Oulun poliisilla "musta lista"?

Minkälaisia kokemuksia muilla on Oulun poliisista? Minusta on alkanut tuntumaan että heillä on käytössään "musta lista". Eli homma menisi omalta osalta tällä hetkellä jotenkin siten että hätäkeskus välittää poliisille hälytyksen, ja kun poliisi huomaa että se tulee "mustan listaan" kuuluvalta henkilöltä niin siihen ei reagoida. Onko kellään muulla tullut sellainen fiilis että ihan turhaa mistään 112 soittelee, kun ilmoitus ei johda mihinkään?

Epäilen että saatoin päätyä tällaiselle "listalle" kun aikanaan muutamia vuosia sitten oli eräs häirikkö jonka takia jouduin soittamaan 10 kertaa poliisit paikalle noin 4-6 kk aikana. Soitin kyllä ihan aiheesta ne paikalle ja he itsekin sanoivat että soita aina vaan 112 jos häiriötä on ja ne tulivatkin 9 kertaa, mutta 10. kerralla ei kuulunut enää mitään. Onnekseni tuo häirikkö lopetti häiriköimisen tuohon 10. kertaan, eli tämän jälkeen ei tarvinnut enää tämän tiimoilta soittaa. Mutta tämän jälkeen kun olen ihan eri asioista soittanut ehkä 3-5 kertaa 112 niin koskaan ei ole mitään kuulunut poliisista vaikka hätäkeskus on heille tehtävän välittänyt. Toki moni soitoista ollut ehkä hieman "vähäpätöisiä", mutta on ollut joukossa ainakin yksi mikä olisi vaatinut nopeaa reagointia ja törkeämmän puoleinen keissi. Nuo vähäpätöisemmät keissit ovat olleet ns. hiljaisina vuorokauden aikoina keskellä viikkoa ja sikäli olisi luullut että he olisivat ehtineet hoitaa asian. Mutta tosiaan 112 kyllä välittää ilmoituksen eteenpäin, mutta sen jälkeen ei kuulu mitään koskaan poliisista eli eivät kysele lisää tietoja tms kuten aiemmin tekivät. Eli jos tuolla nyt sattuisi näkemään miten toista lyödään kepillä päähän tms niin ehkäpä jatkan vain matkaani? Kyllähän fakta tällä hetkellä on se että noin siinä kävisi eli matka jatkuu ja en ole mitään nähnyt. Tuntuu erittäin vastenmieliseltä muutenkin mitään ruveta ilmoittelemaan, mutta nyt tuntuu että ihan turhaa ilmoitan yhtään mitään koska se ei tule johtamaan mihinkään.

Eli vastaavia kokemuksia muilla vai onko se vaan niin että poliisipalveluita ei enää Oulussa saa ellei ole erittäin vakavasta rikoksesta kyse (murha, ryöstö tms)?
28913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei Oulun PolPo vain viitsi. Tein 3 v sitten rikosilmoituksen, kun matu hyökkäsi kimppuuni. Ei ole Oulun PolPo viitsinyt asialle tehdä mitään.
Tein pari vuotta sitten rikosilmoituksen, kun lukitussa autohallissa olleesta autostani rikottiin tankin korkki jayritettiin varastaa bensaa. Samana yönä sama rikos kahteen muuhunkin ajoneuvoon. Väärensivät rikosilmoitukseni ja ilmoittivat, etteivät ala millekään. Aiemmin yritin saada PolPoa tyhjentämään laittomasti asunto-osakkeessani asuvat laitapuolen kulkijat. Eivät viitsineet.
Taannoin oli Suomi Ensin -vaaliehdokkaitten nimien keräys. Ainakin 7 mellakkavarusteista autollista oli PolPoja hyökkäysvalmiudessa ja yksi dronen lennättäjä Valkean katolla. Niin ettei se ainakaan resursseista ole kiinni, ettei rikoksia tutkita. Motivaatio vain on nollilla paitsi jos kantasuomalaista rahvasta olisi mahdollisuus kurmuuttaa.
Ja näille LOISILLE me vielä verorahoistamme maksamme palkkaa!

Äänestä

Jospa sillä 10 kerralla itse ilmoitit asian siten ettei se vaikuttanut kiirelliseltä, ja ehkä poliisit kävivät paikalla, mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut... Voisiko olla näin?

Äänestä
  • Toki voi olla että on käynyt noinkin kuten kuvasit 10. kerrasta. Mutta tosiaan laskin että tuo 10. kerta mukaan lukien olen neljä kertaa soittanut ja kertaakaan ei ole yhtään mitään kuulunut. Yleensä ennen tuota 10. kertaa sieltä lähes aina partio soitteli ja kyseli tarkennuksia tms.

    Olisi tosiaan hyvä kuulla onko muilla samanlaisia kokemuksia, eli jos olette joutuneet soittelemaan useasti poliisia paikalle ja lopulta eivät enää vaan reagoi ilmoituksiin mitenkään? Jos näitä tapauksia on enemmänkin, niin voisi harkita valitusta johonkin suuntaan. Jos tuo Oulun poliisilaitos on mätä, niin saisivat ruveta siivoamaan sitä eli kriminaalit pihalle sieltä ja uutta kaveria kehiin.

    Vähän samat kokemukset rikosilmoituksista eli ne ovat ainakin omalta osalta aina kuittaantuneet EVVK:na. Paras tekemäni ilmoitus jossa oli videota todisteena jne niin tuosta ei edes kuulunut mitään, mutta tuli sieltä kuitenkin kirje että olivat saaneet ilmoituksen. No, 2-3 kpl ilmoituksia on tullut rustattua netin kautta.

    Moniko muistaa Outi Koski & pojat tapauksen? Eli nuo kaksi Outin noin 10-13 vuotiasta poikaa piti palauttaa USAhan isälleen ja Outi piilotteli jossain syrjäkylillä. TV:ssa näytettiin poikien nappaaminen niin olisko ollut poliiseja paikalla jotain 20? Eli 2 pikkupojan nappaamiseen kyllä löytyi hirveä määrä poliiseja, eli kyllä täällä pitäisi poliiseja riittää vähän vähäpätöisemmillekin tehtäville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toki voi olla että on käynyt noinkin kuten kuvasit 10. kerrasta. Mutta tosiaan laskin että tuo 10. kerta mukaan lukien olen neljä kertaa soittanut ja kertaakaan ei ole yhtään mitään kuulunut. Yleensä ennen tuota 10. kertaa sieltä lähes aina partio soitteli ja kyseli tarkennuksia tms.

    Olisi tosiaan hyvä kuulla onko muilla samanlaisia kokemuksia, eli jos olette joutuneet soittelemaan useasti poliisia paikalle ja lopulta eivät enää vaan reagoi ilmoituksiin mitenkään? Jos näitä tapauksia on enemmänkin, niin voisi harkita valitusta johonkin suuntaan. Jos tuo Oulun poliisilaitos on mätä, niin saisivat ruveta siivoamaan sitä eli kriminaalit pihalle sieltä ja uutta kaveria kehiin.

    Vähän samat kokemukset rikosilmoituksista eli ne ovat ainakin omalta osalta aina kuittaantuneet EVVK:na. Paras tekemäni ilmoitus jossa oli videota todisteena jne niin tuosta ei edes kuulunut mitään, mutta tuli sieltä kuitenkin kirje että olivat saaneet ilmoituksen. No, 2-3 kpl ilmoituksia on tullut rustattua netin kautta.

    Moniko muistaa Outi Koski & pojat tapauksen? Eli nuo kaksi Outin noin 10-13 vuotiasta poikaa piti palauttaa USAhan isälleen ja Outi piilotteli jossain syrjäkylillä. TV:ssa näytettiin poikien nappaaminen niin olisko ollut poliiseja paikalla jotain 20? Eli 2 pikkupojan nappaamiseen kyllä löytyi hirveä määrä poliiseja, eli kyllä täällä pitäisi poliiseja riittää vähän vähäpätöisemmillekin tehtäville.

    Riittihän näitä sinipukuisia muutama vuosi sitten ihmisryöstäjiksi ja niitten gorilloiksi perhe K:n tapauksessa. Ja kun isä K videoi rikoksen ja pani sen nettiin, niin tuliko sakkoa vai linnaa, en muista. Ei sieltä PolPon korkeimmilta vakansseilta turhan takia syytteessä tai linnassa istuta. Olisi vain tarvetta paljon laajempaankin tutkimukseen ja lisää rikospoliiseja linnaan. Tuokin päällikkö Aarnio joutui linnaan vain sen takia, kun liian kipeille KRP:n liikavarpaille astui. Mitäänhän en tästäkään todistaa voi, mutta näin olen kuullut väitettävän.

    Äänestä

Matuille luxusta ja lisää rahaa. Olkaa suomalaiset hijlaa, maksakaa ja kärsikää.

Äänestä
  • Muurarveljien jumala on Baphomet,,
    Ihmiskunnan vitsaus on mikro`pili. Näillä tekijöillä on synnynäinen viha normaalia kantavaa kohtaan. Jokainen tutkinta käänetään niie että saadaan käyttää joukkovoimaa syyttäntää normi miestä kohtaan. Mikropilin suureksi onneksi poliisi tullimies tuomari syyttäjä saavat koskemattomuusuojan siis käyvät joukolla yhden päälle jolla ei oikeutta puolustautua. Tapon jälkeen mikropili syyttäjä lavastaa kansalaisen ja hyvävelikerjhon tuomari tuomitsee lavastuksen. Pellekävely kaduilamme jatkuu mikään taho ei tutki sukupuolirasimia valtakunasamme. Jokainen syyte poliisia vastaan stopataan joka oikeusasteesamme. Poliisi antaa tutkinassaan suojaa rikostoverilleen. Ongelmaan on ratkaisu testi 5 serk jos ei tiedä missä asuu on mikropilikerhon "miehiä".
    Oikeustoimenmme ei ole vuosikymmeniin tehnyt mitään asialle kansan on kerättävä dokumentti ja tuotava videoin julki. Mikropili tekee kaikkensa enkä yllytä ottamaan kuvaa jos ei todistajia paikalle käyvät ylivoimalla päälle kun perseenuolentaa yritetään rajoittaa raismi rehotta oikeustoimesamme.

    Äänestä

Se että on valkoinen kantasuomalainen on polpon mielestä paha asia. Ja jos on vieläpä isänmaallinen ihminen, Niin se on jo suorastaan rikos !!

Äänestä
  • Jos isänmaa on Venäjä niin et voi olla kantasuomalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos isänmaa on Venäjä niin et voi olla kantasuomalainen.

    Sinäkö kasaarien perännuolijana kuvittelet olevasi?

    Äänestä

Poliisin saa paikalle "nuori neito pyytää apua. Kolme ensimmäistä törmänneenä punaisissa valoissa mutta neljäs paikalle 2-3 min.
Poliisia ei saa paikalle nuoriso joukko majailee ja kivittää autiotaloa,, 2-3 tunnin päästä partoi ajaa ohi huomaa tyhjän tontin jatkaa pysähtymättä...

Äänestä
  • Lue lehtiä niin opit kirjoittamaan.

    Äänestä

jos on suojaväri, niin asiaan ei puututa.

Äänestä
  • poliisi pelkää suojavärillisiä
    pelkää virkansa puolesta
    pelkää oman terveytensä ja henkensä puolesta
    pelkää perheensä ja sukunsa puolesta
    pelkää koiransa puolesta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    poliisi pelkää suojavärillisiä
    pelkää virkansa puolesta
    pelkää oman terveytensä ja henkensä puolesta
    pelkää perheensä ja sukunsa puolesta
    pelkää koiransa puolesta

    Eivät saa rikollisia tuomiolle,,kun ovat kavereita,huumejengiä,syyttäjät samaa jengiä suojelee rikollisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät saa rikollisia tuomiolle,,kun ovat kavereita,huumejengiä,syyttäjät samaa jengiä suojelee rikollisia

    Vanhoja tuttuja ovat. Tunnustavat sen itsekin.

    Äänestä

Poliisi ei välitä.
Laamannintie raikuu, kun pienet rusinat omistavalla heebolla on suuret äänentoistolaitteet.

Äänestä

Ainakin yksi poliisi osaa laulaa. Kiitos hänelle esityksestä joka on levinnyt "minulle saakka" ! ;)

Äänestä
  • ei mitenkään hyvä laulaja
    ihan ok, mutta paljon parempiakin olen kuullut
    ilmankos jatkaa toisessa ammatissaan,
    ei tuolla laulutaidolla pysty elättämään itseään
    ajatus hyvä :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei mitenkään hyvä laulaja
    ihan ok, mutta paljon parempiakin olen kuullut
    ilmankos jatkaa toisessa ammatissaan,
    ei tuolla laulutaidolla pysty elättämään itseään
    ajatus hyvä :)

    Ns, laulaja konstu ,,täys nolla poliisina

    Äänestä

Joo, sama vika itsellä. En tiedä poliisista onko heillä koska HÄKEn kautta menevät. Eli en usko poliisilla olevan muuta virkaa kuin jonkun fantasian ylläpito. Pysäyttelivät autoani huvikseen niin ilmoitin heitä hallinnoivaan virastoon niin loppu se sekopäisyys. Kannattaa koittaa.

Äänestä

PASKAT VÄLITTÄVÄT YHTÄÄN MISTÄÄN!!
KERROSTALOISSA SAA RUMPALIT ASUA JA METELÖIDÄ ÖISIN...

Äänestä
  • Kantele talon hallitukselle. Sen tehtävänä on valtuuttaa isännöitsijä antamaan varoitus. Jos ei tehoa, niin ei tarvita toista varoitusta vaan taloyhtiö voi ottaa kyseisen osakkeen max kolmeksi vuodeksi hallintaansa, häätää häiriköt ja jälleenvuokrata asunnon toisille. Ei riipu yhtään siitä, häiriköikö vuokralainen vain osakas. Toimii muuten; kokemusta on!
    Terv hallituksen jäsen.

    Äänestä

ihan pölijiä liian kiltit oolun polliisit
tuli ikkunasta meille kotiin sisälle ku en aukassu sille ovea
toinen jäi takapihan kaivolle kuikuilemaan ketsuppisumutteen kanssa
muttei mulla ollut spakettia

Äänestä

polliisikouluun haki myös zippilänjuice aikoinaan muttei päässyt ku niin huono liikuntanumero
eiku sehän on akatemia eikä koulu!

Äänestä

Se on kuules RASSISMIA pitää mustaa listaa!

Niillä on white-trash-lista!!!

Äänestä
  • se on rassismia valkoisia naisia kohtaan pitää mustaa liisaa

    Äänestä

Kyllä Oulun poliisi keskittyy enempi taukojen pitämiseen kuin työhön. Ja fakta toki se, että se on hyvin pieni marginaaliryhmä joka poliisia työllistää. Jos vaikka Reijo ja Maija Jatkuvasti hakkaa toisiaan eivätkä hälyä erota, niin poliisin ei kannata mennä paikalle ensimmäisen litsarin jälkeen, vaan sitten kun siellä oikeasti on jotain tapahtunut. Eli samat pösilöt aiheuttaa kaikki ongelmat. Samaten se on viinassa, että muutama munapää aiheuttaa ongelmat ja siksi muut maksaa veroja.

Äänestä

En tuollaisesta tiedä, mutta häkessä päivystää eräs M alkuinen 'neitokainen' botoxia huulissa ja implantit rinnoissa. Ollut jopa eräässä ilmaisjakelussa keskiaukeaman tyttönä. Tällä henkilöllä on kontakteja ammattirikollisiin ihan Facebookin perusteella kin ja yöelämässä näkyy olevan hyvää pataa tunnettujen rikollisten kanssa. Kai tällaista yhteydenpitoa tulisi jonkun tutkia, että ei pääse todistajien tiedot vuotamaan liivijengeille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia muilla on Oulun poliisista? Minusta on alkanut tuntumaan että heillä on käytössään "musta lista". Eli homma menisi omalta osalta tällä hetkellä jotenkin siten että hätäkeskus välittää poliisille hälytyksen, ja kun poliisi huomaa että se tulee "mustan listaan" kuuluvalta henkilöltä niin siihen ei reagoida. Onko kellään muulla tullut sellainen fiilis että ihan turhaa mistään 112 soittelee, kun ilmoitus ei johda mihinkään?

Epäilen että saatoin päätyä tällaiselle "listalle" kun aikanaan muutamia vuosia sitten oli eräs häirikkö jonka takia jouduin soittamaan 10 kertaa poliisit paikalle noin 4-6 kk aikana. Soitin kyllä ihan aiheesta ne paikalle ja he itsekin sanoivat että soita aina vaan 112 jos häiriötä on ja ne tulivatkin 9 kertaa, mutta 10. kerralla ei kuulunut enää mitään. Onnekseni tuo häirikkö lopetti häiriköimisen tuohon 10. kertaan, eli tämän jälkeen ei tarvinnut enää tämän tiimoilta soittaa. Mutta tämän jälkeen kun olen ihan eri asioista soittanut ehkä 3-5 kertaa 112 niin koskaan ei ole mitään kuulunut poliisista vaikka hätäkeskus on heille tehtävän välittänyt. Toki moni soitoista ollut ehkä hieman "vähäpätöisiä", mutta on ollut joukossa ainakin yksi mikä olisi vaatinut nopeaa reagointia ja törkeämmän puoleinen keissi. Nuo vähäpätöisemmät keissit ovat olleet ns. hiljaisina vuorokauden aikoina keskellä viikkoa ja sikäli olisi luullut että he olisivat ehtineet hoitaa asian. Mutta tosiaan 112 kyllä välittää ilmoituksen eteenpäin, mutta sen jälkeen ei kuulu mitään koskaan poliisista eli eivät kysele lisää tietoja tms kuten aiemmin tekivät. Eli jos tuolla nyt sattuisi näkemään miten toista lyödään kepillä päähän tms niin ehkäpä jatkan vain matkaani? Kyllähän fakta tällä hetkellä on se että noin siinä kävisi eli matka jatkuu ja en ole mitään nähnyt. Tuntuu erittäin vastenmieliseltä muutenkin mitään ruveta ilmoittelemaan, mutta nyt tuntuu että ihan turhaa ilmoitan yhtään mitään koska se ei tule johtamaan mihinkään.

Eli vastaavia kokemuksia muilla vai onko se vaan niin että poliisipalveluita ei enää Oulussa saa ellei ole erittäin vakavasta rikoksesta kyse (murha, ryöstö tms)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu