetta odotellessa ehtii kuolemaan moneen tautiin ja talouden takia persaukisena.
Immuniteetin saa hankkimalla tartunnan mutta ei rokotteella, koska sitä ei ole.
Immuniteetin hankkiminen hankkimalla tartunta kusee pahasti jos kuolee tautiin.
80 prosenttia potee oireettomana, lopuistakin iso osa pienillä flunssan oireilla. Lopuilla vähän pahempi, mutta kuolemaksi pääasiassa riskiryhmillä.
Mikä pakko on kuolla, jos ei taho ? No kerran on kyllä pakko.
Jos olet yli 60 v ja/ tai monisairas, niin ymmärrän hyvin mielipiteen.
Vainajien valtaosa on laitoshoidossa olleita hyvin iäkkäitä, usein hauraita ( sänky)potilaita.
Kuolleiden tilasto olisikin varsin siisti ilman tuota ryhmää.
Silloin korona tuskin olis mikään iso uutinen saati ongelma, se tulis ja menis.
Viikon-parin saitsu, jos kohille sattuis.
Kumma, kun Ruotsissa homma toimii hyvin, myös sosiaalinen yhteiskunta on auki.
Täältä katsottuna, voisi siellä viimeistään nyt tiukemmin antaa suosituksia mutta ihmiset saa pitkälle itse päättää mitä riskejä ottavat.
Siellä kuolinluvut olisi olleet hetken vielä siistit, jos vanhainkodit olisivat säästyneet virukselta ja maahanmuuttajataustaiset vanhukset pystyisi erottamaan sukukommuunista pitkään karanteeniin. Allah on siinä viisaampi kuin virkamies ja kuolemat lisääntyivät.
Korona on kohta siellä hieman isommin uutisissa, kun laitoksista alkaa tulemaan reilummin vainajaa ympäri maan.Tehohoito ei auta kaikkia, ei ollenkaan. Ei Suomessakaan.
Toki median itsesensuuri toimii koronan suhteen Ruotsissa ihan kuin Suomessakin.
Arvostella ei saa isosti ja on vain yksi oikea totuus hoitaa homma himaan. Niin kai sen pitääkin olla, ei synny paniikkia vaan yhteenkuuluvaisuutta yhteistä vihollista vastaan.
Tuo näkyy keskustelupalstoilla, kun joku on tullut jonossa metriä lähemmäs, niin johan asiaa moralisoidaan kuin perisyntiä. Vai oliko se peräsynti ?
Olisi mielenkiintoista seurata keskusteluohjelmaa, jossa olisivat suomalaiset ja ruotsalaiset päättäjät ja ammattilaiset eri aloilta keskustelemassa koronan hoidosta, aikataulusta ja vaikutuksista läpi yhteiskunnan nyt ja tulevaisuudessa.
Siellä Ruotsissa immuniteettia levitetään tartuntojen kautta ja kesällä homma alkaa olla ohi. Immuniteetti ei ole silloinkaan täysin riittävä mutta hidastava kylläkin.
Jossain puhkeaa pieni koronakukkanen siellä täällä, mutta melkoisen laaja immuniteetti pitää sen pienenä ilman isompia ongelmia.
Ruotsi ei ole asian kanssa Hannu Hanhi vaan harkitseva realisti.
Malli sopisi vieläkin Suomeen oikein hyvin, jopa parhaiten, koska täällä noudatetaan hyvin sääntöjä, mutta kun talous jäisi liian hyvin henkiin ja se ei vihervassareille sovi.
Ulkomaanvelkaa sen pitää olla ja mahdollisimman paljon.
Kaikkeen kivaan suojeluun menee paljon rahaa ja loput jää kahden lisäpoliisin palkkaamiseen. Pääsevät vartioimaan juuri suojeltua rämesuota ja luppoaikoina tähystelemään pyöriäisiä kirjanpidon kanssa mutta ilman venettä. Rahat loppui.
Takaisinmaksun hoitakoon joku muu, vaikka valtio tai KELA, onhan niillä rahaa !
Ja rikkailla sitä rahaa vasta onkin !
Ruotsissa poliitikot saattavat pistää ja pistävätkin elimensä soppaan ennen vappua ja silloin voi olla syytäkin jarrutella koronaa. Ovat silloin jo kuukauden myöhässä mutta vastaavasti pääsevät kuukautta aikaisemmin siitä suunnilleen eroon.
Ei se ole sinun päätettävissä selviätkö koronasta hengissä vai et. Siihen on kuollut suuri määrä lääkäreitä ja hoitajia. Useat heistä hyväkuntoisia nuoria aikuisia. Terveitä lapsia kuollut myös.
Mitä hyötyä on immuniteetista joka kestää pari kuukautta.
Kerropa lähteesi tälle tiedolle?
On paljon asioita joita Kouvolassa ei ole juuri lainkaan. Näiden asioiden takia ei kuitenkaan tule rajoituksia purkaa, vaan päin vastoin on Kouvola eristettävä tiukasti ympäryskunnista, jottei tilanne laajene syyttömien niskoille.
Viruslingot kuten kuntosalit pitäisi sulkea.
Kyllä . Kouvola on eristettävä muurilla ja miinoilla. Rajan ulkopuolelle katselutorni kiikareineen. Turistit saavat maksua vastaan käyttää kiikaria.