Mormonit pitävät syntiinlankeemusta hyvänä asiana. He rinnastavat Jeesuksen ja saatanan saman arvoisiksi. He kertovat, että saatana olisi vastustanut syntiinlankeemusta, vaikka se olisi ollut saatanan voitto, mutta Jeesus taas olisi kannattanut sitä. Kuinka Jeesus kannattaisi sitä minkä hän kerran joutuu sovittamaan ristin kuolemalla? Raamattu kuitenkin kertoo asian toisinpäin. Näin että saatana oli mennyt käärmeeseen joka houkutti Eevan lankeemaan. Mikä tässä syntiinlankeemuksessa on hyvä asia? Ei ole se, että emme muuten olisi lisääntyneet. Jumala käski jo ennen lisääntykää ja täyttäkää maa. Eikä syntiä ollut sitä ennen alastomuuuskaan. Eikä varmasti olisi syntiä myöskään suvun jatkaminenkaan. Koska tällä hetkellä on JOB.14:4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
PS.51: 7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt
ROOM.5: 18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
Eli syntiinlankeemus on ollut saatanan voitto. Ja Jeesus on voittanut saatanan golgatan keskimmäisellä ristillä.
Myös mormonit puhuvat ihmisen vapaasta tahdosta. Tämä menetettiin syntiinlankeemuksessa. FIL.2: 13. sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. KOL.2: 12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
JOH. 6: 29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".
MATT. 16: 17. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Jumala vaikuttaa meissä uskomme.
Syntiin lankeemus
0
68
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2753918Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188753520Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1572532- 572297
- 1541912
- 341727
Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v301278- 331275
- 481189
- 251168
