Ben Z. ja Vapaavuori lyttää jälleen hallitusta kunnolla

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoo MTV Uutisille, etteivät sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) esittämät väitteet suojavarusteiden riittävyydestä pidä paikkaansa.

– Tarkistin asian vielä kuuden muun suurimman kaupungin kanssa ja joka paikassa on sama tilanne.

– Ja voin vakuuttaa, että minulla on oikea tieto. Se, että ministereillä on väärä tieto tässä asiassa, on sinällään erittäin huolestuttava asia, Vapaavuori sanoo. Vassari Pekosesta ei ole siis hoitamaan hommia.

Ben Zyskowicz: Hallitus väisti poliittista vastuuta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi päätöksessään siihen, ettei eristyksen jatkamiselle ollut enää oikeudellisia edellytyksiä. Marinin mukaan hallituksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lakkauttaa eristys etuajassa.

– Hallitukselle normaalisti kuuluva poliittinen vastuu haihtui savuna ilmaan. Niinpä hallituspuolue keskusta saattoi samanaikaisesti ilmoittaa, että se vastustaa tämän eristyksen lakkauttamista – ja samanaikaisesti hallituksessa päättää eristyksen lakkauttamisesta. Aika outoa siis, Ben Zyskowicz toteaa.
16<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hallitus peittelee jotain.

Äänestä
  • Persujen salaliittoteoria voimissaan.

    Äänestä

On Orpolla orpo katse lapsen eksyneen!

Paniikkia pukkaa Kokoomuksella, Orposta oikein huokuu epätoivo eikä oikein tiedä ketä kehua ja ketä haukkua ettei osu omaan nilkkaan.

Zyskowicz nyt on aina ollut pelkkä turhake, vältellyt ministerin tehtäviä, ettei ikinä joutuisi kantamaan oikeaa vastuuta mieluummin huutelee muiden olan takaa.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

  • Kolmanneksi suurin puolue, joten mikäs paniikki siinä on?

    Äänestä

Onhan se hallitus mokaillut, mutta ei halua myöntää.

Äänestä
  • Nykyhallitus joutuu korajilemaan porvarienemmistöisten hallitusten ja eduskuntien mokia vuodesta 2003 lähtien ja niitä riittää kuten esim. kepu Sipilän porvarihallituksen virhettä olla osallistumatta EU:n yhteisiin suojavarustehankintoihin.

    Äänestä

Kokoomus oli hallituksessa vielä vuoden 2019 lopulla. Lain mukaan hallituksen olisi tullut varmistaa että Suomella on riittävät varmuusvarastot vuosiksi eeen päin. Kokoomuspoliitkot jakoivat varmuusvarastoihin tarkoitetut rahat yritystukina hyvävljilleen.

Äänestä
  • Erinomainen kommentti rautaista faktaa. Hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erinomainen kommentti rautaista faktaa. Hyvä.

    Demarivalehtelija taas syyttää toisia johtajansa Sanna Marinin tapaan. Eihän me, mutta nuo toiset on demarien motto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demarivalehtelija taas syyttää toisia johtajansa Sanna Marinin tapaan. Eihän me, mutta nuo toiset on demarien motto.

    Fakta on faktaa. Porvareiden hallituskaudella Suomi ei varautunut yhtään mihinkään ja edellisen demareiden hallituskauden aikana hankitut varmuusvarastot vanhenivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demarivalehtelija taas syyttää toisia johtajansa Sanna Marinin tapaan. Eihän me, mutta nuo toiset on demarien motto.

    On kuntien syy, että valtiolla ei ole maskeja

    Äänestä

Suojavarusteiden puute Suomessa johtuu HVK:n virkamiesten (toimivat virkavastuulla) osaamattomuudesta ja laiskuudesta hoitaa kunnolla Suomen suojavarustehankintoja. Myös Sipilän hallitus tyri koska kieltäytyi osallistumasta EU:n yhteisiin suojavarsuethankintoihin minkä virheen nykyhallitus korjasi. Pääosan Suomen suojavarustehankinnoista on kuitenkin HVK:n virkamiehillä virkvastuullaan.

Äänestä
  • Pekonen viivytteli Suomen ulos EU:n jättimäisistä suoja­varuste­hankinnoista korona pandemian aikana [15] ja oli aiheuttamassa osaltaan suojavaruste kriisiä [16] [17]. Edellisellä hallituksella ei ole mitään osaa. Se varustehankinta tehtiin maaliskuussa ja EU kyseli siitä helmikuussa.

    Äänestä

Vapaavuoren lyttäämisestä tulee mieleen kun tämä potkia nuoren pojan melkein hengiltä. Sitten alkoi kaupoista varastelu, mistä jäätiin kiinni. Alkoi autolla humalassa ajelu ja taas jäätiin kiinni. Valittiin Kokoomuksesta ministeriksi kahteeni hallitukseen, koska oli yksi rehellisimmäksi tunnettu kokoomuslainen. Lain mukaanhan ministerin tulee olla rehelliseksi tunnettu, jolloin Kokoomuksen kohdalla lakia tulkitaan niin, että jos malttaa nimityshetkellä pysyä muutaman tunnin erossa rikoksista, on erityisen rehelliseksi tunnettu kokomuslainen.

Äänestä

Olen ministeri Pakonen, puutaheinää latelen, kouluja juuri käynyt en, työni jälki paljastaa sen, siksi vastuuta pakoilen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sanoo MTV Uutisille, etteivät sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) esittämät väitteet suojavarusteiden riittävyydestä pidä paikkaansa.

– Tarkistin asian vielä kuuden muun suurimman kaupungin kanssa ja joka paikassa on sama tilanne.

– Ja voin vakuuttaa, että minulla on oikea tieto. Se, että ministereillä on väärä tieto tässä asiassa, on sinällään erittäin huolestuttava asia, Vapaavuori sanoo. Vassari Pekosesta ei ole siis hoitamaan hommia.

Ben Zyskowicz: Hallitus väisti poliittista vastuuta.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi päätöksessään siihen, ettei eristyksen jatkamiselle ollut enää oikeudellisia edellytyksiä. Marinin mukaan hallituksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lakkauttaa eristys etuajassa.

– Hallitukselle normaalisti kuuluva poliittinen vastuu haihtui savuna ilmaan. Niinpä hallituspuolue keskusta saattoi samanaikaisesti ilmoittaa, että se vastustaa tämän eristyksen lakkauttamista – ja samanaikaisesti hallituksessa päättää eristyksen lakkauttamisesta. Aika outoa siis, Ben Zyskowicz toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu