Viime aikoina on palstalla esiintynyt taas henkilöitä, jotka nimittävät pelastushistorallista tulkintaa "räisäsläisyydeksi". Kuitenkaan räisäsläisyys EI OLE kirkon oppi, vaan julistuksen perusta on pelatushistoriallinen.
Pelastushistoriallinen tulkinta on USKONNOLLINEN tulkinta. Se on myös melko hyvässä sopusoinnussa tutkimuksen kanssa, mutta on huomattava, että tutkimuksissa on hieman eri arveluita, koska se on humanistista, josta erittäin varmoja todisteita ei ole saatavissa, kuten eksakteissa luonnontieteissä.
Pelastushistorian idea on lyhyesti se, että Jumala antoi yhä kirkkaampaa ja runsaampaa ilmoitusta aina anteeksiantoon Kristuksen ristinkuolema kautta ja tiedon vapautuksesta kuoleman kahleista, kun Kristus nousi ylös kuolemaan nukkuneiden esikoisena. Raamatussa on siis kirkon mukaan PUNAINEN LANKA, joka vähitellen toteutuu.
Räisäsen tiedepohjainen käsitys eroaa kirkollisesta. Hänen mielestään punaista lankaa ei ollut. Raamatun kirjoitukset olivat niin erilaisia, että mitään yhteistä päämäärää ei ollut osoitettavissa.
Apostolisen uskontunnustuksen kohdan sikiämisestä Pyhästa Hengestä hän näki "kehälliseksi" jota ei tarvinnut ottaa kirjaimellisesti. Muissakin uskontunnustuksen kahdissa hän lienee ollut taipuvainen symboliseen tulkintaan.
Kirkko ottaa apostolisen uskontunnustuksen muuttumattomana ja tosissaan. "Kehällisiä" asioita ei ole. Sen sijaan niitä on Raamatussa, aikansa käsityksiä, jotka eivät aina edes pidä paikkaansa.
Puhe räisäsläisyydestä on muutenkin epähistoriallista. Tämä tutkimussuunta oli suosittu jo 1800-luvulla, osin jopa edelliselläkin vuosisadalla, kauan ennen Räisäsen syntymää. Kirkko ei ole sitä ottanut koskaan omakseen.
Sekä tämän tutkimussuunnan vähä tuntemus, että taipumus kuvitella, että Suomi ja Helsingin yliopiston eksegeettine tiedekunta ja lyhyt ajanjakso olisi maailman napa, on saanut nimittämään historiallista ja pelastushistorialista tulkintaa räisäsläisyydeksi.
Pelastushistiallisen tulkinna vastakohta on fundamentalismi. Sítä kirkko ei ole KOSKAAN HYVÄKSYNYT. Opiskelun aloittaessani 60-luvulla se oli todella harvinainen. Vain KOLME pappia useammasta tuhannesta (periytyneet 30-luvulta ja vielä silloin hengissä) sitä kannatti, mutta hekin vanhan maan fundamentalismia, eli selittivät kuluneen ajan huomattavasti lähemmäksi tieteellistä. Helluntaiherätyskin julkaisi Raamatun tietosanakirjan tältä pohjalta.
Nuoren maan maan fundametaismi 6000 vuosineen, ei olllut suosittu ja lähes tuntematon.
Henkilöimistaipumus on muuten ihan sama, kun sosiologi Henry Laasanen kirjoitti pari kirjaa jo kauan tunnetusta ja tutkitusta biologian ja sosiologian tiedosta parinvalinnasta. Piti siitä myös esitelmiä. Media ja common sense ryhtyivät puhumaan "Laasasen opista", vaikka hän ei ollut vielä syntynytkään, kun asia oli jo tutkittu.
Ja sitten kannattaa muistaa, että Apostolinen uskontunnustus ei sisällä helvettioppia.
Pelastushistoriallinen tulkinta on USKONNOLLINEN tulkinta. Se on myös melko hyvässä sopusoinnussa tutkimuksen kanssa, mutta on huomattava, että tutkimuksissa on hieman eri arveluita, koska se on humanistista, josta erittäin varmoja todisteita ei ole saatavissa, kuten eksakteissa luonnontieteissä.
Pelastushistorian idea on lyhyesti se, että Jumala antoi yhä kirkkaampaa ja runsaampaa ilmoitusta aina anteeksiantoon Kristuksen ristinkuolema kautta ja tiedon vapautuksesta kuoleman kahleista, kun Kristus nousi ylös kuolemaan nukkuneiden esikoisena. Raamatussa on siis kirkon mukaan PUNAINEN LANKA, joka vähitellen toteutuu.
Räisäsen tiedepohjainen käsitys eroaa kirkollisesta. Hänen mielestään punaista lankaa ei ollut. Raamatun kirjoitukset olivat niin erilaisia, että mitään yhteistä päämäärää ei ollut osoitettavissa.
Apostolisen uskontunnustuksen kohdan sikiämisestä Pyhästa Hengestä hän näki "kehälliseksi" jota ei tarvinnut ottaa kirjaimellisesti. Muissakin uskontunnustuksen kahdissa hän lienee ollut taipuvainen symboliseen tulkintaan.
Kirkko ottaa apostolisen uskontunnustuksen muuttumattomana ja tosissaan. "Kehällisiä" asioita ei ole. Sen sijaan niitä on Raamatussa, aikansa käsityksiä, jotka eivät aina edes pidä paikkaansa.
Puhe räisäsläisyydestä on muutenkin epähistoriallista. Tämä tutkimussuunta oli suosittu jo 1800-luvulla, osin jopa edelliselläkin vuosisadalla, kauan ennen Räisäsen syntymää. Kirkko ei ole sitä ottanut koskaan omakseen.
Sekä tämän tutkimussuunnan vähä tuntemus, että taipumus kuvitella, että Suomi ja Helsingin yliopiston eksegeettine tiedekunta ja lyhyt ajanjakso olisi maailman napa, on saanut nimittämään historiallista ja pelastushistorialista tulkintaa räisäsläisyydeksi.
Pelastushistiallisen tulkinna vastakohta on fundamentalismi. Sítä kirkko ei ole KOSKAAN HYVÄKSYNYT. Opiskelun aloittaessani 60-luvulla se oli todella harvinainen. Vain KOLME pappia useammasta tuhannesta (periytyneet 30-luvulta ja vielä silloin hengissä) sitä kannatti, mutta hekin vanhan maan fundamentalismia, eli selittivät kuluneen ajan huomattavasti lähemmäksi tieteellistä. Helluntaiherätyskin julkaisi Raamatun tietosanakirjan tältä pohjalta.
Nuoren maan maan fundametaismi 6000 vuosineen, ei olllut suosittu ja lähes tuntematon.
Henkilöimistaipumus on muuten ihan sama, kun sosiologi Henry Laasanen kirjoitti pari kirjaa jo kauan tunnetusta ja tutkitusta biologian ja sosiologian tiedosta parinvalinnasta. Piti siitä myös esitelmiä. Media ja common sense ryhtyivät puhumaan "Laasasen opista", vaikka hän ei ollut vielä syntynytkään, kun asia oli jo tutkittu.
Ja sitten kannattaa muistaa, että Apostolinen uskontunnustus ei sisällä helvettioppia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoittikohan aloittaja mahdollisesti"Räsäsläisyyttä"?
En. Tarkoitin Heikki Räisäsen ja niitä edeltäviä tutkimuksia, joita jotkut pyrkivät nimittämään räisäsläisyydeksi.
Räsästä vaan mieleen pukkaa. Ihan kuin kirkko henkilöityisi häneen.
Räsäskäläisyyden päkäisläinen lahko lie kyseessä.