Kuka halusi pandat Ähtäriin?

Anonyymi

Muistaako kukaan ketkä esittivät tätä hanketta ja kuka kannatti? Nyt tietäjät voisitte nostaa nimiä esiin. Kaupunginjohtaja, kansanedustaja, viranhaltijat, Zoo, K H, KV ja kuka muu?

49

1161

    Vastaukset 49

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta missä on Savola?

      • Anonyymi

        Piilossa ja toivoo, ettei nimi nouse esiin ja vastuut kaadu päälle.

      • Anonyymi

        Mikko on kasvamassa korkoa, kaukana kaikista kiistoista ja epäonnistumisista. Päätyy presidentiksi tai ainakin maaherraksi.

    • Anonyymi

      On kyllä aika törkeää touhua laittaa tällainen alulle appiukon kanssa, palkata sukulaiset töihin ja sitten jättää kaikki vastuu sekä erota hallituksesta, kun vaalikampanja on ohi. No ei ollut kaukana putoaminen. Niin ne kaikki ihmiset unohtaa sen, että millä keinolla sinne eduskuntaan on päästy.
      Hyvä Mikko juuri näin. Taisi olla yksi vakuuttelijoista, jotka kertoivat, että koulut on kunnossa. Taitaa olla huono työilmapiiri, kun rouvakin haki muualle töihin. Ei sitten päässyt, niin jäi pysyvästi äitiyslomalle.
      Kaikenlaista.

      • Anonyymi

        Varmaan pysyvästi ei voi olla äitiyslomalla ellei ole uutta tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan pysyvästi ei voi olla äitiyslomalla ellei ole uutta tulossa.

        Kyllä voi jäädä. Mummu tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voi jäädä. Mummu tietää.

        Keitä ne tosiaan halusi, muisti on lyhyt mielestäni asiaa ajoivat eläkkeelle jäänyt intendentti ja pandaprofessori ja muut myötäilivät, tälläinen mielikuva kun lukee pandoihin liittyviä artikkeleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voi jäädä. Mummu tietää.

        Mummukin näky videolla heiluttelemassa niin onnelisena kun pandat tuli.

    • Anonyymi

      Kaikki ketkut siinä mukana oli heimolaiset ja käppyrät ym.nyt ne luimistelee pitkin nurkkia keskikalja pöhössä säälittävää porukkaa.

      • Anonyymi

        Koittakaa myt ähtäriläiset nähdä jotain positiivistakin
        Tehän myrkytätte koko kunnan ja kuolette pois.
        Ei se tilanne moin synkkä ole. Vaatisi vain vähän yhteishenkeä ja positiovisuuttakin. Teidän kauniissa kaupungissa on paljon hyvää.

        Paskat ähtäriläiset tuhoavat kauniin kaupungin. Toivottavasti corona niittää siellä isolla terällä

    • Muistakaa nuolla kylä kauppiasta

      • Anonyymi

        Kyllähän käsityksen sai että pandahuuman miehet olisivat näkyvästi esillä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän käsityksen sai että pandahuuman miehet olisivat näkyvästi esillä!

        Pandat on ja pysyvät sillä siisti. Ihmetystä herättää ja kysymyksiä miksi ei ole asiantuntijat pitämässä aihetta yllä. Hehkutus oli niin kovaa että hippulat vinkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pandat on ja pysyvät sillä siisti. Ihmetystä herättää ja kysymyksiä miksi ei ole asiantuntijat pitämässä aihetta yllä. Hehkutus oli niin kovaa että hippulat vinkumaan.

        Kaikki Ähtärissä ja varsinkin itse asiassa Ähtäriläiset.

      • Anonyymi

        Kyseinen henkilö on ähtärin lahja maailmalle.Olkaa hyvä

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko kukaan kirjannut tuolloin asioita talteen?

      • Anonyymi

        On ylhäällä piirongin laatikos.
        Mikko Savola oli hallituksen puheenjohtajana suurimmissa rooleissa.
        Ei ole valtion hanke.
        Ihan teidän oma ominaisuudelle ne elikot.
        Viekää Kiinaan takas.
        Syyskuussa ollaan taas 2 miljoonaa vilkkumassa.
        Ei se pohjaton typerä hanke kirkasti kirkon penkissä istumalla.
        Vai odotetaanko synnintuntoo!

    • Haistakaa ny jo pandan perse

    • Anonyymi

      Oma edustajanne sai puhua miljoonille.
      Olispa viellä joikaassut olis pointsit kohdallaan kepun hankkeessanne.

      • Anonyymi

        Pikkupandoille myös uros ja uusia kissaeläimiä lisäksi.........

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tätä se varmaan tulee olemaan seuraavat 13-vuotta.

    • Anonyymi

      KAUPUNGIN JOHTAJA PANDA PROESSORI JA KAUPUNGIN JOHTOKUNTA.LUULTIIN ETTÄ RAHAA TULEE ETTÄ RANTEET NOTKUU. MUTTA TULIKIN PASKANEN LOPPU.TULLEE VIELÄ JOILLEKIN VETTÄ JA LEIPÄÄ

      • Anonyymi

        Eiköhän Zoon tuloksesta vastaa vuositasolla omistaja (=kaupunki), firman hallitus, toimitusjohtaja ja markkinointikoneisto ( muu henkilökunta. Ei missään firmassa "luulla" että rahaa tulee jonkin yksittäisen investoinnin tai päätöksen takia. Menestys tulee tekemällä liiketoimintasuunnitelma ja tarvittaessa sitä kehittämällä. Muualla on hyvin osattu pandaliiketoiminta, missähän siellä Ähtärissä on tökkinyt sitten vuoden 2018?

        Ainakin kolme asiaa tökkii:
        1. Sijainti.
        2. Sijainti.
        3. Sijainti.

    • Anonyymi

      Kuten kirjoittaja varmaan hyvin tietää, Euroopan eläinpuistoissa liiketoiminta perustuu pääsylipputulojen lisäksi yritysten kumppanuusrahoitukseen, mediaroyalteihin, suojeluprojekteista saatuun rahoitukseen (esimerkiksi täällä Teneriffan LoroParquen seinällä olevan laskurin mukaan näyttävät puiston vuositulot tästä olevan yli 5 m€), oheismyynnistä verkon kautta (lelut, kirjat, DVD:t), tapahtumista (konsertit, luontotilaisuudet, esiintymiset), EU:n luonnonsuojeluun osoittamista rahastoista, maksullisesta koulutustoiminnasta, lemmikkiharrastajille suunnatusta tapahtuma- ja leirimyynnistä, leirikouluista, majoitustoiminnasta ja ravintoloista, sekä maakunnallisten yhteistyöverkostojen (muut matkailualan toimijat) yhteistyöstä. Näissä ei sijainnilla ole merkitystä. On hyvä kysymys, miten tämä liiketoimintakokonaisuus on Ähtärissä järjestetty viime vuosina?

      • Anonyymi

        Oikeita kysymyksiä. Kuka antaa vastauksia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeita kysymyksiä. Kuka antaa vastauksia?

        Onkohan Suomessa yhtään kuntaa, joka ei panosta matkailuun ja yritä houkutella uusia asukkaita? Muistaako kukaan sellaista aikaa, kun syrjäkylille yritettiin houkutella asukkaita kyläkoulujen pelastamiseksi? Yksikään kyläkoulu ei pelastunut. Vain harvat kunnat voivat onnistua ja mitä isommat ovat panokset, sitä varmempaa on tappio. Vähän kuin yrittäisi loton päävoittoa väkisin.

        Mitä enemmän pandahommaan panostetaan, sitä isommiksi nousevat tappiot. Maltillisesti eteenpäin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

        Osakeyhiö kyseessä eli ei muuta kuin konkkaan ja rahat vastuussa olevilta perintään. Ei sen vaikempaa, tällä päästään pienimpään tappioon veronmaksajien kannalta. Tapahtunee kun on saatu uusi valtuusto vaalien myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeita kysymyksiä. Kuka antaa vastauksia?

        Vastauksia ei ole kun kukaan ei ajattele mitään. Hirvittävät tappiot tulee joka vuonna. Ähtäristä loppuu rahat ja usko tulevaisuuteen. Surkiaa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksia ei ole kun kukaan ei ajattele mitään. Hirvittävät tappiot tulee joka vuonna. Ähtäristä loppuu rahat ja usko tulevaisuuteen. Surkiaa on.

        Pian rupeaa tulemaan väkeä Aasiasta muuslta Euroopasta. Odottakaa rauhassa ja ei 4 miljoonaa lisäpääomitusta vuodessa ole iso summa. Saamme julkisuutta ja julkisuutta se on negatiivinenkin julkisuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksia ei ole kun kukaan ei ajattele mitään. Hirvittävät tappiot tulee joka vuonna. Ähtäristä loppuu rahat ja usko tulevaisuuteen. Surkiaa on.

        Nostetaan veroäyriä pari prosenttia.

      • Anonyymi

        Turha puhua mistään eurooopan eläinpuistoista ja verrata ähtriin...on sentään kävijämäärissä pikkuisen eroa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Suomessa yhtään kuntaa, joka ei panosta matkailuun ja yritä houkutella uusia asukkaita? Muistaako kukaan sellaista aikaa, kun syrjäkylille yritettiin houkutella asukkaita kyläkoulujen pelastamiseksi? Yksikään kyläkoulu ei pelastunut. Vain harvat kunnat voivat onnistua ja mitä isommat ovat panokset, sitä varmempaa on tappio. Vähän kuin yrittäisi loton päävoittoa väkisin.

        Mitä enemmän pandahommaan panostetaan, sitä isommiksi nousevat tappiot. Maltillisesti eteenpäin, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

        Ja kun ei lottoa ollenkaan voittaa satavarmasti sen summan jota ei laita/laittanut lottoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha puhua mistään eurooopan eläinpuistoista ja verrata ähtriin...on sentään kävijämäärissä pikkuisen eroa

        Mutta kun vertailivat Edinburghiin ja muihin vastaaviin. Netistä löytyy artikkelit ja vaikkapa kuinka paljon vuosilta 2017 alkaen ja mitä kaikkea muuta! Masterplääni tehtiin niihin vedoten josta nyt tuloksena keilahalli, ym.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun vertailivat Edinburghiin ja muihin vastaaviin. Netistä löytyy artikkelit ja vaikkapa kuinka paljon vuosilta 2017 alkaen ja mitä kaikkea muuta! Masterplääni tehtiin niihin vedoten josta nyt tuloksena keilahalli, ym.!

        Näyttää Edinburgh olleen esillä esimerkkinä näyttämällä vertailut miten pandat vaikuttavat suhteellisesti aluetalouteen mikäli markkinointi on (1) eläinpuiston kontolla yksin, (2) eläinpuisto kaupunki (3) eläinpuisto kaupunki alue ja sen yrittäjät yhdessä. Jotain varmaan tuosta esimerkistä olisi opittavissa. Ei Edinburgh ole tuossa aineistossa esillä tuoton euromääräisenä vertailuesimerkkinä Ähtärille, vaan kertomassa miten eri toimijoiden saattaisi hyvä järjestää yhteistyönsä. Jokainen voi tahollaan arvioida, miten Ähtärissä markkinoinnin ja yritystoiminnan järjestelyissä vastuunkantajat ovat onnistuneet tässä sitten vuoden 2018 jälkeen.

    • Anonyymi

      Liittyikö eduskuntavaalit jotenkin tähän Pandahömpötykseen? Kuka muistaa?

      • Anonyymi

        Se oli Suomen kallein vaalikampanja ja maksamme sitä vielä monta vuotta eteenpäinkin.

    • Anonyymi

      Veronmaksajien rahoilla pääsee todistettavasti eduskuntaan, hieno suoritus!

      Eikä maksanutkaan kuin reilut 15 miljoonaa euroa Ähtäriläisille, upeaa suorastaan!

      • Anonyymi

        Minkäs sille mahtaa kun kaupungin kassa tursuaa rahaa, johonkin kivaan ne on käytettävä ( paitsi kouluihin ja muihin lakisääteisen palveluihin).

    • Anonyymi

      En tiedä kuka ne tänne halusi mutta todistettavasti aika moni haluaa ne pois täältä ja mieluiten heti.

    • Anonyymi

      Minä ainakin halusin pandat ja sain

      • Anonyymi

        Minä myös minä myös.....

    • Anonyymi

      Hienoa että näitä lainan takaajia on taas ilmoittautunut näinkin runsaasti. Lähetämmen ensitilassa henkilökuntaa ottamaan allaekirjoituksenne takaupapereihin.

      • Anonyymi

        Pandoja halunneet eivät ole yhtään olleet esillä? Olivatko kaikki eläkeikäisiä jotka nyt sitten ovat karanteenissa?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pandoja halunneet eivät ole yhtään olleet esillä? Olivatko kaikki eläkeikäisiä jotka nyt sitten ovat karanteenissa?!

        Kun haluttiin vain pandoja mutta ei muun eläintarhan kehittämistä, niin mikä mättää ja missä mättää! Pandoista saatiin hyvät asiantuntijakorvaukset ja muu unohdettiin voi voi!

    • Anonyymi

      Lukekaa huuliltani: kes-KUSTA

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe