EUROALUEEN valtiovarainministerit väänsivät viime viikolla monta päivää ratkaisua, jolla euromaat vastaisivat pandemiaan siten, että pahimpaan kriisiin joutuneet maat saisivat apua mutta apu ei johtaisi kasvavaan yhteisvastuuseen.
Tällä yhteisvastuun välttämisellä tarkoitetaan sitä, että jäsenmaat vastaisivat itse veloistaan, joita pandemia kasvattaa. Yhteisvastuuta halusivat rajoittaa Pohjois-Euroopan maat, joista kovin haukka oli Hollanti. Toista mieltä olivat etelän euromaat, joiden mukaan nyt tarvittaisiin yhteisiä velkakirjoja – koronabondeja.
Jäsenmaiden keskinäistä epäluottamusta tihkunut kokous päätti lopulta, että Euroopan vakausmekanismi EVM, Euroopan investointipankki ja EU-komissio tulevat apuun. Avun järjestämisen yksityiskohdat jäivät hieman hämäriksi esimerkiksi EVM:n osalta. Auki jäi muun muassa se, miten lainaa uusittaisiin pandemian taltuttua, jos velkaantuneimpien maiden markkinaehtoinen laina olisi silloin kallista.
EVM auttaa nyt ilman ehtoja, jos raha menee terveydenhuollon tarpeisiin, mutta pandemian mentyä apua tulisi vain, jos lainaa uusiva sitoutuu tiukentamaan talouspolitiikkaansa. Se olisi kriisimaiden hallituksille poliittinen itsemurha.
Vaikka sopu lopulta syntyi, ratkaisu on tulkittavissa enemmän välttäväksi kompromissiksi kuin aidoksi ja auttavaksi ratkaisuksi. Luvattu 550 miljardin potti on suurelta osin lainaa, millä yritettiin alleviivata sitä, että nyt ei olla yhteisvastuun asialla.
JOS epidemia pitkittyy ja talous on pysähdyksissä vielä kuukausia, osa euromaista tarvitsee paljon enemmän apua kuin nyt luvattiin. Jos näin huonosti käy, silloin ollaan tilanteessa, jossa koko euroalueen olemassaolo on vaarassa.
Yhteislainoja vastustaneissa pohjoisen maissa oli jo nyt havaittavissa poliittisia kiistoja siitä, pitäisikö linjaa löysentää enemmän – näin oli myös Suomessa. Aidon järjestelmäkriisin uhatessa linjan pehmennystä vaativien voima kasvaisi.
Kun euromaat eivät pysty yhteiseen ja riittävään ratkaisuun, vastuu talouden pelastamisesta jää jälleen Euroopan keskuspankille. Näin kävi finanssikriisissäkin. Mutta kun EKP haalii taseisiinsa yritysten lainaa ja valtioiden velkaa jälkimarkkinoilta, lopputulos on kuitenkin yhteisvastuun ja yhteisen riskin kasvu – keskuspankin piikkiin kun otetaan nyt heikompaakin tavaraa.
Investointipankinkin laina-apu menisi yrityksille, jotka ovat tässä kriisissä riskialttiimpia kohteita kuin valtiot. Eikä sekään ole EU-maiden vastuista vapaa instituutio.
Tällä yhteisvastuun välttämisellä tarkoitetaan sitä, että jäsenmaat vastaisivat itse veloistaan, joita pandemia kasvattaa. Yhteisvastuuta halusivat rajoittaa Pohjois-Euroopan maat, joista kovin haukka oli Hollanti. Toista mieltä olivat etelän euromaat, joiden mukaan nyt tarvittaisiin yhteisiä velkakirjoja – koronabondeja.
Jäsenmaiden keskinäistä epäluottamusta tihkunut kokous päätti lopulta, että Euroopan vakausmekanismi EVM, Euroopan investointipankki ja EU-komissio tulevat apuun. Avun järjestämisen yksityiskohdat jäivät hieman hämäriksi esimerkiksi EVM:n osalta. Auki jäi muun muassa se, miten lainaa uusittaisiin pandemian taltuttua, jos velkaantuneimpien maiden markkinaehtoinen laina olisi silloin kallista.
EVM auttaa nyt ilman ehtoja, jos raha menee terveydenhuollon tarpeisiin, mutta pandemian mentyä apua tulisi vain, jos lainaa uusiva sitoutuu tiukentamaan talouspolitiikkaansa. Se olisi kriisimaiden hallituksille poliittinen itsemurha.
Vaikka sopu lopulta syntyi, ratkaisu on tulkittavissa enemmän välttäväksi kompromissiksi kuin aidoksi ja auttavaksi ratkaisuksi. Luvattu 550 miljardin potti on suurelta osin lainaa, millä yritettiin alleviivata sitä, että nyt ei olla yhteisvastuun asialla.
JOS epidemia pitkittyy ja talous on pysähdyksissä vielä kuukausia, osa euromaista tarvitsee paljon enemmän apua kuin nyt luvattiin. Jos näin huonosti käy, silloin ollaan tilanteessa, jossa koko euroalueen olemassaolo on vaarassa.
Yhteislainoja vastustaneissa pohjoisen maissa oli jo nyt havaittavissa poliittisia kiistoja siitä, pitäisikö linjaa löysentää enemmän – näin oli myös Suomessa. Aidon järjestelmäkriisin uhatessa linjan pehmennystä vaativien voima kasvaisi.
Kun euromaat eivät pysty yhteiseen ja riittävään ratkaisuun, vastuu talouden pelastamisesta jää jälleen Euroopan keskuspankille. Näin kävi finanssikriisissäkin. Mutta kun EKP haalii taseisiinsa yritysten lainaa ja valtioiden velkaa jälkimarkkinoilta, lopputulos on kuitenkin yhteisvastuun ja yhteisen riskin kasvu – keskuspankin piikkiin kun otetaan nyt heikompaakin tavaraa.
Investointipankinkin laina-apu menisi yrityksille, jotka ovat tässä kriisissä riskialttiimpia kohteita kuin valtiot. Eikä sekään ole EU-maiden vastuista vapaa instituutio.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.