AAAHH...Hallitus noudattaa hyvin koronaohjeita!

Anonyymi

Tämä enintään 10 ihmisen kokoontuminen onkin hyvä juttu.
Se on huomattu myös korkeammalla taholla:
Eduskunnan täysi-istunnossa näyttää olevan juuri se sallittu määrä.
Ja mikä parasta, niin kaikki ovat syvästi huolissaan vähäosaisten pärjäämisestä.

Mutta!!!
Näettekö te yhdelläkään läsnäolijoista minkäänlaista suojamaskia?
Parhaillaan siellä kehutaan suojamaskien hyvää riittävyyttä.
Jos siellä nyt alkaa virus levitä, saadaan vihdoinkin uusi hallitus ilman vaaleja.

Lisäksi Pääministeri on vaihteeksi vetänyt päällensä kulahtaneen näköisen aamutakin.
Vielä kun kaikilla olisi päässään haalistuneet Hankkijan lippalakit, se antaisi meille jotakin iloa tähän pyshtyneeseen aikaan.
Tosi-teeveetä parhaimmillaan!

Vielä kehoitettiin huolehtimaan lähimmäisistään ja auttamaan apteekki ja kauppaostoksissa.
Oletteko nyt sitten valmiita sitoutumaan ehkä jopa 2 vuodeksi tähän tehtävään, sillä eihän aloitettua avustustyötä voi niin vain lopettaa kesken kaiken?

14

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, kun ovat hengissä.

    • Anonyymi

      Tähän asti olen käynyt kaupassa ja liikkunut suht. normaalisti ulkona ja kaupoissa...
      Jotenkin alkoi ajattelemaan että pitäisikö ottaa apua vastaan ....joko netti kauppa palvelua tai poikani olisi halukas tuomaan minulle mitä tarvitsen...
      Eihän minulla toki ole muita perussairauksia kuin verepaine ja siihen lääkitys...
      mimmimum-..mi

      Ai niin piti sanoa ...tuurilla ne laivatkin seilaa...

    • Anonyymi

      On se niin ihanaa kun tänä kriisiaikana ihmiset ovat niiiiin myönteisiä
      kaiken suhteen.
      Aloittajaakin pitäisi oikein ylistää hänen ylenpalttisen positiivisuutensa takia ja
      yhteen hiileen puhaltamisesta.
      Hie-noa olla suomalainen !
      nm. Iro-nikko

    • Anonyymi

      Olisiko ne "huolenrypyt" otasalla johtuneet enemmänkin pelosta joutua kantamaan vastuuta , sillä kaikkea ei vaan voi vierittää toisten syyksi.

    • Anonyymi

      Kyllä valtion ja Sanna Marin on laitettava sisä-ministeri töihin että hankkii meidän vanhuksille avustajat , kai nyt aluksi riittäisi kaksi jokaiselle.

      On se tosi ärsyttävää kun nuo vanhukset pyörii meidän nuorekkaiden tiellä noissa kauppa-keskuksissa, ja vieläpä parittain löntystelevät hyökkäysvaunuilla että pysisivät pystyssä ja käytävän tukkona ?
      Eikä ne näköjään ymmärrä miksi kauppiaat on pidentänyt aukiolo aikoja aamusta juuri heitä varten , no eivät, pakko päästä sinne saman aikan kun muutkin on jo herännyt ?

      • Anonyymi

        Suurin osa kansaa vanhuksia nii toinen puoli kansaa joutaisi palvelemaan heitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa kansaa vanhuksia nii toinen puoli kansaa joutaisi palvelemaan heitä.

        "toinen puoli kansaa"

        Äläs nää unta, ne on niin laiskoja että hyvä kun itse saa kaiken mitä annetaan, ja kun se ei riitä niin haetaan velkarahaa että saavat sen.

        "Sanna Marinin on laitettava sisä-ministeri töihin"

        Tuon kun kirjoitin , niin tarkoitin sitä sillä että tämä koronavirus olisi ollut juurikin hänen tontilla tehtävä toimi, mutta oletkos kuullut tai nähnyt että tuo sisä-ministeri olisi sotkenut käsiään tämän virukseen. Itse en ole.

        Nyt on tärkeämpää miettiä kun Suomen korona hässötys, kun ei pakoloissa saa käydä haalimassa maailmalta!

        Tuossa sisä-ministeri sanoo tekevänsä 24 tuntia töitä vrk ... uskoo ken tahtoo, häätkin pitivät tämän videon jälkeen..........

        https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/94bc4bd8-ee8a-406f-862d-cc53db4274ac

        Että, näin meillä hommat hoituvat!


    • Anonyymi

      Huomasitteko presidentti Sauli Niinistö sanoessaan " senkin pirulainen " tarkoitti erästä puoluetta, jatkuu kyllä me nujeramme sen, tarkoitti ihan selvästi häiriköitä.

      • Älä viitsi vääristellä presidentin puhetta.


      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Älä viitsi vääristellä presidentin puhetta.

        Matti Vanhanenkin, ei saa käyttää " roisia kieltä "

        Valtakunnan vaikuttajat käyttävät kansanomaista kieltä.


      • Anonyymi

        Persuja se tarkoitti.


    • Anonyymi

      Sinä maksat sopeutumattomien matujen puuhat
      vaikka asuisit siellä maalla missä matua ei ole,

      muuten ei taksi kulje eikä vaippa vaihdu

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2310
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1146
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      982
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      87
      880
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe