Aikamme ajattelijoista ensimmäisenä esiteltiin Rosi Braidotti, Kirsti Lempiäisen toimesta.
Hän osoittautui filosofiksi. Ainut viite metodologiaan (tässä esittelyssä), jolla hän "tuottaa tietoa", on (s. 19): "Hän kertoo löytäneensä liikkuvan, nomadologisen ajattelutavan paikantamalla itseään ja tutkimalla omaa ruumiillista subjektiuttaan." Tähän mielenkiintoiseen toteamukseen palaan myöhemmin (mikäli oletetaan, että tämä hyväksytään mm. tieteelliseksi tiedon tuottamismetodiksi... hmm.).
Braidotti on selkeä postmodernisti, joka lähtee siitä, että ihmisen kokemukset pirstaloituvat nykyisin eri kokemusmaailmoihin - eikä esim. Heideggeriläistä "kokonaissysteemiä" ole syytäkään etsiä. Hän sitten lainaa Deleuzen nomadi-käsitettä esittäen, että nainen on eräänlainen nomadi liikkuen eri kokemusmaailmoiden, virtausten välillä... ilmeisesti omia halujaan noudattaen. (p. 22) "halu on välitöntä, positiivista ja tuottavaa...".
Se, mitä pidän Braidottin työssä jotakuinkin hyvänä on, että hänkin toteaa perinteisen vastakkainasettelun modernin feminismin ja "patriarkaalisen" tieteen välillä jo vanhentuneeksi (kuten kunnon postmodernistin pitääkin). Toisaalta hän kuitenkin pitää esillä teemoja siitä, että patriarkalistinen "tieteellisyys" pitäisi purkaa (esittämättä kuitenkaan juuri mitään erityistä tilalle)... ja että "naistutkimus" (mitä se sitten onkaan - tätä ei sen enempää esitellä) pitäisi tulla nyt sitten "tunnustetuksi osaksi akatemiaa".
Samaten ko. esittely viittaa heikosti, että tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi relativismia ja että tieteellä olisi kuitenkin jotain annettavaa... tätä ei taaskaan selitetä tässä sen enempää, joten asia jää irralliseksi kommentiksi, ainakin toistaiseksi, joka ei anna lukijalle nyt sen enempää.
Braidotti tekee selkästi eron käsitteiden nainen ja feministi välille... jossa hän on oikeilla linjoilla. Feminismi on etupäässä poliittinen liike... toisaalta... mikäli otetaan postmodernistinen maailmankuva sellaisenaan... mitä yhteistä poliittista voi olla edes eri postmoderneilla feministeillä? Tälläin mielestäni ongelmalliseksi nousee juuri yhteisten arvojen puute (paitsi tuo "halujen seuraaminen"), jolla saisi aikaan feminististä politiikkaa. Braidotti on siis ainakin eri linjoilla kuin jöris tai mariamagda siinä, että hän ei suinkaan samaista käsitteitä nainen ja feministi keskenään - vaan, kuten Narikin, pitää niitä selkeästi eri käsitekategorioina. (Ja syystäkin.).
Perusolettamuksina Braidottin filosofian takana olen havaitsevinani seuraavia juttuja:
- nomadius eri kokemusmaailmoiden virrassa - usko siihen, että ei ole olemassa esim. absoluuttisia arvojärjestelmiä (vrt. Heidegger)
- halun korostaminen ihmistä liikuttavana voimana (ei esim. halujen tukahduttaminen)
- asymmetrisyys miehen ja naisen suhteen välillä (ei esim. usko harmoniseen parisuhteeseen?)
- tieteen paha patriarkaalisuus - johon ilmeisesti "naistutkimus" tuo sitten valoa.
Braidottin esittelyteksti ei sinänsä tuo mitään "arvoja" (paitsi postmodernismin, joka pyrkii romuttelemaan vanhanaikaiset arvojärjestelmät jne.) muuta kuin halujen noudattamisen liikkuen virrassa... Näkisin tämän sinänsä ongelmallisena filosofiana, koska postmoderni filosofia ei sinänsä voi määritellä sen enempää "hyvää" tai "pahaa" arvojen suhteen.
Siispä esim. kritiikki "patriarkaalisesta" tieteestä kutistuu vain yhdeksi postmodernistiseksi haukahdukseksi (ihan oman filosofiansa pohjalta), jolla ei ole sen enempää "arvoa", kuin mitä jonkun filosofin yksittäinen "halu" voisi haluta tuoda esiin... perusteet universaalista legitimaatiosta puuttuvat, koska postmodernisti ei semmoiseen usko muutenkaan... Paradoksaalista kyllä, sitten itsensä kanssa ristiriitaisesti Braidottin tekstistä tulee tuommoinen feministinen nomadius kuitenkin jotenkin "hyvänä" esiin... kun hän semmoista suosittaa. Ts. en pidä hänen filosofiaansa koherenttina - pohjautuen jo siihen, että hän itse sanoo ei-uskovansa sellaiseen... Jostain syystä noin yleensä tieteenharjoittajat eivät sitten suhtaudu ko. kaltaiseen filosofiaan kovin vakavasti.
Metodologisena olettamuksena se, että voit tuottaa "tietoa" tutkimalla itseäsi on jännä. Se oikeuttaisi esim. minut kirjoittamaan uskonnollisista kokemuksistani ja tekemään niiden pohjalta "miestutkimusfilosofiaa" - jostain syystä minä en ilkeä esittää sellaista "tieteenä" ... ehkäpä se ei ole miesten osalta niin "muotia".
Eli pääsanomana Braidottilla (naisille) on: seuraa halujasi, elä yritäkään muodostaa eheää maailmankuvaa, suhde mieheen on aina asymmetrinen, ja "naistutkimusta" tarvitaan patriarkaalisen tieteen sijaan (joka on sinänsä postmodernismin valossa paradoksaali väite, etenkään kun sitä ei koskaan kerrota, mikä ja miksi tuommoisessa postmodernissa naistutkimuksessa olisi "parempaa" - jo, koska kriteereihin "paremmuudelle" ei uskota).
Sitä pidän hyvänä, että Braidotti EI väitä, että naisten on syytä tehdä näin, koska "ainahan miehetkin ovat tehneet näin" (koska miehet eivät ole tehneet näin, noin yleensä)... vaan hän lähtee rakentamaan naiskuvaa ilman niin räikeää vastakkainasettelua, kuten moderni feminismi. Silloin hommassa voi olla jotain järkeäkin (ts. jonkun vastustamisessa sinänsä ei ole järkeä, vaan siinä, että jotain rakennetaan).
Kristitystä näkökulmasta katsottuna Braidottin filosofia on (kuten valtaosa feminismistä) varsin antikristillistä: yleisesti hyviin arvoihin ei uskota, parisuhdetta pidetään lähes mahdottomana ja korostetaan halujen seuraamista (ei sinänsä esim. arvoja, kuten esim. 10 käskyssä). Itse enemmän vanhanaikaisena Heideggeristina filosofiselta ajattelultani pidän siis itseäni aika lailla eri koulukunnan edustajana.
Se, että ihminen käyttäytyy irrationaalisesti ja välillä seuraa tyhmästikin halujansa ei mielestäni tarvitse "filosofiaa", joka selittää pois ihmisen pahuuden. Ongelmana tuossa filosofiassa on myös se, kuka voi määrittää, kenen halut ovat väärin... kaikki voivat suurin piirtein tehdä mitä lystäävät. Yhteiskunnan rakentamisen pohjana mielestäni tämmöinen filosofia on destruktiivinen.
Saikos kukaan muu Braidottista mitään irti? Esittely oli vallan ylimalkainen, eikä kovin hyvä... monet asiat jätettiin toteamuksiksi ilman perusteluja, jota Braidotti toivoakseni olisi alkuteoksissaan ehkäpä kehitellytkin.
Rosi Braidotti - "Nomadinen naissubjektius"
21
2057
Vastaukset
- niin että
Kuhnilais-Lakatoslaisittain tieteenfilosofisesti tätäkin feminismin merkkiteosta tarkastellessa tullaan päämäärään, että tämän (hut/tut)kimusohjelman tai paradigman kova ydin perustuu sille, että:
a. naisen suusta tai kynästä kuulee totuuden (riippumatta mitä hän puhuu tai kirjoittaa)
b. mies on aina tuomittu joko patriarkaatin edustajana tai postmodernisti vain sukupuolensa edustajana
c. ihmistieteiden paradigma tulee olla naisen subjektiuden yleistminen yksittäisen tai yksittäisten feministien kokemuksista ihmiskunnan idealliksi sukupuoleen katsomatta
c. tieteenteoreettisesti feministi on hyvin kriittinen tutkimushaara ja se kiistää vain yhden tieteellisen kriittisyyden lajin, nimittäin itsekriittisyyden.
e. kaikki teesit tätä aatetta vastaan noudättävat periaatetta teesi - antitesi - misogyninen tuomio teesin esittäjälle- tasa-arvonainen
Olet aivan väärässä!
- Nari Säre
...Braidottilla ei ollut nyt tuossa esittelyssään tuomiota muuta kuin tieteen patriarkalismia kohtaan, joskin hän sitten toisaalta kannattaessaan postmodernismia tekee vähän vaikeaksi sen, että toisia "todellisuuksia" edustavia ideologioita tuomittaisiin toisesta "todellisuudesta". Siksi hänen sanomansa on mielestäni loogisesti inkoherentti (kuten kaikkien postmodernistien kritiikki jollekin "muulle"...).
Miehistä hän ei muutoin paljon puhunut, joten ei sitten tuominnutkaan.
Metodologisestihan tämmöinen "itsensä paikantaminen ja subjektiivisten kokemustensa analysointi" on aika huikea ajatus, mikäli se hyväksyttäisiin "tieteelliseksi metodiksi"... Tosin aika monella alalla tämmöisen metodologian esittäjä voitaisiin varovasti arvioiden nauraa ulos, mikäli päästettäisiin konferenssiinkaan asti esittelemään "kriittisiä" arvioitaan.
Minulle, kuten sanoin, se avaisi mm. uskonnollisten kokemusteni esittämisen "tieteenä" mahdollisuutena...
Noin yleensä ottaen, en ymmärrä, miksi semmoista tutkimusta pitäisi julkisin varoin rahoitella...
Minäkään en ole vielä keksinyt, mitä aidosti kriittistä feminismissä on... kritisointi sinänsä ei täytä vielä kriittisyyden ehtoja, kun tutkimuksesta puhutaan. Se täyttäisi, jos esitetään vaihtoehtoisia malleja, ja pystytään perustelemaan, miksi ne olisivat parempia.
Se nyt riittää aika monelle vähän heikosti, jos postmodernisti sanoo, että "eihän semmoisia kriteerejä voida edes esittää"... ts. kun mainitaan taikasanat "kontekstuaalisuus" ja "subjektiivisuus", yhtäkkiä sitten katoavat kaikki kriteerivaatimukset esitettävälle tiedolle? - iris
Nari Säre kirjoitti:
...Braidottilla ei ollut nyt tuossa esittelyssään tuomiota muuta kuin tieteen patriarkalismia kohtaan, joskin hän sitten toisaalta kannattaessaan postmodernismia tekee vähän vaikeaksi sen, että toisia "todellisuuksia" edustavia ideologioita tuomittaisiin toisesta "todellisuudesta". Siksi hänen sanomansa on mielestäni loogisesti inkoherentti (kuten kaikkien postmodernistien kritiikki jollekin "muulle"...).
Miehistä hän ei muutoin paljon puhunut, joten ei sitten tuominnutkaan.
Metodologisestihan tämmöinen "itsensä paikantaminen ja subjektiivisten kokemustensa analysointi" on aika huikea ajatus, mikäli se hyväksyttäisiin "tieteelliseksi metodiksi"... Tosin aika monella alalla tämmöisen metodologian esittäjä voitaisiin varovasti arvioiden nauraa ulos, mikäli päästettäisiin konferenssiinkaan asti esittelemään "kriittisiä" arvioitaan.
Minulle, kuten sanoin, se avaisi mm. uskonnollisten kokemusteni esittämisen "tieteenä" mahdollisuutena...
Noin yleensä ottaen, en ymmärrä, miksi semmoista tutkimusta pitäisi julkisin varoin rahoitella...
Minäkään en ole vielä keksinyt, mitä aidosti kriittistä feminismissä on... kritisointi sinänsä ei täytä vielä kriittisyyden ehtoja, kun tutkimuksesta puhutaan. Se täyttäisi, jos esitetään vaihtoehtoisia malleja, ja pystytään perustelemaan, miksi ne olisivat parempia.
Se nyt riittää aika monelle vähän heikosti, jos postmodernisti sanoo, että "eihän semmoisia kriteerejä voida edes esittää"... ts. kun mainitaan taikasanat "kontekstuaalisuus" ja "subjektiivisuus", yhtäkkiä sitten katoavat kaikki kriteerivaatimukset esitettävälle tiedolle?Voisit lukea varmasti asiasta lisää esimerkiksi kirjasta "Feministinen tietäminen : keskustelua metodologiasta" / Marianne Liljeström (toim.). Myös Evelyn Fox Kellerin teos "Tieteen sisarpuoli : pohdintoja sukupuolesta ja tieteestä" aukaisee ihan hyvin toisenlaisia näkemyksiä tieteeseen. Olisi ihan hauska kuulla mitä sinä sitten pidät ns. pätevänä tieteenä?
- Nari Säre
iris kirjoitti:
Voisit lukea varmasti asiasta lisää esimerkiksi kirjasta "Feministinen tietäminen : keskustelua metodologiasta" / Marianne Liljeström (toim.). Myös Evelyn Fox Kellerin teos "Tieteen sisarpuoli : pohdintoja sukupuolesta ja tieteestä" aukaisee ihan hyvin toisenlaisia näkemyksiä tieteeseen. Olisi ihan hauska kuulla mitä sinä sitten pidät ns. pätevänä tieteenä?
...on totta kai erilaisia metodologisia painotuksia.
Subjektiivisia kertomuksia oman itsen löytämisestä en pidä tieteenä - sen enempää kuin esim. sitä, että kertoisin itse omista uskonnollisista kokemuksistani... totta kai "todistuspuheenvuoroillekin" on paikkansa, mutta tuskin sentään vakavasti otettavan tieteen piirissä.
Uskon asiat ja "musta tuntuu" asiat ovat sitten erikseen, ainakin niin kauan, kuin niitä validoidaan tieteellisin menetelmin.
Tiede yleensä pyrkii tietoon, joka voidaan jakaa... tietoon, joka on jollain tavalla validoitavissa ja "testattavissa" (esim. kvalitatiivinen, kontekstuaalinenkin tieto johdettuna sen luonteisesta tutkimuksesta on sitten myös "testattavissa", kun esim. siitä johdettuja "suosituksia" kokeillaan muualla tms.).
Postmodernistin on toisaalta hankala väittää tekevänsä "tiedettä"... ennemminkin hän voi kertoa subjektiivisista kokemuksistaan, ja tuottaa proosaa.
...kirjoista... kunhan nyt kahlaan edes tämän "aikamme ajattelijoita" lävitse, niin sen jälkeen voimme harkita muita kirjoja...
Minusta on lähtökohtaisesti hieman omituista ajatella, että pimppi tai pippeli vaikuttaisi siihen, millaista tietoa voidaan tuottaa... ts., että tieteen metodologiat olisivat sinänsä sukupuolittuneita. (Esim. mitä olisi "feministinen fysiikka"?) - Nari Säre
Nari Säre kirjoitti:
...on totta kai erilaisia metodologisia painotuksia.
Subjektiivisia kertomuksia oman itsen löytämisestä en pidä tieteenä - sen enempää kuin esim. sitä, että kertoisin itse omista uskonnollisista kokemuksistani... totta kai "todistuspuheenvuoroillekin" on paikkansa, mutta tuskin sentään vakavasti otettavan tieteen piirissä.
Uskon asiat ja "musta tuntuu" asiat ovat sitten erikseen, ainakin niin kauan, kuin niitä validoidaan tieteellisin menetelmin.
Tiede yleensä pyrkii tietoon, joka voidaan jakaa... tietoon, joka on jollain tavalla validoitavissa ja "testattavissa" (esim. kvalitatiivinen, kontekstuaalinenkin tieto johdettuna sen luonteisesta tutkimuksesta on sitten myös "testattavissa", kun esim. siitä johdettuja "suosituksia" kokeillaan muualla tms.).
Postmodernistin on toisaalta hankala väittää tekevänsä "tiedettä"... ennemminkin hän voi kertoa subjektiivisista kokemuksistaan, ja tuottaa proosaa.
...kirjoista... kunhan nyt kahlaan edes tämän "aikamme ajattelijoita" lävitse, niin sen jälkeen voimme harkita muita kirjoja...
Minusta on lähtökohtaisesti hieman omituista ajatella, että pimppi tai pippeli vaikuttaisi siihen, millaista tietoa voidaan tuottaa... ts., että tieteen metodologiat olisivat sinänsä sukupuolittuneita. (Esim. mitä olisi "feministinen fysiikka"?)...tuli tässä nyttemmin mieleeni... ilmeisesti se pohjautuisi pitkälti marxilaisiin ajattelumalleihin, jossa sitten sana "proletariaatti" on korvattu sanalla "nainen"?
Ehkäpä feministisen taloustieteen kehittämät metodiikat ja poliittinen ulottuvuus keskittyy sitten tuohon maagiseen 20%:iin... (tosin, en ole nähnyt oikeita taloustieteellisiä malleja, jolla homma muutettaisiin, vielä esitettävän).
Jollain lailla tuntuu, että semmoinen metodiikka, jolla tutkitaan feministisellä otteella, olisi jotenkin käytännölle vierasta...
...ehkä se on enemmän sitten "oikeaa tiedettä"?
Katselin tuossa naisasialiitto unionin historiallisia henkilöhahmoja... siellä oli naisia, jotka todella ovat vaikuttaneet moniin asioihin yhteiskunnassamme ja näyttäneet esimerkkiä, että nainen voi. Heille nostan hattua... Jotenkin tämä nykyinen feminismi tuntuu enemmän semmoiselta ruikutukselta tekojen sijaan... (ts. sen sijaan, että tehtäisiin itse jotain, ollaan hyökkäämässä eri tahojen kimppuun vaatien, että "sen ja sen" pitää tehdä - erityisesti nyt sitten yrittäjien/työnantajien...).
Feminismi on siis siirtynyt omaehtoisen "rakentamisen" sijasta "vaatimiseen muilta". - Nari Säre
Nari Säre kirjoitti:
...tuli tässä nyttemmin mieleeni... ilmeisesti se pohjautuisi pitkälti marxilaisiin ajattelumalleihin, jossa sitten sana "proletariaatti" on korvattu sanalla "nainen"?
Ehkäpä feministisen taloustieteen kehittämät metodiikat ja poliittinen ulottuvuus keskittyy sitten tuohon maagiseen 20%:iin... (tosin, en ole nähnyt oikeita taloustieteellisiä malleja, jolla homma muutettaisiin, vielä esitettävän).
Jollain lailla tuntuu, että semmoinen metodiikka, jolla tutkitaan feministisellä otteella, olisi jotenkin käytännölle vierasta...
...ehkä se on enemmän sitten "oikeaa tiedettä"?
Katselin tuossa naisasialiitto unionin historiallisia henkilöhahmoja... siellä oli naisia, jotka todella ovat vaikuttaneet moniin asioihin yhteiskunnassamme ja näyttäneet esimerkkiä, että nainen voi. Heille nostan hattua... Jotenkin tämä nykyinen feminismi tuntuu enemmän semmoiselta ruikutukselta tekojen sijaan... (ts. sen sijaan, että tehtäisiin itse jotain, ollaan hyökkäämässä eri tahojen kimppuun vaatien, että "sen ja sen" pitää tehdä - erityisesti nyt sitten yrittäjien/työnantajien...).
Feminismi on siis siirtynyt omaehtoisen "rakentamisen" sijasta "vaatimiseen muilta"....feministiseksi taloustieteeksi kvalitatiivinen tutkimus, jossa kysyttäisiin kymmeneltä naiselta, kuinka mukavaa on se, että työnantaja nyt maksaa miehelle enemmän vapaita ja vähemmän heille?
- tuohon
Nari Säre kirjoitti:
...on totta kai erilaisia metodologisia painotuksia.
Subjektiivisia kertomuksia oman itsen löytämisestä en pidä tieteenä - sen enempää kuin esim. sitä, että kertoisin itse omista uskonnollisista kokemuksistani... totta kai "todistuspuheenvuoroillekin" on paikkansa, mutta tuskin sentään vakavasti otettavan tieteen piirissä.
Uskon asiat ja "musta tuntuu" asiat ovat sitten erikseen, ainakin niin kauan, kuin niitä validoidaan tieteellisin menetelmin.
Tiede yleensä pyrkii tietoon, joka voidaan jakaa... tietoon, joka on jollain tavalla validoitavissa ja "testattavissa" (esim. kvalitatiivinen, kontekstuaalinenkin tieto johdettuna sen luonteisesta tutkimuksesta on sitten myös "testattavissa", kun esim. siitä johdettuja "suosituksia" kokeillaan muualla tms.).
Postmodernistin on toisaalta hankala väittää tekevänsä "tiedettä"... ennemminkin hän voi kertoa subjektiivisista kokemuksistaan, ja tuottaa proosaa.
...kirjoista... kunhan nyt kahlaan edes tämän "aikamme ajattelijoita" lävitse, niin sen jälkeen voimme harkita muita kirjoja...
Minusta on lähtökohtaisesti hieman omituista ajatella, että pimppi tai pippeli vaikuttaisi siihen, millaista tietoa voidaan tuottaa... ts., että tieteen metodologiat olisivat sinänsä sukupuolittuneita. (Esim. mitä olisi "feministinen fysiikka"?)edelleen sitä Evelyn Fox Kellerin "Tieteen sisarpuoli"-kirjaa. Siinä on muun muassa juuri fysiikasta.. ja muuten miten selität sitä, että iät ja ajat lääketieteessä miehen ruumis on edustanut ihmisen ruumista, miehen psyyke puolestaan ihmisen psyykettä ja miehen historia ihmiskunnan historiaa? Ja tämä mies on tietenkin vielä ollut valkoinen, länsimainen ja hetero. Onko tutkimuskohteet ehkä olleet hieman liian yksipuolisia vai mitä sanoisit? Ja onko kenties hieman liian yksipuolisista tutkimuskohteista vedetty hieman liian laajoja johtopäätöksiä...?
- Nari Säre
tuohon kirjoitti:
edelleen sitä Evelyn Fox Kellerin "Tieteen sisarpuoli"-kirjaa. Siinä on muun muassa juuri fysiikasta.. ja muuten miten selität sitä, että iät ja ajat lääketieteessä miehen ruumis on edustanut ihmisen ruumista, miehen psyyke puolestaan ihmisen psyykettä ja miehen historia ihmiskunnan historiaa? Ja tämä mies on tietenkin vielä ollut valkoinen, länsimainen ja hetero. Onko tutkimuskohteet ehkä olleet hieman liian yksipuolisia vai mitä sanoisit? Ja onko kenties hieman liian yksipuolisista tutkimuskohteista vedetty hieman liian laajoja johtopäätöksiä...?
...puhu metodologiasta sinänsä, vaan tutkimuskohteiden yksipuolisuudesta ja niistä mahdollisesti aiemmin vedetyistä vääristä johtopäätöksistä.
Ts. asia on nyt vielä hieman eri, kuin esim. sitten väite siitä, että naistutkimus yhteiskuntatieteen haarana tarvitsisi jotenkin "subjektiivista naisen itsensäpaikantamismetodologiaa".
Itse metodologiaakin kehitettäessä kannatan sitä, että pysytään yleensä tieteellisen itsekorjaavuusprosessin sisällä... jos "tieteestä" hyppää kokonaan ulos, rinnastaen sen esim. uskonnolliseen tai poliittiseen mielipiteenilmaisuun, ollaan vähän vaarallisilla vesillä... Tieteeseen tulee liikaa ns. "sopan makua". - jorojukka-kukka
Nari Säre kirjoitti:
...Braidottilla ei ollut nyt tuossa esittelyssään tuomiota muuta kuin tieteen patriarkalismia kohtaan, joskin hän sitten toisaalta kannattaessaan postmodernismia tekee vähän vaikeaksi sen, että toisia "todellisuuksia" edustavia ideologioita tuomittaisiin toisesta "todellisuudesta". Siksi hänen sanomansa on mielestäni loogisesti inkoherentti (kuten kaikkien postmodernistien kritiikki jollekin "muulle"...).
Miehistä hän ei muutoin paljon puhunut, joten ei sitten tuominnutkaan.
Metodologisestihan tämmöinen "itsensä paikantaminen ja subjektiivisten kokemustensa analysointi" on aika huikea ajatus, mikäli se hyväksyttäisiin "tieteelliseksi metodiksi"... Tosin aika monella alalla tämmöisen metodologian esittäjä voitaisiin varovasti arvioiden nauraa ulos, mikäli päästettäisiin konferenssiinkaan asti esittelemään "kriittisiä" arvioitaan.
Minulle, kuten sanoin, se avaisi mm. uskonnollisten kokemusteni esittämisen "tieteenä" mahdollisuutena...
Noin yleensä ottaen, en ymmärrä, miksi semmoista tutkimusta pitäisi julkisin varoin rahoitella...
Minäkään en ole vielä keksinyt, mitä aidosti kriittistä feminismissä on... kritisointi sinänsä ei täytä vielä kriittisyyden ehtoja, kun tutkimuksesta puhutaan. Se täyttäisi, jos esitetään vaihtoehtoisia malleja, ja pystytään perustelemaan, miksi ne olisivat parempia.
Se nyt riittää aika monelle vähän heikosti, jos postmodernisti sanoo, että "eihän semmoisia kriteerejä voida edes esittää"... ts. kun mainitaan taikasanat "kontekstuaalisuus" ja "subjektiivisuus", yhtäkkiä sitten katoavat kaikki kriteerivaatimukset esitettävälle tiedolle?Olen ehtinyt lukea kirjasta takakannen ja ehkä noin viitisen ensimmäistä sivua... :)
Kuitenkin pakko tähän väliin kysäistä, että onko toimintatapa tärkeämpi kuin lopputulos? "...tämmöisen metodologian esittäjä voitaisiin varovasti arvioiden nauraa ulos..." Ja toisaalta tieto vastaan kokemus. Eikö tieto synny kokemuksesta?
- j.pukkila
"Hän kertoo löytäneensä liikkuvan, nomadologisen ajattelutavan paikantamalla itseään ja tutkimalla omaa ruumiillista subjektiuttaan."
j.pukkila on epävarma siitä, pitäisikö hänen sanoa ylipäätään yhtään mitään ,koska hän ei ole lukenut kirjaa, mutta analyysisi johdatti j.pukkilan kysymään lisävaloa seuraaviin kysymyksiin:
a) miten ajattelu nousee oman ruumiillisen subjektiuden tutkimisesta? tosin palstaa lukiessa vahvistuu käsitys, ettei ainakaan järki tai edes kieli, ajattele, vaan kysymys voi todellakin olla ruumiista, joka päästää tietyin väliajoin merkkejä, joita ilmeisesti patriarkaatti kutsuu kirjoitusmerkeiksi..?
b) toisaalta havaitsit, että braidotti on postmodernisti, mitään kokonaisjärjestelmää ei olisi olemassa, naisella on siis uniikit tarpeet, jolloin esimerkiksi jäätelön massatuotanto on mahdoton..?
maslowin tarvehierarkia-ajattelun mukaan filosofi näyttää olevan erittäin eriytyneellä alarappusella..?- Nari Säre
a) ilmeisesti feministinen "halu" on semmoista hyvää ja positiivista, joka sitten tuottaa aina hyviä ajatuksiakin... Ts. nainen ajattelee halujensa kautta? -> tämä on Braidottin sanoma...
(Tämähän on sikäli epäpatriarkaalista, että esim. miehiä - ajatellaanpa vaikk gentlemanin käsitettä, tai kristityn miehen - on yleensä koulutettu siihen, että on olemassa hyveitä - kuten rehellisyys, anteliaisuus, heikomman suojeleminen jne.). Braidottilaisen filosofian mukaan ilmeisesti nyt ei noista tarvitsisi niin välittää, vaan voisi enemmän nomadina seilata halujensa mukaan. (tuo esittely Braidottin filosofiasta ei puhu mitään asiaan liittyvistä mahdollisista eettisistä ongelmista - toisaalta postmodernismin etiikka voi olla aika kinkkinen juttu kehitettäväksi...).
b) postmodernistihan ei usko eikä tavoittele, esim toisin kuin Heidegger, loogisesti koherenttia kokonaisfilosofiaa, vaan korostaa todellisuuden pirstaleisuutta... ihmisten liukumista eri kokemusmaailmoista toiseen, joissa voivat sitten päteä jopa eri arvot jne.
Mikäli nyt toisaalta on sitten tarpeeksi monta "nomadia" jäätelökärryillä (tai he sisäistävat jäätelön osaksi ainakin yhtä kokemusmaailmaansa - sanotaan nyt vaikkapa osana aktia tai halua joka voi ilmetä joskus ennen nukkumaanmenoa), niin mikäs ettei joku positivistinen businesskapitalisti voisi huomata tuommoisen ilmiön ja alkaa vaikkapa myydä jäätelöä myös postmodernisteille.
Postmodernismin ongelma on se, että jos se sanoo, ettei ole "oikeaa arvojärjestelmää"... niin sen on vähän huono kritisoida sitten huonoina semmoisia filosofioita, jotka sanovat olevansa oikeita... koska postmodernistilla itsellään ei ole siihen kriteereitä (tai ainakaan hän ei voi sanoa, että ne kriteerit olisivat "oikeita")... ehkäpä hän voi sanoa, että "nämä kriteerit tuntuvat hyviltä" - tai "minä haluan näitä kriteereitä".
...siksi postmodernismi on mielestäni jonkin verran aina itsensä kanssa ristiriidassa, mikäli yrittää kritisoida "jotain muuta". Braidotti huomaakin tämän - joskin tämä kirjaesittely ei sitten sano, mitä "annettavaa tieteellä" sitten Braidottin mielestä on, ja miten se olisi hänen yleisfilosofiansa kanssa linjassa. - j.pukkila
Nari Säre kirjoitti:
a) ilmeisesti feministinen "halu" on semmoista hyvää ja positiivista, joka sitten tuottaa aina hyviä ajatuksiakin... Ts. nainen ajattelee halujensa kautta? -> tämä on Braidottin sanoma...
(Tämähän on sikäli epäpatriarkaalista, että esim. miehiä - ajatellaanpa vaikk gentlemanin käsitettä, tai kristityn miehen - on yleensä koulutettu siihen, että on olemassa hyveitä - kuten rehellisyys, anteliaisuus, heikomman suojeleminen jne.). Braidottilaisen filosofian mukaan ilmeisesti nyt ei noista tarvitsisi niin välittää, vaan voisi enemmän nomadina seilata halujensa mukaan. (tuo esittely Braidottin filosofiasta ei puhu mitään asiaan liittyvistä mahdollisista eettisistä ongelmista - toisaalta postmodernismin etiikka voi olla aika kinkkinen juttu kehitettäväksi...).
b) postmodernistihan ei usko eikä tavoittele, esim toisin kuin Heidegger, loogisesti koherenttia kokonaisfilosofiaa, vaan korostaa todellisuuden pirstaleisuutta... ihmisten liukumista eri kokemusmaailmoista toiseen, joissa voivat sitten päteä jopa eri arvot jne.
Mikäli nyt toisaalta on sitten tarpeeksi monta "nomadia" jäätelökärryillä (tai he sisäistävat jäätelön osaksi ainakin yhtä kokemusmaailmaansa - sanotaan nyt vaikkapa osana aktia tai halua joka voi ilmetä joskus ennen nukkumaanmenoa), niin mikäs ettei joku positivistinen businesskapitalisti voisi huomata tuommoisen ilmiön ja alkaa vaikkapa myydä jäätelöä myös postmodernisteille.
Postmodernismin ongelma on se, että jos se sanoo, ettei ole "oikeaa arvojärjestelmää"... niin sen on vähän huono kritisoida sitten huonoina semmoisia filosofioita, jotka sanovat olevansa oikeita... koska postmodernistilla itsellään ei ole siihen kriteereitä (tai ainakaan hän ei voi sanoa, että ne kriteerit olisivat "oikeita")... ehkäpä hän voi sanoa, että "nämä kriteerit tuntuvat hyviltä" - tai "minä haluan näitä kriteereitä".
...siksi postmodernismi on mielestäni jonkin verran aina itsensä kanssa ristiriidassa, mikäli yrittää kritisoida "jotain muuta". Braidotti huomaakin tämän - joskin tämä kirjaesittely ei sitten sano, mitä "annettavaa tieteellä" sitten Braidottin mielestä on, ja miten se olisi hänen yleisfilosofiansa kanssa linjassa...siitäpä johtuukin taas mieleeni, että yrittäminen on nykypäivänä varmaan erityisen vaikeaa juuri tällaisen feminismin vuoksi, kuinka tyydyttää feministin tarve, jos kukaan muu ei siitä ole tietoinen kuin tämän äärimmäisen eriytyneen tarpeen kantaja itse tai joka tarve on niin uniikki ettei sillä ole kaikupohjaa muualla kuin feminismistissä itsessään,
toisaalta ihmettelen tuota paimentolaisuutta eri kokemusmaailmojen välillä, miten se on mahdollinen, jos subjekti on noinkin äärimmäisen uniikki ja eriytynyt, tuossa suhteessa olisi varmaan kiinnostavaa perehtyä filosofiaan lähemminkin..
tokikin nykyaikainen tuotanto on kehittynyt yhä yksilöllisempään suuntaan, ehkäpä perinteinen massatuotanto on sekin katoavaa kansanperinnettä,
mutta olisiko tässäkään nyt kuitenkaan kysymys feminismin vaikutuksesta sentään...
- Nari Säre
...ilmeisesti postmodernismi näyttää olevan skeptinen ajatukselle, että yleensä tieteenteon perusedellytyksenä olisi totuuden etsintä, joka olisi jossain määrin ei-personoitua, objektifioitavissa olevaa - ja myös siten jaettavissa. (Ks. esim. Michael Polanyi: Science, Faith and Society, The University of Chicago Press)
Braidotti omaksuu tämän kannan annettuna - tuossa esittelyssä sitten sanotaan vain heikosti, että "tieteellä on kuitenkin jotain annettavaa, eikä se ole puhdasta relativismia..." - ilman, että ajatusta kehitellään enempää.
Toisaalta Braidottin oma "metodologia" on kaikkea muuta kuin objektiivista, ei-personoituun tietoon tähtäävää.
Itse olen siinä määrin Polanyin kannalla, että vaikka en uskokaan esim. objektiivisiin kielijärjestelmiin (luettuaan Wittgensteinin kielipeleistä, on tämä vaikeaa), uskon kuitenkin siihen, että tietyssä ajassa sosiaalisen strukturaatioprosessin kautta voimme jakaa siinä hetkessä "objektifioitua" tietoa, jolla on merkitystä sekä jatkotutkimuksen että käytännön sovellusten kannalta...
"Itsensä paikantaminen" ns. tieteellisenä metodina tuossakin valossa tuntuu silti aika kaukaa haetulta - yhtä paljon "ei-tieteelliseltä", kuin vaikkapa esim. uskonnolliset "todistuspuheenvuorot", joita voi kuulla kirkoissa.
Tämä ei silti tarkoita, etteikö niillä voi olla arvoa yksilön minäkuvan ja esim. henkisen/hengellisen identiteetin muodostamisessa. Tieteeksi niitä on kuitenkin aika paha mennä väittämään --- itse en esim. ehdottaisi tieteeksi helluntaiseurakunnassa esitettyjä todistuspuheenvuoroja sen enempää kuin braidottilaista "paikantamista"kaan... Ehkäpä näitä ajatuksia sitten voi tutkia enemmän tieteellisinkin menetelmin?
Ehkäpä tavallaan feminismin analyysi on uskonto/politiikka-analyysiin verrattavaa (Braidotti esim. sanoo feminismin suoraan olevan poliittista)... Mutta tämä oikeuttaisi myös Paavo Väyryselle sitten professorin oppituolin ihan vain poliittisten mielipiteittensä esittämisen jälkeen (ts. mikäli tuolta pohjalta pitäisi legitimoida "naistutkimus" akatemiassa...).- j.pukkila
"Itsensä paikantaminen" ns. tieteellisenä metodina .."
..tuo lausehan juolautti mieleeni aivan uudenlaisen ajatuksen, hankkia tietoa sukkuloimalla sosiaalisissa konteksteissa..
..eikös tämä ole erityinen ongelma etenkin silloin, kun on ryypännyt niin ettei tiedä, missä on ja paljonko kello..?
..toisaalta mitäs uutta tässä on, kaikki laadullinen tai osallistuva tutkimushan on tätä..?
Keskustelu on siis alkanut, hienoa. Henkilökohtaisista syistä en ole ehtinyt palstalla käymään. Yritän kuitenkin osallistua kirjallisuuspiirin keskusteluihin ainakin lukemalla.
Haluaisin ensimmäiseksi määritellä keskustelun suuntia. Onko tarpeellista ja edes mahdollista tutkia filosofista ajattelua, vaatien tieteellisten metodien avulla tapahtuvaa todistelua. Oman kehon kautta tapahtuva asioiden tarkastelu on täysin yhtä pätevää filosofista pohdintaa, kuin on Idean/ Hegel, tai sokean uskon/Kierkegaard -filosofiset päätelmät. Voisi jopa sanoa oman kehon olevan erittäin paljon konkreettesenpi, kuin edellämainitut.
Eräänä lähtökohtan voisi ottaa, filosofian pohjalta, tulleiden päättelyjen, lopputulosten kritisoinnin -ei metodien. Ehdotan että hyväksymme myös naisfilosofien päättelyketjuen olevan filosofista pohdintaa, kuten hyväksymme tämän -ei todistettavuuden- muillekin filosofeille.
"Kysymys oli siis siitä, miten subjekti saa tietoa objektista. Idealismi johti skeptiseen relativismiin, jossa objekti alistetaan subjektin ajattelukykyyn ja realismi universaaliin objektivismiin, jossa inhimillisen tietokyvyn ajallisuudelle ja paikallisuudelle ei anneta sijaa. Heidegger katsoi, että välittävä tekijä löytyisi ihmisen olemassaolosta, tasolta, jossa ihminen maailmassa ollessaan rakentaa itseään ja maailmaansa, tasolta jossa hänen tietosuhteensa muodostuu. Tämä taso on ontologian taso ja kysymys olemisesta."
Tämän tason ongelmiin törmää kaikialla, kun filosofiasta keskustellaan. Filosofia mene niin metafyysiselle tasolle, että konkreettisten "tutkimustulosten" vaade on mahdoton.
Kiva kun avasit keskustelun.- Nari Säre
...on toisaalta professoraatissaan ilmeisesti naistutkimuksen (joka on yhteiskuntatieteiden haara), ei filosofian professori... Mikäli homma kategoroidaan puhtaaksi filosofiaksi, voidaan sitten kysyä, mikä "naistutkimuksen" filosofiassa olisi niin erikoista, että sitä pitäisi rahoittaa yleensä irrallaan filosofiasta? (ts. Braidottin argumentti naistutkimuksen elintärkeydestä).
Totta kai tuo oli filosofista pohdintaa... Samaten poliittista... jolloin sitten toisaalta yhtä ei-todistettavaa on sen kritiikkikin... jäämme aina metafysiikan puolelle tuossa asiassa. (Muistaakseni kerroin, mistä näkökulmasta kritisoin noita hänen lopputulemiansakin?)
Ts. Braidottin vaade "naistutkimuksen" legitimoinnille akatemiassa on ei-todistettava... poliittinen mielipide, ei erityisesti perusteltavissa oleva asia minkään konkreettisen tarpeen kannalta, joka olisi mm. empiirisesti havaittavissa.
(Käsittääkseni en epälegitimoinut Braidottin filosofiaa sinänsä, vaan kritisoin sitä).
Noin yleensä Braidottin filosofiassa ei näyttäisi olevan mitään erityistä uutta... hedonismi (halujen seuraaminen) on ikivanha ilmiö, josta jo antiikin filosofit keskustelivat... samaten postmoderni nomadismi on lainakäsite Deleuzelta... Braidotti toisaalta lankeaa omaan ansaansa postmodernistina väittämällä, että joku asia olisi kuitenkin absoluuttisesti jotain (esim. naisen ja miehen välinen suhde olisi oletusarvoisesti asymmetrinen)... Ts. filosofiaakin voi kritisoida sen sisäisestä koherenttiudesta käsin - Braidottin filosofia ei tuntuisi olevan erityisen koherenttia... toisaalta hän ei kehittele eteenpäin sitä (ainakaan tuon esittelyn pohjalta), että mitä "tieteellä olisi annettavaa" postmodernistille.
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä Braidottin suhde filosofina on esim. sosiaaliseen strukturaatioon (jossa todetaan, että aika paljon ihmiset jakavatkin kokemusmaailmoja samalla kun rakentavat niitä edelleen, samoin kuin "sosiaalista todellisuutta")... Nomadismi on jotenkin ääri-individualistinen ajatus aiheesta... jonkun on ne keitaatkin nomadille ylläpidettävä, ainakin artifaktuaalisessa nyky-yhteiskunnassa.
Ts. filosofillekin olisi hyvä esittää semmoinen kriteeri, että onko hänen oma filosofiansa sisäisesti koherenttia... Braidottin näyttäisi lähinnä paradoksaaliselta ilman, että hän (tai tuo esittely) selittää noita paradokseja sieltä sen enempää. (Paradoksaalisuuden sinänsä ei tarvitse olla heikkous, mutta ainakin tuon esittelyn valossa Braidottin filosofiasta jää todella hajanainen ja heikko kuva). - Nari Säre
...se lähtee esim. sosiologian suhteen siitä, että Giddensin strukturaatioteorialla on ainakin hyviä eväitä toimia "metateoriana", joka voi luoda pohjan jopa Heideggerilaiselle kokonaissysteemille ... ainakin jossain määrin.
Ts. sosiaalisen strukturaation käsite voidaan tuoda tietoisesti yhteisölliseen toimintaan - kun ihminen rakentaa suhdettaan yhteisöön. Ja huolimatta sitten asymmetrioista ja väärinkäsityksistä, ei ole pakko hyljätä ideaalia siitä, että jaetuissa todellisuuksissa voisi olla erittäinkin arvokkaita piirteitä. Toisaalta, yhteiskunnan pyörittämisen kannalta jonkinlainen jaettu todellisuus, jopa jaetut ideaalit (esim. sananvapaus, uskonnonvapaus, jne.) ovat olennaisia.
Mikäli Braidotti on puhdas postmodernisti, ei hänen nomadillaan (joka ilmeisesti liikkuu keitaalta keitaalle, joilla on erilaisia lähteitä ja kasveja ja tapoja toimia) ole sitten mitään absoluuttista viitekehystä nomadiudelleen... Toisaalta, postmodernisti on paradoksaalisissa ongelmissa väittäessään, että maailma OLISI oikeasti "postmoderni", siten kuin se kuvataan... Se on postmoderni vain sille osalle maailmaa, joka päättää haluta olla postmoderni, eikä välitäkään esim. muodostaa "eheää", "kokonaisvaltaista" minäkuvaa suhteessa todellisuuden eri osiin. (Kun taas esim. kristitty näkee elämän oppimisena kohti tämmöistä kokonaisvaltaista ymmärtämystä...).
Ts. Giddensin strukturaatioteorian valossa, jos se otetaan metateoriaksi, näen mahdollisuuden puhua myös eri paradigmoista samassa tekstissä ja jopa "vertailla" niitä jossain määrin keskenään.
Ilmeisesti Braidotti - ja useat feministit ovat "paradigmapuristeja", jotka kieltävät tämmöisen mahdollisuuden olemassaolon (ts. että feminismiä voisi arvioida muista näkökulmista käsin, feminismi tarvitsee omat metodinsa jne.). ... Toisaaltahan sitten tämmöinen näkökulma yhdistettynä käsitykseen "patriarkaalisen tieteen heikkoudesta" taas kerran paradoksaalisesti sisältää feminismin itsensä arvion toisesta paradigmasta... ts. feministiset tutkijat/filosofit eivät pysyttele itse sen sanoman sisällä, jota saarnaavat muille.
Se näyttäisi mielestäni olevan yleisemminkin "feministisen filosofian" perusheikkouksia / epäkoherenttiuksia.
... ts. mikäli tuo arvioni osuisi lähellekään oikeaa, olisi feminismi sitten (käyttääkseni Burrel & Morganin jaottelua) radikaalistrukturalistinen näkökulma, marxilaiseen tapaan, yhteiskunnan muuttamiseksi, jossa feministit sanoisivat poliittisista motiveista kummuten "me olemme oikeassa, muut eivät niinkään".
-> ja kyllähän tuo taustavire siellä näyttäisi olevan... (esim. aborttikeskustelussa noudatetaan naisen tunteita ja toiveita - sikiötä pidetään ihmisenä/lapsena tai solumöykkynä sen mukaan, mitä sitä kantava nainen dundee, ja miehellä ei ole missään tapauksessa mitään oikeuksia, koska "nainen määrittelee" mm. sikiön ihmisarvon).
Braidottihan sanoo avoimestikin feminismin olevan poliittista. Minulle on ihan selvää, että feminismin ajavan matriarkaalisen "naisen dundeita ja oikeuksia korostavan" politiikan sijaan edustan erilaista, tasa-arvoista, politiikkaa, jossa kussakin tilanteessa siihen liittyvät ihmistoimijat otetaan huomioon aidosti tasa-arvoisina osapuolina. Nari Säre kirjoitti:
...se lähtee esim. sosiologian suhteen siitä, että Giddensin strukturaatioteorialla on ainakin hyviä eväitä toimia "metateoriana", joka voi luoda pohjan jopa Heideggerilaiselle kokonaissysteemille ... ainakin jossain määrin.
Ts. sosiaalisen strukturaation käsite voidaan tuoda tietoisesti yhteisölliseen toimintaan - kun ihminen rakentaa suhdettaan yhteisöön. Ja huolimatta sitten asymmetrioista ja väärinkäsityksistä, ei ole pakko hyljätä ideaalia siitä, että jaetuissa todellisuuksissa voisi olla erittäinkin arvokkaita piirteitä. Toisaalta, yhteiskunnan pyörittämisen kannalta jonkinlainen jaettu todellisuus, jopa jaetut ideaalit (esim. sananvapaus, uskonnonvapaus, jne.) ovat olennaisia.
Mikäli Braidotti on puhdas postmodernisti, ei hänen nomadillaan (joka ilmeisesti liikkuu keitaalta keitaalle, joilla on erilaisia lähteitä ja kasveja ja tapoja toimia) ole sitten mitään absoluuttista viitekehystä nomadiudelleen... Toisaalta, postmodernisti on paradoksaalisissa ongelmissa väittäessään, että maailma OLISI oikeasti "postmoderni", siten kuin se kuvataan... Se on postmoderni vain sille osalle maailmaa, joka päättää haluta olla postmoderni, eikä välitäkään esim. muodostaa "eheää", "kokonaisvaltaista" minäkuvaa suhteessa todellisuuden eri osiin. (Kun taas esim. kristitty näkee elämän oppimisena kohti tämmöistä kokonaisvaltaista ymmärtämystä...).
Ts. Giddensin strukturaatioteorian valossa, jos se otetaan metateoriaksi, näen mahdollisuuden puhua myös eri paradigmoista samassa tekstissä ja jopa "vertailla" niitä jossain määrin keskenään.
Ilmeisesti Braidotti - ja useat feministit ovat "paradigmapuristeja", jotka kieltävät tämmöisen mahdollisuuden olemassaolon (ts. että feminismiä voisi arvioida muista näkökulmista käsin, feminismi tarvitsee omat metodinsa jne.). ... Toisaaltahan sitten tämmöinen näkökulma yhdistettynä käsitykseen "patriarkaalisen tieteen heikkoudesta" taas kerran paradoksaalisesti sisältää feminismin itsensä arvion toisesta paradigmasta... ts. feministiset tutkijat/filosofit eivät pysyttele itse sen sanoman sisällä, jota saarnaavat muille.
Se näyttäisi mielestäni olevan yleisemminkin "feministisen filosofian" perusheikkouksia / epäkoherenttiuksia.
... ts. mikäli tuo arvioni osuisi lähellekään oikeaa, olisi feminismi sitten (käyttääkseni Burrel & Morganin jaottelua) radikaalistrukturalistinen näkökulma, marxilaiseen tapaan, yhteiskunnan muuttamiseksi, jossa feministit sanoisivat poliittisista motiveista kummuten "me olemme oikeassa, muut eivät niinkään".
-> ja kyllähän tuo taustavire siellä näyttäisi olevan... (esim. aborttikeskustelussa noudatetaan naisen tunteita ja toiveita - sikiötä pidetään ihmisenä/lapsena tai solumöykkynä sen mukaan, mitä sitä kantava nainen dundee, ja miehellä ei ole missään tapauksessa mitään oikeuksia, koska "nainen määrittelee" mm. sikiön ihmisarvon).
Braidottihan sanoo avoimestikin feminismin olevan poliittista. Minulle on ihan selvää, että feminismin ajavan matriarkaalisen "naisen dundeita ja oikeuksia korostavan" politiikan sijaan edustan erilaista, tasa-arvoista, politiikkaa, jossa kussakin tilanteessa siihen liittyvät ihmistoimijat otetaan huomioon aidosti tasa-arvoisina osapuolina.Feministisen filosofian lähtökohdaksi nähdään, se tosiasia, että tiedettä on aina tehty valtaapitävien ehdoilla ja heidän tarpeitaan palvellen. Patriarkaatin ehdoilla tapahtuvassa tieteen tekemisessä on naisten näkökulma joko miesten ajattelemaa tai kokonaan naiset unohtavaa. Nain ollen "vanhan" tieteen pohjalta tehtävä kritiikki on sikäli epäoikeudenmukaista, koska naisilla ei ole ollut sananvaltaa näiden kriteerien muodostamisessa.
Naistutkimusta ja naisten kokemusmaailman pohjalta tehtävää filosofiointia ei ole aiemmin ollut, nyt feministien toimesta sitä on alkanut ilmaantua. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että feminismi on usein myös irrallaan perinteisestä arvomaailmasta. Feministit joutuvat siis ristiriitaan myös yleisten arvojen kanssa.
Naisen vartalo on ollut sekä miesten että yhteisön säätelyjen alainen. Nainen on nähty synnyttäjänä, vaimona, valvottavana sisarena, tyttärenä jne... Naisen oikeutta hallita omaa ruumistaan ei ole nähty mahdollisena. Naisten vapautumisen kannalta on tärkeää, että he voivat kokea oman ruumiillisuutensa itse ja myös määritellä sen rajat. Näin on luontevaa, ettei perinteiset (miesten määrittämät) moraalirajat ole se tekijä jota naisten tulisi ensisijaisesti kuunnella. Tottakai, tämän mallin todentuminen johtaisi yhteiskunnanllisten mallitusten uudelleen arviointiin. Avioliito on instituutio joka ensimmäiseksi romuttuisi.- j.pukkila
Tittelityy kirjoitti:
Feministisen filosofian lähtökohdaksi nähdään, se tosiasia, että tiedettä on aina tehty valtaapitävien ehdoilla ja heidän tarpeitaan palvellen. Patriarkaatin ehdoilla tapahtuvassa tieteen tekemisessä on naisten näkökulma joko miesten ajattelemaa tai kokonaan naiset unohtavaa. Nain ollen "vanhan" tieteen pohjalta tehtävä kritiikki on sikäli epäoikeudenmukaista, koska naisilla ei ole ollut sananvaltaa näiden kriteerien muodostamisessa.
Naistutkimusta ja naisten kokemusmaailman pohjalta tehtävää filosofiointia ei ole aiemmin ollut, nyt feministien toimesta sitä on alkanut ilmaantua. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että feminismi on usein myös irrallaan perinteisestä arvomaailmasta. Feministit joutuvat siis ristiriitaan myös yleisten arvojen kanssa.
Naisen vartalo on ollut sekä miesten että yhteisön säätelyjen alainen. Nainen on nähty synnyttäjänä, vaimona, valvottavana sisarena, tyttärenä jne... Naisen oikeutta hallita omaa ruumistaan ei ole nähty mahdollisena. Naisten vapautumisen kannalta on tärkeää, että he voivat kokea oman ruumiillisuutensa itse ja myös määritellä sen rajat. Näin on luontevaa, ettei perinteiset (miesten määrittämät) moraalirajat ole se tekijä jota naisten tulisi ensisijaisesti kuunnella. Tottakai, tämän mallin todentuminen johtaisi yhteiskunnanllisten mallitusten uudelleen arviointiin. Avioliito on instituutio joka ensimmäiseksi romuttuisi."Naisen vartalo on ollut sekä miesten että yhteisön säätelyjen alainen. Nainen on .."
..kyllä naisen vartaloa suojellaan tänä päivänä entistä enemmän, ja nimenomaan naisen suojelemiseksi ja naisen aseman parantamiseksi säädetään lakeja enemmän kuin patriarkaatti pahimmissa unissaankaan edes osasi kuvitella, ja naiset itse ovat innolla luomassa tätä itseään koskevaa säätelyä aina vain lisää..
..yleensä kai tutkimusta tehdään rahoittajan ehdoilla, mikään ei estäne harjoittamasta tutkimusta myös omilla ehdoilla, jos ei siihen rahaa tarvitse..
.. - Nari Säre
Tittelityy kirjoitti:
Feministisen filosofian lähtökohdaksi nähdään, se tosiasia, että tiedettä on aina tehty valtaapitävien ehdoilla ja heidän tarpeitaan palvellen. Patriarkaatin ehdoilla tapahtuvassa tieteen tekemisessä on naisten näkökulma joko miesten ajattelemaa tai kokonaan naiset unohtavaa. Nain ollen "vanhan" tieteen pohjalta tehtävä kritiikki on sikäli epäoikeudenmukaista, koska naisilla ei ole ollut sananvaltaa näiden kriteerien muodostamisessa.
Naistutkimusta ja naisten kokemusmaailman pohjalta tehtävää filosofiointia ei ole aiemmin ollut, nyt feministien toimesta sitä on alkanut ilmaantua. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että feminismi on usein myös irrallaan perinteisestä arvomaailmasta. Feministit joutuvat siis ristiriitaan myös yleisten arvojen kanssa.
Naisen vartalo on ollut sekä miesten että yhteisön säätelyjen alainen. Nainen on nähty synnyttäjänä, vaimona, valvottavana sisarena, tyttärenä jne... Naisen oikeutta hallita omaa ruumistaan ei ole nähty mahdollisena. Naisten vapautumisen kannalta on tärkeää, että he voivat kokea oman ruumiillisuutensa itse ja myös määritellä sen rajat. Näin on luontevaa, ettei perinteiset (miesten määrittämät) moraalirajat ole se tekijä jota naisten tulisi ensisijaisesti kuunnella. Tottakai, tämän mallin todentuminen johtaisi yhteiskunnanllisten mallitusten uudelleen arviointiin. Avioliito on instituutio joka ensimmäiseksi romuttuisi.(nopeasti työntohinan lomassa)...
Arvokeskustelu yleensä menee metafysiikan puolelle (tai on sinänsä politiikkaa).
Mikäli Braidotti näkee feministisen naistutkimuksen ensi sijassa poliittisena liikkeenä, olisi naistutkimus sitten hänen mukaansa yksi valtiotieteen haara... jossa tutkitaan poliittista liikettä.
Itse asiassa tieteen eräs tunnusmerkki länsimaissa on jo pitkään ollut nimenomaan se, että sitä EI ole tehty valtaapitävien ehdoilla - eikä esim. tietystä uskonnollisesta / poliittisesta näkökulmasta (akateemisen vapauden käsite syntyi USAssa juuri tämän johdosta).
Nythän esim. feministit ovat yrittäneet yliopistoissa (esim. Kanadassa) sensuroida mielestään "ei-feministisiä" puheenvuoroja "sopimattomina" - omasta poliittisesta agendastaan käsin (tästä on useita esimerkkejä USAssa ja Kanadassa).
Siinä mielessä näyttäisi, että esim. Pohjois-Amerikassa feministinen "filosofia" olisi tuomassa taantumuksellisuutta ja suvaitsemattomuutta mm. akatemiaan...
Sinänsähän esim. arvojen uudelleenmäärittelyssä ja "purkamisessa" ei ole taaskaan filosofiana mittään uutta (Nietzche, nihilistit...). Joten edes filosofisena yrityksenä feminismi nyt ei ole erityisen "tuore".
Kuten sanoin, feministinen filosofia on sinänsä inkoherenttia, että se toisaalta väittää, ettei sitä voi toisista arvopohjista kritisoida, samalla kun se itse läimii surutta toisia arvopohjia...
Ts. se harrastaa itse sitä, mitä se yrittää toisilta kiistää. Se on minusta jotensakin kestämätön lähtökohta. (Paitsi politiikkana, jossa kaksinaismoralismi ja strateginen lähtökohta / intressi on jokapäiväistä kauraa - tämmöistä nyt ei kuitenkaan kannata naamioida tieteeksi).
Braidottin näkökulmahan on se, ettei oikein mitään "kriteerejä" ole (postmodernistin maailma on pirstaloitunut eri "keitaisiin", joissa on ihan erilaiset kriteerit)... toisaalta sen valossa on hankala sitten kuitenkaan kritisoida muita tai esittää mm. totuuksia "miehen ja naisen välisen suhteen asymmetriasta" tms....
Jolloin Braidottilainen itsensä paikantaminen jää uskonnollisen/poliittisen todistuspuheenvuoron tasolle... joka sinällään voi olla, kuten sanoin, arvokas monellekin ihmisyksilölle (helluntaiseurakunnassakin monia rakentavat toisten ihmisten uskonnolliset kokemukset ja niistä kuuleminen). Toisaalta on mielestäni vähän omituista, mikäli näille yritetään äkisti vaatia tieteen auktoriteettia (varsinkin, kun löytynee hurjan paljon naisia, jotka eivät koe itseään "nomadeiksi" Braidottilaisessa mielessä - johon heillä olkoon täysi oikeus).
Toisaalta, jos tuollainen ajattelutapa ja politiikan tekeminen sinänsä katsotaan "tieteeksi", niin esim. teologisenkin tiedekunnan luonnen noiden metodologioiden valossa voisi muuttua huomattavasti...
Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241546- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691217- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18952Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855