USA:n johto uskoo, että koronavirus karkasi Wuhanin laboratoriosta

Anonyymi

Suurin osa maailman virustutkijoista, samoin kuin WHO uskovat lähti lepakoista.

Fox News tunnetaan Trumpin suosikkikanavana joka lietsoo Trumpin mieliksi salaliittoteoriaa.
Trumpilla hirveä tarve peitellä omia virheitä, ei päivää ettei päätöntä sekoilua,
Donald virittelee par aikaa elämänsä vaarallisinta valhetta-iltasanomat.

Trump sanoo epäilevänsä kiinan koronavirus uhrien määrää kiinassa 4632, yhdysvalloissa noin 37 000 ja tämä on vasta alkua,
Trumpilla peiliin katsomisen paikka, suurin syyllinen on hän itse, entä jos meni uudellen valinta presidentiksi.

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äärioikeistolaiset on jauhaneet samaa apulantaa muutaman kuukauden;)

    • Anonyymi

      Nii luki, ei mitään todisteita.

      Kiina on valtiona joka pystyy sulkemaan alueita totaalisesti ja kun epidemia kuihtunut pois jossain ajassa ei sitä tule lisää kun kontrolloidaan, myös etelä-korea pystyy tehokkaasti hoitaa.

      Suomesta ei osata sanoa, eikä ykkösaamussa osattu.

      Trumpin tapa holtiton leväperäinen, kuolon uhrea voi olla 200 000, jos yritetään pitää väkisin yhteiskunta toiminnassa, ei virus ei häviä tänävuonna.

    • Anonyymi

      En ne niin usko. Se on politiikkaa. Poliittista peliä.

    • Anonyymi

      Petrik ei ole vastussa kuoleista vain uutisten välittämisestä Trumppista mitä välii

    • Anonyymi

      Koronavirus on sitkeä, selvisi 60 asteessa tunnin, - kuoli täysin vasta 92 asteessa vartin päästä.

    • Anonyymi

      Trump virittelee elämänsä vaarallisinta valhetta-Iltasanomien kommentit 268: jotakuin100 % pidetään Trumppia vastuuttomana.

      Ymmärrettävää jos USA:n talous romahtaa pahasti se vaikuttaa koko maailman talouden toipumiseen, niin toivoisi ukkelin topistautuvan.

      • Anonyymi

        Jos USA:n talous on kuralla, euroopassa on paskat housussa.

      • Anonyymi

        "-Iltasanomien kommentit 268: jotakuin100 % pidetään Trumppia vastuuttomana."

        IS on läpeensä Trump-vastainen. Eihän sieltä lasketa Trump-myönteisiä kommentteja läpi ja jos pääsevät niin ne katoavat myöhemmin. Taisipa yksinkertainen ja läpinäkyvä propaganda upota sinuunkin.

    • Joo, USA väittää, että se on Kiinan laboratoriosta lähtöisin.
      Kiina väittää, että se on USAn laboratoriosta lähtöihin, että sillai.

      • Anonyymi

        Hyvä olisi saada tekijät korvausvastuuseen, korvaus 10000000000000000000000000 biljoonaa euroa, epäilen Trumppia.

      • Anonyymi

        Se on poliittista teatteria, taktikointia, valeuutista, jonka tarkoitus on murtaa vastapuolta
        ja murentaa sen uskottavuutta muun maailman silmissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on poliittista teatteria, taktikointia, valeuutista, jonka tarkoitus on murtaa vastapuolta
        ja murentaa sen uskottavuutta muun maailman silmissä.

        Samaa mieltä, Trump etsii mielummin syyllisiä kuin etsii oikeita ratkaisuja omassa maassa, näin käy kun johtaja saa liikaa valtaa, johtaja joka ei osaa johtaa kunnolla tosiTV:ä.

        Pieni mahdollisuus että virus karkasi laboratoriosta, pandemia on syntynyt lukuisia historia saatossa, Trumpin halu kääntää huomio toisaalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on poliittista teatteria, taktikointia, valeuutista, jonka tarkoitus on murtaa vastapuolta
        ja murentaa sen uskottavuutta muun maailman silmissä.

        Samaa peliä tyttö viisikolta.

      • Pertikki kirjoitti:

        Samaa mieltä, Trump etsii mielummin syyllisiä kuin etsii oikeita ratkaisuja omassa maassa, näin käy kun johtaja saa liikaa valtaa, johtaja joka ei osaa johtaa kunnolla tosiTV:ä.

        Pieni mahdollisuus että virus karkasi laboratoriosta, pandemia on syntynyt lukuisia historia saatossa, Trumpin halu kääntää huomio toisaalle.

        Samoin toimii Kiina. Pata kattilaa......

      • Eliaana kirjoitti:

        Samoin toimii Kiina. Pata kattilaa......

        Ei kiina ole syyttänyt pandemiasta yhdysvaltoja,
        Kiina, Taivan, Etelä-korea japanikin ovat toimineet tehokkaasti ja epidemia on pysäytetty.
        Kiinassa kuollut viruksen seurauksena 0,33 ihmistä sataatuhatta asukasta kohti,
        Yhdysvalloissa jossa suhdeluku 11 ihmistä sataatuhatta kohti ja yhdysvalloissa vasta pahin on tulossa kun kiinassa on pandemia hallinnassa, samoin muutamassa muussa kiinan naapurimaissa.

        Turumppi selittelee miksei kiina suostunut ottamaan apua vastaan tilanteessa jossa virus levisi voimakkaasti. Pötyä puhetta Trumpilta, kiina ei tarvinnut apua USA:a, jossa asuu ihmisiä neljäkertaa enemmän toimii koska yhteiskuntajärjestelmä on kurin alainen, USA on lepsu valtio siinä suhteessa.
        En ihannoi kiina enkä USA:a senkään vertaa, mutta kiina ohittaa suurvalta USA:n joka on korviaan myöten velkainen maa, velkaa kiinalle älyttömästi.

        Joitain salaliittoteorioita on liikkunut, pelkkiä huhuja, Varmaa on ainostaan että kiinasta se lähti, lähtötapa todellisuudessa sama mitä lukemattomissa pandemioissa.
        Sodankäyntiä varten on maailmassa kehitelty biologisia aseita varmaan satavuotta,

      • Anonyymi

      • Pertikki kirjoitti:

        Ei kiina ole syyttänyt pandemiasta yhdysvaltoja,
        Kiina, Taivan, Etelä-korea japanikin ovat toimineet tehokkaasti ja epidemia on pysäytetty.
        Kiinassa kuollut viruksen seurauksena 0,33 ihmistä sataatuhatta asukasta kohti,
        Yhdysvalloissa jossa suhdeluku 11 ihmistä sataatuhatta kohti ja yhdysvalloissa vasta pahin on tulossa kun kiinassa on pandemia hallinnassa, samoin muutamassa muussa kiinan naapurimaissa.

        Turumppi selittelee miksei kiina suostunut ottamaan apua vastaan tilanteessa jossa virus levisi voimakkaasti. Pötyä puhetta Trumpilta, kiina ei tarvinnut apua USA:a, jossa asuu ihmisiä neljäkertaa enemmän toimii koska yhteiskuntajärjestelmä on kurin alainen, USA on lepsu valtio siinä suhteessa.
        En ihannoi kiina enkä USA:a senkään vertaa, mutta kiina ohittaa suurvalta USA:n joka on korviaan myöten velkainen maa, velkaa kiinalle älyttömästi.

        Kiinanassa on levitetty salaliittoteorioita, että amerikkalaiset ovat sen tuoneen Wuhaniin.
        Siellä on syntynyt sen vuoksi yleistä muukalaisvihaa.
        En nyt muista luinko sitä jostain vai oliko se siinä dokumentissa, joka hiljan tuli.

        Juu juu väitetään että myös Bill Gates maailman ehkä rikkain syyllinen panedemiaan, laittoi koronaviruksen liikkeelle.
        On syytetty mitä ihmeellisimpiä salaliittoteorioita, Trumpin teoria ei johda mihinkään, hänen mukaan se on pelkkää nuhaa

        Salaliittoteoriat ovat salaliittoteorioita, huolimatta siitä miltä puolelta ne ovat lähteneet.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Salaliittoteoriat ovat salaliittoteorioita, huolimatta siitä miltä puolelta ne ovat lähteneet.

        Se vaan on kumma niin monet salaliittoteoriat pitävät lopulta paikkansa. Jonkun myönnettävä se totuus.

    • Anonyymi

      Venäjän Putinin trollitehtaasta on puolet maailmalla liikkuvista valheista peräisin.
      Yksin EU:hun kohdistuvia valeuutisia EU:n horjuttamiseksi lähtee Venäjältä
      tuhansittain. Valeuutisia tehtailemaan on palkattu massoittain ihmisiä.
      Kaikilla diktaattoreilla/autoritaarisilla valtioilla on valeuutislevittäjänsä.
      Erdoganilla on arveltu olevan noin 6000. Montako Orbanilla ?

      Yhdysvalloissa riittää yksi mies sekoittamaan maailmaa: Trump

      • Nii i Pietarin trollitehdas jonka haara osasto on Suomen Uutiset, palstan agettina H-44 jonka tunnistaa heti kirjoituksista, pelkkää paskaista ulostetta joka sana.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Nii i Pietarin trollitehdas jonka haara osasto on Suomen Uutiset, palstan agettina H-44 jonka tunnistaa heti kirjoituksista, pelkkää paskaista ulostetta joka sana.

        Sinulta löytyy todisteita Suomen Uutisista?

        "pelkkää paskaista ulostetta joka sana."
        Tästä tulvahti mieleen eräs pertikki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta löytyy todisteita Suomen Uutisista?

        "pelkkää paskaista ulostetta joka sana."
        Tästä tulvahti mieleen eräs pertikki.

        Suomen uutisten sivut, vähän vaikea tulkita sen kirjoitusten tasoa, härskiä voisi olla sopiva sana.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Suomen uutisten sivut, vähän vaikea tulkita sen kirjoitusten tasoa, härskiä voisi olla sopiva sana.

        Kysyin todisteita, en lässytystä ja luulottelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta löytyy todisteita Suomen Uutisista?

        "pelkkää paskaista ulostetta joka sana."
        Tästä tulvahti mieleen eräs pertikki.

        ''Sinulta löytyy todisteita Suomen Uutisista?''
        On sitä apulantaa linkitetty tällekkin palstalle ihan tarpeeksi.

    • Anonyymi

      Aikaisempaa ei kulkaistu.

      Virustehaat ovat tavallisilla kiinalaisilla eläin marikkinoilla!!!!!!

    • Anonyymi

      Pretikki on lehtien ilta sian tuntiana gorona viruksessa

      • Anonyymi

        IS niin kuin Islamic State. Olisi kiva nähdä joku haastattelemassa Trumpia tai jotain muuta valtion päämiestä IS-mikrofonia suuhun tunkien heh heh.

    • Anonyymi

      CIA Mossad = Corona .

    • Anonyymi

      Ettei olis vaan Pohjois-Koresta ammuttu virusta Kiinaa ja Jaappaniinkin yritetty.
      Kim Un Jong vai mikä se possu nyt onkaan ampuu pössäyttelee harva se päivä.

      • Anonyymi

        Unjong yrittänyt ampua ilmatorjuntatykillä vaarallisen viruksen kuoliaaksi, mutta laakaissutkin hutiin, siitä lähtenyt leviämään juttu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Höpö höpö lepakkomies Batman epäonnistui estämään Pingviinin ja Kissanaisen loboratooriossa valmistaman koronaviruksen lähdön maailmalle.

      • Anonyymi

        Olitko juuri silloin TV edessä katselemassa moista näytelmää ?

        Ruotsissa muuan afrikkalainen rakettitutkija on huomannut , että hänen asuinalueensa koronatartunnat tulevat Ericsonin 5G-testimastosta? Ja että 5G-mastoilla yritetään tulevaisuudessa “hallita” ongelmalähiöiden asukkaita ?

        Siitäkö johtuu että heillä on kantaväestöä enemmän koronatartuntoja Ruotsissa ?

      • Anonyymi

        Ei kyllä muuan Batmania voi katsoa ihan leffateatterissakin.

        Oletko nähnyt Trust No 1:n? 1 1=2?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2310
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1146
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      982
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      87
      880
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe