Monien käsitys uskosta/uskoontulosta on taikauskon läpitunkema. Heidän mukaansa ihmisen uskoontulo sovittaa ihmisen Jumalan kanssa - siirrättää ihmisen sovituksen ulkopuolelta sovitukseen sisälle. Eli hetkenä, jolloin ihmisessä syttyy usko, Jumala vanhurskauttaa, pyhittää, lunastaa ja sovittaa kyseisen ihmisen. Tämä on harhaoppia ja taikauskoa, jossa ihminen ja ihmisen usko muuttaa TODELLISUUTTA. Tässä harhaopissa Jumala on ihmisen uskon liikuteltavissa; niin kauan kuin ihminen ei usko, Jumala pidättää pelastusta, ja heti kun ihminen uskoo, Jumala kiireen vilkkaa ryntää pelastamaan ihmisen. Ts. ihmisen epäuskolla on absoluuttinen valta jähmettää Jumala paikoilleen ja toisaalta ihmisen uskolla on absoluuttinen valta pistää vipinää Jumalan töppösiin.
Mistä tällainen harhaoppi kumpuaa? Harhaisesta vuosisataisesta opetuksesta.
Mutta jos saa ymmärryksen olla tuntematta mitään ja ketään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna, silloin on mahdollista tajuta, että ihmistä ja Jumalaa ei ole lupa tarkastella muutoin kuin ristiinnaulitussa Kristuksessa ("Kun minut korotetaan maasta, minä vedän KAIKKI tyköni"). Tässä maailmankaikkeudessa ei ole muuta todellisuutta kuin ristiinnaulittu Kristus. Ja ristiinnaulitussa Kristuksessa on KAIKKI se, mikä Aadamin lankeemuksen myötä ihmiskuntaan ilmestyi ja ihmiskunnan osaksi koitui, KAIKKI se, mihin ihmiskunta Aadamissa lankesi - KAIKKI vieraantuneisuus, KAIKKI epäusko, KAIKKI heikkous, KAIKKI syntisyyys, KAIKKI jumalattomuus ja KAIKKI Jumalan vihollisuus.
On mielipuolista väittää, ettei Jeesus Kristus ottanut ristille kannettavakseen meidän epäuskoamme - tuota EPÄtotuutta ja sokeutta, jonka saimme Aadamin lakeemuksessa perintöosaksemme. Joka väittää, ettei näin muka käynyt, on ITSE vielä tuolta osin epäuskon sokaisema!
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä oli Jumalan teko ja sen vuoksi nyt totta ja todellisuutta. Koko maailma on nyt tääydellisesti soovitettuu Jumalan kanssa. Tämä on yhtä täydellisesti totta kuin on totta universumin olemassaolo (joka sekin on Jumalan teko). Yhtä vähän kuin universumi tarvitsee meidän uskoamme pysyäkseen ja ollakseen olemassa, yhtä vähän me pysytämme uskollamme sitä, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Niin maailman luominen kuin maailman sovituskin tapahtui Kristuksessa. Kumpaankaan Jumala ei kysellyt lupaa ihmiskunnalta (jota ei kummassakaan tapauksessa OLLUT OLEMASSA Jumalan ryhtyessä toimeen; Aadam ei ollut syntynyt ennen maailman luomista emmekä me olleet syntyneet uutena luomuksena ennnen Kristuksen ylösnousemusta, jossa kaikki luotiin uudeksi).
Ihminen, joka väittää, että uskoontulo sovittaa hänet Jumalan kanssa, on kuin ihminen, joka väittää, että universumin olemassaolo on riippuvainen hänen uskostaan.
Terve usko kohdistuu aina TODELLISUUTEEN, harhainen usko kuvittelee LUOVANSA TODELLISUUTENSA, MUOKKAAVANSA SITÄ (esim. uskova, joka kuvittelee tulleensa sovitetuksi uksoontulonsa hetkellä). Jälkimmäinen harha on juuri se, mistä apostoli varoittaa kirjoittaessaan: "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."
Mistä tällainen harhaoppi kumpuaa? Harhaisesta vuosisataisesta opetuksesta.
Mutta jos saa ymmärryksen olla tuntematta mitään ja ketään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna, silloin on mahdollista tajuta, että ihmistä ja Jumalaa ei ole lupa tarkastella muutoin kuin ristiinnaulitussa Kristuksessa ("Kun minut korotetaan maasta, minä vedän KAIKKI tyköni"). Tässä maailmankaikkeudessa ei ole muuta todellisuutta kuin ristiinnaulittu Kristus. Ja ristiinnaulitussa Kristuksessa on KAIKKI se, mikä Aadamin lankeemuksen myötä ihmiskuntaan ilmestyi ja ihmiskunnan osaksi koitui, KAIKKI se, mihin ihmiskunta Aadamissa lankesi - KAIKKI vieraantuneisuus, KAIKKI epäusko, KAIKKI heikkous, KAIKKI syntisyyys, KAIKKI jumalattomuus ja KAIKKI Jumalan vihollisuus.
On mielipuolista väittää, ettei Jeesus Kristus ottanut ristille kannettavakseen meidän epäuskoamme - tuota EPÄtotuutta ja sokeutta, jonka saimme Aadamin lakeemuksessa perintöosaksemme. Joka väittää, ettei näin muka käynyt, on ITSE vielä tuolta osin epäuskon sokaisema!
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä oli Jumalan teko ja sen vuoksi nyt totta ja todellisuutta. Koko maailma on nyt tääydellisesti soovitettuu Jumalan kanssa. Tämä on yhtä täydellisesti totta kuin on totta universumin olemassaolo (joka sekin on Jumalan teko). Yhtä vähän kuin universumi tarvitsee meidän uskoamme pysyäkseen ja ollakseen olemassa, yhtä vähän me pysytämme uskollamme sitä, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Niin maailman luominen kuin maailman sovituskin tapahtui Kristuksessa. Kumpaankaan Jumala ei kysellyt lupaa ihmiskunnalta (jota ei kummassakaan tapauksessa OLLUT OLEMASSA Jumalan ryhtyessä toimeen; Aadam ei ollut syntynyt ennen maailman luomista emmekä me olleet syntyneet uutena luomuksena ennnen Kristuksen ylösnousemusta, jossa kaikki luotiin uudeksi).
Ihminen, joka väittää, että uskoontulo sovittaa hänet Jumalan kanssa, on kuin ihminen, joka väittää, että universumin olemassaolo on riippuvainen hänen uskostaan.
Terve usko kohdistuu aina TODELLISUUTEEN, harhainen usko kuvittelee LUOVANSA TODELLISUUTENSA, MUOKKAAVANSA SITÄ (esim. uskova, joka kuvittelee tulleensa sovitetuksi uksoontulonsa hetkellä). Jälkimmäinen harha on juuri se, mistä apostoli varoittaa kirjoittaessaan: "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Missäköhän ovat ne yhden jakeen länkyttäjät? Ei näy mailla halmeilla.