...Ison-Britannian ja USA:n kaltaisten maiden kanssa? Niistä nimittäin ei löydy vaurautta, joka ei perustuisi rasismiin ynnä muuhun "alemmiksi" tuomittujen ihmisten riistoon. Ovat lisäksi aivopesseet kulttuuri-imperialismin keinoin puoli maailmaa samaistumaan omiin alistajiinsa.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Venäläiset riistäjät voivat olla aivan huoletta! Heidän riistämisensä muilta kansoilta ovat ylittämättömät - Karjala, Krimi, Kaliningrad, Sahalinin saaret ym. ym.
- Anonyymi
Venäjä on myös aina ollut aika köyhä
- Anonyymi
Viimeksi kun joskus kävin yliopistolla, huomasin, että ainakin 90% väikkäreistä on nykyään englanniksi, mikä oli mielestäni aika hälyttävää ja kytkee yliopiston kiinteästi Babylonin järjestykseen
- Anonyymi
Vilkaisin joskus myös "kristillistä" TV-kanavaa Taivas TV7 ja se sai minut epäilemään kristillisiä piirejä aika vahvoista kytköksistä USA:han, esim soitettiin "Tasavallan taistelulaulu" tms. missä oli kyse USA:n tasavallasta
- Anonyymi
meillähän ei käytetä ulkomaalaisia työntekijöitä. eihän.
aina olen ihmetellyt et miksi meitä väkisin yritetään ängetä johonkin ryhmään. kansainvälisyys sitä ja tätä miksi? iso osa suomalaisista ei edes osaa englantia tai mitään muuta kieltä. ja väkisin yritetään vääntäää mummot ja papat tajuamaan että olette nyt eurooppalaisen vallan jarruina.- Anonyymi
Sitä mielipidevaikuttamista tapahtuu niin monilla tasoilla, uutisissakin, lehtien mainoksissa, haastattelujen kautta esille tulevissa vaikutteissa ja visioissa, mutta kaikissa näkemys on eteenpäin menosta, edistyksestä tai muusta kehityksestä. On välttämätöntä ja hyväksi, tämä on eduksi.
Välillä tosin voi jäädä huomaamatta onko jotain muuta vaihtoehtoa, miksi se vaihtoehdottomuus onkin hyve ?
Mitä se tukee ?
- Anonyymi
Joskus antiikin aikaan Välimerellä seilasi kaleereja, joita soutivat sotien sotavangit ja muut vähemmän onnekkaat.
Eipä kai toisten hyödyntämisen moraali ole silloinkaan täysin hyväntahtoista ollut, vaikka poikkeuksia varmasti olikin silloinkin.
Vauraus ei taida koskaan onnistua ilman että jotain myydään tai ostetaan.
Silloinkaan eikä nykyisinkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381530- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi276776- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581- 60567
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561