Sanna Marinin vanhempien suvussa on alkoholismia

Tunnettu tosiasia on, että Sanna Marinin isäukko oli hirmuisen luokan viinamies, aina pienessä tinassa, kun Sanna oli nuori. Samaa viinanhimoa on ollut sannan muissakin sukulaisissa. Tämä johti avioeroon, ja Sannan perheen kannalta kahden äidin järjestelmään.

Maan pääministerinä on siis tenukeppien suvusta tunnettu nainen. Sanna ei kaveripiirin mukaan itsekään sylje pulloon, silloin kun alkaa kunnolla tehdä viinaa mieli.
17<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Valtionsalaisuus paljastettu. Pääministeri on viinan perään.

Äänestä

Kyllä sitä ollaan persuleirissä katkeria, kun Suomella kerrankin on edustava ja osaava pääministeri.

Paljonko sinun suvussasi on ollut mielisairautta?

Äänestä

Ohisalo myös juoppojen lapsi. Tiedossa ei kuitenkaan ole, että setalaisia olisi suvussa.

1Äänestä

Persu Halla-aho on juopposukua ja tissuttelee nykyään ahkerasti koska naama punoittaa.

Äänestä
  • Mutta ministeri lii on oikesti nähty alkohli juoma kädessä usein halla-ahon kohdalla puhutaan vain sinun unelmastasi että tissuttelee.

    1Äänestä

  • Li on äijä!

    Ei sitä vasemmistoliittoa muuten johdettaisikaan.

    Äänestä

No juu, onhan Listä lehtikuviakin, kun hän nuokkuu ison tuopin aaressä. Mutta eikös sekin tapa kuulu ihan suomalaiseen kulttuuriin?
Ei kai noita kaljapaikkoja olis suljettukaan, jos niissä ei paljoa ihmisiä istuskelisi?

Äänestä

Mitäs se siihen vaikuttaa, vaik Sannan isä otti miten paljon, Ei yhtään mitään Pääministerimme ottamiseen vaikuta, päinvastoin ! Kyl ihmiset osaa katella,mistä vain löytäis sanottavaa. Ennen sanottiin, et HYVÄ KELLO KAUAS KUULUU, PAHA VIELÄ KAUEMMAS . Niin se kyllä onkin. Relatkaa vähän lapset.

Äänestä

Mites se kuuluikaan . Kuka pystyy viattomana heittämään ensimmäisen kiven ?? Onko sellasia ??

Äänestä

Hyvä. En jotenkin luota absolutisteihin.

Äänestä
  • Kumpaanko luotat enemmän, absolutistiin vaiko täysjuoppoon? Aika moni kansanedustaja ja ministerikin on sanonut, että eivät juo lainkaan alkoholia.

    Ovatko nämä mielestäsi epäuotettavampia, kuin oman kaljakuppilasi sosiaalituilla elävät rapautuneet kaljaveikot?

    Äänestä

Niin oli alkoholismia ja väkivaltaa Nallenkin kotona kun oli lapsi.Mitäs sille nyt kuuluu....ai niin on pirun rikas mies ja älykäskin.

Äänestä

Jossain oli kirjoitusta että tämä Late on ihan kuppiukko.

Äänestä
  • Ennen kuin selität lisää, niin kerro ensin että minkä vuosimallin Mercedes Benzillä sinä ajelet? Vai onko joku köyhemmän väen pirssi allasi?

    Äänestä

Joo mutta hei älkää unohtako poseerausta Voguessa ja "raikuvia" aplodeja New Yorkissa. Tällainen loistokkuus ja glamour kuittaa kaikki poliittiset ja ammattimaiset puutteet, sekä ratkaisee monia yhteiskunnallisia ongelmia.

Äänestä

Kassialmapa hyvinkin, näkeehän sen jo silmistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tunnettu tosiasia on, että Sanna Marinin isäukko oli hirmuisen luokan viinamies, aina pienessä tinassa, kun Sanna oli nuori. Samaa viinanhimoa on ollut sannan muissakin sukulaisissa. Tämä johti avioeroon, ja Sannan perheen kannalta kahden äidin järjestelmään.

Maan pääministerinä on siis tenukeppien suvusta tunnettu nainen. Sanna ei kaveripiirin mukaan itsekään sylje pulloon, silloin kun alkaa kunnolla tehdä viinaa mieli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu