Kolme kuorma-autoa ja kaksi henkilöautoa tuhoutui keskiviikon vastaisena yönä syttyneessä tulipalossa Tampereella.
Hätäkeskus sai tiedon Kytömaankadulla Tampereen Hervannassa syttyneestä tulipalosta pian puoli kahden jälkeen yöllä.
Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että tulipalossa tuhoutui kaikkiaan viisi autoa. Tuhoutuneista ajoneuvoista kolme oli kuorma-autoja ja kaksi henkilöautoja.
Palo uhkasi levitä myös muihin tapahtumapaikalle pysäköityihin ajoneuvoihin, mutta pelastuslaitos ehti saamaan palon hallintaan, ja lisävahingoilta vältyttiin.
Hätäkeskus sai tiedon Kytömaankadulla Tampereen Hervannassa syttyneestä tulipalosta pian puoli kahden jälkeen yöllä.
Pirkanmaan pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että tulipalossa tuhoutui kaikkiaan viisi autoa. Tuhoutuneista ajoneuvoista kolme oli kuorma-autoja ja kaksi henkilöautoja.
Palo uhkasi levitä myös muihin tapahtumapaikalle pysäköityihin ajoneuvoihin, mutta pelastuslaitos ehti saamaan palon hallintaan, ja lisävahingoilta vältyttiin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vihervasemmistolla kasetti alkaa jumittaan koronan takia.
näin ruatti purkahti tampereelle
koskas lännentyyliset taistelut kaiken keskellä vielä
sinisilmäinen tamperes
Mitä ajat takaa uutisen toistamalla, aloittaja?
Miksi kysyt?
Ne on varmana ulko maalaseja !
isäm maan puollustaja
tuovat kultisiia mukaisina mukanaa, hävityksen mestarit
Poliisin pitäisi alkaa tutkia vihervasemmistolaisten kassit polttopullojen ja huumeiden vuoksi.
Myös jonkinlainen hihamerkki olisi tarpeen.
Jos tekijä olikin odinin sotilas tai mieltään järkkynyt koulukiusattu?
Kyllä ne on vihreät, joilla on se autoviha. Mun tietääkseni odinin sotilaat ei vihaa autoja?
Mieleltään järkkyneelle koti- ja koulukiusatulle riittää mikä vaan, mitä voi tuhota.
Voihan olla, että ne polttajat on kiusattuja, mutta kyllä autoviha kuuluu nimenomaan vihreään ideologiaan.
Ja siitä on vaikka kuinka paljon esimerkkejä. Vai mitä?
Siitä on esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Vihreät ilmaisevat autovihaansa ainakin FB- kommenteissa.
Nyt näkee tieposkessa rikottuja autoja.
Vain kommarit tuhoaa toisen omaisuutta.
Kas kun luulevat kaikkien tavaroita yhteiseksi.
Mistä muuten nimi Molotovin coctail olisi saanut nimensä kun kommarilta.
Molotovin coctail -nimi syntyi kaiketi siitä, että suomalaiset heittivät venäläisiä vastasn polttopulloja ja nimesivät ne Molotovin mukaan.
Suomalaiset tuhosivat talvisodassa satakunta vihollisen panssariajoneuvoa molotovin koktaileilla. Ne tehtiin tyhjiin viinapulloihin. Tyhjistä pulloista oli toisinaan pulaa, mutta tässäkin asiassa osoitettiin uhrimieltä ja pulloja tyhjeni riittävää tahtia
Niin, siis kommunistin mukaan.
Lähettivät Molotoville terveisiä coctailin muodossa.
on se tampereella nyt hauska asua, oote pääseet isosten joukoon
- ei hervanta oo enään myöskään terveelistä liikkua
- tekemällä tuhotaan seutu ja asutus epänormaaliksi
Lisää betonia kaupunkeihin, siten hyvä tulee
Varmaan kauheen harmissaan autonomistaja jolla vielä rahotusvelkaa ja auto palaa.
Meinaatko ettei velkaa tarvi maksaa, jos joku polttaa velkaisen auton? Hassu ajattelutapa sinulla.
Vakuutusyhtiöstä korvausrahat ja loppuvelan maksaa sillä.
Uudet koronavirustapaukset valikoiduissa maissa maanantaina 14.4.
Maa Uusia tartuntoja Tartuntoja yhteensä Uusia kuolemia Kuolemia yhteensä
Yhdysvallat 16118 603059 1503 25143
Iso-Britannia 5252 93873 778 12107
Espanja 2442 172541 300 18056
Italia 2972 162488 602 21067
Saksa 1098 131170 78 3272
Ranska 6524 143303 762 15729
Ruotsi 497 11445 114 1033
Grafiikka: Iltalehti / Lähde: Worldometers
Euroopassa kuolleita=60 000 Iso-Britannia:12107=72 000 kuollutta!
Yhdysvallat=:25143 .
2.88 kertaa kuolleita euroopassa enämpi,kuin Yhdysvalloissa?!
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/31df7c3c-e33d-4b8a-b8bb-f0aa2463e2e6
Sitä saa mitä tilaa!
Nyt voivat uusimaalaiset "paperittomat"matkustaa kotimaihinsa sairastamaan koronaa!
Vapaavuori huolissaan heidän hyvinvoinnistaan!
tämä on vasta alkusoitoa, kestäkääs tätä, tätähän on halutukin ongelmia
- kalastelkaas näitä lisää
No eipä mikään ihme, kyse on Hervannasta, valkoihoisten nekrujen omasta ghetosta.
hiilostetiinkos nyt monta pirssiä ja muuta huutua päälle
- tamperreen tunnnarit
Äärivihreät polttavat autoja kun ne saastuttaa.
Eiväthän vihreät autoja polta, kun palamisesta syntyy hiilidioksidipäästöjä,. Ne ovat ilmastolle haitallista.
Joku muu polttanut.
Keitä on posessa?
Tää on ihan hirveetä..ahistaa.
mites kokoja, vieläkös volvot roihuaa ja iltaisin ei uskalla liikua