Ruotsalainen rotuoppi mallina natseille

Anonyymi

Rotupuhdas Ruotsi - parasta A-ryhmää, ajattelivat ruotsalaiset itsestään 1800-luvun lopulla ja 1900- luvun alkuvuosikymmeninä. Suomalaisia proletariaatteja eli köyhälistöä verrattiin lähinnä ihmisapinoihin, joilla oli vähän tekemistä homo sapiensin kanssa johon ruotsalaiset kuuluivat.

Tutkimuksissa ruotsalaisen ihmisrodun ylevyyttä peilasi nuori kaksimetrinen vaalea ja sinisilmäinen polkupyöräkorjaaja, kun taas tyypillistä suomalaista kuvattiin baltialaisia piirteitä omaavalla lyhyellä henkilöllä ja saamelaisista haettiin rupsahtaneempia keski-iän ylittäneitä kuvia.

Eroavuuksien todentamisen tieteellisesti todisti ruotsalainen tohtori Herman Lundborg. Hän kehitteli kalloindeksin eli mittausmenetelmän, jolla mitattiin 54 paikasta eri puolta kehoa ja mittauksista 28 tehtiin pään alueelta. Näin saatiin eroavuudet tieteellisesti todennettua. 1900-luvun alussa rotutieteessä ajateltiin, että kallon muodosta oli pääteltävissä ihmisen henkiset ominaisuudet ja laajemminkin ihmisryhmän ja kansakunnan ominaisuudet.

Koska sikojakin jalostetaan niin miksi ei ihmisiä. Tämän ajatuksen siivittämänä 1921 Ruotsin valtiopäivillä päätettiin, että Ruotsista tulee maailman ensimmäinen valtio, johon perustetaan valtiollinen rotubiologinen instituutti edistämään rotubiologista tutkimusta ja pohtimaan sen sovellusmahdollisuuksia humaanisen lopullisen ratkaisun löytämisessä. Instituutin johtoon valittiin mies kalloindeksin takaa eli Herman Lundborg, joka tunnettiin myös natsi sympatioistaan.

Ruotsin instituutti toimi esikuvana saksalaiselle Kaiser Wilhelm –instituutille, josta tuli natsien käsikassara vammaisten ja mielisairaiden eliminoinnissa. Toki natsit ottivat mallia T4 ohjelmaansa myös jo vuonna 1920 ilmestyneestä saksalaisten Karl Bindingin ja Alfred Hochen ”Lupa elinkelvottoman elämän tuhoamiseksi” vihkosesta.

23

1438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karoliinisella instituutilla Solnassa on hallussaan 76 pääkalloa, jotka on merkitty sanalla "finne". Kallot kuuluvat anatomisen rotututkimuksen keulahahmojen, Anders ja Gustav Retziuksen, kokoelmiin. Niitä on ryöstetty muun muassa Pälkäneen vanhan kirkon hautausmaalta.

      Tänä päivänä kokoelmasta vastaa Karoliinisen instituutin, KI:n, dosentti Olof Ljungström.

      – Kokoelmassa on 76 kalloa, jotka on merkitty sanalla ”finne”. Yli puolet niistä, 42, on peräisin kolmen tulevan KI-professorin tutkimusmatkalta Suomeen.

      Kaivoivat kallot esiin
      Kesällä 1873 Karoliinisen instituutin kolme tulevaa professoria teki tutkimusmatkan Suomeen anatomian tutkija Gustaf Retziuksen johdolla. Mukana olivat myös Christian Lovén, josta myöhemmin tuli fysiologian professori, ja anatomi Erik Nordenson.

      Matka oli tuottoisa. Palatessaan Ruotsiin heillä oli mukana 42 pääkalloa. Kalloja, jotka he itse olivat kaivaneet esiin hautausmailta.

      – He vaikuttavat valinneen hylättyjä hautausmaita, paikkoja jotka eivät olleet suojeltuja tai valvottuja, kertoo Olof Ljungström.

      – He siis kaivoivat kallot esiin itse?

      – Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että he itse matkustivat hautausmaille ja kaivoivat.

      Hämeestä, Savosta, Karjalasta
      Suurimman osan kalloista, 35 kappaletta, tutkijat hankkivat Olof Ljungströmin mukaan Pälkäneen vanhan kirkon hautausmaalta Hämeestä. Kalloja kaivettiin myös Rautalammelta ja Pielavedeltä Savosta, sekä Enosta Pohjois-Karjalasta.

      Jäännösten vaihtokauppaa
      Näiden kesällä 1873 hankittujen 42 pääkallon lisäksi Karoliinisella instituutilla on myös 34 muuta, suomalaiseksi merkittyä kalloa.

      Osan niistä Gustaf Retziuksen isä, Anders Retzius, sai entiseltä oppilaaltaan, Helsingin yliopiston anatomian professori Evert Julius von Bondsdorfilta.

      – Suuri osa näistä kalloista on peräisin Anders Retziuksen ja von Bonsdorfin välisestä ihmisjäännösten vaihtokaupasta. Pääkallot olivat näihin aikoihin kuumaa kauppatavaraa anatomian tutkijoiden kesken, Olof Ljungström selventää.

      Kolme nimeltä tunnistettua kalloa
      Kolme näistä kalloista on jopa merkitty nimellä, mikä on erittäin harvinaista.

      – On äärimmäisen epätavallista, että yksilöillä on nimi. Kaikkiaan meillä on kokoelmassa noin 800 yksilöä, joista vain kymmenkunnalla on nimi, Olof Ljungström kertoo.

      Päätelmiä kansoista ja roduista
      Fyysisen anatomian tutkijat eivät olleet niinkään kiinnostuneita tutkimiensa, edesmenneiden ihmisten identiteetistä vaan halusivat tutkimuskohteidensa avulla vetää johtopäätöksiä esimerkiksi kansoista ja roduista.

      – Anatomian tutkijoille identiteetin merkitys oli rajallinen. Tässä tapauksessa he harjoittavat anatomiaa rotututkimuksena, ja sen tarkoituksena oli yrittää erottaa kansat ja kansakunnat toisistaan eikä se ollut niin yksilökeskeistä, Ljungström selittää.

      "Finska cranier"-kirjassa saunomista ja kallonmittauksia
      Gustaf Retzius julkaiseekin Suomen matkansa pohjalta kirjan "Finska cranier jämte några natur- och litteraturstudier inom andra områden af finsk antropologi" (1878). Siinä hän kuvailee suomalaisia kansanperinteitä, kuten kanteleen soittoa ja saunomista, ja samalla esittää taulukkoja, mittauksia ja kuvia tyypillisistä suomalaisista rotuominaisuuksista.

      Pälkäneen kallot "jäännös ruotsalaisasutuksesta"
      Pälkäneen kallot eivät kuitenkaan sovi isä Anders Retziuksen kehittämään kalloindeksiin, jossa ihmiskunta on jaettu lyhytkalloisiin ja pitkäkalloisiin.

      Teorian mukaan ruotsalaiset kuuluvat pitkäkalloiseen germaanikansaan kun taas suomalaiset ovat lyhytkalloisia.

      Arjalaisteorian mukaan on olemassa eurooppalainen eliitti, pitkäkalloinen, vaaleaihoinen ja sinisilmäinen rotu, jonka älykkyys on ylivertainen. Vastaavasti on olemassa alhaisia, moraalittomia ja kehityskelvottomia ihmisryhmiä, joiden luonnollinen asema on alistuva ja alistettava, tällaisiksi luettiin siis suomalaiset.

      Pälkäneen hautausmaalta löytyneet kallot ovat kuitenkin suurilta osin pitkäkalloisia. Tämän Gustaf Retzius selittää sillä, että ne ovat jäänteitä ruotsalaisperäisestä asutuksesta.

      • Anonyymi

        Ruotsalaisten mielen synkisti 1930-luvulla varusmiesten parissa tehty tutkimus joka paljasti että ruotsalaisissa oli enemmän ruskeasilmäisiä ja tummahiuksisia.
        Suomalaiset ja virolaiset olivatkin enemmän 'arjalaisia' kuin germaanit!
        Tästä syystä piti focus siirtää kallomittauksiin.


    • Anonyymi

      Ruotsalaiset perustelivat suomalaisten olevan liian primitiivisiä, jotta suomen kieltä voitaisiin käyttää virallisena kielenä, ja taiteen ja tieteen luomiseen.

      Germaanisen rodun ylemmyyteen tarjosi tukea ruotsalaisen August Sohlmanin ja norjalaisen P. A. Munchin kirjoitukset, joiden mukaan suomalaiset olivat mongolien ja tataarien kanssa samaa rotua ja kykenemättömiä luomaan arjalaisen tasoista sivistystä.

      Jotkut svekomaanit, kuten ruotsalaisen liikkeen perustajiin kuuluva Axel Olof Freudenthal, saivat virikkeitä näistä rotuteorioista. Freudenthalin kirjoituksissa ja hänen perustamassaan Vikingen-lehdessä suomenkieliset leimattiin toiseksi roduksi; suomessa oli kaksi kansallisuutta, joilla ei ollut verisiteitä toisiinsa. Suomenkielisten rodullisella alemmuudella perusteltiin sitä, miksi suomenkielisten ei kuulunut saada tasavertaisia oikeuksia.

      • Anonyymi

        Huvittava juttu. Suomenruotsalaisista suvuista on alunperin ollut suomenkielisiä peräti 60%.


    • Anonyymi

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918

      https://helda.helsinki.fi/handle/144336

      Lue kirja täältä.

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918. No vastaus oli Spartalainen malli eli heikot oli lahdattava heti alkuunsa ja vähänkin epäilyttävät piti steriloida, ettei tulisi lisää "Gummeruksia".

      Ja velimies Tahko "jalosti Suomea" vuonna 1918 mm. Harmoisten sairashuoneella, jossa haavoittineet ammutyiin sänkyihinsä ja suomea puhuneet hoitajat pihalle. Ruotsia puhuneet säästettiin hengissä. Lahden Hennalassa Tahko toimi Hans Kalmin kanssa ja raatoja syntyi sadoittain. Sittemmin Tahko kehitteli pesäpalloa eikä halunnut puhua vuodesta 1918 sanaakaan.
      Sellain pikkujuttu vielä ...Gummeruksia molemmat.

    • Anonyymi

      Tämmöiset pedot kiihotti kansaa tappamaan toisiaan. Kiantokin näyttää olleen rotuputsari siinä missä Gummeruksetkin. Papin poikia kaikki!

      Kiannolta lainattu lausuma: ”Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään.

      http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526209623.pdf

      Perusteen Kristuksen opin hylkäämiseen sodan ajaksi Kianto saa myös siitä, että myös papit, muun muassa Kiannon ystävä Arvi Järventaus, tarttuivat aseisiin: Me saimme äsken luvan – varmaankin sadaksi vuodeksi – luopua kristillisistä ihanteistamme: Suomen papit ovat siitä loistavimpina esimerkkeinä. Surmatkaa vihollisemme! he huusivat kuorossa ja vaihtoivat mustan kauhtanan harmajaan kenttäpukuun. 638

      Talio-periaate (lat. lex talionis) eli koston laki on oikeustieteellinen periaate, joka esiintyi ensi kerran muinaisessa Babyloniassa Hammurabin laissa. Samaa periaatetta on myös sovellettu niin raamatullisessa laissa, 1 Moos.

      Talio-periaate – Wikipedia

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Talio-periaate

      Koulutetuilla ihmisillä oli myös tietoa rotuhygieniasta.

      https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2444019

      Eikö ole kummallista kuinka nämä "raaimmat rodunjalostajat" tulevatkin aina juuri pappissuvuista!

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto

      Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.

      Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.
      Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

      http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

      Lauri ja Martti Pihkala olivat entisiä Gummeruksia, pappissukua...

      Oliko Tahko Pihkala mukana Harmoisten verilöylyssä? Oli yhtenä neljästä!

      Tahko Pihkala kuului komppaniansa kvartettiin, joka vastasi Harmoisten sairashuoneen verilöylystä Kuhmoisissa.

      Jääkärikoulutuksen Saksassa saanut varavääpeli Hans Holopainen, filosofian maisteri Albert Gyllenbögel, ylioppilas Artturi Paimela ja filosofian kandidaatti Lauri Pihkala jättivät 10.3.1918 nimensä Suomen sisällissodan historiaan verisellä tavalla.

      http://www.iltalehti.fi/muutlajit/201803292200842039_nx.shtml

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmoisten_sairashuoneen_joukkomurha

      Tässä tarina luettuna: Kuvaus Harmoisten sairashuoneen joukkomurhasta 10.3.1918 ja tietoa punakaartin haavoittuneista. 

      http://www.youtube.com/watch?v=vLdMEWyIizs

      Kärsimysten teiltä : kymmenvuotismuistoja

      http://hdl.handle.net/10138/144335

      Kärsimysten teiltä s. 189-192

      Lauri Pihkala oli vänrikkinä joukkueenjohtajana "Padasjoen piruina" tunnetussa hiihtokomppaniassa, jonka johtajana oli luutnantti Väinö Teivaala.

      Kare Kauko: Tahko Pihkala – Legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07282-6.

      Sivut 11 ja 207-207

      Erkki Palolampi kertoo:

      "Täytyykö edes sanoa, että Pihkala - vänrikki ja joukkueenjohtaja - kuului tuohon komppaniaan.

      >>Pataljoonan komentaja oli Viron kävijä, everstiluutnantti Hans Kalm. Hän oli koukkaaja kaksikymmentä vuotta ennen Motti-Matteja. Hän operoi saartoliikkeillä, jota taitoa ei valkoisessa armeijassa juuri tunnettu. kalmin pojat ilmestyivät milloin missäkin vastustajien selkäpuolelle.

      >>Näissä puuhissa Teivaalan komppania teki aikamoisia temppuja. Ja aina kekseliäs Pihkala oli eräiden temppujen mestari.

      >>Ei ollut aina helppoa saada Pihkalaa kertomaan kokemuksistaan. Hän pyrki toisaalta vähättelemään omaa osuuttaan. Toisaalta huomasi selvästi, että kokemus oli ollut hänelle raskas. Hän koki tuon veljessodan järjettömän vihan sotana, syvästi inhimillisenä murhenäytelmänä. Mutta se oli käytävä."

      http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Oliko Tahko Pihkala natsi ja 8 muuta kysymystä pesäpallosta /1135249027651

      >>Oliko Tahko Pihkala natsi?

      Lauri ”Tahko” Pihkala oli äärioikeistolainen jopa 1930-luvun Suomen mittapuulla: Pihkala kannatti rodunjalostusta ja halveksi avoimesti juutalaisia.

      Harri Salimäen teoksessa Isänmaan ja urheilu-uskon mies – Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijana (SKS, 2000) kuvaillaan Pihkalan suhdetta 1930-luvun aatemaailmaan:

      ”Tahkolla oli valtava ihailu kansallissosialistista Saksaa kohtaan, koska kansallissosialistinen liike lähti kurista ja järjestyksestä Vertlandin, isänmaan nimessä.”

      ---

      Martti Pihkala, Laurin veli, oli todellinen ROTUSPESIALISTI. Ottikohan natsi-Saksa mallia Suomesta?

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Pihkala

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918

      Lue kirja täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/144336

      Vastaus oli Spartalainen malli eli heikot oli lahdattava heti alkuunsa ja vähänkin epäilyttävät piti steriloida, ettei tulisi lisää "Gummeruksia".

      Kirjassaan hän piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan. Hän kannatti pakkosterilointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua.

    • Anonyymi

      Suomalaiset evät ole arjalaisia, Natsisaksan aikaan suomalaiset olivat nk. kunnia-arjalaisia, aivan kuten esim. japanilaiset.
      Suomalaiset kuuluvat itäbalttilaiseen rotuun, minkä kalloindeksi on 83, eli lyhytkalloisiin.
      Arjalaisten kalloindeksi on 75.

      • Anonyymi

        Valtiollisen ajan "suomalaiset" eivät ole oikea, etnohistoriallinen kansa, vaan tiettyjen rajojen sisälle poljettu populaatio, tai siellä eläneet ihmiset, jotka vain etiketöitiin MUIDEN toimesta "suomalaisiksi". Omaa kansallista käsitystä heillä ei ollut.

        Suomi oli alunperin finnoarjalaisen Asserin eli aasojen heimon klaani. Suomenkylä on todennäköisesti nimetty tämän aasan mukaan. Som, Soomi tarkoitti ilmeisesti akkadin tai sumerin/someron kielellä maata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiollisen ajan "suomalaiset" eivät ole oikea, etnohistoriallinen kansa, vaan tiettyjen rajojen sisälle poljettu populaatio, tai siellä eläneet ihmiset, jotka vain etiketöitiin MUIDEN toimesta "suomalaisiksi". Omaa kansallista käsitystä heillä ei ollut.

        Suomi oli alunperin finnoarjalaisen Asserin eli aasojen heimon klaani. Suomenkylä on todennäköisesti nimetty tämän aasan mukaan. Som, Soomi tarkoitti ilmeisesti akkadin tai sumerin/someron kielellä maata.

        ja MEILLÄ suomalaisilla kunnia-arjalaisilla oli varattu orjakansan asema Hitlerin uudessa maailmanjärjestyksessa tuhatvuotisessa valtakunnassa.


    • Anonyymi

      Rotuopista luopumisesta on alkanut maapallon tuho .

      • Anonyymi

        Kaikennäköisiä höpöttäjiä niitä onkin!


    • Anonyymi

      "Germaani" juontaa finnoarjalaisesta kerma-nimityksestä, ja ensimmäisenä germanoa käytti Julius Caesar nimittäessään rajattua ihmisryhmää, ilmeisesti Kermasta saapuneita.

      Kerma on originaali finnougri-sana ja nämä ensimmäiset germanot olivat todennäköisesti R1a- saka-arjalaisia.

      Nykyiset "suomalaiset" ovat siinä mielessä kyvyttömiä ali-ihmisiä, että rypevät alkuperäisten arjalaisten suomenheimojen tai muinaissuomenkielisten heimojen identiteetillä, kulttuurilla ja historialla. Jostain syystä olettavat myös, että historialliset faktat ja tutkimustulokset ovat "natsismia".

      Eihän näitä sivistyneitä voi pitää edes hyvällä tahdolla.

      Mitä tulee sveduihin, niin I-linjaiset ovat metsästäjä-keräilijä-taustaisia.

    • Anonyymi

      Kansanedustaja professori Teemu Keskisarja aiheutti eduskunnassa kohun kertomalla totuuden.

      Kohupuhe
      Keskisarja käytti neliminuuttisen puheenvuoronsa antamalla ”lyhyen tiedonannon Suomen rasismin historiasta”.

      – Valtaväestö kävi vallatonta elämäntaistelua. Savutuvissa tihrusteli nokinaamoja, hipiältään sonnanruskeita kaskeajia ja tervanpolttajia. Tieteen katsannossa supisuomalaisilla oli sienimäisen löysä iho ja keho ja hidas äly.

      – Esivanhempamme, eli Pohjolan neekerit, oli 1800-luvun rotuopeissa vastakohta germaanitaustaisille viikingeille ja vaaleiden arjalaisten sinisilmille.

    • Anonyymi

      ..nyt sitten näillä "rotupuhtailla ruotsalaisilla" onkin oiva tilaisuus jalostaa arjalaista puhtauttaan ja geneettistä perimäänsä , käydäänpä vaikka vilkaisemassa iltaliikennettä Sergelsin torilla tai jollain suurempien ruotsalaiskaupunkien asemilla ...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niinhän USA: ssakin suomalaiset luokiteltiin keltaiseen rotuun kuuluviksi, eikä suomalaisille haluttu myöntää kansalaisuutta, koska siihen olivat oikeutettuja ainoastaan valkoiset ja negroidit.


    • Anonyymi

      Kyllähän ruotsalaiset ovat kiistatta aina pärjänneet hyvin.

    • Anonyymi

      Natsien rotuopit perustuivat brittiläisten ja ranskalaisten 1800-luvun tutkijoiden rotunäkemyksiin.
      Natsit kehittivät sitten niistä ikioman rotuoppinsa saksalaisten arjalaisuudesta ja muusta ylivertaisuudesta.
      Niille ei ollut mitään tieteellistä pohjaa.

      Ruotsalaiset touhusivat omien näkemystensä pohjalta. Ei nekään mitään tiedettä olleet.










      eiSaksaniihntarttunut.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        toiset periytyvät apinasta ja toiset Aatamista...huhu-hehe-haha


    • Anonyymi

      Natsi-Saksan rotuteoreetikko Hans F. K. Günther, yksi Fischerin opiskelijoista määritteli ensin "Pohjoismaisen ajattelun" ohjelmallisessa kirjassaan Der Nordische Gedanke unter den Deutschen (1927).[36] Hänestä tuli vaikutusvaltaisin saksalainen tällä alalla; hänen Lyhyt Saksan Kansan Etnologia (1929) oli erittäin laajalti levitetty.

      Hänen Rassenkunde des deutschen Volkes (Saksan Volkin kilpailu-Lore), julkaistu 1922, Günther tunnisti viisi tärkeintä eurooppalaista rotua kolmen sijasta, lisäämällä Itä-Baltian rotu ja Dinaarinen kilpailu ripleyn luokkiin.[37] Hän käytti "Alpinen" sijasta termiä "Ostic".[37] Hän keskittyi rotujen oletettavasti erillisiin henkisiin ominaisuuksiin.

      Käsitteen Itä-Baltian rodusta, johon siis myös suomalaiset luokiteltiin kehitti Mikkelissä syntynyt suomenruotsalainen Rolf Nordenstreng, joka myöhemmin muutti Ruotsiin.

      Eli natsien rotuteorioiden eräs kehittäjä oli syntynyt Suomessa, suomalaisena häntä tosin ei voi pitää, korkeintaan maanpetturina.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe