Mitkä ne ovat suurimmalta oppositiopuolueelta?
Halla-ahon ohjeet jo tässä vaiheessa koronakriisiin?
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taviolla on vastaus:
”Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen urheilutapahtumien järjestämisestä ilman tapahtumapaikalle saapuvaa yleisöä koronaviruspandemian aikana. Tavio ehdottaa urheilukisojen televisioinnin lisäämistä, koska kokoontumisrajoitusten takia kisoihin ei voida päästää yleisöä.”
Ote oli Suomen uutisista
Onko tässä kaikki?
Viihdeörvellyshän ja kansainvälinen matkustaminen, sotateollisuushan ne tähän ajoivat.
Persujen ohjeita ei tarvita.
Tavion ehdotus on mielenkiintoinen:
"Tavio ehdottaa urheilukisojen televisioinnin lisäämistä, koska kokoontumisrajoitusten takia kisoihin ei voida päästää yleisöä.”
Ote oli Suomen uutisista"
Samaan aikaan persut vaativat Ylen kanavia maksukortin taakse, eli käytännössä pimennettäviksi mm. sadoiltatuhnasilta pieneläkeläisitä.
Nämä persujen yhtälöt eivät vaan käytännössä toimi!!
Perujen onneksi maassamme ei ole YHTÄÄN ns. tutkivaa journalistia, joka kehtaisi joskus esittää persuille edes YHDEN ns. hankalan kysymyksen. -Niin ei ollut Soinin aikana, eikä niin näytä olevan vieläkään.
Perussuomalaiset suositti valmiuslakien pikaista käyttöönottoa
5-G tukiasemat tulee räjäyttää?
Jussin ohjeet näyttävät olevan persutovereille: "Saalistakaa koronatukia mahdollisimman paljon, ei tiedä koska persupaatti uppoaa!"??!!
Josko kaasua? Erityisistä syistä?