Kaiken tämän vaikeuden takana on pelko.

Nyt sen myönnän että minä pelkään. Pelkään tätä tunnetta jota tunnen. Kun kerroin sinulle, että olen ihastunut sinuun niin siinä ei ollut koko totuus. Olen rakastunut sinuun.

Mä tein asioita niin väärin. Se kun kirjoittelin sinulle paperilla oli ajattelematonta ja itsekästä. Olin vain niin epätoivoinen ja tilanne ahdisti. Oikea tapa olisi ollut puhua sinulle kuin ihminen ihmiselle. Ei olisi pitänyt lähteä silloin eräänä iltana niin törkeästi noin vain pois. Olisi pitänyt jäädä puhumaan vielä.

Ehkä ajattelin että siinä se sitten olisi. Lähdin ja ajattelin, että häviät ajatuksistani kun esteet ovat tulleet selviksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lisääntynyt epätietoisuus vaivasi entistä pahemmin. Ja se vaivaa vieläkin ja tuntuu vain pahenevan koko ajan. Masentaa ja ahdistaa oma käytös ja kuinka itsekkäästi olen ajatellut ja toiminut.

Minä pelkään sinua nainen. Pelkään sitä mikä vaikutus sinulla on minuun. Tuntuu kuin voisit tappaa minut pelkillä sanoilla. Silti kuitenkin rakastan sinua. Rakastan vain liian väärin ja väärällä tavalla...
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin on miullai peleko ja kaikenl7säks sairaus jota ei voi parantoo

Äänestä
  • Haluatko kertoa että minkälainen sairaus?

    Äänestä

Ai kauhee ku rakastuneet ihmiset on niin dramaattisia... 😀 Ei se mitään, niin olen itsekin, ja joskus se naurattaa.

Äänestä
  • Joskus joku sanoi että rakastunut ei järkeile, mutta järkevä ei rakastu.

    Äänestä

Luen sua kun avointa kirjaa muru... mutta en tiedä mistä paperille kirjoitetuista asioista puhut, et ole minulle mitään kirjoittanut kyllä, ainakaan tietääkseni. Jollekin pelinaiselle taas varmaan.

Äänestä
  • Ei kirjoittanut sinulle. Annan vinkin. Hän kirjoitti tuon Onnettarelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kirjoittanut sinulle. Annan vinkin. Hän kirjoitti tuon Onnettarelleen.

    Ääh taasko se varasteleva nälkiintynyt koko kaveriporukan polkupyörä kohteena :x

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ääh taasko se varasteleva nälkiintynyt koko kaveriporukan polkupyörä kohteena :x

    Jäitkö raasu ilman?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäitkö raasu ilman?

    Joo harmittaa kun ei voi päästä kärpäseksi kattoon kun se vertailee varusteluita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kirjoittanut sinulle. Annan vinkin. Hän kirjoitti tuon Onnettarelleen.

    Tämä on totta...
    ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo harmittaa kun ei voi päästä kärpäseksi kattoon kun se vertailee varusteluita

    Et uskalla osallistua, katsot vaan? Jokainen tyylillään...

    Äänestä

Milloin se ilta oli?

Äänestä
  • Syyskuu oli ja meni.

    Äänestä

  • Marraskuu...

    Äänestä

Lähdit niin nopeasti etten ehtinyt tehdä tai sanoa mitään. Kävin kurkkaamassa jos oisit ollu vielä käytävässä, mutta olit jo mennyt.

Äänestä

Hirtä itsesi! Kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt sen myönnän että minä pelkään. Pelkään tätä tunnetta jota tunnen. Kun kerroin sinulle, että olen ihastunut sinuun niin siinä ei ollut koko totuus. Olen rakastunut sinuun.

Mä tein asioita niin väärin. Se kun kirjoittelin sinulle paperilla oli ajattelematonta ja itsekästä. Olin vain niin epätoivoinen ja tilanne ahdisti. Oikea tapa olisi ollut puhua sinulle kuin ihminen ihmiselle. Ei olisi pitänyt lähteä silloin eräänä iltana niin törkeästi noin vain pois. Olisi pitänyt jäädä puhumaan vielä.

Ehkä ajattelin että siinä se sitten olisi. Lähdin ja ajattelin, että häviät ajatuksistani kun esteet ovat tulleet selviksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lisääntynyt epätietoisuus vaivasi entistä pahemmin. Ja se vaivaa vieläkin ja tuntuu vain pahenevan koko ajan. Masentaa ja ahdistaa oma käytös ja kuinka itsekkäästi olen ajatellut ja toiminut.

Minä pelkään sinua nainen. Pelkään sitä mikä vaikutus sinulla on minuun. Tuntuu kuin voisit tappaa minut pelkillä sanoilla. Silti kuitenkin rakastan sinua. Rakastan vain liian väärin ja väärällä tavalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu