Mikä oli Aabrahamin kirja?
Mistä tiedämme, että galaksit kuhisevat elämää?
Missä Isä sanoo: kuulkaa häntä?
Repe kysyi näitä. Keskustelu oli otsikon aiheesta kirjani pohjalta.
Aabrahamin kirja on Jeesuksen Kristuksen Kirkon, mormonien yksi Pyhistä Kirjoituksista, sisältyy opukseen "Kallisarvoinen Helmi".
Galaksien elämää emme näe teleskoopeilla tietenkään, mutta voimme melko varmalla todennäköisyydellä päätellä sen koska kerran maapallollakin on. Eikä kehitys ihmiseen pääty, siellä voi olla korkeampaakin. Jo ihminen siirtyy myös luomistöihin. Maapallon järjestys voi jo olla korkeampien olentojen luomistyö, niinkuin uskonnot väittävät Jumalan meille ilmoittaneen.
Isä- Jumala sanoo noin mm. Jeesuksen kasteen yhteydessä Raamatussa. Joseph Smithille sanoi ensimmäisessä näyssä 1820 Yhdysvalloissa, mistä alkoi mormonien toiminta, ensin Mormonin kirjan kääntäminen ja sitten kirkon perustaminen 1830. Nyt on suuri kansainvälinen kirkko. Joku muukin kohta on, en nyt muista missä, tai useampikin. Tämä on se mitä Isällä on lähinnä sanottavana. Sen jälkeen teemme niin uskomme Jeesusta, seuraamme Jeesusta. Jeesus on Jumala.
Tämä on kristinusko palsta, keskustellaan uskonnon puitteissa, ei tässä keskustella siitä onko uskominen totta vai ateismi.
Kristillinen usko ja tiede 2
2
<50
Vastaukset 2
Ei ole Repe ja muut huomanneet tätä uutta ketjua.
Siellä ne jatkaa vaan vanhaa ketjua, vaikka on jo uusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3531066- 71738
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37676- 41578
- 48571
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75471
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19461kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459
