Pelastaako Kulmuli Suomen kansaa vai puoluettaan?

Jäänyt tässä korona kriisissä monelle äänestäjälle epäselväksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kova on painostus kepussa kulmunia kohtaan. Vanhat herrat, mm. Aho ja Sipilä, ovat aktivoituneet, kun näyttää, että hallitus onnistuu korona-asiassa. Onneton linjaus oli kepun lähtö kokoomuksen kelkkaan julkisen sektorin heikentämisessä ja mm. pörriäisten suosimisessa. Siinä jäi suojavarustehankinnat Rädyn ja Risikon pöydälle ja nyt ollaan vaikeassa tilanteessa. Koronasta ulospääsemiseksi nousee taas vaatimukset julkisen sektorin leikkauksista, kun päinvastoin meidän yhteistä hyvää pitäisi vahvitaa. Palaa kepu kansalaisten asialle.

Äänestä

Kyllä siinä niin kävi edellisen puhiksen aikana, että Kepu on ottanut maatalousväestön lisäksi toiseksi kulmakiveksi keinottelijoiden edustamisen.

Tämä joko tuhoaa vain Kepun, tai pahimmassa tapauksessa koko maan, sillä kepu on kuitenkin maamme politiikassa kulmakivi, jonka asema ei horju edes vaalimenestyksen mukaan.
Kuten hallitusneuvotteluissa taas nähtiin.

Äänestä

Kulmuni haluaa Nergin kansliapääliköksi, vaikka ko turha pelle on maatalousmaisteri :-)

Muut hakijat ovat väitelleitä.

Äänestä

Mitän siellä sipilän vakuutuskuoressa on?

Äänestä
  • Suomen valtiolta kavaltamiaan rahoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jäänyt tässä korona kriisissä monelle äänestäjälle epäselväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu