Vanhemmat ihmiset

Menehtyy. Oletteko huomanneet, että lehtien vainajia palstoilla on suurin osa - 50 luvulla ja sitä ennen syntyneitä. Koronako asialla?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Korona sehän se. Vienyt väkeä jo satoja vuosia eikä kukaan ole huomannut mitää

Äänestä
  • Tehdään maailmanlaajuisesti se erehdys, että raportoidaan kuolema koronan aiheuttamaksi, mikäli koronavirus löytyy kuoleman hetkellä – huomioimatta lainkaan muita vaikuttavia tekijöitä. Tämä loukkaa tartuntatautiopin perusperiaatteita: vain silloin kun on varmaa, että jollain tekijällä on ollut merkittävä vaikutus sairauteen tai kuolemaan, voidaan diagnoosi tehdä. Saksan lääketieteellisten yhdistysten liitto The Association of the Scientific Societies of Germany nimenomaan ohjeistaa: “Kuolinsyyn lisäksi tulee kirjata kausaalinen ketju [ts. syy–seuraussuhteet], alla vaikuttava sairaus nimettynä kuolintodistuksen kolmannessa kohdassa. Ajoittain nelikohtainen syy–seuraussuhdeketju on myös kirjattava.”

    Toistaiseksi ei kuitenkaan ole saatavilla mitään virallista tietoa, että lääketieteellisiä kirjauksia olisi käyty läpi kriittisesti sen selvittämiseksi, kuinka moni tosiasiassa kuoli vain viruksen aiheuttamaan sairauteen.

    Miten erotetaan toisistaan se, että henkilö kuolee koronaviruksen vuoksi ja se, että henkilöllä oli kuolinhetkellä virus mutta kuolema aiheutui muista syistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Menehtyy. Oletteko huomanneet, että lehtien vainajia palstoilla on suurin osa - 50 luvulla ja sitä ennen syntyneitä. Koronako asialla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu